Hupsuille on vuosien saatossa kertynyt ihanan paljon kissablogikamuja, joiden kanssa emme temmellä pelkästään bittitantereella vaan ihka oikeassa maailmassakin. Kesällä Pepsin ja Maxin ja Rokkimimmien emot järjestivät mukavan mutta myös silmiä avaavan blogitapaamisen Hämeenlinnassa. Vierailimme kissakoti Kattilassa, jossa en tajunnut edes kaivaa kameraani esiin, sillä järkytyin sen verran pahasti kodittomien kissojen määrästä ja ihmisten ajattelemattomuudesta. Kattilassa omaa kotia odottaa noin 80 kissaa, enkä voi kuin nostaa hattua vapaaehtoisille, jotka paiskivat hartiavoimin töitä eläinten hyvinvoinnin eteen. Matkatoverini Taru laati Kattilasta erinomaisen postauksen, jossa myös kerrotaan, miten meistä kukin voi auttaa kissakodin asukkaita.
Nuppu ja Juju lahjoittivat Kattilaan ruokaa, ja emo teki tilisiirron verkkopankissa.
Sydäntäni riipi nähdä kodittomia kissoja, mutta vastapainoksi oli ihanaa viettää aikaa Triolassa, jossa useampikin rescue-kissa viettää nykyisin hemmoteltua, onnellista kissanelämää.
Tässä niistä yksi! Herra Nilsson on melkoinen pusukullanmuru satunnaisista öykkäröinneistä huolimatta! <3
Ihastuttava Madame toivotti minut lempeästi tervetulleeksi valtakuntaansa.
Matzonkin kanssa löytyi yhteinen hellyttelyaaltopituus...
...ja suloinen Elli oli taas rakkautta täynnä! Kunpa kaikilla kissoilla olisi onnelliseksi tekevä koti!
Koska olen suuri Trio MiuMaun ja herra Nilssonin fani, palasin porukan luo elokuussa Roopen ja Ilmon palvelijan kanssa. Kissapäivämme tosin alkoi täältä Hupsuttamosta, ja hupaisa selonteko Nupun ja Jujun vieraanvaraisuudesta löytyy aussikamujemme postauksesta. Triolassa pääsin tällä kertaa seuraamaan kissanelikon mani- ja pedikyyriä, mutustamaan herkkumuffinssia ja laulattamaan kameraani:
Börje oli löytänyt vekkulin vilvoittelupaikan.
Nisu kirmasi tuhatta ja sataa juoksupyörässä mutta malttoi vähän poseeratakin.
Mimmissä ja Nupussa on paljon samanlaista hienostunutta hellyyttä, johon olen ihan hupsuna.
Ja Elli... Katsokaa nyt, miten ihana hän on taas kerran! En kestä! <3
Jos kuvittelitte, että fanikerhotapaamiset päättyivät tähän, olette aivan väärässä, sillä kävin moikkaamassa myös ikisuosikkejani Ilonaa ja Zetoria. Ihana kaksikko oli päässyt paluumuuttamaan omaan kotiinsa remppojen jälkeen ja jaksoi leikittää tätä höpsöä kissatätiä!
Miten kovasti olinkaan ehtinyt ikävöidä pientä Zet-poitsua...
...ja sametinpehmoista Iltsu-kaunotarta!
Pallot kierivät, langat liehuivat ja silittääkin ehdin molempia!
Nii-in, Ilonaakin! <3
On ollut mahtavaa päästä käymään näissä ihanissa kissakodeissa (Kattila mukaan lukien) ja tavata suuri määrä kissaihmisiä, jotka pitävät niin hyvää huolta omista pienokaisistaan ja välittävät jatkuvasti eteenpäin tärkeää sanomaa vastuullisesta kissojen ja toki muidenkin eläinten kohtelusta. Kiitos kaikille teille siitä – ja tietenkin ihanista tapaamisista ja yhteisöstä ylipäänsä!
”Just noin, mama! Veit naukaisun mun kuonosta! Jatketaan samaan malliin!”
Törkkäilen joskus ikäviä asioita tyynesti maton alle. Yksi mieltäni viime aikoina kaihertanut juttu on loman loppu, jonka unohtamiseen olen käyttänyt kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa. Jopa niin paljon, että siinä sivussa oli käydä köpelösti kissabloggaajien kesäretkelle. Olin ilmoittautunut hyvissä ajoin mukaan, ja päivämäärä oli suorastaan tatuoitu muistiini. Olin kinunnut kyyditykset Trio MiuMau ja Herra Nilsson -blogin Tarulta, ja kaiken piti olla kunnossa. Vaan eipä ollut, sillä olin koko ajan kuvitellut, että 29.7. olisi sunnuntai eikä lauantai. Onneksi Taru korjasi erheeni viime hetkellä, sillä muuten tältä kissaemolta olisi jäänyt väliin visiitti Porvoon kissamuseoon, Tolkkisten kissatalolle ja tietenkin Triolaan, josta retkipäivä kohdallani alkoi!
Ajattelin, että blogikamuja olisi mukava ilahduttaa pienillä tuliaisilla. Sekä Nuppu että Juju sujauttivat pakettiin jotain, joka ilmentää niiden persoonaa, ja Juju osallistui innokkaasti myös paketointiin.
Viritin aamuksi tuplaherätyksen, jotta kaikki sujuisi sulavasti kuin oppikirjassa. Ehdin ajoissa bussiin tuliaispaketti ja täyteen ladattu kamera kassissani, ja minusta huokui ylpeyttä, kun tajusin jäädä oikealla vaihtopysäkillä pois. Odottelin rennosti seuraavaa bussia, kunnes hoksasin nolona siirtyä kadun toiselle puolelle, enkä hetkeäkään liian myöhään. Pieni säikähdys taltutti pahimman pöyhkeyteni, ja jatkoin nöyränä matkaa. Helpotus oli suuri, kun en mokannut enempää vaan löysin bussista poistuessani Tarun. Hän taas johdatti minut paikkaan, jonka pelkkä läheisyys sai minut kuiskailemaan ”miumau, miumau”.
Enpä olisi arvannut, kuka saapuisi moikkaamaan minua ensimmäisenä!
Olen lukenut Triolan blogia jo vuosikaudet ja kuvitellut, että surfaisin heti samalla aallonharjalla hempeänä tunnetun Börjen kanssa, mutta eteisessä sainkin riehakkaat tervetulotoivotukset Elliltä! Se puski, kehräsi ja pötkähteli niin kovasti, etten ehtinyt ottaa edes kenkiä jaloistani. Ensimmäinen vartti taisikin kulua Ellille jokellellen, mutta kyllä koko muukin kopla tuli minua reippaasti morjestamaan.
Börje tosin näytti aluksi hiukan epäluuloiselta.
Herra Nilsson on juuri niin Suuri Persoona kuin kuvitella saattaa!
Viehättävä Madame Mimmi rokkasi uudessa turkkityylissään!
MiuMaun miukumaukuista huomasi, että ne ovat saaneet valtavat määrät pusuja ja paijausta. Ne ottivat minut vastaan kuin vanhan ystävän, jollainen periaattessa olenkin, vaikka kyseessä olikin ensi tapaaminen. Oli hauska bongata kissojen erilaiset persoonat ja kemiat. Nilsson varsinkin oli täynnä virtaa ja vinkeitä ideoita, ja huimapäinen herra vaikutti liikkuvan paikasta toiseen vain juoksuaskelin.
Nisun kanssa ei käy aika takuulla pitkäksi!
Börjekin on hurjan velmu tyyppi!
Kaikkein eniten hämmästyin kuitenkin siitä, miten kovasti hullaannuin tämän kissakodin typyköistä! Haudoin koko visiitin ajan juonia, kuinka saisin salakuljetettua Ellin ja Mimmin osaksi Hupsujen kiltaa.
Suloinen Elli saisi ilman muuta käpertyä hyrisemään Hupsujen tassupetiin...
...ja rapsuttelisin Mimmiä leuan alta päivästä toiseen ja supattelisin sille ”Huutsi puutsi puu”.
Näistä tytöistä Nuppu (kuvan keskellä) saisi ihania bestiksiä! Girl power rules!
De Puippi taas tahtoisi hengata tällaisten poikien porukassa.
Aika vierähti ihan liian nopeasti, enkä olisi millään halunnut sanoa heippoja hellyttävälle kissakvartetille. Ehdottelin, että jäisimme koko päiväksi Elliä, Mimmiä, Nisua ja Börtsiä paijaamaan, mutta onneksi Taru piti minut kurissa. Muuten olisi jäänyt näkemättä monta jännittävää ja tärkeää kissakohdetta ja kivaa kissabloggaajakollegaa. Päivästä on tulossa lisää postauksia, mutta fiilistellään vielä hetki Trio MiuMaun ja Herra Nilssonin parissa. Heidän omasta postauksestaan muuten selviää, mitä Jujun ja Nupun paketista löytyi...
Pöö, Börje Böö! <3
Kuka on noin soma ja kaunis? Ettei vain Elli Karamelli?
Mimmissä kohtaa ihanasti elegantti siniverisyys ja hempeä halinalleus. Mieskin oli aivan valmis adoptioon kuvat nähdessään.
Ja loppuun tietysti kiiltävä ja hurjan kovaa kiitävä Nilsson! :)
Kiitos, Taru, kun sain tulla kylään ja matkustaa kyydissä!
Oli myös hauskat höpöttelyt sun ja navigaattorin kanssa! :-D
Ajattelin ensin otsikoida Hupsujen tämänpäiväisen postauksen fraasilla ”Turhaa, aivan turhaa”, mutta koska en ilahtunut sen mieleen loihtimasta lallatuksesta, vaihdoin korvamadoksi Madonnan ikivihreän pop-helmen tytöstä, joka oli perso timanteille ja koruille. Toisin kuin ehkä epäilette, emme aio käsitellä nyt Nuppu-neidin turhamaisuuksia, vaan valokeilaan astuu emo, joka on jo ennestään tunnettu hömpsähdyksistään paitsi kissojen tavaroihin myös kaiken maailman kissamaisuuksiin. Ongelma siis on olemassa ja tiedostettu, ja Trio MiuMau tarjosi meille parhaan mahdollisen välineen asian käsittelyyn: haasteen nimeltä ”Typerimmät hankinnat top 3”.
Nupun mielestä töttäpöttä on turhin hankita Numero Uno ja toivoo, että poikaystävä Ruffe lähettäisi sille äkkiä trendikkäämmän kaulurin, viis rubiineista ja safiireista!
Juju ihmettelee joskus, miten se ei muka riitä kissaihanuudeksi, vaan emon pitää vielä kuorruttaa itsensä ja asuntokin kissajutuilla.
Parempaa vastausta en ole kyennyt antamaan kuin että kissat ovat niin kauniita, hassuja, ihania ja suloisia, että haluan ympäröidä itseni niillä. Töissä en voi halia Nuppua ja Jujua, joten korvissa kilisevät katit pitävät yllä hyvää kissafiilistä.
Päivän teema ei kuitenkaan ole kissamaisien tavaroiden höhlyys, vaan kissoille kärrätyt kummallisuudet. Siitäpä meillä vasta löytyykin materiaalia, koska kissoille ei toistaiseksi ole vielä voinut pirauttaa kauppareissulta ja kysyä, että kaipaisivatko ne kenties aromaterapeuttista tassunhierontalaitetta, moottoroitua peltomyyrää tai katosta hiljalleen laskeutuvaa kissanminttu-ufoa. Niinpä on vain luotettava omaan arvioon sekä haavekuvaan kissasta, joka lahjan saadessaan kiertää tassut kaulani ympärille, muiskauttaa suukon poskelleni ja rientää sitten koko loppupäiväksi leikkimään ihan uudella ihanuudella.
Tässä idyllisessä kuvassa kissa on saanut lelun, joka miellyttää sitä viikosta toiseen. Puuhippa on lisäksi terveellinen aktiivisen nuoren harrastus, joka kehittää erinomaisesti tasapainoa.
Parhaita hetkiä ovat myös ne, kun jokin pieni, vaatimaton vempain ilahduttaa suuresti. Tämän trikoomekon vyön kanssa on paineltu ympäri asuntoa ainakin sata kertaa.
Aina ei voi kuitenkaan osua oikeaan, ja sen mekin olemme mieheni kanssa saaneet karvaasti huomata. Pidemmittä puheitta haluan esitellä teille typeryyshaasteen finalistit:
Viimeistään tässä vaiheessa varmasti ymmärrätte, miksi valinta on niin vaikea!
Jotta postauksen jatkosta tulisi kiehtovampi, kehotan valitsemaan kuvasta kolme mielestäsi typerintä tuotetta ja pitämään peukkuja niiden puolesta. Viekö voiton yksinäisyyden kyyneliä jääkaapin ovessa vierittänyt apina, jouluna parit epäilevät katseet puoleensa vetänyt piparkakkulelu vai lämpimien tassujen kosketusta vaille jäänyt ikkunalautapehmuste? Entä miten taistossa pärjää rentouden nirvanaan kuskaava hierontakeskus, lämpimät unet takaava patteripeti tai kirahvikuosinen painikaveri? Ja mitä paljastuukaan yököttävän mysteeripussin sisältä, tai mitä ihmeen virkaa on ainoallakaan kuvassa esiintyvällä hömppätuotteella?
Koska emo ei kyennyt itse tekemään valintaa, avuksi saapui epämaterialistinen ja täysin puolueeton tuomari.
Ahaa! Kuono johdatti pojan mysteeripussin luo. Onko sille sittenkin käyttöä, vaikka jätesäkki oli nakattu lelulaatikon kauimmaiseen kolkkaan?
Kyllä! Vaikka emosta tämä ostos olisi pitänyt aikanaan jättää tekemättä kuvottavan hajun vuoksi, Juju oli toista mieltä.
Aromaattinen virmanjuurirottahan on ihana klassikkotuote!
Se ostettiin alun perin Nuppua rauhoittamaan, mutta siihen hommaan hajujyrsijä ei kyennyt. Se onnistui vain ällöttämään ja ärsyttämään emoa, mutta selvästi joku tässä taloudessa aikoo vielä leikkiä kyseisellä tuotteella.
Joo-o. Se maistuu ja ilmeisesti myös tuoksuu ihanilta kukkasilta.
Yritin tarjota Jujulle vaihtoehtoista tuoksuihanuutta...
...mutta ei, tämä oli Jujun rakas ja tärkeä suosikki, joten se hävisi turhukekisan.
Jujun rottapössyttelyn ajan jouduin pohtimaan itse kisaajien meriittejä. Tajusin, että ikkunapehmusteesta on ollut meille paljon hyötyä, vaikka kissat vihaavat sitä. Ja oikeastaan juuri siitä syystä, sillä valkoisen kauheuden voi asettaa sinne, mihin ei kissoja halua. Esimerkiksi kukkalautaseksi. Se tipahtaa siis kisasta kuten myös piparkakkuhuiska, joka on joulun aikaan meidän ihmisten mielestä kovin kaunis ja hauska koriste. Pehmomökistä taas saimme aikanaan hupia, kun sen lattia muuttui katoks ja katto lattiamatoks. Kahta seuraavaa putoajaa Juju ja Nuppu suostuivat itse demonstroimaan:
Ainutkaan täysijärkinen kissa ei ota nokosia patteripedissä, mutta agilityyn se on oiva apuväline, kuten seuraava video osoittaa.
Vedettävä mekaaninen hiiri taas oli Nupun mielestä katsomisen arvoinen tapaus, sillä otus oli täysin suuntavaistoa vailla:
Koska minäkin huvituin näistä jutuista ainakin hetkellisesti, ne joutuivat jättämään kisan. Saman kohtalon koki myös videolla näkynyt vihreä huopavieteri, joka on yksi mieheni omituisimmista tuliaisista mutta nauratti meitä pari kertaa ponnahtaessaan vekkulisti keittiöstä olohuoneeseen.
No entäs sitten tämä kirahvipotkutin? Täysin turha, sillä se ei innosta painimaan. Lelu kuitenkin inspiroi Jujun leikkimään kirahvia, mikä nosti lelun huvituspisteitä ja pilasi siitä syystä sen mahdollisuudet turhuuskisan voittoon.
Viime metreillä myös imukuppiapina jätti kisan, sillä muistin, että se on saanut aikoinaan muutaman tassunläpsäyksen osakseen, ja tänäänkin Nuppu kokeili jyrsiä sen naruja minkä tötteröltään yletti. Niinpä meillä on selvillä voittajakolmikko: Pronssimitalin turhien tavaroiden kisassa saa:
Harvinaisen tylsä mikä-lie-hiiri. Se sopisi ehkä paremmin ihmislapsen helistimeksi, joskaan se ei helise. Se ei myöskään surise, eikä sillä ole hiirten vetonaulaa eli pitkää liehuhäntää, johon räggärin olisi hyvä tarttua. Katsoi hiirtä mistä suunnasta tahansa, se näyttää, tuntuu ja tuoksuu yhtä turhalta.
Hopealle itsensä hilasi:
Kammottava purukala. Se on suru silmälle, ei maistu miltään, eikä kukaan ole koskaan edes kokeillut jyrsiä sitä. Herää kysymys, miksei se ole vielä uinut roskikseemme?! Ehkä sen takia, ettei sillä ole edes eviä!
Kultamitali kaulassaan (?) Maamme-laulua saa kuunnella:
Suurenmoinen hierontakeskus, johon edes aromaattiset kissanminttuhippuset eivät houkutelleet asiakkaita. Muovilättysen supernystyt eivät päässeet rentouttamaan Neppo-neidin tassuja, eikä Juju hieronut ylvästä leukaansa erilaisiin sensaatiopisteisiin. Oli siis syynsä sille, miksi tuote löytyi alelaarista.
Voiton ratkaisi loppujen lopuksi se seikka, että kaikki muut ostokset olivat yhdentekeviä, mutta tästä hyvinvointikeskuksesta aiheutui jopa haittaa, sillä molempien kattien oli pakko päästä jyrsimään keskusnöpykkää niin, että pelkäsimme sen irtoavan ja päätyvän jommankumman suolistosysteemin. Niinpä kyseistä tuotetta on säilytettävä (?) kissojen ulottumattomissa. Ehkäpä lähestyvän juhannuskylvyn tietämillä spa-tiloihin tulee myös tällainen turhake siltä varalta, että se sittenkin vielä kiinnostaisi. Sillä kuka nyt haluaisi myöntää törsänneensä turhuuksiin? Emme ainakaan me!
Jotta Nuppu ja Juju kokisivat kerrankin olevansa suurin piirtein mukana ajassa ja ilmiöissä, keskitymme tämänkertaisessa postauksessa movember-henkisesti niihin suloisiin haiveniin, jotka koristavat jokaisen kissaeläimen nenun ympäristöä. Idean kissakalapuikkojen kuvaamiseen saimme blogista Trio MiuMau ja Herra Nilsson. Hupsuttamossa sääntöjen noudattaminen on kissaemon hatarista kuvaustaidoista ja kameran lainausajan loppusuorasta johtuen hyvinkin summittaista, mutta kuka tietää, vaikka viiksivallutus onnistuisi vallan viikottain! Asunnossamme on tehty viimepäivinä seuraavanlaisia nessukarvabongauksia:
Eräänä yönä kaksi viiksekästä villieläintä kohtasivat kuun loisteessa. Toinen oli nimeltään Ömppö-neito ja toinen Wolfgang the Wolf.
Seuraavana yönä viiksekäs tyttö oli kadonnut mitä ilmeisimmin susiherran kitaan. ”Hei, isoisä. Miksi viiksesi vipattavat noin villisti?” paikalle eksynyt viiksipoika uteli.
Valitettavasti emme koskaan saa tietää, mitä viiksisusi vastasi, sillä sitä ei ole nähty sen koommin. Kuutamossa ulvoo nykyisin vain yksinäinen viiksipoika, joka julisti itsensä viiksivallujen kuninkaaksi.
