Hyök, hyök, hyök!

Kaikki, jotka ovat olleet skarppeina peruskoulun bilsantunneilla, tietävät, että korvayökkö on lepakko. Se on harmaahko, noin 4,1­–5,4 senttiä pitkä otus, ja sille ominaista on kolibrimainen lentotapa. Kuvaus sopii lähes sellaisenaan myös meillä tiuhaan lepatelleeseen alkukesän vieraaseen, karvayökköön.

 

Tältä näyttää tuppo, josta olisi voinut kehittyä karvayökkö,
ellen olisi kiikuttanut sitä äkkiä roskapömpeliin.

Ragdolleista lähtee karvaa tasaiseen tahtiin, mutta loppukeväästä meno yltyi mahdottomaksi. Vaikka kuinka harjaan ja nypin kattimatteja ja mies imuroi niin, että Dyson on pakahtua astmakohtaukseen, kotimme on alati paksun silkkinukan peitossa. Ainakin kerran viikossa jostain päin asuntoa kuuluu pahaenteistä ”hyök, hyök, hyök, kröhhh” -ääntä, ja viimeksi eilen pääsin todistamaan, kuinka Nuppu-neidin sisuksista räpytteli enemmän tai vähemmän kolibrimaisesti noin viisigrammainen karvayökkö.

 

Nupusta ei ole reilua, että taas kerrotaan tällaisia henkilökohtaisia
asioita, mutta eiköhän ole vain hyvä, että Ruffe tietää asiasta eikä
säikähdä, jos tuore morsian kakoo kesähäiden jälkeisenä aamuna
tyynyn päälle kummallisen karvamakkaran.

Koska karvayökköjen vierailut eivät ole kovin mukavia, minä ja mieheni olemme kehittäneet eräänlaisen kaikuluotaimen, joka havaitsee karvayökön silloinkin, kun sellaista ei ole oikeasti mailla halmeilla. Joskus olen sännännyt talouspaperiarkin kanssa olohuoneeseen, mutta karvayökön sijaan olenkin yllättänyt miehen aivastelemasta. Olemme myös molemmat erehtyneet pitämään hissiremontista kajahdelleita röyskäyksiä karvayökköinä, ja kissat ovat pyöritelleet epäuskoisina silmiään.

 

”Ettei vain postiljooni kröhhäisi juuri karvayökköä eteisen matolle.
Käyhän, emo, tarkastamassa tilanne. Ja ota ihmeessä rätti varalta mukaan!”

Tänään olisi ollut Jujun vuoro hyöksäyttää karvayökkö sisuksistaan, mutta mokoma siivetön pötkö ei suostunutkaan sukeltamaan ulos. Hätäännyin hiukan, koska Juju oli tapauksen jälkeen omituisen vaisu ja meni pahan mielen paikkaansa nojatuolin alle. Sillä oli selvästi yökköisä olo, eivätkä fiilikset olleet katossa muillakaan – Nuppua lukuun ottamatta.

 

Mikäs sillä oli venytellessä ja uutta karvaa suolistoon kerätessä,
kun ylimääräinen nukka oli poistunut kivasti systeemistä edellisenä päivänä.

Onneksi keksin Jujulle kivaa tekemistä: avasin olohuoneen ikkunan ja annoin lintujen liverryksen kantautua pienen pojan suuriin lepakonkorviin. Eikä aikaakaan, kun Juju hiippaili tuolin alta pirteämmän oloisena ja hyppäisi ikkunalaudalle ihastelemaan kesäisiä ääniä. Samalla tulin ihmetelleeksi, miten vaalea pienestä Puippanastamme onkaan tullut karvanvaihdon myötä: 

J niin kuin Juju hädin tuskin erottuu! Juipin kesätukka on ehkä hieman liru,
mutta eiköhän se taas tuuheudu, jotta saadaan ensi vuodellekin hyvät karvayököt.

Kun vaihdoin hieman kuvakulmaa, turkki alkoikin näyttää taas
tyylikkäämmältä – tai sitten herran sinisilmät sokaisivat maman.

Nyt toivomme, että iltapäivällä häiriköinyt karvapötkö poistuisi vielä tänään,
jotta Juju pääsisi aloittelemaan uuden viikon ilman ”hyök hyök hyökkiä”.

Olemmeko ainoat nukan peittämät ihmis- ja kissapoloiset, vai onko karvayökköjä lepatellut muissakin kissatalouksissa? Ja mitähän toimenpiteitä olette ottaneet käyttöön niiden karkottamiseksi?

Täysin sukua julkkikselle

Julkisuus tuntuu olevan nykyisin tosi pop. On ”Kotikollille morsianta” ja ”Unelmien poikamieskissaa”, ja oma kuono on saatava näkyviin viiksistä nyt puhumattakaan. Nuppu ei sellaista ymmärrä. Sille julkisuus on tullut välttämättömänä pakkona misseyden, julkkiskihlauksen ja tietenkin yleisen blogikissuuden myötä. Neitokainen on tottunut siihen, että paparazzit lörpöttävät kaikista sen privaattielämän kuvioista, oli kyse sitten villahousuun tarraavasta pökäleestä tai poikaystävän stalkkaamisesta. Kaikki kerrotaan - ja enemmänkin.

Nupusta on omituista, miksi tällainen julkisuus ei riitä tietyille kinuskikissoille.

Nupun filosofisten pohdintojen taustalla on Juipikkaan viimeaikaiset kuviot. Poitsu nimittäin liittyi viikko sitten Suomen agilitykissoihin ja esittäytyi heti reteästi Agikissa-lehden harrastusjutussa. Siitähän sitten varsinainen souvi syntyi! Puippa halaili lehteä, tassutteli sen päällä ja poseerasi häntä tomerasti pystyssä. Eikä emo ollut yhtään diskreetimpi. Lehteä piti esitellä jokaiselle vastaantulijalle, ja onpa juttu lehautettava näkyville täällä blogissakin:

 

”Mamman pikku poooooooika! Tiiinä te nyt hoppatitittää niiiiin hienotti!”

Nuppu vilkaisi artikkelia sen verran, että näki oman nimensä juttua pohjustavassa perhe-esittelyssä, mutta enemmän sitä kiinnosti viereisen sivun reportaasi Pöpö-kissasta.

”Moi Pöpö! Eikö ookin vähän rasittava tuo viereisen sivun touhottaja?”

Kun Pöpön haastattelu oli luettu, toisenlaiset asiat veivät Nuppu-neidin mielenkiinnon.

 

Se suki hyräillen silkkisiä peppukarvojaan.

 

”Talk to the paw, julkkisveli!”

 Juju vähän ihmetteli siskon penseää suhtautumista mutta osasi onneksi ottaa kaiken ilon irti omasta tähtihetkestään.

 

”Eemeli on tosi cool. Aattele mama, että me oltiin samassa lehdessä! Ja Pöpökin vielä!”

”Mama, ei saa ottaa! Tää on mun lehti!”

”No okei, luetaan nämä jutut vielä kerran yhdessä läpi!”

Nuppukin unohti onneksi pienen kateuden pistonsa, kun kissat saivat yhteisesti terveisiä eräältä koiramaailman julkkikselta, nimittäin arvontamme voittaneelta amerikanbulldoggi Nerolta! Kusti oli sitkuttanut fillarillaan hurjaa vauhtia ja vienyt pikku tuliaispakettimme eilen perille. Paljastamme nyt, mitä arpajaisvoitto sisälsi:

 

Tättärää! Palkintopakettiin päätyi kokoelma Disneyn kuuluisimpia kissoja.

Ketään ei ehkä yllätä, mikä esine oli Nupusta kaikkein ihanin.

Juju toivoo, että nämä troublemakerit muistuttavat
Liinukkaa ja Neroa aina kahdesta hieman pörheämmästä
ja hivenen lällymmästä vekkulikaksikosta.

Voittajien hykerryttävät tulkinnat lahjan sisällöstä ja kissamaisista nuuhkuista voi käydä lukemassa Neron omasta blogista.

 

Ja kyllä emo lupaa vielä yrittää värvätä Nuppua Sports Illustratedin kanteen.
Onhan te niin töpö ja ihan vähän spolttinenkin!

Onnenpekka on puhunut!

Hupsuttamossa oli piinaavan pitkä viikko, sillä mielessämme pyöri koko ajan historiamme ensimmäinen arvonta. Kuinka monta osallistujaa saisimme, kuinka valinta suoritettaisiin ja kuka olisi se rohkea rokan syöjä, joka osoittaisi kohtalon sormella, kenelle Amerikan-tuliaiset postitetaan?

 

Aluksi vaikutti siltä, että Onnetar olisi tänään työvuorossa.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Onnetar tajusi, että arvat sekoitettiin
emon surullisen kuuluisassa kissapipossa. Se sanoi Adios ja livahti paikalta.

Olin hetken huolestunut, kuinka arvonnan kävisi, mutta onneksi satumaisen slimmi Pikku Prinssi ei jättänyt minua pulaan. Se asteli paikalle ja hoiti homman kuin ammattilaiset. Jos Veikkauksella kaivataan uutta lottohenkilökuntaa, niin tämä video voi toimia Jujun CV:nä. Sen ensisijainen tarkoitus on kuitenkin paljastaa, kuka saa pian Hupsujen pikku tuliaiset kotiin postitettuina:

Sanotaan, että ragdollit ovat koiramaisia kissoja, ja arvontamme osoitti väitteen todeksi. Lintukoirabordercolliekissamme Juju vainusi arvonnan ainoan koiraosallistujan ja osoitti samalla, ettei blogiystävyydessä ole väliä, onko räggäri vai amerikanbulldoggi. Onnea Liinukalle ja Nerolle arpajaisvoitosta ja kiitokset, kun olette olleet jo piiiiiitkään meidän vakkarilukijoita! Hupsutkin seuraavat aina hihitellen Neron puuhia ja jännittävät, haistaako Nero paketista Jujun varpaiden tuoksun:

 

”Moi Nero! Mitä kuuluu? Vaikka tää paketti onkin sun emännälle, niin nämä
pinkkien kissa-anturoiden tuoksut on omistettu sulle! Oot meidän koiraidoli!”

Liinukka - lähetäthän vielä sähköpostitse katuosoitteesi meille, jotta paketti pääsee heti alkuviikosta matkaan! :) Osoitteemme on sandranypnyp (at) gmail.com.

Kiitos vielä ihan jokaiselle osallistujalle! Olisi ollut ihanaa lähettää kaikille jotain, mutta ihan niin paljon ei laukkuun tuliaisia mahtunut. Täytyy ottaa tämä jokin kerta uusiksi!

Pikku Prinssi

Olipa kerran pikkuinen prinssi nimeltä Juitsi Mammanpoika I, joka asui asteroidilla nimeltä Hup5ul4. Samalla taivaankappaleella piti majaansa myös emokissi, joka yritti kasvattaa Juitsipuppelista ISOA ja VANTTERAA poikaa. Vuodet vierivät, mutta Pikku Prinssistä ei koskaan tullut paksuposkista kollinpylleröä. Se pysyi aina sorjana Pikkukissinä, kunnes emo alkoi jo vähän huolestua. Vaikka ei siis muuten koskaan stressannut mistään turhasta saati ollut neuroottisuuteen taipuvainen.
 

”Älä suotta säiky, mama. Isoja XXL-kissojahan tässä ollaan!”

 

Mama sai kuitenkin slaagin nähdessään Pikku Prinssin, joka ei todellakaan
ollut kolmimetrinen vaan ihan vain pikkurillinpään kokoinen minililliputti. 

Niinpä Juippisuikale joutui lihotuskuurille. Asteroidille kannettiin jos jonkinlaista täsmätuotetta karitsanlihasta naudanrasvajauheeseen. Mutta koskiko Arvon Prinssi lampaasen? Eipä koskenut, vaan käänsi kiireesti kuononsa kohti toista tähteä oikealta.

 

Entä söikö nuori siniverinen naudanrasvajauheella
höystettyä herkkuruokaa? Arvatkaapa kaksi kertaa.

Pikku Prinssi ei ymmärtänyt, miksi sen pitäisi olla kymmenkiloinen räggärinmötkäle, sillä eikö moisia ole maailmankaikkeudessa jo yllin kyllin? Veristen lihakimpaleiden jäytämisen sijaan Pikku Prinssillä oli mielessään jotain rauhanomaisempaa.

 

Se alkoi kasvattaa babobab-puita.

Kun asteroidin toinen kuninkaallinen, pyöreäposkinen Nuppu Ruffenbeibi I, nassutti ahmattipossuna niin hepat, possunsydämet kuin peuramössötkin, Pikku Prinssi vain vaali ruipelona kaalimaataan.

 

Nuppu Ruffenbeibi oli Pikku Prinssin mielestä vaativa ja turhamainen,
planeetan ainokainen ruusunnuppu. Niin pullea ja soma.

Pikku Prinssi ei kuitenkaan antanut periksi. Se mietti elämän tarkoitusta ja kysyi
emolta kaikki filosofiset kysymykset, kuten miksi baobabit kasvavat niin hitaasti.

Lopulta pitkä odotus päättyi, ja Pikku Prinssin tuli aika niittää kylvämänsä sato:

 

Mutta ei kai viidakossa vaaninut jokin kammottava karvamato
valmiina nielaisemaan Pikku Prinssin kokonaisena?

Ei sentään, vaan Herra Nuoriherra sai vihdoin iskeä hampaansa
kuitupitoiseen purtavaan. Mutta arvatkaapa, maistuiko se?

”Yääks!” Pikku Prinssi piipitti eikä hamunnut baobabeja enää koskaan.

 

Niinpä emo toi viimeisenä oljenkortenaan metsästä tuoretta heinää.
Ja silloin alkoi maistua. Nimittäin leikki! Kalorit kuluivat, ja paino putosi.

Vaikka kotiasteroidillamme ollaan periaatteessa raksuja vastaan, päätti tämä kissaemo lopulta turvautua niihin lisäravintona, jotta Pikku Prinssistä kasvaisi vielä joskus Täydellinen Aikuinen. Ei tietenkään mikään tylsä, huumorintajuton kollinmötikkä vaan vain pikkuisen tuhdimpi poika, joka pysyy silti aina sisimmässään Pikkukissinä. Pienenä nirsona prinssinä, jota emo rakastaa ihan hirmuisesti.

Iloinen uutinen on, että pienet raksuannokset ovat lisänneet Pikku Prinssin
ruokahalua, ja parin viikon sisällä painoa on tullut lisää jo parisataa grammaa!

Prinsessalla olisi vielä yksi muistutus tähän loppuun:

 

”Nyt on käsillä viimeiset hetket osallistua arvontaan! Jos ette ole sitä vielä tehneet,
niin käykääpä lukemassa edellinen postaus ja kommentoikaa alle, että Nuppu is
the best. Aikaa on vielä tänään lauantaina 14.5. puoleenyöhön saakka. Hopi, hopi!
Tällä hetkellä voiton mahdollisuus on emon laskujen mukaan melkein 8 prosenttia!”

Tuhannen tuliaista!

Nuppu ja Juju ovat pitäneet emoa ja iskää henkeen ja vereen kissaihmisinä. Tunne on ollut niin vahva, etteivät silloin tällöin sukista tököttävät koirankarvat tai hiuksista lemahtavat heppahöyryt ole käsitystä horjuttaneet, vaan aina on menty eteenpäin luottavaisin mielin. Mutta millaisia ajatuksia kissoissa heräsi, kun ne saivat kuulla, että isäntäväki oli lähdössä lomailemaan maailmaan, joka pyörii pallokorvaisen hiiren ympärillä?

Ai tällaisen vai?

Nuppu muistutti, miten hiirten kanssa ollaan. Ensin pitää mulkoilla,
sitten heiluttaa vähän peppua ja lopuksi täpätä niitä tassulla päähän.

Koska kissat eivät esittäneet suurempia vastalauseita, ylitimme Atlantin ja menimme mulkoilemaan Mikkiä ja Minniä Floridan Disney Worldiin.

 

Pompöösi hiiripariskunta ei tuimasta Nuppu-tuijotuksestamme piitannut,
eikä kukaan tainnut huomata pepunheilutuksiamme väenpaljoudessa.

 

En päässyt kuitenkaan täppäämään Mikkiä tassulla päähän,
koska se mokoma roikkui koko ajan Waltin käsipuolessa.

Orlandon Walt Disney World oli ihana mutta kovin Mikki-vetoinen paikka. Hupsuttamo pysyi silti koko loman oikeana Aristokatti-paratiisina. Mummi palveli, huolsi ja hemmotteli kaksikkoa kuin Tuhkimon linnan kuninkaallisia, eivätkä katit varmaan tulleet ajatelleeksi emoa ja iskää kovin usein. WhatsApp kuitenkin lauloi, ja sain jopa videomateriaalia pikku höpsyläisten puuhista. Keskustelimme esimerkiksi siitä, olimmeko vihdoin löytäneet Animal Kingdomista Pikkukissin kuuluisan puun.

 

Mummi näytti kuvaa Jujulle, ja joo-o, tämä on kuulemma juuri se puu,
josta hampupesun aikaan aina puhutaan.

Nupulla oli emolle ihan toisenlaista asiaa. Se muisti, miten emo leveili
ennen lähtöä dollareillaan, ja uteli, joko tuliaiset oli ostettu.

Sydäntäni alkoi puristaa, sillä vaikka Disney Worldissa oli myynnissä vaikka mitä houkuttelevaa, mikään ei tuntunut oikealta valinnalta kahdelle räggärinrötkäleelle.

 

Vaikka hiiret ovat kissojen ruokaa, minulle tuli hytinä,
että näistä Mikki-nekuista saattaisi aiheutua pupusilleni
vain itkupotkuripuli. Niinpä jätin ne ostamatta.

Oma vuohi olisi niin Jujun, Nupun kuin emonkin unelmien täyttymys,
mutta emme olleet varmoja, viihtyisikö tämä kaveri yhdeksää tuntia jumbojetissä.

Tällainenkin olisi ollut vekkuli leikkikaveri tylsäksi muuttuneen Feeniksin tilalle,
mutta emoa kiljutti ajatus, että lisko mönkisi aamulla Hupsujen kanssa peiton alle.

Lelupuolella valikoima ei ollut juurikaan laajempi. Pingispallot ovat
aina jees, mutta tämän yksilön rahtaaminen olisi saattanut käydä selän päälle.

Lopulta hihkaisin ilosta, sillä löysimme kuin löysimmekin vihdoin kaupan, jossa myytiin jotain myös eläimille. Toivoin, että olisimme voineet ostaa kotona odottaville nöpönenille Irvikissa-teemaisen astiaston tai Aristokatti-huiskan, mutta tarjolla oli vain itämaisia asuja:

 

Okei, sieluni silmin näin jo Nupun naukaisemassa ”ni hao” kimono yllään, mutta
onneksi mies muistutti, mitä mieltä olen eläinten pukemisesta söpöilytarkoituksiin.

Niinpä jouduimme räpiköimään rapakon yli tyhjin tassuin. Onneksi kuitenkin kävi niin onnellisesti, että kissat unohtivat materialistiset seikat, kun ovesta putkahti tuttu parivaljakko. Molemmat mussukat tunkivat meitä halimaan ja puskemaan, ja suukkojakin vaihdettiin ainakin ziljoona. Kun heräsimme keskellä yötä aikaeroa ihmettelemään, Nuppu ja Juju halusivat auttaa. Kutsuimme Teddynallepalvelun sänkyymme, ja pian kaksi lämmintä tuhisijaa nukutti meidät jatkounille. Sopu olisi antanut toki sijaa vuohellekin, mutta ehkä on silti parempi, että se ilahduttaa yhä lapsia ja lapsenmielisiä Disney Worldissa.

 

Mutta mama, kerrotaan nyt se kiva tuliaisjuttu!

Hyvä on, Juitsi, kerrotaan, kerrotaan. Vaikka kissoille ei Disney Worldista tuliaisia irronnut, laukkuuni eksyi silti pienet blogituliaiset, jotka aiomme nyt arpoa teidän lukijoiden kesken. Kyseessä on Hupsujen ihka ensimmäiset arpajaiset, joita ei ole tarkoitus mainostaa, sillä toivoisimme, että lahjan saisi joku, joka on oikeasti seurannut taipalettamme ja ilahtuu lapsenmielisestä mutta toki kissamaisesta yllätyksestä.

Toinen syy mainostamattomuudelle on, että Hupsujen virallisesta
arvontakuvasta tuli hiukan toivottua apaattisempi.

Arvontaan voi osallistua, vaikka ei Bloggeria tai muuta seurantasysteemiä käyttäisikään, mutta laitathan siinä tapauksessa mukaan sähköpostiosoitteen (sen voi laittaa minulle sähköpostillakin, jos ei halua tähän näkyville nakuttaa! Osoite on sandranypnyp (at) gmail.com), jotta tiedän, että lahja menee varmasti oikealle henkilölle, jos arpaonni suosii. Arvontaan voit ilmoittautua kertomalla kommenttiosiossa, mikä Hupsujen hassutus on jäänyt parhaiten mieleesi. Meitä tämä tieto kiinnostaa, jotta saisimme vähän näkemystä siitä, millaisista jutuista pidätte eniten ja minkä sorttista hömpötystä tulitamme aalloille aina, kun suinkin ehdimme. 

 

Nuppu tsekkasi, että pussissa ei ole sisiliskoa tai kimonoa, joten ei syytä huoleen!

Arvontaan voi ilmoittautua lauantaihin 14.5.2016 klo 23:59 asti (Nuppu tuijottaa sekuntikelloa ja painaa tuossa kohden stoppia), ja arvontatulos paljastetaan jo seuraavana päivänä, koska olemme niin malttamattomia, ettemme kykenisi panttaamaan moista jymyuutista päivää kauemmin.

 

Jujukin tietää, mitä Disney-pussi on syönyt, vaan eipäs kerro,
jotta voittaja saisi yllättyä. Toivottavasti iloisesti!

Toivotamme kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan, ja itseänikin vähän jännittää, 

ketä Hupsuttamon Onnetar tai Onnenpekka suosii!