sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Huomaa minut!

Elämäni on ollut alkukesästä asti melkoista vyörytystä. Uudessa työssä riittää valtavasti opeteltavaa ja ihmeteltävää, mikä on johtanut erääseen kissojen kannalta nihkeään ilmiöön: liian niukkarituaaliseen kotiutumiseen. Sen sijaan että kyykistyisin pitkiksi ajoiksi Nupun ja Jujun kanssa eteiseen kuonokkain, saatan vain huikata niille pikaiset moit ja ryhtyä pälpättämään kuulumisiani miehelle. 
 
Varsinkin eräs pieni poika kokee tällaisen käytöksen erittäin kurjana.

Onneksi mies on noina hetkinä minua herkempi huomaamaan Jujun eleet ja ilmeet ja rientää aina hylätyn Pikkukissin avuksi. Hän on keskeyttänyt useammankin kerran puhetulvani nostamalla paitsioon jääneen karvapallon aivan silmieni eteen, niin että tajuan tehdä pikaisen korjausliikkeen.
 
”Huomaa minut!” Juju anelee, ja tietysti huomaan!
 
Kaikki höpinät jäävät sikseen, kun otan pienen reppanan syliini pusutettavaksi. Rapsutan sitä leuan alta, nuuhkin sen turkkia ja kysyn, nukkuiko se työpäiväni aikana hyvät päikkärit ja mitä se haluaisi seuraavaksi puuhailla. Vastaus on melkein aina sama: agilitya, vaanimisleikkejä, yhteisruokailua ja lopuksi rentoutumista maman jalkojen päällä. Ja sehän sopii, sillä mitäpä en tekisi hyvitykseksi törppöilystäni!
 
Kun Jujun nassulle palaa veijarimainen hymy,
tiedän, että Hupsuttamossa on taas kaikki hyvin.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Pelejä ja synttäripää

Valkoinen kani koikkelehti jälleen kultakello kaulassaan Hupsuttamon läpi – toisin sanoen blogimme Hupsu ja tosi höpsö täytti sunnuntaina kokonaiset kuusi vuotta. Vaikka tämä nukkavieru kissiemo yritti kaapia oman henkilökohtaisen ikäkriisinsä maton alle, julma totuus on, että vanheneminen kolahti jälleen kerran myös omaan nilkkaani. Niinpä pidimme yhteiset synttärit sekä minulle että blogillemme, ja vanhenemisen voivottelu kääntyi onneksi ihastuksen kiljahteluksi, kun sain mieheltä juhlateeman mukaisen lahjan, joka selitti, miksi päätäni oli mittailtu vain muutamaa päivää aikaisemmin:

Paketista paljastui uutuuttaan hohteleva pyöräilykypärä!

Tästä eteenpäin Nutcasen avaruuskissanpennut suojelevat vaka vanhaa kuuppaani!

Juju kysyi, rakastaako emo herneen kokoisia aivojaan enemmän kuin Juitsia,
mutta lohdutin, ettei se voisi olla mitenkään mahdollista. I love my Juju more.

Olin niin ilahtunut uudesta turva-asusteestani, että pidin sitä päässäni melkein koko illan. Jännitin hieman, mitä Nuppu tuumaisi kapistuksesta, sillä se on tunnetusti perheemme fashionista eikä koskaan hyväksynyt esimerkiksi mauttomia kissapipojani.

 
Aluksi Nuppu vaikutti vaivaantuneelta, kun paparazzit
saivat yhteiskuvan siitä ja uudesta, hämmentävästä objektista.

Nuppu kuitenkin suostui arvioimaan, kuinka pahasta tyylimokasta tällä kertaa oli kyse.

”Tiiätkö mitä, äiskä? Ei hullumpaa. Aika coolia, itse asiassa!”
 
Juitsi ei halimiseltaan edes huomannut,
että emon päässä oli jotain ylimääräistä.

Vaihdoimme vielä parit eskimopusut, eikä Juju hoksannut kypärää silloinkaan.

Otin lopulta uutuustuotteen päästäni, sillä seuraavaksi oli vuorossa inspiroivaa synttäriohjelmaa: päätimme pelata koko Hupsuttamon jengin kesken ihanaa kissapeliä, jonka sain lahjaksi kummitytöltäni. Koska kyseessä oli noppapeli, kissatkin pystyivät pelaamaan sitä henkilökunnan avustuksella: minä heitin Jujun puolesta noppaa, ja mies hoiti Nupun pelivuorot.

 
Tässä peli on, ja olemme kaikki aloitusruudussa. Minä olen punainen tötsä,
mies sininen, Juju vihreä ja Nuppu pinkki – tietenkin!
 
Johdin koko pelin ajan, mutta Nuppu-parka oli joukon hännillä.
Niinpä se tuli tarkastamaan, oliko emo virittänyt nappulaansa laittomasti.

Hei, epistä! Nuppu kolkkasi emon pelilaudalta! Onneksi tuomari huomasi vilpin! 

Nuppu käänsi meille selkänsä, mutta huomasin kyllä, mitä se teki yhä hännällään!

Johdin peliä loppuun asti, mutta olimme sopineet, että maaliin pitäisi päästä tasaluvulla.
Siitä ei tullut millään, joten lopulta Isikissi voitti ja Juju kiri toiseksi. Minä päihitin
Nupun loppukamppailussa, joten huijari joutui tällä kertaa tyytymään jumbosijaan.

Peli oli jännittävä myös siksi, että sen varrella sattui kaikenlaista yllättävää. Onnistuin esimerkiksi saamaan heti alkumetreillä kaksi kissaa ja pääsin neljä askelta eteenpäin. Mies löysi kissat sohvan alta, ja molemmat kissat unohtivat, mikä päivä oikein oli. Lopulta me kaikki kuitenkin muistimme, että on meidän blogin syntymäpäivä!
 
Se ilahdutti Nuppuakin. Huomatkaa sopuisa hymy! Niinpä se lupasi
antaa vielä tarkemman lausunnon emon uudesta kypärästä.
 
Kaikkein ihaninta vekottimessa on...

...tämä pieni täplämasuinen kissanpentu, jota Nuppu haluaa silittää!

...ja tietenkin pussata! Muiskun muiskun! 

Kiitos teille lukijoille näistä vuosista ihanine kommentteineen!
 Vaikka tahtimme on vähän hidastunut, starttaamme innokkaina
 seitsemänteen vuoteen ja toivomme, että te kaikki pysytte
 Hupsujen matkassa edelleen! <3