lauantai 29. kesäkuuta 2019

Tuoliterrorin loppu

Talvisin on kiva tutkia eläinten jälkiä hangella ja miettiä, onko pihamme poikki tepsutellut kettu, murmeli vai naapurin labradorinnoutaja. Kesäisin teen eläinhavaintoja toisenlaisten merkkien perusteella. Iltapäiväkävelyllä korviini esimerkiksi kantautui pusikoista niin outoa kahinaa, että odotin bongaavani harava kädessä heiluvan mäyrän. Vaikka rapistelijaksi paljastui pesäaineksia keräilevä räkättirastas, osun välillä oikeaankin – varsinkin erään kotonamme lyllertävän tuhoeläimen suhteen.
 
Jujukin tietää, millainen hirviö Ikean tuolin kanssa on mellastanut.
Sillä on teräksiset leuat, naskalihampaat ja purpelomainen vartalo.

Tutkimme yhdessä tuhon jälkiä, ja paljastin Jujulle, että tuolinraatojen oli aika lähteä.

Jujusta tuntui vähän pahalta, sillä näihin tuoleihin liittyy paljon hyviä muistoja,
kuten loputonta ruoan kerjäämistä, villapöksyjen pesua veskikäyntien jälkeen...

...ja helliä pusutuokioita systerin kanssa.

Nupunkin mielestä...  tai siis... nuuh... maisk...?

Jäysk, jäysk, jäysk! Tuoliterroristi iski aivan silmiemme edessä!
 
Annoimme tihulaisen raadella Ikean ihanuuksia vielä viimeisen kerran.
Sitten ne purettiin palasiksi ja lähetettiin tuolien tuonelaan.

Olisi varmasti ylellistä ruokailla Nupun tavoin sängyllä maaten, mutta päätimme silti hankkia keittiöön uudet tuolit. Tärkein kriteeri oli, että ne hylkisivät kotitermiittiämme. Niinpä valitsimme tuolit, joiden materiaali ei yllyttäisi Nuppua ripsuttamaan, nakertamaan tai pyyhkimään peppuaan. Toissijaisia toiveita tuoleille oli, että ne näyttäisivät kivoilta, tuntuisivat hyvältä takamuksen alla ja sujahtaisivat sirosti pikkuruisen keittiönpöytämme alle. Sellaiset istuimet me löysimmekin, ja voi sitä riemua, kun ne asennettiin paikoilleen!

 
 Juju iloitsi pahvilaatikoista ja me ihmiset tuoleista. Vain Nuppu näytti hapanta naamaa.

Sen elämä tuntui yhtäkkiä kovin tyhjältä ja tuhovoimattomalta.

Vaikka uudet tuolit ovat olleet meillä jo melkein viikon, Nuppu ei suostu kokeilemaan niitä. Se ei suinkaan ole luopunut pöydällä sähläämisestä, mutta tekee hurjapäisiä loikkia lattialta suoraan ruokalautasen viereen, jotteivät tassut vahingossakaan hipaisisi uusia, antijärsittäviä tuoleja. Onneksi Juju on jo hyväksynyt tuolitulokkaat osaksi reviiriään ja suostui esittelemään niitä teillekin.
 
Kunhan kanaa ja kania voi tilata vanhaan malliin, niin Juippa on tyytyväinen.

Santsiannos toiselle puolelle pöytää, kitossshhhh!

Jujun mielipide tuoleista on silti se pahin mahdollinen eli ”ihan kivat”.

Nuppu-raukalla ei sen sijaan ole enää yhtään kivaa.
 
Eiköhän tuhoojapehmo kuitenkin pian taas virkisty, kunhan se keksii,
mihin se voisi iskeä pikkuruiset majavantalttansa seuraavaksi.

”Hmm, yltäisinköhän mä noihin ylös solmittuihin kaihdinten naruihin...?”

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Pirskeitä ja pökälekakkua

Viikko sitten oli edessä jännä päivä. Hyppäsin Naukulan Mamman kyytiin, ja kurvasimme moottoritielle, joka vei meidät kissamaiseen valtioon nimeltä Miukumaa. Kaunis kesäpäivä oli omiaan suloisen Olgan 10-vuotissynttäreille, ja samalla juhlittaisiin myös lähistöllä majailevan Penan 5-vuotismerkkipäivää. Ennen kuoharin kilistelyä minulla oli kuitenkin tärkeä missio. Hiivin makuuhuoneeseen, jossa kissatyynyjen keskellä lekotteli hiljattain 13 vuotta täyttänyt kaunotar nimeltä Sofia...
 
Sain osakseni epäluuloisen katseen, ja sille oli hyvä syy: onnittelin toukokuussa
Sofiaa Instagramissa sydänten kera mutta kutsuin sitä OLGAKSI!
 
To-del-la noloa, koska erotan varsin hyvin Sofian ja Olgan!
Olin kuitenkin nukkunut heikonlaisesti euroviisukarsintojen takia,
ja pääni oli pörrössä ja silmät sikkurassa...

Supattelin Sofialle vilpittömät anteeksipyynnöt, ja kivi vierähti sydämeltäni,
kun ystävystyimme ja sain silitellä tätä upeaa kilpparileidiä.

Ja niin kuin tästä kuvasta voitte huomata, Sofia (vas) ja Olga (oik) ovat aivan eri näköisiä.

Keventynein mielin kohotin lasiani, vaihdoin kuulumisia blogikollegojen kanssa ja ihailin kissamaisia koristeluja ja veden kielelle nostattavaa juhlamenyytä.

 
Sulosydämiä ja auringon valossa kimmeltävä kymppi Olgan kunniaksi!

Suuni alkoi napsua, kun näin, mitä kaikkea oli luvassa.

Kun vatsa oli täytetty herkkukeitolla, pöytään kannettiin HIEKKIS ja TORTTU...

Ta-daa! En voinut mitään sille, että hiekkistä lusikoidessani
kuononi kipristyi ihan väkisin. Plöräykset ja paakut olivat kuitenkin
oikein herkullisia – ja Penan torttu vei kielen mennessään!

Herkuttelun jälkeen oli vuorossa tietokilpailu, ja vaikka yritin edustaa Hupsuttamoa parhaani mukaan, jäin auttamatta hännille. Jumbopalkinto oli kuitenkin erittäin inspiroiva, ja lupaan kertoa siitä pian erään ihastuttavan julkkisvieraan kera.

 
Miukumaan juhlat huipentuivat, kun esirippu vedettiin sängyltä,
ja sen alta paljastui juhladaami itse. Tässä on 10-vuotias Olga!

Ilman palkkiota ei vieraskaartia tarvinnut tulla moikkaamaan.
 
Henkeä pidätellen seurasimme, yltäisikö Olga nappaamaan namipalan kaulaa ojentamalla.
 
No totta kai! <3 Sitten synttärisankari vetäytyi taas hellyttäväksi
kohoumaksi päiväpeitteen alle, ja rauha laskeutui Miukumaahan.
 
Juhlat eivät olleet kuitenkaan vielä ohi, vaan jatkoimme matkaa Penan ja Punkun paikkaan. Siellä meidät vastaanotti kaksi vekkulia punanuttua: abessinialainen Pena ja somalikissa Punkku.

Pena teki meihin heti vaikutuksen valtavalla loikalla ovenkarmille!

 
Vastaavaan eivät Hupsuttamon omat räpistelijäräsyt pystyisi ilman nosturia ja turvavaljaita.
 
Näin kauniilta ja gepardimaiselta synttärisankari näytti maan tasalla.

 
Myös Penan kaveri Punkku oli sporttista sorttia!

 
Spurtin päälle piti tietenkin venytellä...

 
...ja tankata vähän protskuja, jotta jaksaisi viihdyttää ihastuksesta huokailevaa juhlakansaa.

 
Kas näin! :) Ihana, pehmoinen Punkku!

 
Kukaan meistä ei olisi pahastunut, jos kotona kassista
olisi putkahtanut esiin pieni punainen salamatkustaja...

Suurkiitos ihanista juhlista ja vieraanvaraisuudesta molempiin
kissakoteihin, ja olipa mukavaa nähdä teitä kanssabloggaajia!
Heinäkuussa toivottavasti törmäillään taas! :)

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Uusia kesätuulia

Puoli vuotta sitten Nuppu ja Juju kertoivat teille eräästä merkittävästä virstanpylväästä. Pitkä työtaipaleeni päättyi, ja tilalle tuli maksimaalinen kissamammuus, jonka aikana sulauduin yhdeksi kehrääväksi entiteetiksi Nupun ja varsinkin Jujun kanssa. Aluksi oli ihanaa jatkaa aamuisin unia Nuppu kainalossa ja Juju karvaisena kieppinä jalkojen päällä, mutta väsymyksen väistyttyä aloin kaivata uusia tuulia. Niiden perään nuuskutellessani jouduin pohtimaan elämää monelta kantilta ja tutustuin itseeni ihan uudella tavalla. 

”Äiskä aina miettii, oonko mä supi, pupu, ahma vai kuutti, 
mutta taisi olla vähän oma identiteettikin hukassa. Tai pupussa.”


Kissat olivat tiiviisti läppärin äärellä, kun tein kevään mittaan freetöitä ja kirjoittelin uusia tarinoita – ja ne pitivät myös pinkkejä varpaitaan lojaalisti pystyssä, kun hain unelmieni työtä. Sen täytyi olla ratkaiseva tekijä, sillä minut toden totta valittiin jäseneksi ihka uuteen laumaan!

  
”Mama kehräsi kovempaa kuin Nuppu, ja se on kovaa se! Koko talo tärisi onnesta!” 

Uusi työni alkoi kesäkuun ensimmäisenä päivänä, ja heräsin aamulla innosta väristen. Huomasin, että totuus alkoi valjeta myös Nupulle ja Jujulle. Ne ymmärsivät, että emo teki lähtöä, eikä se ollutkaan enää kiva ajatus. Lämpimät nukkumajalat kipsuttelisivat pian uuden työpaikan käytävillä, ja Nupun sijaan kainalossa mötköttäisi korkeintaan käsilaukku! Niinpä kissat vetäytyivät murjottamaan sängyn alle, vaikka yritin lirkutella niille, että illalla olisi luvassa mielin määrin leikitystä, pusuja, rapsutuksia ja herkkuja. 

 
Olin jo ovella, kun Juju heltyi ja kipaisi antamaan minulle
laimean lähtöpusun kaihoisan katseen kera. 

Ensimmäinen päivä oli tulvillaan uutta ja jännää, mutta kun palasin kotiin kertomaan kuulumisia, sainkin kylmää kyytiä kissoilta. Kumpikaan ei tullut minua vastaan, ja mikä pahinta: Nupulle olin kuin ilmaa. Kun yritin huhuilla neitosta, sen korvissa oli pahasti vikaa (tai ainakin vaikkua), mutta isikissin kutsut se kyllä kuuli ja kävi suikkaamassa hänelle hempeitä suukkoja. Myöhemmin illalla sain lepyteltyä molempia mussukoita, mutta seuraavana aamuna kissat olivat taas sängyn alla naama näkkärillä, enkä saanut lähtösuukkoa enää kummaltakaan!
 
Ainoa lohtuni oli, että kissat sentään vetivät yhtä köyttä ja niillä oli pusutteluseuraa toisistaan.


Nyt uutta arkea on takana kolme viikkoa, ja helpotus on suuri, kun kissat ovat sopeutuneet vähitellen uuteen rytmiin. Minua ei enää hyljeksitä, vaan sain jopa irtopisteitä, kun mies lomaili viikon läntisessä mummulassa ja kissat saivat nukkua vieressäni kaikki yöt. Seuraavaksi edessä on yhteinen juhannuksenvietto, ja sitten kissat voivat lekotella ”iskän” kanssa vielä kolmen viikon verran. Ei sittenkään pöllömpää tämä pupusten uusi arki...

 
Kaunista juhannusta teille kaikille!
 
Ja leppoisia hetkiä keskikesän kattien kanssa! <3

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Nössö pikku sankari

Lapsena yksi suosikkitarinani kertoi Mössö Urhoollisesta – vaatimattomasta hiirulaisesta, joka yllätti kaikki rohkeudellaan. Enpä arvannut silloin kauan sitten, että saisin joskus oman pikku Mössön, josta voisin kertoa ylpeillen sankaritarinoita. 
 
Minun Mössöni on nössön maineeseen noussut Juju-hiirulainen. 

Kuten varmasti muistatte, hammaspeikot pelottavat Juitsia ja se vaatii hammaskalustonsa kiillotusta joka ikinen ilta. Siksi hämmästyimme, kun kävimme aiemmin keväällä lääkärintarkastuksessa ja Jujun priimasti puunatuista nakertimista löytyi reippaanlaisesti hammaskiveä. Kun ihmettelin, miten sitä oli saattanut kertyä huolellisuudestamme huolimatta, kävi ilmi, että syypää ovat toiset möröt…
 
Tämän Rohkelikko-tuvan asukin periviholliset, varastopunkit! 

Koska meillä kissat eivät Nupun varastopunkkiallergian takia voi syödä raksuja, niiden ruokavalio jää kuulemma hampaiden osalta vajaaksi. Kateille suositeltiin lisää järsittävää, esimerkiksi kanankauloja, mutta nyt ei auttanut muu kuin varata uusi aika hammaskiven poistoon. Emoa säälitti jo etukäteen, sillä moinen reissu ei takuulla olisi pienen jännittäjäpupumme mieleen. 

 
Juju vetäytyi rahin taakse, kun asiasta alettiin puhua.

Jujun hammaspaastopäivä yritettiin muokata mahdollisimman helpoksi. Mies heräsi puoli kuudelta antamaan kissoille pienen liha-annoksen, mutta sen jälkeen ei naposteltavaa enää tippunut. Juju yritti selittää minulle itku silmässä, että sen masu oli TYHJÄ, mutta sen sijaan että olisin ruokkinut pojun, nappasinkin sen puoliltapäivin kuljetuskassiin ja tilasin kyydin tohtorin pakeille. Juju työnsi päänsä visusti kainalooni, kun sen kannikkaan tuikattiin nukutuspiikki, ja tuntui kamalalta jättää mamman pikku arkajalka nokosille vieraaseen paikkaan.

 
Onneksi sillä oli lääkärissäkin mukana oma, itse pedattu pesäkolo.

Kun palasin hakemaan Jujua, takahuoneesta kajahteli tuttu ääni. Emon pikku kullanmuru rääkyi hädissään ”mamaa”, mutta eläintenhoitaja vahvisti, että Jujulla oli kaikki kunnossa. Hampaat oli puhdistettu, ja pupunen oli myös saanut rokotuksen jo hieman etuajassa. 


 
Lisäksi se palkittiin rohkeusleimalla, joka annetaan kissaklinikan henkilökunnan mukaan
vain kaikkein urheimmille ja hienoimmin käyttäytyville kissoille!

Olin pakahtua ylpeydestä, ja osoittipa Juju luonteen vahvuutta myös kotimatkalla. Se ei mourunnut sydäntäriipivästi vaan päästeli vain söpöjä pikku naukaisuja silloin tällöin. Ne hellyttivät nuorta mieskuskia, joka kysyi ennen autosta poistumistamme, saisiko hän silittää Jujua. Avasin kassin katon, ja Juju kurkisti ulos söpömpänä kuin laki sallii. Se saikin vuolaita kehuja upean sinisistä silmistään ja silkkisestä turkistaan!


 
No onhan se ihana!

Kukapa ei haluaisi tällaista poikaa silitellä?

Kotona Juju liikkui aluksi hieman hoiperrellen mutta halusi heti ruokaa – onhan se raavas mies eikä mikään säälittävä reppana. Kun isikissi tuli kotiin, kerroimme riemastuneina tarinoita retkeltämme. Mutta mitä mokoma mies sanoi Jujun rohkeusmerkistä? 


Tuollainen lohdutusleima annetaan kuulemma vain nyhveröille!

Ei muuten pidä paikkaansa! Katsokaapas, miten reippaana Juju tässäkin on,
vaikka oikea etutassu muistuttaa pyramidista kaivettua muumiota!

Tässä Jujunkhamonin kammokäpälä vielä lähietäisyydeltä!
  
Sanoi kuka tahansa mitä tahansa, Juju on emon
ihana Nössö Urhoollinen nyt ja aina! <3