torstai 30. lokakuuta 2014

Hupsujen hurja halloween-pläjäys

Hupsuttamossa ollaan jännityksestä pinkeinä, sillä elämme vuoden ehdottomasti haamumaisinta aikaa. Kummia on tapahtunut asunnossamme pitkin syksyä. Milloin on kadonnut pipo, milloin naksutin. Toisinaan jopa Nuppu-niminen kissaneiti on ollut kateissa mutta löytynyt aina joko sohvan, nojatuolin tai sängyn alta. En ole varma omasta suhtautumisestani yliluonnollisiin voimiin, mutta kultamussukkani päättivät halloweenin kunniaksi kutsua koolle omituisten otusten kerhon, joka selvittäisi perinpohjaisesti, onko kissageistia olemassa vai ei.


En saanut itse kutsua kokoukseen, mutta paikalla olleet kertoivat, että Juju oli pitänyt lähes hurmoksellisen puheen muinaiskantonin kielellä. Lopuksi puheen ydin sentään tulkattiin selvälle sarjiskielelle:



Spiritismilaudalle oli väsätty ystävällinen viesti kissageistille, mutta Nuppu viis veisasi ouijasta. Sen oli päästävä äkkiä keskelle lautaa kysymystään esittämään.



Kuuluiko ritinää tai rätinää? Lensikö kissageist käkättäen paikalle resuisella luudallaan?


Juju on kuitenkin intuitiivinen kissa ja tunsi movemberia varten suituissa viiksissään maagista värinää. Niinpä se lähti etsimään vieraaksi kutsuttua räyhähenkeä asuntomme synkimmistä sopista.



Jujulla oli aavistus, missä pahikset (miksei siis myös kissageist) polttavat tupakkaa...


Pettymys oli suuri, kun pesutiloissa ei havaittu mitään tavallisuudesta poikkeavaa.


Juju ei halunnut antaa periksi, vaan pyysi Nuppua liittymään etsintöihin. Katit vaihtoivat suuremmalle vaihteelle ja terästivät karvaisia korviaan:


Nuppu tiesi kertoa, että kyseinen ääni kuului sen masusta, jonne ei ole lastattu raksuja pitkään aikaan. Juju huokaisi pettymyksestä ja erkaantui korvat hörössä omille teilleen. Nuppu taas vaelsi makuuhuoneeseemme, joka oli muuttunut talven ihmemaaksi:


Nupun mielestä oli ok lopettaa hetkeksi yliluonnollisten voimien etsintä, sillä kuinka usein kissa pääsee nauttimaan lumituiskusta uusi, trendikäs kaulaliina yllään oman kodin lämmössä? Se kyhäsi matolle pienen lumiräggärin ja jatkoi sitten illanviettoa perinteisin menoin:


Juju väitti yliluonnollisen väreilyn voimistuneen. Siitä tuntui siltä kuin jokin vaanisi sitä. Nupusta ajatus oli niin hassu, että se heittäytyi laskemaan rempseästi leikkiä:




Ilta vaihtui yöksi, ja kissojen oli pakko luopua haaveistaan. Ne myönsivät, että emon puheet kissageistista saattoivat olla samalla tavalla legendoja kuin kertomukset ajoista, jolloin ragdollit vaelsivat villeinä laumoina Afrikan savanneilla. Mutta juuri silloin alkoi tapahtua, ja maahan muodostui kryptinen kuvio:



Hupsuilla meinasi lirahtaa pisut yli hiekkiksen laidan, sillä kissageistilla oli karmivan harvat hampaat ja hurjan kumea kollimouru. Onneksi keskustelun aikana saatiin vastaus siihen suurimpaan mieltä kalvaneeseen mysteeriin:



Kissageist peuhasi aikansa asunnossamme: tyhjensi Nupun ja Jujun ruokakupit, käytti niiden hiekkistä, raapi sohvaa ja kallistushalasi emoa, mutta sen jälkeen kuului ”pufff”, ja olento haihtui Feliwayna ilmaan. Jännittävää kyllä, jälkikäteen vierailijasta paljastui pehmeä puoli:



Kukapa olisi osannut kuvitella, miten taitava sanankäyttäjä kissageist onkaan, sillä juuri samoin termein me hupsutkin halusimme toivottaa kaamean kivaa halloweenia teille blogimme ihanille lukijoille!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Syksy meni, talvi tuli...

...maistuis mulle pitkä uni. Kissat kainalossa tietenkin. Näin runollisia ajattelen joka aamu, kun oven takaa kuuluu Nupun karvaisen tassun määrätietoista kahinaa ja Jujun hiljaista mutta sitkeää kirnutusta. Vaikka joku eläinpsykologiaan vihkiytymätön voisi analysoida, että katit kerjäävät ruokaa, minä nuppu- ja jujulogian ammattilaisena tiedän, että häiriköinnin lähtökohta on syvä myötätunto. Kissoista on erittäin epäinhimillistä, että emo joutuu heräämään pilkkopimeässä hytisevänä ja väsyneenä ja raahautumaan styrox-palloja muistuttavan raesateen halki toimiston kelmeyteen. Niinpä ne ovat ottaneet emon lohduttamisen osaksi aamutoimiaan. Kun makkarin ovet aukeavat, kaksi hurisevaa karvakasaa punkee kiireesti peiton alle kutittamaan viiksillään jalkojani ja painautumaan kylkeeni. Lämmittäjäpupusten tarkoitusperät ovat jalot, mutta seuraus on valitettavasti se, että suljen silmäni entistä tiiviimmin ja sujahdan itsekin yhä syvemmälle peiton alle, kunnes tulee kiire ja ahdistus.

Juju suostui imitoimaan, miltä emo näyttää arkisin klo 6:15–7:00.
Seitsemän jälkeen naama on yhä sama mutta asento muuttuu
pakon edessä horisontaalisesta vertikaaliksi.

Nuppu halusi näyttää iskän aamulookin. Ei ole sekään liialla energialla pilattu.

Talven merkit ovat näkyvillä myös laajemmin kotikolossamme. Paikat, jotka suorastaan ällöttivät naukumaukuja kesällä, ovat yhtäkkiä suuressa suosiossa:

Jos kissoja olisi ollut kesällä uskominen, niin tämä kissankarkotin olisi pitänyt
nakata pikapikaa tunkiolle. Vaan kuinkas ollakaan, pakkasten tultua neidistä onkin
yhtäkkiä mukava läjäyttää pikkuinen vilupeppunsa ihanan lämpimälle alustalle.

Lattian rajassa vetää helposti näin talvipakkasilla. Niinpä Juju päätti siirtyä
paikkaan, jossa se ei ole käynyt sitten pentuaikojensa. Huipulla oli lämmintä,
mutta emolle tuli jostain syystä myös fiilis, että huteruus hieman yllätti.

Iki-ihana tassupeti on virunut nurkissa surullisen tyhjillään,
mutta nyt se on saanut taas asukikseen vakkarinallen.

Jotta hupsut eivät vajoaisi täysin talvikoomaan, täytyy päättää tämä postaus muistutukseen, että talvessa on hyvätkin puolensa. Esimerkiksi se, että lokakuun lopussa kissojen nukkuma-ansa voi näyttää vaikapa tältä:

Kukapa meistä ei haluaisi käpertyä pehmopetiin viltin alle hyvä kirja kourassaan?
Varsinkin, kun taustan paperipussista leijailee kissanmintun rentouttava aromi.

Tämän ansan edustalla ei tarvinnut pitkään päivystää, sillä ensimmäinen uhri
mönki heti näkösälle. Se ei paljon Waltarin ensipainosta arvostanut.
Onneksi seuraava kissa oli kiinalainen ja erityisen kultturelli.
Nupun mielestä voi olla sivistynyt lukemattakin. Onhan se nyt hyvänen aika
hienoa, että kissa viihtyy nojatuolissa pitkät ajat ihan vain omat ajatukset seuranaan.
Mutta jos nyt piti lopettaa postaus jotenkin positiivisesti, niin miten olisi
tällainen hymykuva Nupusta? Neiti makaa siinä Teneriffan hiekalla
(mitä ilmeisimmin nakurannalla, sillä biksuja ei ainakaan näy) ja nauttii vartaloaan
hellivistä auringonsäteistä. Kesä tuli, lumi suli, Nuppu sanoi... pusi pusi!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Sokrates ja Platoniina

Tänään hupsut eivät höpsöttele, vaan viettävät mustavalkoista teemapäivää sen kunniaksi, että teknisesti lahjaton emo on saanut päähänsä leikkiä laina-Olympuksella ja alkeellisella kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvissa on mustan ja valkoisen lisäksi myös laaja valikoima harmaan eri sävyjä, mutta mielipiteissä ei säästellä, vaan Nuppu ja Juju kertovat rehdisti kaikki syvällisimmät ajatuksensa sekä radikaaleimmat näkemyksensä:


”Rotta EI ole kissan ruokaa. Raksut OVAT, vaikka emo hannaa vastaan.”
”Bordercolliet ja räggärit kilpailevat eri agilityluokissa vain siksi,
ettei hauvaparkojen tarvitsisi luikkia kotiin korvat lerpattaen.”

”Kauneus ei ole katsojan silmässä vaan kissan kuonossa, korvissa ja simmuissa.
Ja hännässä ja tassuissa. Ja pehmoisessa keskipötkylävartalossa.”
”Suomen talous saadaan pelastettua vain, jos ragdollit päästetään vallan kahvaan.”
”Viikset sopivat neideille siinä missä herroillekin. Tasa-arvo kunniaan!”

”Maailmasta tulisi poistaa kaikki nopeusrajoitukset. Tai ainakin eteisen Raprap-baanalta.”
”Kissaemoille täytyisi määrätä pakollinen
non-stop-kissapusutusvelvoite aamukuudesta iltakymmeneen.”
”Carpe diem, eli tartu tassuun. Jos ei muulloin niin edes silloin,
kun on aika leikata kynnet. Meillä se hetki on edessä tänään.”

Mikä oli mielestänne kuvista kiehtovin? Seuraavaksi jatkamme fotografisia harjoituksia taas sateenkaaren kaikissa väreissä...

torstai 16. lokakuuta 2014

Huumaawaa wuuta

Nolla pollea omistavana heppatyttönä kaipaan usein kiitolaukkapätkien vapauden tunnetta: tuuli puhaltaa kasvoja vasten, korvissa vinkuu tuuli ja sydän on pakahtua innosta. Sama fiilis on varmasti tuttu myös Jujulle, joka on täysin hurahtanut uuteen harrastukseensa, wuu-juoksuun.

Juju ei niin välitä hummien juoksusta. Wuuta sen olla pitää.

Yllättävintä wuu-juoksussa on, ettei Juju tarvitse siinä jalkojaan, sillä urheiluvälineenä toimii ihmisjuhta. Vaikka Juju ei ole mikään sylikissa, wuu-juoksu alkaa niin, että kissapoju kaapataan syliin mahdollisimman hyvään asentoon: sen peppu on tuettu, nenu osoittaa menosuuntaan ja etutassut retkottavat rennosti alaspäin. Seuraavaksi ihmisjuhta spurttaa asunnon päästä päähän juoksuaskelin ja sanoo: ”Wuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!”
Juju walmiina wuuhun.

Mitäs kuppaat? Än, yy, tee...
WUUUUUU!

Spurtin tulee päättyä aina eri paikkaan, johon on varattu jotakin eksoottista tutkittavaa:

Vaikka wuu-juoksun aikana on tulvinut paljon happea
sieraimiin, Juippi haistaa, että nämä kukat ovat feikkejä.

Jaahas, tästä lehdykästä löytyy vihdoin sitä luvattua eksotiikkaa:
tuoksahtaa talvea pakenevilta viherhiukkasilta.

Ahaa, täälläkö ne aamukahvipurut värjöttelevät?

Kun Juju on tutkinut riittävästi, se ei suinkaan venkoile pois sylistä vaan palaa rentoon asentoonsa. Se on merkki siitä, että matkan tulee jatkua entistäkin vauhdikkaampana. Jujusta wuu-juoksu on melkein yhtä hauskaa kuin agility. Sen ilmeet ja eleet kielivät tyytyväisyydestä, eikä se malta olla kehräämättä ja siristelemättä silmiään. Jos virittelisimme Jujun päähän pienen, pinkin rusetin, voisi mieheni osallistua kattiherra olallaan vaikkapa eukonkannon maailmanmestaruuskisoihin. Ties kuinka hieno pokaali sieltä heruisi tutkittavaksi!

Kierroksen päätteeksi siivekäs pegasos-Juju
lensi näin lähelle aurinkoa
Päivän laadukkaasta kuvakollaasista vastasi
Nöppersön ja ystävältä lainattu kamera,
jonka eteen neitiä ei ole vieläkään saatu.

Tai niinhän se höpsö karvapallero luulee! Oikeasti Nuppua salakuvattiin,
kun sekin läpsytteli syysauringon viimeisiä säteitä...

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Käytöskukkasia

Suloiset pikku miukumaukuni ovat ehdottomasti salonkikelpoisia karvaturreja. Niiden turkki kuohkea ja kammattu, eikä kumpikaan niistä livahda silmän välttäessä pesukoneen taakse tupakoimaan (tai ainakaan käry ei ole koskaan kantautunut sieraimiini saakka). Eilen kuitenkin huomasin, että olettamukseni hienokäytöksisyydestä oli vain viisikymmentäprosenttisesti oikea.

Kumpi ei pääse salonkiin? Kas siinä pulma!

Juju tunnusti heti, että sen turkki oli tänään
päikkäreiltä noustessa aika pörrössä, mutta
 kyse ei ole nyt niin pinnallisista seikoista.

Saimme eilen iltapäivällä vieraaksi hyvän ystäväni, jota Juju kiiruhti heti huomaavaisesti tervehtimään. Täysipainoinen hurmaaminen alkoi ensihetkestä ja jatkui läpi koko vierailun molemminpuolisena hellittelynä. Juju kuuli olevansa komea, taitava ja ihana, ja ystäväni sai vastineeksi nuuskukutitusta, kiehnäilyä, nenusuukkoja ja jopa harvinaisia kallistushaleja (= kissapoika istuu pöydällä ja näyttää suopealta. Kun ihminen menee lähemmäs, nuorukainen aiheuttaa onnellisella kallistuksellaan suloisen yhteentörmäyksen). Mutta entä se toinen katti? Se Nuppuna tituleerattu? Oliko se paikalla ollenkaan?



Kuka kaipaa Nuppua, kun Juju on täällä valmiina kallistumaan?
Anna sinisten silmien, pinkin nöpönenän ja maidonvaalean toffeeläikkäturkin hurmata!

Kun ystäväni alkoi kysellä Nembo-Embosta, pelästyin ensin, että kissageist on anastanut koko neitosen. Olin kuitenkin väärässä, sillä Nöppersön röllytteli karva-ameebana sängyn alla. Non-stoppina pyörivä touhotus oli kerrankin tyrehtynyt, ja kattiin tuli liikettä vasta, kun lattialle nostettiin pallorata. Hetken palloa laiskasti töppäiltyään Nuppu kuitenkin vetäytyi sängylle palautumaan sosiaalisesta uroteostaan. Vakuutin ystävälleni, että Nuppu on yleensä oikein pirtsakka hassuttelija, mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja sillä hetkellä visuaalinen viesti oli se, että Nuppu on satavuotias mummeli, jonka virkein teko on virsien vapiseva veisaus puoliunessa.

”Mömmömmöö”, Nuppu ynisi ja jatkoi lojumistaan.


Vaan toista oli meno esimerkiksi pari viikkoa sitten, kun kylässä oli miespuolinen vieras. En ollut itse paikalla, mutta mieheni kertoi, kuinka Nuppu oli häikäilemättä liehitellyt hänen kaveriaan. Neiti oli sipsutellut viehkosti vieraan ympärillä häntä pörheänä ja istahdellut likelle silitysten toivossa. Olen myös itse todistanut, kuinka Nuppu kiehnää kahdeksikkoa isäni jaloissa ja kehrää hempeästi veljeni kainalossa. Vaikuttaa siis siltä, että Marilynimme räpyttelee suloisia sinisilmiään aina, kun paikalla on kaksilahkeista yleisöä. Mutta toki Nupulta riittää rakkautta muillekin. Se on esimerkiksi kiepauttanut molemmat mumminsa hellästi tassun ympärille, eikä Nuppu Poppanen ole koskaan liian kiireinen lastenvahdiksi. Jos Nupulle vielä antaa kämmeneltään pari raksua, saa kuka vain siitä uuden, parhaan ystävän.

Nuppu on erittäin suosittu tyyppi kaveripiirissään.
Jos salongin ovet avautuvat, niin kyllä sinne otetaan mukaan sekä Hinku että Vinku! <3