sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Totaalista nurinkurisuutta

Nuppu ja Juju ovat kuulleet kesälomareissustamme kyllästymiseen asti, mutta antoivat minulle luvan tehdä vielä yhden matkapostauksen. En nimittäin millään malta olla bloggaamatta hassusta piirteestä, joka vaivaa Britteinsaaria: kaikki, mikä suinkin voidaan tehdä ylösalaisin, väärinpäin ja mukkelis makkelis, tehdään todellakin niin – hämmentyneen turistiparan kustannuksella.
 
”Aika paha, koska emon spatiaalinen älykkyys ei ole lähtökohtaisestikaan ihan Picasson tasolla.”

”Muistatte ehkä sen kerran, kun äiskä asensi meidän talon ihan katolleen?”

Oikeanpuoleinen liikenne on tietenkin yksi brittien suurimmista kummallisuuksista. Vaikka olen elämäni aikana viettänyt paljon aikaa Englannissa ja käynyt monesti Irlannissa, ei pääni millään kääntyisi suojatietä lähestyessä oikealle. Luulen, että niskaani on kasvanut jonkinlainen vaijeri, joka kiskoo päätä vasemmalle, vaikka pinnistelen kaikin voimin toiseen suuntaan. Päivien harjoittelu tietenkin löystyttää vaijeria jonkin verran, joten loppulomasta saavutetaan yleensä tila, jolloin en enää rehellisesti tiedä, mihin suuntaan milloinkin pitää vilkuilla.

 
Välillä auttaa, jos muistaa painaa katseensa nöyränä varpaisiin lisäohjeiden toivossa.

Liikenteen lisäksi tarkkana saa olla myös monissa muissa paikoissa. Ovet pitää vetää auki ulospäin mennessä, avain pujotetaan lukkoon ylösalaisin ja valonkatkaisinta naksautetaan alaspäin lisävalaistuksen toivossa. Nämäkin nurinkurisjutut ihmetyttivät meitä:
 
Miksi bussikatokset avautuvat kadulle päin? Siksikö,
ettei bussi roiskuta pysähtyessään vettä ihmisten tassuille?

Miksi suihkusta tulee kylmempää vettä,
kun isoa vipua kääntää ”hot”-suuntaan?

Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on jokin laajamittaisempi aivojen peilikuvarakennelma, jonka kautta maailma näyttäytyy briteille täysin erilaisena kuin meille muille eurooppalaisille. Olen varma, että omat pienet sahanpuruilla täytetyt aivoni saivat loman aikana tuiki tarpeellista jumppaa, joten päätin järjestää vastaavanlaista virkistystoimintaa 
myös pikkukisuille. Millaista oli elo nurinkurisessa Hupsuttamossa?

Kanaa ja kania tarjoiltiin kumotulta kupilta.

Lomalukemiset tavattiin ylösalaisin ja lopusta alkuun päin.

Agilityssa vallitsivat viidakon lait...

...ja tynnyriinkin mentiin ihan kummallista reittiä.

Emo ripusti rusetin tällä kertaa Nuppusen häntään…

...ja kuonon sijaan mussukka sai suukon vasempaan peppukannikkaansa.

Sen verran rankkaa käänteinen elämä oli, että emon oli lopulta vihellettävä (säkki)pilliin ja pyöräytettävä Hupsuttamoa 180 astetta vasemmalle.

 
Nyt on taas pakko ladata akkuja, jotta jaksaa emon seuraavatkin lomatempaukset!

torstai 19. heinäkuuta 2018

MacMiau vs. Nauguson

Brittilomastamme on kulunut jo muutama helteinen viikko, mutta Edinburghin kaikuja heijastuu yhä Hupsuttamon arkeen. Nautimme iltapäiväkahvin kyljessä skotlantilaista kermatoffeeta, tapitan iltaisin Netflixistä Outlanderia ja verhoilen välillä pienet kissani tuliaistartaaniin. 

Katsokaapa tätä laddieta! Se on klaanipäällikkö Juju MacMiau. 

Kilttiin pukeutunut kiltti Juippi ei pelkää kastaa tassujaan
Loch Tummelin aaltoihin tunaa pyydystäessään. 

Sen seiväsmäiset koivet säikyttävät paitsi kalat myös viholliset...
 
...ja se ulottuu pystysuunnassa yhtä korkeaksi...

...kuin Edinburghin maailmanpyörä ja Scott's Monument yhteensä.

Tämä soma lassie taas on lady Nuppubelle.

Naugusonin klaanin sankaritar istuskelee mielellään
tartaanipäällysteisellä pehmotyynyllä Blairin linnassa… 

…ja piipittää kilpaa säkkipillien kanssa.

Nuppubellen ei tarvitse uhota voimalla tai viiltävällä älyllä,
vaan se sokaisee klaania uhkaavat muukalaiset söpöydellään.
 

Onhan se soma kuin metsälammen suloisin lumpeenkukka...

...ja makeampi kuin peliluolan sokerisin tikkunekku!

Jos Juju MacMiau ja Nuppubelle Nauguson päättäisivät aloittaa
opinnot Tylypahkassa, ne perustaisivat sinne aivan omat tuvat.

Laddie pelaisi innokkaasti huispausta Arkalikon riveissä...

...ja lassie kehräisi hartaasti Pöfföhöh-tuvan pehmeillä löhösohvilla.

Tai sitten se tuijottaisi Iseeviot-peiliin raksuista haaveillen.

Koska tämän postauksen aiheena on hurjapäinen klaanien sota vanhaan skottityyliin, ei vastakkainasetteluilta voida välttyä. Kumman klaanin tupaan sinä liittyisit?
 
Arkalikkojen joukossa saisit ujostella, jos siltä tuntuu.
Torstaisin syötäisiin tunaa, ja helteilläkin sportattaisiin.

Pöfföhöh taas olisi omiaan lekottelun, piippailun ja herkuttelun
 ystäville. Sipsejä ei tähän tupaan kuitenkaan saisi tuoda!


Arkalikko vai Pöfföhöh? 
Nyt on aika tehdä päätös ja ilmoittaa se perustelujen kera kommenttiboksissa! 
Juju MacMiau ja Nuppubelle Nauguson kiittävät jo etukäteen ja muistuttavat, 
ettei molempia saa valita. Ne myös vakuuttavat, että pöfföhöhit ja arkalikot 
kyläilevät ilman muuta toistensa luona.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Skotlannin hupsutuuraajat

Lomareissulle lähtiessä saamme aina aikaan matemaattisen vinouman. Mummi Poppanen, jolla on normaalisti nolla kissaa, huomaa yhtäkkiä omistavansa kaksi keskimääräistä pörröisempää ja luttanampaa räggäriä. Me taas tajuamme viimeistään lentokoneessa, että elämästämme puuttuu kaksi maailman rakkainta silkkipalleroa, joita ilman pitäisi pärjätä reilun viikon ajan. Ajatus olisi lohduton, ellemme tietäisi, että Nuppu ja Juju viettävät ihanaa laatuhellittelyaikaa mummin huomassa ja elävät kuin karvaiset kuninkaalliset.
 
Menkää jo äiskä ja iskä! Mummi paapoo meitä kyllä aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Tämänvuotinen kesälomareissu vei meidät Edinburghiin, josta olemme haaveilleet jo vuosien ajan. Sumuisten nummien ja viileän sadevihmonnan sijaan meitä odotti aurinkoinen kaupunki, jossa soitettiin säkkipilliä ja ilahdutettiin kissavajeesta kärsiviä matkailijoita mahtavimmalla koirakattauksella, jonka olen kuunaan nähnyt. Alusta asti oli selvää, että skotlantilaiset rakastavat hauveleitaan, ja ne kulkivat mukana kaikkialle kahviloista hotelleihin, uimarannoilta urheilukentille ja kaupoista puistoihin. Vuhkut olivat priimasti käyttäytyviä luppanoita, jotka eivät tehneet numeroa itsestään ja vaikuttivat harvinaisen tyytyväisiltä elämäänsä. 

 
Kuka nyt ei viihtyisi tällaisissa maisemissa?!

Vietimme yhden autuaan kesäpäivän Portobello Beachilla, ja arjen stressit ja kiireet unohtuivat, kun katsoimme vedessä ja rannalla leikkiviä karvaturreja. Meitä nauratti, kun valkoiset länsiylämaanterrierit Billy ja Molly tassuttelivat varpaidemme yli, mutta kaikkein eniten meitä sykähdytti seuraavissa kuvissa seikkaileva haukkunaukku, joka halusi muuttaa lemmikkeihin liittyvää matemaattista vinoumaamme...
 
Tässä hän on hieman elämää nähneen tennispallonsa kanssa!
 
Katselimme hymyillen, kuinka innoissaan hauveli haki palloaan.
Harmi vain, että koiran omistaja alkoi höpötellä ystäviensä kanssa
eikä enää huomannut jalkoihinsa pudotettua palloa! 

Niinpä Hurtta Hurttanen tepsutti meidän luoksemme
tämän näköisenä ja pudotti pallon isikissin jalkoihin.
 
Sitten anova ilme naamalle, ja totta kai tajusimme, mitä piti tehdä!

Viuuuuh! Sinne lensi pallo taas kerran!

Leikkiä jatkui hyvän aikaa, eikä pallo kadonnut kertaakaan kuuman brittiautiomaan hiekkaan.

Lopuksi oma hauvelimme kömpsähti miehen jalkojen päälle kuin
Pikkukissi konsanaan, ja kissiemokin sai osallistua rapsutteluun.

Harkitsimme laajamittaista koirakidnappausta, mutta päätimme silti jättää sen tekemättä, koska emme mitenkään voisi tarjota ystävällemme yhtä hyviä olosuhteita täällä koto-Suomessa. Päättelimme, etteivät Nuppu ja Juidekaan välttämättä arvostaisi, jos saapuisimme kotiin koira kainalossa. Niinpä tyydyimme nauttimaan hauvapaljoudesta vain penkkiurheilijoina.
 
Tunsimme itsemmekin reippaiksi uimareiksi, kun katselimme tämän spanielin menoa.

Se loikki vedessä pallon perässä kuin paraskin Loch Nessin monsteripupu.

Arthur's Seatin näköalakukkulalla seuraamme liittyi tällainen ylämaan karvakorva.
 
Hotellin aamupalalla katsoin niin intensiivisesti tätä saksan-
paimenkoiraa, että sen omistaja kutsui minut rapsuttelukäynnille.

Suloinen Zeus nuolaisi nenänpäätäni, ja Nuppu ja Juju olivat
lähellä saada parivuotiaan schäferin isoveljekseen.

Olette varmaan jo huomanneet, että tämä kissaemo on myös armoton koirafani, eikä eläinrakkauteni suinkaan rajoitu vain näihin kahteen lajiin, vaan tallensin matkan varrella pupillit sydämenmuotoisina kameraan myös monia muita ihania luontokappaleita, jotka helpottivat hetkeksi pahinta hupsuikävää.

 
Ylämailla kävimme puistossa, jossa asusti hienoja sarvipääbambeja.

Osa bambeista oli hieman jyhkeämpää sorttia, ja niillä oli hieno otsatukka.

Mmmmööööh! <3

Laitumilla vaelsi upeita ylämaanponeja. Minusta niitä oli niin paljon,
ettei kukaan olisi huomannut, vaikka olisin kaapannut pari kainalooni.
Esimerkiksi nämä kaksi, jotka sukivat toisiaan
ihan kuin Nuppu ja Juju.


Jos asuntomme kosteusprosentti suinkin olisi riittävän suuri,
olisin voinut tuoda tämän kurnuttajan Jujulle agilitykaveriksi.


Tämä tipunen taas sopisi loistavasti Nupun aamupiipityskuoroon.


Aivan loman lopuksi näimme ensimmäisen kissan,
ja silloin miukukuume yltyi vallan kauhistuttavaksi!


Koko kotimatkan haaveilin siitä, miten upottaisin nenäni pehmoiseen räggärinvillaan ja nuuskuttaisin Nuppua ja Jujua niin hurjasti, että ne pötkähtäisivät mussutteluasentoon. Ja niin juuri kävikin! Mummi Poppanen oli sikeästi unten mailla, kun saavuimme kotiin yhden jälkeen yöllä, mutta sekä Nuppu että Juju kuikkivat meitä rinnatusten, kun avasimme välioven. Ne ottivat vastaan kaikki hellyydenosoitukset ja olivat ihanan hyvävointisia ja tyytyväisiä lomaviikon jäljiltä. Vihdoin matemaattinen vinouma väistyi, ja meillä oli taas kaksi ikiomaa kattimattia, joita edes sadat koirat, peurat, ylämaanlehmät, ponit, sammakot tai tirpat eivät voi korvata.

 
Vaan mitä Hupsut tuumasivat Skotlannin-tuliaisistaan? Se selviää seuraavassa postauksessa. 
 
Luvassa on myös lisää lomakuvia, jos jaksatte niitä vielä vähän katsella?
 
Vaikka tämä Yoda toi mieleemme ihanat joululahjahiiret,
se ei ollut missään vaiheessa vaarassa päätyä matkalaukkuuni...