Tassut sutimaan!

Viimeiset pari postausta olemme puhuneet paljon haamuista, joten ei ole ihme, että sain hieman huolestuneen tiedustelun erään taideteoksen mahdollisesta osallisuudesta säpsyilyyni. Kysyjä oli kummityttöni, joka myös Nupun ja Jujun sarjakuvan kustantajanakin tunnetaan. Hän oli nimittäin yksi ensimmäisistä vieraista Itäisessä Hupsuttamossa ja toi mukanaan mielikuvitustani kovasti kutkuttaneen piirroksen talostamme ja ihanista jutuista, joita se toisi meidän Hupsujen elämään:

 

Juuri tältä Itäinen Hupsuttamo ja sinne pesiytyneet kaksi kattia näyttävät.
Luvassa on esimerkiksi leivontaa, pupuja, puutarhaelämää ja yksisarvinen,
mutta puheeksi nousivat myös haamu sekä pieni vihreä avaruusolio.

Kummitus ja alien olivat kuitenkin niin söpöjä, etteivät ne aiheuttaneet sydämentykytyksiä vaan pikemminkin toivat lisää turvallisuuden tunnetta. Ja mitä tutummaksi talo tulee, sitä helpompi on keskittyä sen ihaniin puoliin. Yksi niistä on ehdottomasti tila: miten auvoisaa onkaan vihdoin venyttäytyä ja vanuttautua useampaan kerrokseen, ja Nuppu ja Jujukin ovat olleet alusta asti innoissaan läänistä, jota riittää joka suuntaan. Hauskin paikka niiden mielestä on alakerran palloiluhalli eli yhdistetty ruokasali ja olohuone, jossa ei vieläkään ole huonekaluja. Aluksi tila täytyi pitää tyhjänä, koska alakerran lattiat hiottiin ja lakattiin, mutta nyt se taitaa kumista autiona vain siksi, ettemme raaski pilata kattien rakasta jumppasalia. Nuppu ja Juju ovat kuin pieniä rasavillejä kissanpentuja sutiessaan toistensa ja lelujensa perässä pitkin alakertaa. Olenkin ottanut paljon videopätkiä niiden tutkimuksista ja leikeistä uudessa kodissa, ja nyt on aika näyttää niitä teillekin:

 

”Ollaan me melkoisia kiito-oravia, vai mitä?”

  

Ja mitä yksisarvisiin tulee, pihalla on jo nähty ainakin yksi poni!

Sankarikissa Nuppu

Vuosittain jaetaan mitaleita rohkeille lemmikeille, jotka ovat pelastaneet omistajiaan vaikka minkälaisista pinteistä. En ole varma, hoksaisivatko Nuppu ja Juju suojella minua, jos vessanpöntöstämme kömpisi asuntoomme kaksimetrinen krokotiili tai keltahampainen rotta, mutta yksi asia on varmaa: Nuppu on todellinen sankari. Nimittäin sarjakuvasankari!

 

Kuka tarvitsee Ressua, Pollea tai Karvista, kun meillä on kuvankaunis Nöppis?

Se loikoilee ihanan pinkin koirankoppinsa katolla... vai tulppaanipellolla?

Ja rouskuttaa ahnaasti kauraa... tai siis lasagnea... ei kun possunsydäntä!

Sarjakuviin Nuppu sujahti viikko sitten, kun kummityttöni ja hänen perheensä oli meillä kissoja paijaamassa. Nuppu-neitokaista tarkkailtiin visiitin ajan taiteilijan silmin, ja hetki ennen yhteisen päivän päättymistä saimme lukea seuraavanlaisen loistosarjiksen:

 

Mistä tämän lehden voi tilata? Ja onko sen nimi Nuppuhullu, Villinuppu vai Nöppönen?

Sarjista on luettu Hupsuttamossa monen monituista kertaa, ja aina se vain naurattaa ja hellyttää, sillä mukaan on saatu jotain niin kovin nuppumaista. Eikä Juitsikaan ole jäänyt paitsioon, sillä saimme tuliaisena toisenlaisen taideteoksen, jossa pieni poikamme on tällä kertaa muutenkin kuin piilossa sängyn alla:

 

Maalauksessa Jujulla on ihana pipo, jonka Nuppukin varmasti hyväksyy!

Saakohan Juju lainata Nupun punaista laatikkoa lentoretkilleen?

Suuret kiitokset taiteilijalle näistä huippuihanista taideteoksista 

ja luvasta julkaista ne täällä blogissa! Kuinka moni teistä 

lukijoista haluaisi ahmia lisää Nuppu-sarjiksia? :)

Filtterien viemää!

Heräsin vuoden viimeiseen päivään niin pehmoisesti kuin räggärikodissa suinkin voi: Juju hiosti silkkisenä kissataljana pohkeitani, ja Nuppu oli perustanut lämpöä huokuvan pöffimajan kainalooni. Vähemmästäkin hellyydestä menee päänuppi pinkiksi pumpuliksi, joten kovin vaativia vuosianalyyseja ei tähän postaukseen ole valitettavasti tulossa.

 

Kummityttöni loihtima taideteos summaa hyvin viimeaikojen kuulumisemme:
tällä porukalla on joululomasta nautiskeltu - joskin lumiukko taisi jo sulaa.

Vaikka globaalisti vuosi 2016 oli aika hurja, Hupsujen mikronäkökulmasta kalenterikierros meni ihan nappiin: Nuppu sai viettää kokonaisen vuoden ilman typerää tötteröä, ja Huitsi-pupukin pysyi ehjänä yhtä silmätulehdusta lukuun ottamatta. Sanotaan, että lapsi on terve, kun se leikkii, ja jos tätä viisautta on uskominen, Hupsut ovat olleet oikein kelvollisessa kuosissa. Siitä todisteena julkaisen nyt muutamia hömppäkollaaseja Snapchattimme puolelta:

 

Snapin kamera tunnistaa Jujun kauniit pikku kasvot,
joten en malta olla testaamatta niihin pöhköjä filttereitä.

Kyllä Nuppukin on ikuistettu moneen kertaan.
Keskimmäinen kuva on  suorastaan klassikko! 

Tämä snap-sarja kertoo Nupun joulusta. Ruffesta on haaveiltu niin kovasti,
että jopa emon Scrabble-kirjaimista muodostui kyseisen kissaherran nimi!

 

Jujulla taas oli toisenlaisia joulukiireitä parran, poron ja potkupuvun parissa.

Homma ei suinkaan mene ihan vain kattien kustannuksella hihittelyksi,
vaan nämä kuvat todistavat, että kyllä kissaemokin laittaa itsensä likoon.

Koska keksimme juuri ennen joulua KonNupun mullistavan siivouksen taian, olimme pyytäneet joulukollia tuomaan meille enimmäkseen aineettomia lahjoja. Niinpä Nuppu ja Juju ovat nauttineet tänä vuonna ylimääräisistä liha-aterioista, pidemmistä leikkisessioista, lällyistä lepohetkistä kainalossamme sekä satunnaisista ruokailuista keittiönpöydällä. Ihan oikeitakin joululahjoja ne silti saivat, kuten Läntisestä mummolasta putkahtaneita hiirulaisia ja naminami-herkkuja! Yksi Jujun lempilahjoista oli myös tämä:

 

Iki-ihana pahvilaatikko, joka tuli emon joulupaketin mukana.
Puippi kökötti lootassa kuin liimattuna läpi joulupyhien.

Meillä oli siis jouluna lanttulaatikkoa,
porkkanalaatikkoa, bataattilaatikkoa
ja Juitsi-laatikkoa!

Postiljooni toi myös Nupulle aivan erityisen lahjan, joka ansaitsee ihan oman kuvasarjansa:

 

Mikä ihme tämä ihanuus oikein on? Se tuli Nupun rakkaalta leikkikaverilta,
ja kuoressa oli ylimpänä Nupun nimi, joten tietysti neiti avasi lähetyksen itse.

Sehän on kaunis kirjanmerkki omistuskirjoituksen kera!

Nuppu kiittää ihanasta lahjasta taiteilijaa
ja lähettää hänelle hempeän lentosuukon!

Muistelimme Nupun kanssa, miten mukavia leikkejä sillä oli juuri ennen joulua kummityttöni ja hänen veljensä kanssa.

 

Porukalla oli kiva piirtää ja värittää!

Nuppu otti kantaa värivalintoihin...

...ja tallusti jopa piirustusten maisemiin. Melkoisia seikkailuja siis!

Jujukin oli reipas poika lapsivieraiden läsnäollessa, joten toki
sekin sai katsoa lähempää Nupun suloista kirjanmerkkiä.

Näissä tunnelmissa taputtelemme tämän vuoden päätökseen, ja haluamme vielä kiittää kaikkia teitä lukijoita ihanan vuorovaikutteisesta blogielämästä! Jokainen kommentti on meitä ilahduttanut, ja olisipa mahtavaa, jos viihtyisitte kanssamme yhtä tiiviisti myös ensi vuonna. <3

 

Iloa, onnea, terveyttä, naurua, kehräystä,
leikkimielisyyttä ja ihania yllätyksiä vuodelle 2017!

 

Ja tässä vielä snap-koodimme, jos joku haluaa
hömpötyksiämme siinäkin kanavassa seurata.

Katsahdus peiliin

Olen viettänyt syyskuun alkupäiviä suu surkeassa mutrussa, sillä ihanat pyöräilysäät muuttuivat vesisateiksi, töissä hurautettiin käyntiin mega-YT:t ja hengitysteihini pesiytyi inha syysflunssa. Oikeasta hädästä ei silti ole tietoakaan, joten päätin katsoa peiliin ja todeta, että murjotus on noloa ja tyhmää. Minullahan on kuitenkin oma, turvallinen koti, jossa asustavat juuri ne tyypit, joiden kanssa haluan elämäni jakaa. Se oli Nupun ja Jujun mielestä fiksu havainto, joten nekin halusivat katsoa peiliin.
 

No niin, Juidepuide. Minkälainen könsikäs sieltä vaatekaapin ovesta oikein heijastuu?

Juju oli oikein tyytyväinen näkemäänsä. Se kuvaili minulle, että peilistä kurkistaa komea bordercollie, jolla on jämerät jalat, virtaviivainen runko ja suuri nuuskutuskuono.

 

Miten kummassa emo sitten näkee Juitsin pienenä
kissanpentuna, jolle ei ole koskaan annettu ruokaa?

Ja kuinka on mahdollista, että iskälle Juju on pikku tuholaistoukka,
joka rouskuttelee chilien lehdet reikiä täyteen?

Nuppukin kiiruhti katsomaan taikakuvastimeen ja näki siellä hurjiin loikkiin ampaisevan pomppupedon. Hörähdin nauruun, sillä kuvailu meni mielestäni hitusen metsään, mutta ei – Nuppu olikin ihan oikeassa:
 

Haijaa! Varokaa hiiret ja männynkävyt! Täältä tulee ninjasoturi Nuppu!

Toisaalta samasta karatekissasta on nähty myös muunlaisia heijastuksia:

 

Iskän silmissä Nuppu on pieni, söpösti inisevä lastumaakari.

Emo taas näkee Nupussa suloisen pehmokaunottaren, joka leijuu pilvien päällä kuin pieni pumpulista pyöritelty hattaraenkeli:

 

Kun katson hempeää Nuppu-nöpöläistä, kuulen korvissani harpun sulosäveliä.

Ilman tätä uskollista hoivaajaa sairasteluni olisi tuntunut tuhat kertaa pahemmalta.

Kyseinen pikku enkeli jopa nuoli flunssan riuduttamaa jalkapohjaani. Ei siis ihme,
että näen sen pään päällä yhä pienen mutta sitäkin kirkkaamman sädekehän!

Kanafarmareiden silmin Nuppu sen sijaan on tuottelias pieni Klaara Kotko.

Mutta kenen katse kertoo totuuden? Yleensä mielipidettä kannattaa kysyä joltakulta mahdollisimman tarkkanäköiseltä, joka aistii kokonaistilanteen hieman kauempaa. Meidän tapauksessamme se oli 4-vuotias kummityttöni, joka oli taiteillut näkemyksensä syntymäpäiväkorttiini:
 

Kuvassa minä ulkoilutan Nuppua sillä välin, kun mieheni tiskaa ja tekee ruokaa keittiössä.

Piirustus on hieno paitsi teknisesti myös siksi, että se kertoo hyvin todellisen kuvan elämästä Hupsuttamossa. Mieheni hoitaa usein tylsän mutta tarpeellisen ruoanlaittopuolen, kun minä vain paijailen kissoja ja haahuilen tekemässä kaikkea mukavampaa. Nuppu näyttää kuvassa pehmoiselta ja leikkisältä perhekissalta, jollainen se ehdottomasti onkin. Mutta entäpä sitten Juju? Sitä ei kuvasta löydy, vaikka se kuulemma onkin mukana. Se saattaa olla keittiössä kalkkunapihvejä kerjäämässä, mutta kukapa tietää! Tilanne onkin usein juuri kuvatunlainen, kun meillä käy lapsivieraita. Niin rohkea ja vanttera kuin bordercolliemme onkin, se luikkii yleensä ovikellon soidessa sängyn alle piiloon...
 

No tuossahan se Ujo Piimä nyt sitten nököttää!
Ihan hiljaa mökin alla tietenkin...