Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiskatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiskatit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. tammikuuta 2020

Pientä suurta rokkiterapiaa

Ennen uudenvuodenaaton ilotulituksia sain kokea paljon ekologisempaa ja ihanampaa poksetta ja ritinää, sillä sydämeeni pirskahteli piristävää kissanpenturiemua! Siitä saan kiittää Kiskatit-blogin henkilökuntaa, joka kutsui minutkin juhlimaan kahden suloisen kissapoitsun ristiäisiä. En ole yleensä kovin innokas bilehile, mutta kun tarjolla on kissanpentuterapiaa, kattiteemaisia tarjoiluja ja kivoja kissabloggaajakamuja, niin villit jaguaaritkaan eivät pitelisi minua loitolla.
 
Niin kovasti nämä pikkutiikerit vetävät minua puoleensa!

Onko söpömpää kuunaan nähty?!

Pienokaisten unta tarkkaili myös kaunis Rudi-täti...

...ja varpaitaan tuulettava Eppu!
 
Patea puolestaan kiinnosti enemmän tipu-tv:n tuijotus - ja emokissa Eddiellä
olivat uudet hurmurikollit mielessä niin vahvasti, että poseeraukset unohtuivat.
Toisaalla pienet kissapedot heräilivät ja lähtivät liikkeelle,
mutta vähän eri suuntaan kuin olin kuvitellut!

Kukkuu! Kuka siellä?

Vaikka kissanpentuja oli vain kaksi, ehdin mennä niissä
ihan sekaisin. Pentuja tuntui hyppelehtivän nallen päällä...
...nallen takana...

...ja nallen sylissä!
 
Kun pikkukisut menivät taas latautumaan, me vieraat maltoimme siirtyä tarjoilujen pariin.

Olin otettu, kun minulle oli varattu taas Aristokattien Marie-kahvikuppi, ja tarjoilut olivat suussasulavia jopa siinä määrin, että unohdin kuvata niitä ja vain santsasin lisää. Kun kaikilla oli masu täynnä, vuorossa oli juhlien odotetuin hetki: ristiäiset. Hopeanhehkuinen ”kastemekko” oli levitetty sohvalle, paparazzit asettuivat aitiopaikoille ja ensimmäinen pikkukisu noudettiin paikalle kuulemaan ensi kertaa oman nimensä.
 
Hänestä tuli Vinha Vauh... Mikä mikä mikä? 
Vinha Vauhko? Höh, malttaisitko siirtyä ihan hippusen vasemmalle?


Kiitti, nyt näkyy hyvin! Satu-pojasta tuli siis virallisesti Vinhaviiksen Vauhtiveikko!
 
Pikkuinen näytti hyväksyvän uuden nimensä, ja onhan se nyt huomattavasti edellistä machompi.
Ihan puolueeton mielipiteeni siis. :)
 
”Hei, veikka! Sun vuoro saada rokimpi nimi!” ex-Satu hihkaisi veljelleen Aulille.

Ja niin lauteille kammettiin toinen pikkurokkari. Viiksen elä? Ei kai vain vetelä?!

Vielä mitä! Vinhaviiksen Veli Vikkelähän se siinä poseeraa kuin kokeneempikin blogikatti!

Se kallisteli päätään ja testasi erilaisia asentoja...

Kummitätirivistö hihkui innosta ja laulatti kameroitaan!

”Nyt riittää!” ex-Auli sitten tuumasi ja alkoi nimensä mukaan leikkiä varsin vikkelin tassuin.

Koska minulla ei ollut salamaa mukana, en saanut pienistä Vinhaviiksistä kummoisia vauhtikuvia. Mutta pienen pienellä videollani pennut leikkiä vipeltävät ja jopa pomppivat kuuluisilla blogikoivillani, jotka ovat aina pienten kissanpentujen (ja isompien katinrötkäleidenkin) käytettävissä:



Kiitoksena leikityksestä Veli Vikkelä eli Auli arpoi minulle rasiallisen Wiener Nougat'a, ja se kainalossani ja hymy huulillani palasin illansuussa omien Hupsujeni luo. Kiitos Naukulan Mammalle turvallisesta kyydistä – ja kaikille paikalla olleille mukavasta seurasta! Erityissuitsutus tietenkin Kiskateille ihanien juhlien järjestämisestä. Toivotamme pikkuisille ihanaa elämää uusissa kodeissa, kun se aika koittaa!
 
Sitä ennen vinhat veljekset saavat vedellä yhdessä vielä monet pehmoiset päikkärit!

PS. Älkää ihmetelkö, että Hupsut loistavat nyt hetken aikaa poissaolollaan somen puolella: jostain syystä tämä blogi on blokattu sekä Facebookista että Instagramista. Toivomme, että vika korjataan tauon aikana ja pystymme pian taas linkittämään Hupsujen juttuihin.

 
”No niin, äiskä! Mitäs oot hassutellut otsikoimalla meidän spa-seikkailuja
vaikka millä nimillä ja muutenkin vitsaillut hyvin, hyvin kyseenalaisilla jutuilla!”

”Niin että kannattiko kirjoittaa ihan oikeilla nimillä niistä ruskeista jutuista, joita joskus
tosi harvoin matkustaa mun taaemman osan matkassa? Senkin sanan oot sanonut täällä
monta kertaa, niin ei oo äiskä ihme, jos meidät yritetään kaapia piiloon!”

Onko meillä ketään kohtalotovereita? Vinkit otetaan ilomielin vastaan!

torstai 29. elokuuta 2019

Kissakodissa ja kissojen kodeissa

Hupsuille on vuosien saatossa kertynyt ihanan paljon kissablogikamuja, joiden kanssa emme temmellä pelkästään bittitantereella vaan ihka oikeassa maailmassakin. Kesällä Pepsin ja Maxin ja Rokkimimmien emot järjestivät mukavan mutta myös silmiä avaavan blogitapaamisen Hämeenlinnassa. Vierailimme kissakoti Kattilassa, jossa en tajunnut edes kaivaa kameraani esiin, sillä järkytyin sen verran pahasti kodittomien kissojen määrästä ja ihmisten ajattelemattomuudesta. Kattilassa omaa kotia odottaa noin 80 kissaa, enkä voi kuin nostaa hattua vapaaehtoisille, jotka paiskivat hartiavoimin töitä eläinten hyvinvoinnin eteen. Matkatoverini Taru laati Kattilasta erinomaisen postauksen, jossa myös kerrotaan, miten meistä kukin voi auttaa kissakodin asukkaita.
 
Nuppu ja Juju lahjoittivat Kattilaan ruokaa, ja emo teki tilisiirron verkkopankissa. 
 

Sydäntäni riipi nähdä kodittomia kissoja, mutta vastapainoksi oli ihanaa viettää aikaa Triolassa, jossa useampikin rescue-kissa viettää nykyisin hemmoteltua, onnellista kissanelämää.
 
Tässä niistä yksi! Herra Nilsson on melkoinen pusukullanmuru satunnaisista öykkäröinneistä huolimatta! <3

Ihastuttava Madame toivotti minut lempeästi tervetulleeksi valtakuntaansa.

Matzonkin kanssa löytyi yhteinen hellyttelyaaltopituus...

 
...ja suloinen Elli oli taas rakkautta täynnä! Kunpa kaikilla kissoilla olisi onnelliseksi tekevä koti!
Koska olen suuri Trio MiuMaun ja herra Nilssonin fani, palasin porukan luo elokuussa Roopen ja Ilmon palvelijan kanssa. Kissapäivämme tosin alkoi täältä Hupsuttamosta, ja hupaisa selonteko Nupun ja Jujun vieraanvaraisuudesta löytyy aussikamujemme postauksesta. Triolassa pääsin tällä kertaa seuraamaan kissanelikon mani- ja pedikyyriä, mutustamaan herkkumuffinssia ja laulattamaan kameraani:

 
Börje oli löytänyt vekkulin vilvoittelupaikan.

Nisu kirmasi tuhatta ja sataa juoksupyörässä mutta malttoi vähän poseeratakin.
 
Mimmissä ja Nupussa on paljon samanlaista
hienostunutta hellyyttä, johon olen ihan hupsuna.

Ja Elli... Katsokaa nyt, miten ihana hän on taas kerran! En kestä! <3

Jos kuvittelitte, että fanikerhotapaamiset päättyivät tähän, olette aivan väärässä, sillä kävin moikkaamassa myös ikisuosikkejani Ilonaa ja Zetoria. Ihana kaksikko oli päässyt paluumuuttamaan omaan kotiinsa remppojen jälkeen ja jaksoi leikittää tätä höpsöä kissatätiä!
 
Miten kovasti olinkaan ehtinyt ikävöidä pientä Zet-poitsua...

...ja sametinpehmoista Iltsu-kaunotarta!

Pallot kierivät, langat liehuivat ja silittääkin ehdin molempia!


Nii-in, Ilonaakin! <3

On ollut mahtavaa päästä käymään näissä ihanissa kissakodeissa (Kattila mukaan lukien) ja tavata suuri määrä kissaihmisiä, jotka pitävät niin hyvää huolta omista pienokaisistaan ja välittävät jatkuvasti eteenpäin tärkeää sanomaa vastuullisesta kissojen ja toki muidenkin eläinten kohtelusta. Kiitos kaikille teille siitä – ja tietenkin ihanista tapaamisista ja yhteisöstä ylipäänsä!
 
”Just noin, mama! Veit naukaisun mun kuonosta! Jatketaan samaan malliin!”

perjantai 23. helmikuuta 2018

Kissanpentuja kidnappaamassa

Nuppu ja Juju ovat täysi-ikäisiä kissanmötiköitä, mutta se ei ole viimeiseen viiteen vuoteen estänyt minua kutsumasta niitä emon pörröisiksi pikku kissivaaveiksi. Beibipuheisiini tuli kuitenkin uudenlaista perspektiiviä, kun pääsin helmikuun alussa hypistelemään ihan oikeita kissanpentuja. Vaikka Kiskatit-blogin rokkimimmit ja pikkurokkarit eivät aivan meidän nurkilla tassuttelekaan, naukaisin erittäin myöntävästi kyläkutsuun ja varasin bussiliput Hupsujen hoodeilta aina Rokkarien maille saakka. Matkaa ei suinkaan tarvinnut taittaa yksin, sillä Ame ja Tuike lähettivät edustajansa samoille seuduille, ja loppumatkan taitoimme Olgan ja Sofian palvelijan kyydissä. Komppaniamme saapui lopulta määränpäähän rokkisöpöleitä ihkuttamaan, ja vähältä piti, etten pökrännyt heti ensimmäisten pentuhavaintojen kynnyksellä!

Yllätimme Eddien ja pienokaiset päivänokosilta!

Olen seurannut rokkipentujen taivalta aivan Eddien ja Asa-isin ensitreffeistä lähtien Kiskattien blogissa. Niinpä oli todellinen unelmien täyttymys päästä paijaamaan pikkuisia ihan oikeassa elämässä. Herättyään ne hiipparoivat
 meitä tervehtimään, ja aloin salaa miettiä, kuinka monta pikkurokkaria saisin sujautettua kenenkään huomaamatta laukkuuni.
 
Ensimmäinen oli jo valmiiksi pussukassa. Check!

Toisen saisi kaapattua lattialta kainaloon, eikä kukaan huomaisi mitään,
sillä valaistus oli juuri sopivan hämärä ja kissa kätevän pieni...
 
Ja tuo laatikko täytyy varmaan viedä pahvinkeräykseen?
Ei hätää, voin hoitaa tällaiset kotityöt oikein mielelläni! :)

Ennen kuin minua torutaan kissanpentukidnappausten suunnittelusta, on pakko puolustella, etten suinkaan ollut se kaikkein nokkelin rokkarirosvo. Mielestäni Sofin ja Olgan äiskä oli otteissaan paljon ammattimaisempi, minkä seuraavat kaksi kuvaa selvästi todistavat:
 
Tuollaiset sukat houkuttelevat viattomia kisuja kuin hunaja mesikämmeniä!

Miukumaan mamin villatakki taas oli erinomainen kissanpentukatiska.

Painoin mieleeni parhaita pyydystysmetodeja samalla, kun leikitin pikku vilpereitä ja ihmettelin, kuinka ne painoivat sylissä mönkiessään korkeintaan kahden höyhenen verran. Yritin opetella erottamaan pentuja toisistaan, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Syy oli varmaankin se, että pikku punanutut saivat aivojeni ihastussynapsit ylikuumenemaan.

 
Katsokaa nyt, miten täydellinen pikkukissa! <3

Mutta onko tämä se äskeinen täydellinen pikkukissa
vai joku toinen yhtä täydellinen pikkukissa?

Ja entäpäs sitten tämä kolmas täydellinen pikkukissa?
Ymmärtänette pulman.

 
Onneksi pentueen esikoinen, Pertti, oli sentään helppo erottaa!

 
Uskaltaisin myös kuvitella tunnistavani joukon vaaleaverikön, Kuohun?


Kun pikkukisujen silmiä alkoi taas luppaista, me fanikerholaiset siirryimme nauttimaan Kiskattien herkkupöydän antimista. 

 
Minulle tuskin olisi voinut valita osuvampaa kahvimukia!

Nämäkin punatabbyt olivat syötävän suloisia!

Oli mukavaa höpötellä kissoista ja bloggaamisesta, ja kun pikkuiset taas heräilivät, ne saivat tuta hassuttelevien kissabloggaajien höpsötysvimman. Innostuin rokkipentujen mammuttimaisesta nallekarhuveljestä, ja keksimme kutsua sen kylään pentujen huoneeseen. Pääsin pöhköihin kuviin nallukan kanssa, mutta niin pääsi eräs toinenkin:
 
Suuret kontrastit oli tietysti ikuistettava blogeihin!

Eddie-emon mielestä hassuttelu sai riittää, ja se haki pienokaisensa turvaan.
 
Onneksi pikkuista itseään vain huvitti. Kilttihän tuo nalle on,
ja kissatäditkin oikein (Marie-)mukiinmenevää sakkia.

Suurkiitokset Kiskattien jengille, että saimme tulla kylään ja pitää hyvänä Eddien vauveleita! Niin kovasti kuin olisinkin halunnut salakuljettaa Nupulle ja Jujulle pikkusisaruksia, kaikki kuusi pienokaista jäivät visiitin päätteeksi Eddien hellään huomaan.

 
Hetken näytti siltä, että Pertti oli kateissa, mutta se ei löytynyt
laukustani tai kissanpentukatiskasta vaan korkealta katonrajasta!

Musikaalisesti nimetyt rokkipennut ovat nyt muuttamassa omiin koteihinsa, mutta iki-ihana Juno eli Vinhaviiksen Sävelkarva odottaa yhä, milloin sille löytyy oma palvelija. Haluan vielä toivottaa onnellisia kissanpäiviä jokaiselle pennulle ja heidän omistajilleen! Eddie, Eppu, Rudi ja Pate - teidän kanssa nähdään viimeistään seuraavissa kissanristiäisissä! :)
 
PS. Rudi oli menossa mukana niin kuin kunnon tädin kuuluukin!

PPS. Ja niin oli myös söpönpöppylä Pate!