Jujun joulutemput

Joululomamme alkaa tänään, mutta lähden suoraan töistä sukuloimaan. Jujun mielestä idea ei ole kovin mahtava, koska emon jalat olisi kiva pitää oman lämpimän ragdoll-kropan alla 24/7, mutta lupasin, että jouluaattona vaivumme kissasymbioosiin, joka kestää loppiaiseen asti. Kun lisäksi vielä kuvasimme teille seuraajille touhukkaan jouluvideon, niin Juju kehräsi riemusta. Pääsihän se näyttämään hidastettuna uuden bravuuritemppunsa…

 

HURJALOIKAN!

 

Jihaa! Tämä ei sovi herkkähermoisimmille kermapeppupupuille!

Videomme tarkoitus on tuoda teille iloista joulumieltä ja muistuttaa armeliaisuudesta: kaiken ei tarvitse olla tip top ja täydellistä. Mokiakin sattuu, ja niistä mennään eteenpäin viikset vipattaen ja kuono linssissä. Joskus joutuu yrittämään parikin kertaa ennen kuin onnistuu - eikä aina suju silloinkaan. Ja arvatkaa mitä? Sekään ei haittaa. Ollaan siis hyvällä tuulella ja nautitaan joulusta rakkaidemme kanssa!

 

Itsenäisyysbanaani

Tänään on taas kerran Suomen synttäripäivä, ja koska Hupsuille ei vieläkään läpsähtänyt kutsua linnaan, olemme bilettäneet ihan vain oman jengin kesken kotosalla. Voisi kuvitella, että kaikki olisi tänään ylevää ja sinivalkoista, mutta ei – teemamme on huomattavasti eksoottisempi. Ja ironista kyllä sinikeltainen!

 

Tadaa! Hupsujen harras itsenäisyysbanaani!

En olisi ikinä kuvitellut, että pikku hampaiden moneen kertaan rei'ittämä kissanminttuhedelmä nousisi vielä uuteen kukoistukseensa, mutta niin se vain onnistui luomaan kulahtaneen ja moneen kertaan nuuhkitun nahkansa, kun sidoin sen ympärille pakettinarua.

 

Jopa Purpelo innostui tömistämään perääni,
kun juoksin asuntoa ympäri bansku kintereilläni.

 

Lopulta Nuppu ojensi tassunsa ja toivotti Banskulle läimäyksen kera hyvää itsenäisyyspäivää.

Eikä tässä suinkaan kaikki päivän banaanit, sillä itsenäisyyskahvihetkeämme ilahduttivat kummityttöni isän Japanista tuomat banaanileivokset:

 

Ne ovat pehmoisia pötkylöitä – melkein yhtä palleroisia kuin Nuppu ja Juipsi.

 

Niin ihanalta kuin Japanin banskut tuoksuvatkin, ne eivät ole pienten kisujen ravintoa.

Toisin kuin tämä Abu-apinan nassuttama päivän virallinen juhlamakupala!

Hupsut jatkavat nyt banaanipirskeitään ja toivottavat teille kaikille
oikein ihanaa itsenäisyyspäivää! ♥

Sankarikissa Nuppu

Vuosittain jaetaan mitaleita rohkeille lemmikeille, jotka ovat pelastaneet omistajiaan vaikka minkälaisista pinteistä. En ole varma, hoksaisivatko Nuppu ja Juju suojella minua, jos vessanpöntöstämme kömpisi asuntoomme kaksimetrinen krokotiili tai keltahampainen rotta, mutta yksi asia on varmaa: Nuppu on todellinen sankari. Nimittäin sarjakuvasankari!

 

Kuka tarvitsee Ressua, Pollea tai Karvista, kun meillä on kuvankaunis Nöppis?

Se loikoilee ihanan pinkin koirankoppinsa katolla... vai tulppaanipellolla?

Ja rouskuttaa ahnaasti kauraa... tai siis lasagnea... ei kun possunsydäntä!

Sarjakuviin Nuppu sujahti viikko sitten, kun kummityttöni ja hänen perheensä oli meillä kissoja paijaamassa. Nuppu-neitokaista tarkkailtiin visiitin ajan taiteilijan silmin, ja hetki ennen yhteisen päivän päättymistä saimme lukea seuraavanlaisen loistosarjiksen:

 

Mistä tämän lehden voi tilata? Ja onko sen nimi Nuppuhullu, Villinuppu vai Nöppönen?

Sarjista on luettu Hupsuttamossa monen monituista kertaa, ja aina se vain naurattaa ja hellyttää, sillä mukaan on saatu jotain niin kovin nuppumaista. Eikä Juitsikaan ole jäänyt paitsioon, sillä saimme tuliaisena toisenlaisen taideteoksen, jossa pieni poikamme on tällä kertaa muutenkin kuin piilossa sängyn alla:

 

Maalauksessa Jujulla on ihana pipo, jonka Nuppukin varmasti hyväksyy!

Saakohan Juju lainata Nupun punaista laatikkoa lentoretkilleen?

Suuret kiitokset taiteilijalle näistä huippuihanista taideteoksista 

ja luvasta julkaista ne täällä blogissa! Kuinka moni teistä 

lukijoista haluaisi ahmia lisää Nuppu-sarjiksia? :)

Reportaasia odotellessa

Hupsuttamossa on sattunut ja tapahtunut taas kaikenlaista jännää: Juju on oppinut uuden tempun, verhotanko on rojahtanut lattialle (ihme kyllä ilman kissain avustavia töppösiä), Nöppis on penkonut keittiönlaatikoita ja pöydälle ilmestyivät uudet, yltiötrendikkäät Muji-tabletit, mutta missä viipyy raportti? Sitä sopii miettiä. 

Eikä auta kuin odotella. Hopi, hopi, äiskä!

Ei ihme, jos lopulta tulee iso haukotus tai ”häyyyssihiiri”
niin kuin meilläpäin sanotaan!

Katit kauhujen kammiossa

Olen ollut viime aikoina hurjan kiireinen, ja vaikka olen omistanut kaiken kotonaoloajan Hupsuille, en ole ehtinyt kuvata niitä yhtä paljon kuin ennen. Tänään kaivoin kuitenkin kameran esiin, ja mitä muistikortille tallentuikaan? Ei ainakaan pehmoisia, hyväntuoksuisia räggärinpalleroita vaan melko nuhjuisia mörrimöykkyjä, jotka olivat omiaan nostattamaan Hupsuttamon halloween-kertoimia.

 

Kamera ihan särähti, kun rähjäinen Nuppu-neiti lösähti sen eteen.

Juitsikaan ei ollut komeimmillaan, vaan turkki lemahti hiukan tunkkaiselta.

Niin hauskoja kuin haamut ja hajut halloweenina ovatkin, halusin kuitenkin jättää juhlapyhän taaksemme raikkaissa merkeissä. Niinpä karvamonsterit joutuivat puikahtamaan yksi kerrallaan kauhujen kammioon, jossa lotisi ja vaahtosi.

 

Kuurasin Jujun melkein näkymättömäksi!

Kuivaushuoneessa käyskenteli kummituksia kahdella jalalla! 

Käkättipä siellä kammottava noitakin!

Föönauspisteellä hillui päätön pupu!

Noidan kattilasta nousi onneksi herkullinen rohkeusliemen lemu...

 

Juitsi kulautti ryypyn kitusiinsa, ja heti tuntui paremmalta. Huh!

Seuraavaksi Nupulla oli edessään kauhujen kammio, mutta sillä oli toisenlainen taktiikka kuin Jujulla: se järjesti emolle sarjan erikoisia halloween-säpsyjä. Ensimmäinen koitti heti lotinan alkaessa. Nuppu roikotti oikeaa etutassuaan onnettoman näköisenä. Kun törppäsin tassua etusormellani, se heilui velttona kuin ylikypsä spagetti. Ehdin jo pelätä, että tassu oli mennyt sijoiltaan tai peräti irronnut, mutta silloin Nuppu yhtäkkiä jännitti lerppatassunsa, tarttui sillä leggingseihini ja hinasi itsensä reiteni päälle! Nupun akrobatiataidoilla temppu on verrattavissa nuorallakävelyyn pilvenpiirtäjästä toiseen, joten olin äimistynyt – ja litimärkä, sillä vasemman käden suihkusihtaukseni meni säikähdyksestä pahasti pieleen. Lopulta onnistuin muiluttamaan Nupun takaisin lattialle huuhtelua varten, mutta helppoa se ei ollut.

 

Eikä Nuppu päässyt vieläkään pois kauhujen kammiosta!

Neitokainen ei ollut hetkeäkään paikoillaan, kun föönasin sitä. Se kiehnäsi minussa
kiinni niin tiiviisti, että loputkin vaatteistani vettyivät.

Lopuksi Nuppu väänsi kummitusimurin täysille ja siivosi hammajaiset kylppäristä.
Olimme märkiä mutta helpottuneita.

Paras hetki koitti, kun ovi avattiin, ja kaksi puhdasta kissaa kohtasi toisensa.
Eikä meillä haiskahda enää ollenkaan halloweenilta!

Iloista pyhäinpäivän jälkeistä aikaa ja talven alkua teille lukijoille! <3

Huomaa minut!

Elämäni on ollut alkukesästä asti melkoista vyörytystä. Uudessa työssä riittää valtavasti opeteltavaa ja ihmeteltävää, mikä on johtanut erääseen kissojen kannalta nihkeään ilmiöön: liian niukkarituaaliseen kotiutumiseen. Sen sijaan että kyykistyisin pitkiksi ajoiksi Nupun ja Jujun kanssa eteiseen kuonokkain, saatan vain huikata niille pikaiset moit ja ryhtyä pälpättämään kuulumisiani miehelle. 

 

Varsinkin eräs pieni poika kokee tällaisen käytöksen erittäin kurjana.

Onneksi mies on noina hetkinä minua herkempi huomaamaan Jujun eleet ja ilmeet ja rientää aina hylätyn Pikkukissin avuksi. Hän on keskeyttänyt useammankin kerran puhetulvani nostamalla paitsioon jääneen karvapallon aivan silmieni eteen, niin että tajuan tehdä pikaisen korjausliikkeen.

 

”Huomaa minut!” Juju anelee, ja tietysti huomaan!

 

Kaikki höpinät jäävät sikseen, kun otan pienen reppanan syliini pusutettavaksi. Rapsutan sitä leuan alta, nuuhkin sen turkkia ja kysyn, nukkuiko se työpäiväni aikana hyvät päikkärit ja mitä se haluaisi seuraavaksi puuhailla. Vastaus on melkein aina sama: agilitya, vaanimisleikkejä, yhteisruokailua ja lopuksi rentoutumista maman jalkojen päällä. Ja sehän sopii, sillä mitäpä en tekisi hyvitykseksi törppöilystäni!

 

Kun Jujun nassulle palaa veijarimainen hymy,
tiedän, että Hupsuttamossa on taas kaikki hyvin.

Pelejä ja synttäripää

Valkoinen kani koikkelehti jälleen kultakello kaulassaan Hupsuttamon läpi – toisin sanoen blogimme Hupsu ja tosi höpsö täytti sunnuntaina kokonaiset kuusi vuotta. Vaikka tämä nukkavieru kissiemo yritti kaapia oman henkilökohtaisen ikäkriisinsä maton alle, julma totuus on, että vanheneminen kolahti jälleen kerran myös omaan nilkkaani. Niinpä pidimme yhteiset synttärit sekä minulle että blogillemme, ja vanhenemisen voivottelu kääntyi onneksi ihastuksen kiljahteluksi, kun sain mieheltä juhlateeman mukaisen lahjan, joka selitti, miksi päätäni oli mittailtu vain muutamaa päivää aikaisemmin:

Paketista paljastui uutuuttaan hohteleva pyöräilykypärä!

Tästä eteenpäin Nutcasen avaruuskissanpennut suojelevat vaka vanhaa kuuppaani!

Juju kysyi, rakastaako emo herneen kokoisia aivojaan enemmän kuin Juitsia,
mutta lohdutin, ettei se voisi olla mitenkään mahdollista. I love my Juju more.

Olin niin ilahtunut uudesta turva-asusteestani, että pidin sitä päässäni melkein koko illan. Jännitin hieman, mitä Nuppu tuumaisi kapistuksesta, sillä se on tunnetusti perheemme fashionista eikä koskaan hyväksynyt esimerkiksi mauttomia kissapipojani.

 

Aluksi Nuppu vaikutti vaivaantuneelta, kun paparazzit
saivat yhteiskuvan siitä ja uudesta, hämmentävästä objektista.

Nuppu kuitenkin suostui arvioimaan, kuinka pahasta tyylimokasta tällä kertaa oli kyse.

”Tiiätkö mitä, äiskä? Ei hullumpaa. Aika coolia, itse asiassa!”

 

Juitsi ei halimiseltaan edes huomannut,
että emon päässä oli jotain ylimääräistä.

Vaihdoimme vielä parit eskimopusut, eikä Juju hoksannut kypärää silloinkaan.

Otin lopulta uutuustuotteen päästäni, sillä seuraavaksi oli vuorossa inspiroivaa synttäriohjelmaa: päätimme pelata koko Hupsuttamon jengin kesken ihanaa kissapeliä, jonka sain lahjaksi kummitytöltäni. Koska kyseessä oli noppapeli, kissatkin pystyivät pelaamaan sitä henkilökunnan avustuksella: minä heitin Jujun puolesta noppaa, ja mies hoiti Nupun pelivuorot.

 

Tässä peli on, ja olemme kaikki aloitusruudussa. Minä olen punainen tötsä,
mies sininen, Juju vihreä ja Nuppu pinkki – tietenkin!

 

Johdin koko pelin ajan, mutta Nuppu-parka oli joukon hännillä.
Niinpä se tuli tarkastamaan, oliko emo virittänyt nappulaansa laittomasti.

Hei, epistä! Nuppu kolkkasi emon pelilaudalta! Onneksi tuomari huomasi vilpin! 

Nuppu käänsi meille selkänsä, mutta huomasin kyllä, mitä se teki yhä hännällään!

Johdin peliä loppuun asti, mutta olimme sopineet, että maaliin pitäisi päästä tasaluvulla.
Siitä ei tullut millään, joten lopulta Isikissi voitti ja Juju kiri toiseksi. Minä päihitin
Nupun loppukamppailussa, joten huijari joutui tällä kertaa tyytymään jumbosijaan.

Peli oli jännittävä myös siksi, että sen varrella sattui kaikenlaista yllättävää. Onnistuin esimerkiksi saamaan heti alkumetreillä kaksi kissaa ja pääsin neljä askelta eteenpäin. Mies löysi kissat sohvan alta, ja molemmat kissat unohtivat, mikä päivä oikein oli. Lopulta me kaikki kuitenkin muistimme, että on meidän blogin syntymäpäivä!

 

Se ilahdutti Nuppuakin. Huomatkaa sopuisa hymy! Niinpä se lupasi
antaa vielä tarkemman lausunnon emon uudesta kypärästä.

 

Kaikkein ihaninta vekottimessa on...

...tämä pieni täplämasuinen kissanpentu, jota Nuppu haluaa silittää!

...ja tietenkin pussata! Muiskun muiskun! 

Kiitos teille lukijoille näistä vuosista ihanine kommentteineen!

 Vaikka tahtimme on vähän hidastunut, starttaamme innokkaina

 seitsemänteen vuoteen ja toivomme, että te kaikki pysytte

 Hupsujen matkassa edelleen! <3