Itsenäisyysbanaani

Tänään on taas kerran Suomen synttäripäivä, ja koska Hupsuille ei vieläkään läpsähtänyt kutsua linnaan, olemme bilettäneet ihan vain oman jengin kesken kotosalla. Voisi kuvitella, että kaikki olisi tänään ylevää ja sinivalkoista, mutta ei – teemamme on huomattavasti eksoottisempi. Ja ironista kyllä sinikeltainen!

 

Tadaa! Hupsujen harras itsenäisyysbanaani!

En olisi ikinä kuvitellut, että pikku hampaiden moneen kertaan rei'ittämä kissanminttuhedelmä nousisi vielä uuteen kukoistukseensa, mutta niin se vain onnistui luomaan kulahtaneen ja moneen kertaan nuuhkitun nahkansa, kun sidoin sen ympärille pakettinarua.

 

Jopa Purpelo innostui tömistämään perääni,
kun juoksin asuntoa ympäri bansku kintereilläni.

 

Lopulta Nuppu ojensi tassunsa ja toivotti Banskulle läimäyksen kera hyvää itsenäisyyspäivää.

Eikä tässä suinkaan kaikki päivän banaanit, sillä itsenäisyyskahvihetkeämme ilahduttivat kummityttöni isän Japanista tuomat banaanileivokset:

 

Ne ovat pehmoisia pötkylöitä – melkein yhtä palleroisia kuin Nuppu ja Juipsi.

 

Niin ihanalta kuin Japanin banskut tuoksuvatkin, ne eivät ole pienten kisujen ravintoa.

Toisin kuin tämä Abu-apinan nassuttama päivän virallinen juhlamakupala!

Hupsut jatkavat nyt banaanipirskeitään ja toivottavat teille kaikille
oikein ihanaa itsenäisyyspäivää! ♥

Banaanitassu ja mansikkanenä

Olen kuullut kerran jos toisenkin, että ihminen on sitä, mitä hän syö. Vielä tähän ikään mennessä en ole voinut luopua sanonnan kirjaimellisesta tulkinnasta. Purkkaa jauhaessani toivon, että taipuisin pian hienoihin jooga-asentoihin, ja mehujäätä lipoessani kuvittelen, kuinka viileä tyyppi minusta tuleekaan. Nupun rohmutessa raksuja en taas voi olla visualisoimatta, millainen ruskea raksumonsteripallo siitä ennen pitkää muovautuisi, ellei kulukuuri iskisi aina muutaman palkintonokareen jälkeen.

Pyhiinvaelluskohteessa eli alakaapissamme on Ziwi Peakia, Power of Naturea,
Nuppu of Royal Peakia ja Royal Caninin paheellisia räggäriraksuja.

Viime aikoina olen saanut huomata, että kissat, toisin kuin ihmiset, voivat olla myös sitä, mitä ne eivät syö. Jujusta esimerkiksi tulee mieleen banaani. Vitsi sai alkunsa eräänä aamuna, kun mieheni näki Jujun ja muisti yhtäkkiä, etten ollut pakannut vielä välipalabanaania laukkuuni. En aluksi oikein ymmärtänyt, mikä ajatuspolku johti Jujusta banaaniin, mutta nykyisin minäkin käytän sujuvasti samaa muistisääntöä. Juju on pelastanut monta nälkäistä iltapäivähetkeäni tassuttelemalla aamulla luokseni juuri oikeaan aikaan.

Äkkiseltään on hankala löytää yhtymäkohtia Jujun ja banaanin välillä.
Ehkä banaanin kuori muistuttaa täplikästä gepardin turkkia, ja Juju
taas on formulakorvaspurtatessaan yhtä nopea kuin gepardi..?

Vai onko selitys sittenkin simppelimpi: molemmat ovat juustonaksun muotoisia?

Tai voisiko syy olla ulkona tököttävässä luussa, joka on pitkulainen kuin banaani?

Hähää, tämä taitaa olla oikea syy:
Juju roikkuu verhoissa kuin apina,
ja apinat taas syövät banaaneita.
GOTCHA!

Aloimme heti pohtia, mitä muuta einestä Nuppu muistuttaa kuin raksupalleroa, ja vastaus oli naurettavan helppo: tietenkin mansikkaa. Eikä mitään pientä, vaatimatonta ahon laidassa nököttävää metsämansikkaa vaan isoa, kasvihuoneessa kypsennettyä Polka-mollukkaa. Se on makea, mehevä ja suloinen ja saa totisesti pitää varansa, etten vielä jonain harmaana C-vitamiininpuutteisena talviaamuna popsi sitä puuron seassa parempiin suihin...

Muu maa mustikka, oma Nuppu mansikka! <3