Iso Nuppu-poika

Mikä olisi ihanampi tapa viettää aurinkoista helatorstaita kuin hurauttaa katsomaan kissakavereita naapurikaupunkiin? Ei mikään, joten siinäpä minulla oli agendaa keväiselle lomapäivälle. Pusutin aamulla Nupun ja Jujun lättäniksi ja jätin ne kirjoittamaan esseitä isikissin kanssa. Kun katit nukahtivat näppiksen nakutukseen, kurvailin jo itse paikallisnyssellä Marraskuun murusten luo. Ikävä Rufusta oli kova, mutta päätin eristää ne ajatukset ja keskittyä iloitsemaan siitä, että näkisin Nupun 4eva-anopin ja typykkäni poikapuolisen vastineen, Cocopopsin.

 

No mutta moi, säihkysimmu! <3

Olemme monesti anopin kanssa vertailleet Nuppua ja Cocoa, ja niissä on huvittavia samankaltaisuuksia. Molemmat näyttävät höpsöiltä nallukoilta, kaapivat multaa kahvin päälle eivätkä ole tunnettuja huimista hyppytaidoista tai innokkuudesta agilityyn. Kun kävin viimeksi Murusten luona, minulla oli paljon asioita Rufukselle, joten Coco taisi jäädä ujompana poikana vähän taka-alalle. Nyt pojanpallero kuitenkin sai kaiken huomioni, ja se otti minut ihanasti vastaan naukaisemalla sohvalta kohteliaan tervehdyksen.

 

Coco kävi tsekkaamassa kamojani ja ilmeestä päätellen hämmästyi,
kun olin jo ehtinyt hukata toisen kenkäni.

Koska olen saanut huomata Cocon valikoivan maun, en uskaltanut ostaa sille herkkuja. Vein kuitenkin tuliaisena pari pientä lelua, jotka ovat saaneet omiin lötkyihini liikettä. Olin onnesta suikulana (se on vielä soikeuttakin onnellisempi tila!), kun Coco hyväksyi toisen niistä: kengännauhaan sidotun karvalärpykän. Poitsu vaani, hyppeli, huitoi tassuilla ja jäyti saalista. Ja minä ihastelin, miten ISO ja nuppumainen Coco olikaan.

 

Näin räyhäkästi Coco varoitti karvaplättystä.

 

Sitten se hyökkäsi kuin Serengetin gepardi.

Lämpäre sai osakseen hurjapäistä ravistusta!

Savannilla poukkoili myös sorja gaselli.

Ihan kuin Nuppu Nuppuherra Nöppersön! <3

Jos siristää vähän silmiä, voi tässäkin nähdä Nupun. Cocolla vain on
pitempivartiset tumput eikä nenän päällä ole valkoista piirtoa.

Kaikkein onnellisin olin, kun sain potran Coco-pojan syliini! Se painoi hurjasti enemmän kuin pikkuruinen Nuppu, mutta olisin jaksanut kantaa, halia ja pussata Cocoa vaikka koko loppupäivän. Santsasin siitä räggäri-ihanuutta myös Ruffe-ikävääni, ja visiitistä jäi iloinen mieli. Cocolle kuuluu hyvää, ja toivottavasti lärpäke villitsee sen vielä monta kertaa.

 

Muisk muisk muisk muisk muisk! <3
Kiitos Cocolle haleista ja pusuista
ja anopille kuvasta ja seurasta!

 

Moikka sitten, ”Jätti-Nuppu”! Tuun kyllä toistekin
sua ja anoppia moikkaamaan. :o) Huomatkaa Cocon
leuassa ihana cocopops-suklaapilkku! <3

Cocon luota matka jatkui vielä kahteen blogikissakotiin, mutta niistä seikkailuista lisää seuraavassa postauksessa, sillä Nupun ja Jujun mummi Poppanen on jo matkalla Hupsuttamoon eikä pöpsöjen mama ehdi nyt kirjoittaa enempää. Ihania kevätpäiviä kaikille!

 

Tässä muistutuksena, miltä alkuperäinen Nuppu näyttää.

Ja tässä vielä myös letkeä kevätmies Juju! <3

Kiitos kaikesta, rakas Rufus!

Kun aloitin bloggaamisen neljä ja puoli vuotta sitten, en osannut arvata, miten se elämääni muuttaisi. Monista kommentoijista tuli lukijoita, mukavia tuttavia ja lopulta ihan oikeita ystäviä, joiden kanssa olen jakanut iloja, suruja, hassutuksia, huolia ja monenlaisia mietteitä jo vuosien ajan. Meille Hupsuille syntyi heti vahva side Marraskuun murusiin, sillä olihan meillä paljon yhteistä: blogimaailmassa kohtasi kaksi tuoretta räggärinomistajaa, joilla oli valtavasti ihmeteltävää omien karvapalleroidensa kanssa.

Huolien lisäksi meillä riitti aina myös huumoria. Tammikuussa 2014 netin komein räggäripoika Rufus tuli kuiskuttamaan söpöjä asioita Nupun korvaan, ja nettideittailu kasvoi vuosien mittaan suureksi rakkaudeksi. Tämän talven ja kevään ajan meillä kaikilla on kuitenkin ollut suunnaton huoli Ruffen sairastelusta, ja vaikka toivoin viimeiseen asti, että rakas poika paranisi, torstaina Rufus oli aika päästää tassuttelemaan sinne, missä kissojen on hyvä olla: ruoka maistuu, mihinkään ei koske ja jaksaa leikkiä, seikkailla ja touhuta sydämensä kyllyydestä.

Meille jää kuitenkin lohduton ikävä Ruffea. Varsinkin Rufuksen emolle, joka piti poitsusta hurjan hyvää huolta koko sen elämän ajan ihan loppuun asti. Sydän murtui minullakin, ja tällä viikolla on tullut itkettyä monta kertaa. Surun läpi olen kuitenkin myös tajunnut asioita, jotka lämmittävät ja lohduttavat. Rufus oli suuri kissapersoona, joka toi iloa ja hellyyttä meidän kaikkien elämään ja teki meistä ”anopin” kanssa ystäviä. Eikä vain meistä, sillä Rufusta suree nyt suuri ystävien joukko, johon kuuluu niin bloggaajia kuin lukijoitakin. Ruffesta jäi valtavasti kauniita, ihania ja rakkaita muistoja, ja jaan niistä nyt muutaman. Lähetämme samalla Nupun kanssa isoja pusuja pilvien päälle Ruffelle, joka on aina sydämessämme.

 

Nuppu on ikuisesti Ruffen tyttö ja osaa varmasti ottaa yhteyttä sinne jonnekin. <3

Tästä se kaikki alkoi. Ihka ensimmäinen sananvaihtomme
vastauksena postaukseen King, Kong ja tuhojen top 10.

Itketti ja nauratti, kun luin näitä keskusteluja. <3

 

Rakkaus iski pian täysillä ja sai Nupun joskus jopa vähän stalkkaamaan.

 

Suhde vahvistui vuosi vuodelta, ja kihloihin Nuppu ja Ruffe menivät joulukuussa 2015. 

Tällaisen tuliaisen Nuppu lähetti, kun lähdin käymään Rufuksen luona.

Ja niin Nuppu pääsi melkein oikeasti Ruffen pehmoiseen kainaloon.

Minäkin halusin pehmoisuutta, enkä ikinä unohda,
miten onnellinen olin, kun sain pitää Rufusta hyvänä!  

Lepää rauhassa, Rufus-kulta, ja kiitos, kun olit iso osa elämäämme! <3

Harras marraskuvaus

Hupsuttamossa on juhlittu halloweenia monen monituista kertaa. Olemme väistelleet punkkeja ja kepposia, kilkutelleet kettinkejä ja mananneet esiin jopa kissageistin. Tänä vuonna ajattelimme kuitenkin ottaa rauhallisesti ja virittäytyä alkutalven tunnelmiin valmistelemalla kuvaa Amen ja Tuiken koordinoimaan kissablogikalenteriin. Nupulle ja Jujulle nimittäin valikoitui arvonnassa Rufuksen ja Cocon oma kuu.
 

Nyt on Hupsujen vuoro söpöstellä marraskuun murusina!

Ensimmäinen ideani oli taikoa kissoista valovoimainen tunnelmapotretti. Maalasin sieluni pensselillä hahmotelmia romanttisesti muotoillusta lyhdystä, jonka lämpöisessä hohteessa Nuppu ja Juju poseeraisivat pää kallellaan ja kenties tassut sievästi koholla. Sain anopilta loistavia vinkkejä kameran asetuksiin, mutta ensimmäiset testikuvat muovisia led-tuikkuja pakenevista kissoista palauttivat minut nopeasti todellisuuteen.

 

Ainoassa tärähtämättömässä tunnelmakuvassa
Nuppu mässyttää possunsydäntä. Ei näin.

Marraskuuhun kuuluu onneksi paljon muutakin kuin kynttilät – esimerkiksi viltit, kirjat, pipot, kaulaliinat, zombit, hammajaiset ja talven lumitilannetta enteilevät pihlajanmarjat. Päätin kokeilla niitä kaikkia, jotta saisin loihdittua edes yhden kuvajaisen, joka kiidättäisi kalenteria katsovat kissafanit taianomaisiin marrashetkiin. Kuvaussessio muuttui kuitenkin pian painajaismaiseksi halloween-hurjasteluksi, jossa hikikarpalot helmeilivät otsallani kameran taltioidessa toinen toistaan kaameampia nuhrukuvia. Objektiivi ei tarkentanut koskaan oikeaan kohtaan, pihlajanmarjat näyttivät nuukahtaneilta, kissat viilettivät holtittomasti ympäri asuntoa, ja lopulta jouduin tunnustamaan, ettei kotikodastamme löydy ainuttakaan kuvauksen kestävää kohtaa.

 

Sori, Nupperoinen! Ei tästä tule mitään. Päiväpeitto on karvainen,
matolla on villakoira ja sun silmissä on röhnää. Muuten olisi hyvä!

 

Anteeksi, Juju, mutta ei tämäkään toimi! Et malttanut pysähtyä
sekunniksikaan, ja vaikka me kuinka rajattiin, niin taustalla näkyy
ruma rahi, karvalla kyllästetty tunneli ja lohkeillut pöydänjalka.

Päätin luopua täydellisen kuvan tavoittelusta ja muistella Nupun anopin vakuutusta, että kalenterikuvasta tulisi ihana, kunhan Nuppu ja Juju vain olisivat siinä. Rauhoituin lopulta ja aloin käydä läpi kameraan tallentuneita katastrofikuvia. Yllätyksekseni huomasin, ettei kaikki toivo olekaan vielä menetetty, vaan joissakin räpsyissä pilkahti oikeaa tunnelmaa. Ilahduin siitä niin paljon, että aion järjestää vielä uuden kuvaussession kalenteria varten. Sitä silmällä pitäen toivoisin teiltä lukijoilta vinkkejä, minkä tyylistä marraskuun kuvaa olisi mukavinta katsella kolmenkymmenen päivän ajan.

Otos 1: Syyskurotus

Otos 2: Marjojesi tähden

Otos 3: Punapalleroiden takaa

Otos 4: Marraselementtien tulvassa

Otos 5: Rönkköä simmussa

Otos 6: Hymy kuin pihlajanmarjalla

Otos 7: Miss Pihlajapuuhka

Otos 8: Ota kiinni, jos saat!

Otos 9: Kaamea lukuvinkki

Otos 10: Syystassu heilahtaa

Mikä kuvista oli suosikkinne? Entä keksisittekö meille hauskaa ideaa marraskuvauksiin? Valmiin kalenterin saa muuten kuka tahansa tilata itselleen Amen ja Tuiken palvelusväeltä (ame-sade(at)hotmail.com), ja se maksaa 12 euroa. Kalenterissa esiintyy 12 kissablogia (myös oikeat Marraskuun muruset!) ja projektista voi lukea tarkemmin täältä.

Nuppu ja Zombi haluavat toivottaa vielä kaikille rattoisaa halloweenia!

 

Pysytelkäähän lämpiminä ja söpöinä tähän tapaan!

Mitäs me koodarit!

Tervetuloa Nupun ja Jujun uuteen, uljaaseen blogiin! Hupsuttamon tähdet ovat yhtä hassuja kuin aina ennenkin, eikä kirjurikaan ole paljon edelliskerrasta viisastunut, mutta blogin ulkoasu on käynyt läpi mullistavan muodonmuutoksen, kuten moni visualisti varmasti jo huomasi. Vielä eilen blogimme oli vain vaatimaton kurpitsankäntty, mutta taikasauvanheilaus teki siitä hulppean prinsessavaunun, jolla Hupsujen kelpaa körötellä vaikka keskiyön tanssiaisiin. Melkein niin myöhään taikoja tehdessä menikin, sillä olin onnistunut sotkemaan Bloggerin html-säätöjä sen verran pahasti, että hyvä haltijataranoppi joutui toden teolla töihin koodiviidakkoa peratessaan.
 

Nuppukin hoksasi, ettei näin kauniissa blogissa voi enää istua
 plösöttää selkä kyömyssä. Hyvä ryhti on yhtä kuin tyylikäs blogi.

Idea ulkoasun muutokseen lähti liikkeelle pikkuruisesta asiasta, joka kasvoi päässäni möhkömammutiksi. Huomasin sunnuntaina, että blogini kaikkiin linkkeihin oli ilmestynyt sietämättömiä sinisiä alleviivauksia. Niitä ei näkynyt koodissa, mutta ne lällättelivät silti minulle blogin sivulta ja alleviivasivat kiukkuani. Sain onneksi tukea ja apua muilta kissabloggaajilta, joten ärtymys muuttui pian innokkaaksi blogipohjien tutkimiseksi ja uudesta ulkoasusta haaveiluksi. Ennen kuin ehdin ostaa päräyttää uutta pohjaa, apuumme liihotteli Nupun ihastukseksi sen oma, ihana anoppi Marraskuun murusista.

 

Nuppu odotti, että Messengeristä putoaisi myös sen oma rakas Rufus.

Haltijataranopilla oli heti loistavia ideoita, kuinka Hupsulan suursiivous kannattaisi organisoida. Aloitimme pölyjen pyyhkimisen bannerista, johon minä valitsin fontin ja anoppi muun stailauksen. Kirurgin tavoin hän siirsi pipetillä Jujun kuonosta hempeää pinkkiä otsikkoon, ja henkäisin ihastuksesta, kun kissojen korvat lerpsahtivat bannerin reunojen yli niin, että hupsut melkein humpsahtivat kuvasta syliin.

  

Jujun nenulin sävy on #a37b77, ja se on myös uusi lempivärini.

Kun banneri oli valmis, tajusin sen olevan aivan liian kaunis cácánruskealle taustatapetille. Niinpä annoin Murusille vapaat tassut valita meille jonkin tyylikkäämmän pohjakuvan. Anoppi koodasi ripeästi Hirviöksi ristimänsä tapetin pois, ja pian tilalla olikin jo Kaunotar. Suuret linjat oli nopeasti säädetty, mutta loppuillan koodasimme hurjapäisesti pikku detaljeita: minä siis soittelin ukulelea, leikitin kissoja ja ihastelin pää kallellaan uutta sivuamme – ja anoppi raksututti aivorattaitaan ja nakutti koodia koodin perään.

 

Tältä Hirviö näytti, mutta hurjan ulkokuoren alla asusti silti hempeä ja hyvää tarkoittava blogi.

Olin autuaan onnellinen uudesta blogi-ilmeestämme jo eilen, mutta tänäänkin anopilta tuli vielä koodia, joka loihti linkkeihin Jujun nessuväriä.

 

Samaa ihanaa sävyä on tuputeltu myös Jujun pehmoanturoihin. 

 

Sanomattakin on selvää, että olen hurjan riemuissani blogimme uudesta ilmeestä, mutta olisi kiva kuulla, mitä te lukijat siitä pidätte! Entä löytyykö joukostanne koodiguruja, vai ovatko koodit hepreaa muillekin kuin minulle, Juitsille ja Pöpperströmille?

 

Kiitos vielä, ihanat Marraskuun muruset! <3 Nuppu jo odottaa,
milloin sille ja Ruffelle koodataan unelmahäät!

Sulhaspusuja ja kissaennätys

Viime sunnuntai oli yksi syksyn odotetuimmista pyhäpäivistä, sillä Tampereen Purnauskis-kissakahvilassa järjestettiin kissabloggaajien kokoontumisajot. Päätin ilman muuta päräyttää mukaan, eikä siinä vielä kaikki: viime vuodesta reipastuneena punoin kissamaisia juonia ja buukkasin itseni peräti kahdelle kissakotivierailulle kahvilaretken jälkeen. Kuinka monta kissaa ehtisin päivän aikana nähdä, ja olisiko yksi niistä se hurmaava tamperelaiskolli, joka iski silmänsä meidän Nuppu-neitiin jo reilut pari vuotta sitten?

No totta kai olisi! Niinpä Nuppu valmisteli Rufukselle lahjan, jonka se sinetöi
suloisin suukoin. Ei Nupun virallinen nimi turhaan ole Lovely Kisses!

Nuppu kaivoi penaalistani esiin hopeatussin ja kirjoitti vaappuvin tassuin
Rufukselle henkilökohtaisen viestin, jota tässä nyt ihan vähän vain vilautan.

Jujun mielestä teksti oli lälly ja mama nolaisi itsensä,
jos ei veisi Marraskuun murusille mitään coolimpaa.

 

Niinpä varasin mukaan myös kaksi poikamaisen sinistä vinkuhiirtä.

Tampere näytti jälleen parhaita puoliaan, ja pääsin näkemään kaupungin korkeuksista käsin. Torni-hotellin huipulta kelpasi tiirata kohti Purnauskista, joka oli seuraava tassuttelukohteeni.

 

Tältä näytti Purnauskiksen lähitienoo hetkeä ennen hurjaa kissabloggaajavyöryä. 

Tällä kertaa sturtsihiiret eivät vipeltäneet vatsalaukussani, sillä olenhan tavannut muita kissabloggaajia jo monta kertaa ja todennut heidät paitsi vaarattomiksi myös varsin sympaattisiksi tyypeiksi. Niinpä päällimmäisin tunteeni oli puhdas innostus, eikä suotta, sillä Purnauskiksessa oli tunnelma katossa! Pääsimme tarjoilemaan kissoille katkarapuja, ja vaikka allekirjoittanut saa kyseisistä merenelävistä lieviä inhon väristyksiä puffahtaneen vartalon ja syyttävästi tuijottavien silmien takia, noukin niitä reippaasti kämmenelleni ja tarjoilin herkut nuorelle herralle nimeltä Hugo.

 

Juhuu, hyvältä maistui! Nyt kun saisi rapsutusta leuan alle.

Olisipa mieli tehnyt vähän kutitella noita varpaitakin!

Katkarapujen lisäksi saan puistatuksia sienistä, mutta ilokseni on todettava, että Purnauskiksen herkullinen sienikeitto paransi tämänkin fobian. Onhan se ihan eri juttu, onko sienet kipattu tölkistä vai kerätty omin kätösin metsästä.

 

Hörps vain, ja olin ryystänyt herkun onnellisena kitusiini.

Kun masu oli täynnä, olisin voinut käpertyä tyynylle Viirun tapaan.

Evokin oli ihan kanttuvei...

...ja Nukku-Katti oli ottanut valtaansa myös Micun.

Lumi sen sijaan silmäili ruokalistaa...

...ja Nurri haistoi, että jälkkäriä oli jo tulossa!

 

Meitä blogisteja hemmoteltiin kinuskipavlovalla ja cappuccinolla. Slurp!

Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan, ja ihan liian pian oli aika vilkutella heipat Purnauskiksen väelle. Itku ei kuitenkaan tirahtanut silmääni, sillä matka jatkuisi saman tien Marraskuun murusten luo Nupun sulhasta tapaamaan. Nuppu oli vannottanut, että minun täytyisi tehdä Rufukseen hyvä vaikutus, ettei nuorenparin rakkauselämään tulisi anopinmuotoista säröä. Jos kaikki menisi mönkään, saattaisin aiheuttaa jopa bänksit ja hurjan hulabaloon. Onneksi niin ei käynyt, vaan pehmitin heti Ruffea Nupun lahjalla:

 

Nuppu sai pusuja ja puskuja Ruffelta ja Ruffe minulta. Turha varmaan edes
yrittää määritellä, miten löllöksi sydämeni mönjäytyi, kun sain paijata Rufusta.

 

Tässä hurmuripoika poseeraa anopin sylissä. Minun
puolestani voidaan aloittaa kissapariskunnan häävalmistelut!

Meillä synkkasi Rufuksen kanssa kerrassaan erinomaisesti. Anoppivitsejä ei kerrottu ollenkaan, ja räggäripoju teki pyynnöstäni potpurin erilaisista tempuistaan. En tiedä, oliko Ruffe hieman jännittänyt tuloani ja yrittänyt sliipata kulmakarvojaan, sillä sen toinen silmä hieman siristi. Onneksi seuraavana päivänä siniset tähtisilmät olivat olleet taas iskussa, ja nyt niillä kelpaa killittää Nupun kuvaa aamusta iltaan.

Mieluummin Rufus olisi tietysti ottanut nukkukaveriksi oikean Nupun...

 

...mutta paremman puutteessa kuvakin kelpaa.

Anopin silityksen, sylityksen ja yleisen pusutuksen kohteeksi joutui myös toinenkin pojanrötkäle, nimittäin Cocopops. Se oli ujompi kuin Rufus mutta vielä paljon suurempi ja muhkeampi - ja aivan yhtä hassu kuin oletin.

 

Minua naurattaa ja hymyilyttää aina, kun näen Cocon Marraskuun
murusten blogissa. Samoin kävi, kun kohtasin Cocon tosielämässä.

Miten hulppea puffikauluri! Mistä Juitsille voi ostaa samanlaisen?

Kun olin mössyttänyt Rufuksen ja Cocon ihan lättänöiksi, siirryimme huipentamaan kissapäivää Elämää ja elämyksiä -blogin päätähtien luo. Pörröisten jättiräggäripalleroiden jälkeen itämaiset kissat tuntuivat erityisen eleganteilta.

 

Gebsun vihreissä silmissä oli jotain salaperäisen lumoavaa...

...ja profiilissa kuninkaallista ylväyttä!

 

Ja luonteeltaan itämaiset olivat ihan yhtä hempeitä,
lempeitä ja pusuteltavia kuin ragdollit.

Kuka muka pystyisi olemaan pussaamatta suloista pikku Jesseä? En minä ainakaan!

Pantterimaista Bélaa kiipesin paijaamaan sen lämpimään päikkäripaikkaan...

...ja Nipsuakin onnistuin vähän hipeltämään.

Oli myös hienoa päästä ihailemaan itämaisten hulppeaa kiipeilyseinää.
Mahasta tosin kieppasi, kun kuvittelin Nupun könyämässä ylätasoille!

Luultavasti räggärineito seilaisi mieluiten
Jessen hienolla Titanicilla.

Aika kului leikin tiimellyksessä kamalaa vauhtia, ja pian olikin aika
houkutella ihana pikku Jesse laukkuuni ja istahtaa Onnibussin kyytiin.
No ei vais, kaappaukseni ei ihan onnistunut vielä tällä kertaa...

Kotona minua odotti kaksi erittäin kiinnostunutta Hupsua, jotka halusivat kuulla kaiken Ruffesta, Cocosta, Jessestä, Gebsusta, Nipsusta, Bélasta, Hugosta, Viirusta, Lumista, Pikistä, Micusta, Evosta ja Nurrista.

 

Yhden päivän aikana tapasin 15 kissaa! Se taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni,
jonka yritän vielä jokin päivä rikkoa. Kissoja kun ei voi koskaan olla tarpeeksi!

Kiitokset ihanasta päivästä blogitapaamisen järjestäjille (Tassulinna ja Elämää ja elämyksiä), Purnauskiksen väelle, Marraskuun murusille ja kaikille teille kivoille bloggaajille, joiden kanssa pääsin juttelemaan! Lisää taas seuraavalla kerralla!

PS. Rufuksen tuumailuja visiitistämme pääsee lukemaan myös täältä, täältä ja täältä! Kyseisissä lähteissä on myös parempilaatuisia kuvia, sillä tämä bloggari jätti salaman kotiin ja katuu sitä nyt syvästi...