Kuuluisat koivet

En ole koskaan tavoitellut julkisuutta, mutta jostain syystä päälläni ja jaloillani on täysin eri agenda. Siinä missä aivoni kehottavat karttamaan kuuluisuuden kiroja, koipeni yrittävät tepsuttaa tielle, joka johtaa tähtiin. Yksin ne tuskin olisivat tavoitteessaan onnistuneet, mutta onneksi niillä on ollut vuosien ajan valmentaja, joka on vanuttanut, lämmittänyt ja joskus jopa leikkimielisesti järsinyt ja potkutellut niitä kohti tuota päämäärää. 

 

Juju on aina tiennyt, että emon rimppakintut eivät ole mitkään turhat vekottimet. 

Poitsuliini on nukkunut niiden päällä vauvasta asti,
ja ne ovat virttyneet vuosien saatossa juuri sopiviksi. 

Jalkani olisivat varmaan tutisseet innosta, jos ne olisivat tienneet, mikä gloria niitä odotti helatorstaina, kun käskin niitä vaappumaan pitkän visiittiputken päätteeksi Elämää ja elämyksiä -blogin residenssiin. Kinttujeni oli nimittäin määrä näyttäytyä neljälle itämaiselle kissalle, joista yksi olisi valitseva parhaan koipiparin itselleen ylhäiseksi vuoteeksi. Voisiko tämä olla jalkojeni tilaisuus ponnahtaa viraalihitiksi?

 

Täällä olisi ainakin mahtavat puitteet!

Vaikka postaukseni saattaa kalskahtaa koipikeskeiseltä, oikea vierailun syy oli Béla-kissan syntymäpäivä. Pepsin tapaan sekin oli saavuttanut 10 vuoden iän, ja pikimustaa kissakomistusta juhlittiin tyylikkään mustavalkoisissa merkeissä. Ihmisten menyy sisälsi paitsi mustaamakkaraa myös mustajuurikeittoa, jota latkin niin antaumuksellisesti, että pohkeideni ympärille kerääntyi pari ylimääräistä pehmosenttiä. Enpä arvannut, että niistä olisi vielä myöhemmin suurta hyötyä.

 

Tähän sopisi potretti päivänsankarista, mutta onnistuin näkemään
Bélasta vain vilauksen mustaa peppanaadia. Vieraiden viihdyttäjäksi
oli kuitenkin valittu hurmaava Gebsu, joka esittelee tässä ruokalistaa.

Istuskelin tyytyväisenä lattialla kissoja ihailemassa ja pullottavaa masuani lepuuttamassa, kun tapahtui ihme! En tiennyt, että jalkojen petikisa oli edennyt finaalivaiheeseen, kunnes Gebsu kapusi yhtäkkiä koipieni päälle. Ihan tuosta vain, kovin lämpimänä ja suloisena! Salamavalot alkoivat välkkyä, ja kissatädit hihkuivat ehkä hieman vihertävinä (teemavärit hetkeksi unhoittaen), sillä kuka nyt ei haluaisi komeaa itämaista viiksivallua sylkkäänsä? Koska kissajuhlissa oltiin, kaikki ymmärsivät, miksen voisi siirtyä kahvipöytään ehkä ikinä, ja tuntui helpotukselta, ettei asiaa tarvinnut sen kummemmin selitellä. 

 

Sori, nyt ei pysty. En hengitä, en liiku - hymyilen vain.

Tällaiseen asentoon jähmetyin hessuhopomaisin ja
ihan vain vähän terassilla pölyttyneiden varpaideni kera.

Gebsu oli kuitenkin sitä mieltä, että sääriini voisi lisätä vielä gramman tai pari, joten se päästi minut patikoimaan kahvipöytään ja santsaamaan lautaselleni vaniljajätskiä ja laktritsikastiketta. Kun palasin raajojeni kera lattianrajaan, Gebsukin teki paluun. Hymyilin taas korvasta korvaan, kun hellepäivänä sain aurinkoakin parempaa lämmikettä, joka valaisi sydämeen asti.

 

Nyt näitä jalkoja ja tätä suloista nassua on vilahdellut blogissa jos toisessakin!

 

Pikkuiselle Jesselle jäi tärkeä tehtävä. Sen piti valita jalat,
jotka saisivat perintökruunun. 

Ei mitään paineita, kultsi! :)

No niin, löytyiväthän ne! Nämä villasukin verhoillut blogitätijalat
kelpasivat nojailuun ja tyynyksi! Kuka tunnustaa ne omikseen? :)

Suurkiitokset vielä Pirkolle ja koko itämaisten ihanalle jengille mahtavista kissabileistä! Kiitos myös kaikille kanssabloggaajille hauskasta seurasta. Olipa mukava toukokuu!

 

Jujua hihityttää, kun äiskän tassut ovat niin kovassa huudossa.

Pojannassikka myös kiittää Gebsua jalkojen lisätyöstöstä.
Nyt nukkuminen niiden päällä on entistä autuaampaa! 

Loppuun vielä Gebsun ihailijakuva
ja terveiset ihanalle pojalle! Aim in laav! <3

Sulhaspusuja ja kissaennätys

Viime sunnuntai oli yksi syksyn odotetuimmista pyhäpäivistä, sillä Tampereen Purnauskis-kissakahvilassa järjestettiin kissabloggaajien kokoontumisajot. Päätin ilman muuta päräyttää mukaan, eikä siinä vielä kaikki: viime vuodesta reipastuneena punoin kissamaisia juonia ja buukkasin itseni peräti kahdelle kissakotivierailulle kahvilaretken jälkeen. Kuinka monta kissaa ehtisin päivän aikana nähdä, ja olisiko yksi niistä se hurmaava tamperelaiskolli, joka iski silmänsä meidän Nuppu-neitiin jo reilut pari vuotta sitten?

No totta kai olisi! Niinpä Nuppu valmisteli Rufukselle lahjan, jonka se sinetöi
suloisin suukoin. Ei Nupun virallinen nimi turhaan ole Lovely Kisses!

Nuppu kaivoi penaalistani esiin hopeatussin ja kirjoitti vaappuvin tassuin
Rufukselle henkilökohtaisen viestin, jota tässä nyt ihan vähän vain vilautan.

Jujun mielestä teksti oli lälly ja mama nolaisi itsensä,
jos ei veisi Marraskuun murusille mitään coolimpaa.

 

Niinpä varasin mukaan myös kaksi poikamaisen sinistä vinkuhiirtä.

Tampere näytti jälleen parhaita puoliaan, ja pääsin näkemään kaupungin korkeuksista käsin. Torni-hotellin huipulta kelpasi tiirata kohti Purnauskista, joka oli seuraava tassuttelukohteeni.

 

Tältä näytti Purnauskiksen lähitienoo hetkeä ennen hurjaa kissabloggaajavyöryä. 

Tällä kertaa sturtsihiiret eivät vipeltäneet vatsalaukussani, sillä olenhan tavannut muita kissabloggaajia jo monta kertaa ja todennut heidät paitsi vaarattomiksi myös varsin sympaattisiksi tyypeiksi. Niinpä päällimmäisin tunteeni oli puhdas innostus, eikä suotta, sillä Purnauskiksessa oli tunnelma katossa! Pääsimme tarjoilemaan kissoille katkarapuja, ja vaikka allekirjoittanut saa kyseisistä merenelävistä lieviä inhon väristyksiä puffahtaneen vartalon ja syyttävästi tuijottavien silmien takia, noukin niitä reippaasti kämmenelleni ja tarjoilin herkut nuorelle herralle nimeltä Hugo.

 

Juhuu, hyvältä maistui! Nyt kun saisi rapsutusta leuan alle.

Olisipa mieli tehnyt vähän kutitella noita varpaitakin!

Katkarapujen lisäksi saan puistatuksia sienistä, mutta ilokseni on todettava, että Purnauskiksen herkullinen sienikeitto paransi tämänkin fobian. Onhan se ihan eri juttu, onko sienet kipattu tölkistä vai kerätty omin kätösin metsästä.

 

Hörps vain, ja olin ryystänyt herkun onnellisena kitusiini.

Kun masu oli täynnä, olisin voinut käpertyä tyynylle Viirun tapaan.

Evokin oli ihan kanttuvei...

...ja Nukku-Katti oli ottanut valtaansa myös Micun.

Lumi sen sijaan silmäili ruokalistaa...

...ja Nurri haistoi, että jälkkäriä oli jo tulossa!

 

Meitä blogisteja hemmoteltiin kinuskipavlovalla ja cappuccinolla. Slurp!

Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan, ja ihan liian pian oli aika vilkutella heipat Purnauskiksen väelle. Itku ei kuitenkaan tirahtanut silmääni, sillä matka jatkuisi saman tien Marraskuun murusten luo Nupun sulhasta tapaamaan. Nuppu oli vannottanut, että minun täytyisi tehdä Rufukseen hyvä vaikutus, ettei nuorenparin rakkauselämään tulisi anopinmuotoista säröä. Jos kaikki menisi mönkään, saattaisin aiheuttaa jopa bänksit ja hurjan hulabaloon. Onneksi niin ei käynyt, vaan pehmitin heti Ruffea Nupun lahjalla:

 

Nuppu sai pusuja ja puskuja Ruffelta ja Ruffe minulta. Turha varmaan edes
yrittää määritellä, miten löllöksi sydämeni mönjäytyi, kun sain paijata Rufusta.

 

Tässä hurmuripoika poseeraa anopin sylissä. Minun
puolestani voidaan aloittaa kissapariskunnan häävalmistelut!

Meillä synkkasi Rufuksen kanssa kerrassaan erinomaisesti. Anoppivitsejä ei kerrottu ollenkaan, ja räggäripoju teki pyynnöstäni potpurin erilaisista tempuistaan. En tiedä, oliko Ruffe hieman jännittänyt tuloani ja yrittänyt sliipata kulmakarvojaan, sillä sen toinen silmä hieman siristi. Onneksi seuraavana päivänä siniset tähtisilmät olivat olleet taas iskussa, ja nyt niillä kelpaa killittää Nupun kuvaa aamusta iltaan.

Mieluummin Rufus olisi tietysti ottanut nukkukaveriksi oikean Nupun...

 

...mutta paremman puutteessa kuvakin kelpaa.

Anopin silityksen, sylityksen ja yleisen pusutuksen kohteeksi joutui myös toinenkin pojanrötkäle, nimittäin Cocopops. Se oli ujompi kuin Rufus mutta vielä paljon suurempi ja muhkeampi - ja aivan yhtä hassu kuin oletin.

 

Minua naurattaa ja hymyilyttää aina, kun näen Cocon Marraskuun
murusten blogissa. Samoin kävi, kun kohtasin Cocon tosielämässä.

Miten hulppea puffikauluri! Mistä Juitsille voi ostaa samanlaisen?

Kun olin mössyttänyt Rufuksen ja Cocon ihan lättänöiksi, siirryimme huipentamaan kissapäivää Elämää ja elämyksiä -blogin päätähtien luo. Pörröisten jättiräggäripalleroiden jälkeen itämaiset kissat tuntuivat erityisen eleganteilta.

 

Gebsun vihreissä silmissä oli jotain salaperäisen lumoavaa...

...ja profiilissa kuninkaallista ylväyttä!

 

Ja luonteeltaan itämaiset olivat ihan yhtä hempeitä,
lempeitä ja pusuteltavia kuin ragdollit.

Kuka muka pystyisi olemaan pussaamatta suloista pikku Jesseä? En minä ainakaan!

Pantterimaista Bélaa kiipesin paijaamaan sen lämpimään päikkäripaikkaan...

...ja Nipsuakin onnistuin vähän hipeltämään.

Oli myös hienoa päästä ihailemaan itämaisten hulppeaa kiipeilyseinää.
Mahasta tosin kieppasi, kun kuvittelin Nupun könyämässä ylätasoille!

Luultavasti räggärineito seilaisi mieluiten
Jessen hienolla Titanicilla.

Aika kului leikin tiimellyksessä kamalaa vauhtia, ja pian olikin aika
houkutella ihana pikku Jesse laukkuuni ja istahtaa Onnibussin kyytiin.
No ei vais, kaappaukseni ei ihan onnistunut vielä tällä kertaa...

Kotona minua odotti kaksi erittäin kiinnostunutta Hupsua, jotka halusivat kuulla kaiken Ruffesta, Cocosta, Jessestä, Gebsusta, Nipsusta, Bélasta, Hugosta, Viirusta, Lumista, Pikistä, Micusta, Evosta ja Nurrista.

 

Yhden päivän aikana tapasin 15 kissaa! Se taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni,
jonka yritän vielä jokin päivä rikkoa. Kissoja kun ei voi koskaan olla tarpeeksi!

Kiitokset ihanasta päivästä blogitapaamisen järjestäjille (Tassulinna ja Elämää ja elämyksiä), Purnauskiksen väelle, Marraskuun murusille ja kaikille teille kivoille bloggaajille, joiden kanssa pääsin juttelemaan! Lisää taas seuraavalla kerralla!

PS. Rufuksen tuumailuja visiitistämme pääsee lukemaan myös täältä, täältä ja täältä! Kyseisissä lähteissä on myös parempilaatuisia kuvia, sillä tämä bloggari jätti salaman kotiin ja katuu sitä nyt syvästi...