Sulhaspusuja ja kissaennätys

Viime sunnuntai oli yksi syksyn odotetuimmista pyhäpäivistä, sillä Tampereen Purnauskis-kissakahvilassa järjestettiin kissabloggaajien kokoontumisajot. Päätin ilman muuta päräyttää mukaan, eikä siinä vielä kaikki: viime vuodesta reipastuneena punoin kissamaisia juonia ja buukkasin itseni peräti kahdelle kissakotivierailulle kahvilaretken jälkeen. Kuinka monta kissaa ehtisin päivän aikana nähdä, ja olisiko yksi niistä se hurmaava tamperelaiskolli, joka iski silmänsä meidän Nuppu-neitiin jo reilut pari vuotta sitten?

No totta kai olisi! Niinpä Nuppu valmisteli Rufukselle lahjan, jonka se sinetöi
suloisin suukoin. Ei Nupun virallinen nimi turhaan ole Lovely Kisses!

Nuppu kaivoi penaalistani esiin hopeatussin ja kirjoitti vaappuvin tassuin
Rufukselle henkilökohtaisen viestin, jota tässä nyt ihan vähän vain vilautan.

Jujun mielestä teksti oli lälly ja mama nolaisi itsensä,
jos ei veisi Marraskuun murusille mitään coolimpaa.

 

Niinpä varasin mukaan myös kaksi poikamaisen sinistä vinkuhiirtä.

Tampere näytti jälleen parhaita puoliaan, ja pääsin näkemään kaupungin korkeuksista käsin. Torni-hotellin huipulta kelpasi tiirata kohti Purnauskista, joka oli seuraava tassuttelukohteeni.

 

Tältä näytti Purnauskiksen lähitienoo hetkeä ennen hurjaa kissabloggaajavyöryä. 

Tällä kertaa sturtsihiiret eivät vipeltäneet vatsalaukussani, sillä olenhan tavannut muita kissabloggaajia jo monta kertaa ja todennut heidät paitsi vaarattomiksi myös varsin sympaattisiksi tyypeiksi. Niinpä päällimmäisin tunteeni oli puhdas innostus, eikä suotta, sillä Purnauskiksessa oli tunnelma katossa! Pääsimme tarjoilemaan kissoille katkarapuja, ja vaikka allekirjoittanut saa kyseisistä merenelävistä lieviä inhon väristyksiä puffahtaneen vartalon ja syyttävästi tuijottavien silmien takia, noukin niitä reippaasti kämmenelleni ja tarjoilin herkut nuorelle herralle nimeltä Hugo.

 

Juhuu, hyvältä maistui! Nyt kun saisi rapsutusta leuan alle.

Olisipa mieli tehnyt vähän kutitella noita varpaitakin!

Katkarapujen lisäksi saan puistatuksia sienistä, mutta ilokseni on todettava, että Purnauskiksen herkullinen sienikeitto paransi tämänkin fobian. Onhan se ihan eri juttu, onko sienet kipattu tölkistä vai kerätty omin kätösin metsästä.

 

Hörps vain, ja olin ryystänyt herkun onnellisena kitusiini.

Kun masu oli täynnä, olisin voinut käpertyä tyynylle Viirun tapaan.

Evokin oli ihan kanttuvei...

...ja Nukku-Katti oli ottanut valtaansa myös Micun.

Lumi sen sijaan silmäili ruokalistaa...

...ja Nurri haistoi, että jälkkäriä oli jo tulossa!

 

Meitä blogisteja hemmoteltiin kinuskipavlovalla ja cappuccinolla. Slurp!

Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan, ja ihan liian pian oli aika vilkutella heipat Purnauskiksen väelle. Itku ei kuitenkaan tirahtanut silmääni, sillä matka jatkuisi saman tien Marraskuun murusten luo Nupun sulhasta tapaamaan. Nuppu oli vannottanut, että minun täytyisi tehdä Rufukseen hyvä vaikutus, ettei nuorenparin rakkauselämään tulisi anopinmuotoista säröä. Jos kaikki menisi mönkään, saattaisin aiheuttaa jopa bänksit ja hurjan hulabaloon. Onneksi niin ei käynyt, vaan pehmitin heti Ruffea Nupun lahjalla:

 

Nuppu sai pusuja ja puskuja Ruffelta ja Ruffe minulta. Turha varmaan edes
yrittää määritellä, miten löllöksi sydämeni mönjäytyi, kun sain paijata Rufusta.

 

Tässä hurmuripoika poseeraa anopin sylissä. Minun
puolestani voidaan aloittaa kissapariskunnan häävalmistelut!

Meillä synkkasi Rufuksen kanssa kerrassaan erinomaisesti. Anoppivitsejä ei kerrottu ollenkaan, ja räggäripoju teki pyynnöstäni potpurin erilaisista tempuistaan. En tiedä, oliko Ruffe hieman jännittänyt tuloani ja yrittänyt sliipata kulmakarvojaan, sillä sen toinen silmä hieman siristi. Onneksi seuraavana päivänä siniset tähtisilmät olivat olleet taas iskussa, ja nyt niillä kelpaa killittää Nupun kuvaa aamusta iltaan.

Mieluummin Rufus olisi tietysti ottanut nukkukaveriksi oikean Nupun...

 

...mutta paremman puutteessa kuvakin kelpaa.

Anopin silityksen, sylityksen ja yleisen pusutuksen kohteeksi joutui myös toinenkin pojanrötkäle, nimittäin Cocopops. Se oli ujompi kuin Rufus mutta vielä paljon suurempi ja muhkeampi - ja aivan yhtä hassu kuin oletin.

 

Minua naurattaa ja hymyilyttää aina, kun näen Cocon Marraskuun
murusten blogissa. Samoin kävi, kun kohtasin Cocon tosielämässä.

Miten hulppea puffikauluri! Mistä Juitsille voi ostaa samanlaisen?

Kun olin mössyttänyt Rufuksen ja Cocon ihan lättänöiksi, siirryimme huipentamaan kissapäivää Elämää ja elämyksiä -blogin päätähtien luo. Pörröisten jättiräggäripalleroiden jälkeen itämaiset kissat tuntuivat erityisen eleganteilta.

 

Gebsun vihreissä silmissä oli jotain salaperäisen lumoavaa...

...ja profiilissa kuninkaallista ylväyttä!

 

Ja luonteeltaan itämaiset olivat ihan yhtä hempeitä,
lempeitä ja pusuteltavia kuin ragdollit.

Kuka muka pystyisi olemaan pussaamatta suloista pikku Jesseä? En minä ainakaan!

Pantterimaista Bélaa kiipesin paijaamaan sen lämpimään päikkäripaikkaan...

...ja Nipsuakin onnistuin vähän hipeltämään.

Oli myös hienoa päästä ihailemaan itämaisten hulppeaa kiipeilyseinää.
Mahasta tosin kieppasi, kun kuvittelin Nupun könyämässä ylätasoille!

Luultavasti räggärineito seilaisi mieluiten
Jessen hienolla Titanicilla.

Aika kului leikin tiimellyksessä kamalaa vauhtia, ja pian olikin aika
houkutella ihana pikku Jesse laukkuuni ja istahtaa Onnibussin kyytiin.
No ei vais, kaappaukseni ei ihan onnistunut vielä tällä kertaa...

Kotona minua odotti kaksi erittäin kiinnostunutta Hupsua, jotka halusivat kuulla kaiken Ruffesta, Cocosta, Jessestä, Gebsusta, Nipsusta, Bélasta, Hugosta, Viirusta, Lumista, Pikistä, Micusta, Evosta ja Nurrista.

 

Yhden päivän aikana tapasin 15 kissaa! Se taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni,
jonka yritän vielä jokin päivä rikkoa. Kissoja kun ei voi koskaan olla tarpeeksi!

Kiitokset ihanasta päivästä blogitapaamisen järjestäjille (Tassulinna ja Elämää ja elämyksiä), Purnauskiksen väelle, Marraskuun murusille ja kaikille teille kivoille bloggaajille, joiden kanssa pääsin juttelemaan! Lisää taas seuraavalla kerralla!

PS. Rufuksen tuumailuja visiitistämme pääsee lukemaan myös täältä, täältä ja täältä! Kyseisissä lähteissä on myös parempilaatuisia kuvia, sillä tämä bloggari jätti salaman kotiin ja katuu sitä nyt syvästi...

Hupsnauskis!

Ei ole kovin kauan ajoista, jolloin kuvittelin, että kissakahvila on paikka, jossa höpsähtäneet kaupunkilaiskissatädit nauttivat kermaista cappuccinoa samalla, kun heidän rusettipäiset persialaiskissansa nököttävät Vuitton-kasseissaan nojatuolien juurella. Ihmettelin hiukan, millä perusteilla kissat päästettäisiin kahvilaan, jotta kissatätien keskustelut eivät täysin hukkuisi sähinän ja murinan alle, mutta ennen kuin keksin ainuttakaan järkevää kissantestausmenetelmää, joku ystävällinen sielu kertoi minulle, mikä kissakahvila oikeasti on.

Kissakahvilaan EI mennä oman kissan kanssa.

EI, vaikka kissa itse olisi kuinka halukas tahansa.

Kissakahvilassa asustaa valmiiksi kissoja, jotka ovat rentoja ja ihmisystävällisiä. Kahvila on kattimattien koti, jonne ihmiset saavat tulla niitä ihailemaan, kunhan jättävät kenkänsä eteiseen ja pesevät kätösensä. Cappuccinon lisäksi tarjolla on monenlaista muuta juomaa ja herkkuja keitoista jälkiruokiin. Tämän kaiken pääsin kokemaan lauantaina, kun Tassulinna ja Elämää ja elämyksiä -blogit järjestivät suuren ja uljaan kissablogitapaamisen Tampereen Purnauskiksessa.

 

Nuppu pahastui hieman tajutessaan, että se ei pääsisikään Fifinä emon
matkaan, ja kysyi, miksei oma kissakahvilamme Hupsnauskis enää kelpaa. 

Porisee se kahvi täälläkin...

 

...ja kookoskeksejä on jäljellä vielä muutama.

 

Hupsnauskiksessa on aina taattua kissaseuraa,
ja sumppiin saa lisäaromiksi pari räggärinkarvaa.

Pysyin silti poikkeuksellisen jämeränä ja sanoin, ettei miuku tai nauku auta, vaan emo lähtee oikeasti Tampesteriin tapaamaan Ruffen äiskää (= Nupun anoppia) ja muita kissablogituttuja.

 

Mahtoikohan neiti Hörökorva nyt kuulla ihan oikein?!

Kun Nuppu tajusi, että Ruffe liittyy jotenkin asiaan, se alkoi koutsata emosta seurapiirikelpoista: ei saa olla ekana paikalla, ei saa laittaa päähän kissapipoa ja pitää uskaltaa avata suunsa edes kerran – mielellään niin, että sieltä pulpahtaisi jokin viehättävä viisaus nolon kissalässytyksen sijaan.

Juitsia vähän ahdisti, menisikö mama suukottamaan
vieraita pupusia. Lupasin, että pusut säästettäisiin kotiin.

 

Kissakahvilapäivälle sattui ihana syyssää, ja opiskeluaikainen kotikaupunkini näyttäytyi kauniimpana kuin muistinkaan.

 

Tepastelinko minä Suomessa lainkaan? Lämmin keli, pittoreskit maisemat ja autuas olo. Aah!

Mitä lähemmäs kissatreffien ajankohta tuli, sitä pahemmin hymyni alkoi kuitenkin hyytyä. Perhoset läpsyttivät vatsassani, ja Nupun ja Jujun ”sturtsihiiri” vilisti sisuksissani vinhaa rinkiä. Jalkani köpöttivät silti määrätietoisesti Tammelaan, ja vapisevaan nyrkkiin puristettu käteni kopautti lopulta Purnauskiksen oveen. Kun kissaparatiisin portti avattiin, jännitys muuttui pöllämystyneeksi äimistelyksi. Olin kuin Liisa ihmemaassa, mutta virnistelevän Irvikissan sijaan näin miljoona kissaesinettä, kissataulua, kissakorua, kissakiipeilytasoa ja kissatätiä. Lopulta silmäni tavoittivat myös ihka oikeita kissoja, ja tajusin olevani oikeassa paikassa.

 

Kissoja on siinä monenlaisia, moo-nen-lai-siaaa... Enkä laulanut tätä Nupun helpotukseksi ääneen.

Kun katselin näitä hyppelytasoja, olin helpottunut, ettei Purnauskiksen
kissavalikoimasta löytynyt ainuttakaan putoiluun taipuvaista ragdollia.

Ja siinä niitä kanssabloggaajia nyt sitten on! :)

Muut kissabloggaajat olivat juuri niin ystävällisiä kuin heidän blogeistaan ja kommenteistaan (ja yllä olevasta kuvasta) voi päätellä, mutta muutaman tunnin aikana ei suinkaan ehtinyt tutustua läheskään kaikkiin. Nupun harmiksi en sanonut kenellekään mitään kovin fiksua tai filmaattista – ja huomasin hyvin aikaisessa vaiheessa piipittäväni hellyyssanoja tälle herttaiselle pöytäkaverille:

Merimieskissa Evolla oli hurja määrä varpaita ja varmasti yhtä
paljon jännittäviä muistoja piraateista, aarteista ja papukaijoista.

Miculle kerroin, että jos Nuppu ei olisi varattu, niin joku hänen sorttisensa
 hapan mutta hellyttävä karvaturilainen voisi olla pätevä sulhaskandidaatti.

 

Peruin puheeni myöhemmin, kun näin, mitä Micu teki! Huuh! Tällaista esimerkkiä
Nuppu ei kaipaa nyt, kun se on vihdoin taas pääsemässä tötteröstä eroon.

Jujulle näppäsin tällaisen kuvan suloisesta Viirusta ja kauniista taulusta.
En oikein tiedä, kummasta artistipoitsuni on lopulta kiinnostuneempi.

 

Ikuistin myös kissojen illallishetken, mutta olin aistivinani, että filmaamisen
 sijaan ihmistenkin suotiin vähitellen siirtyvän omien herkkujensa pariin.

Olen monta kertaa sanonut, että Nuppu ja Juju ovat niin suloisia, että voisin syödä ne.
Toistaiseksi olen vain pusitellut niitä, mutta tämän pienen kissanpentuparan minä popsin.
Ja se oli tosi herkullisen kurpitsainen. Njam njam!

Tassukoristeista juustokakkua hotkiessani lähetin parantavia ajatuksia Nupulle.
Tiikerikakkua rohmutessa taas muistelin omaa kotitiikeri Jujuani.
Mutakakku ja mansikka olivat muuten vain maukkaita vyötärönleventäjiä.

Iltaan mahtui arvontaa, höpöttelyä, kissapaijausta ja kivat yllärikassit, joiden herkkuvalikoimaan Juju pääsee jo lähiaikoina tutustumaan. Ilo oli ylimmillään, kun saavuin vihdoin ja viimein iltahämärissä kotiin. Molemmat kissat tunkivat itsensä ovenraosta jalkoihini, ja sain niin monta suukkoa ja halia, että tunsin itseni erittäin kaivatuksi ja rakastetuksi. Ehkäpä minun täytyykin lähteä kotoa vähän useammin kissabloggaajarientoihin – ja sen teen tietysti mielihyvin.

Kiitos siis vielä tilaisuuden järjestäjille, Purnauskiksen mukavalle henkilökunnalle ihmisineen ja kissoineen sekä kaikille kanssabloggaajille. Toivottavasti pääsemme pian tutustumaan lisää! =)

Kissatkin ovat sitä mieltä, että emo saa lähteä liesuun, kunhan muistaa tuoda tuliaisia.
Nuppu käski, että seuraavan kerran kassista olisi parasta löytyä yksi kappale Ruffea.