Töttelistöö!

Olen pessimistisyyteen taipuvaa sorttia, joten jos minulta kysytään, haluanko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset, vaadin aina jälkimmäisiä. Muutenhan hyvä uutinen voi olla vaikkapa se, että ensi viikolla paistaa aurinko, ja huono uutinen se, että joudun viettämään koko viikon neljän seinän sisällä. Tämän saman logiikan mukaan haluan edetä myös blogipostausten suhteen. Aiheita on rästissä pitkä liuta, mutta aivan ensiksi on syytä kertoa ikävät uutiset: Nupulla on jälleen tötterö päässä. Tällä kertaa syy ei tosin ole tassu- vaan peppuliitännäinen.

 

Tällaisina hetkinä ei ole kivaa olla blogijulkkis. Peppu on pyhä asia.

Kaikki alkoi viikonloppuna, kun palasin lemmikkimessuilta ja jouduin todistamaan, kuinka Nuppu asioi hiekkiksellä ja lähti sipsuttamaan kohti olohuonetta tumma, kosteahko pötkylä villahousuissa kiikkuen. Arvaatte varmasti, että löyhkäävä vapaamatkustaja pudottautui paikkaan, joka oli kuin sitä varten tehty: valkoinen matto.

 

Nupun mielestä pötkylä olisi voinut matkata paljon pahempaankin
paikkaan, ja neiti on ilman muuta oikeassa.

Seuraavana aamuna kakkelikuvio toistui, mutta onneksi tällä kertaa ruskealle matolle, ja päättelin, että kattien ruokaan lisäämäni Salmopet oli vaikuttanut kurjasti Nuppu-paran masuun. Neitosen suolisto on tuottanut raakaruoan lisäyksen jälkeen täydellisiä unelmapötkyjä, joista mikään ei ole ollut lölly, haiseva tai salamatkustukseen taipuvainen. Kakkayllätys tuli siis aivan puskan takaa, eikä Nuppukaan ollut asiasta mielissään, vaan lupsutti peppukarvojaan niin puhtaiksi kuin suinkin kykeni.

 

Erityisen näpsäkkänä Nupun piti olla maanantaina, sillä meille oli tulossa jännittävä vieras:
Rufus-kissan emo eli Nupun anoppi Marraskuun muruset -blogista. Ehdotin pientä
harjaussessiota, mutta Nupun mielestä mikään ei voita santapaperipesua.

Meillä oli todella mukava ilta, josta on tulossa oma, iloinen postaus, mutta ainoa mieltäni kummastuttanut seikka oli, että Nuppu kiinnitti yhä vain enemmän huomiota peppuunsa, vaikka sillä oli maailman paras tilaisuus tutustua anoppiinsa ja kysyä kaikkia niitä Ruffeen liittyviä kysymyksiä, joita se on pyöritellyt mielessään. Mutta ei, peppu oli Nupulle kaikki kaikessa.

 

Silloinkin, kun Nuppu seurusteli, se seurusteli koipi tällä lailla pystyssä.

Ajattelin, että aamulla tilanne olisi jo parempi ja masu rauhoittunut, mutta kun Nuppu ei tullutkaan mönkimään peittoni alle, huolestuin toden teolla. Tutkin neitosen peppualueen, joka helotti jo huolestuttavan pinkkinä. Soitin heti kissaklinikan auettua Nupulle ajan tutkimuksiin tälle päivälle, koska olin jäämässä etätöihin kotiin ja pystyisin käyttämään pikkuistani päivällä lääkärissä. Ja olipa hyvä, että reissu tuli tehtyä näin pian, koska tämä vaiva ei olisi odottelulla parantunut.

 

Nupusta on tullut Kutsuplussan vakioasiakas, eikä kyyti jännitä enää tippaakaan!

Nupulla oli taas bileet, kun se pääsi eläinlääkärin vastaanottohuoneeseen. Se tarpoi etutassuillaan kuljetusboksin karva-alustaa ja sai lääkärin taas nauramaan hupsuttelullaan. Nupulla ei ollut mitään muita oireita kuin peffiksen punoitus, joten lääkäri ehdotti, että olisi hyvä rauhoittaa kissa ja ottaa pisunäyte mahdollisen tulehduksen tai kiteiden takia. Olin nimittäin myös huomannut, että Nuppu oli käynyt kahtena iltana tavallista useammin pisulla ja pisut olivat olleet normaalia pienempiä. Päätimme myös, että samalla kertaa Nupulle tehtäisiin hammashoito, sillä hammaskiveä oli ehtinyt kertyä ennen kuin aloitimme jokailtaiset legoharjailut.

Nykyisin hammasarsenaalistamme löytyy myös tällainen väline. 
Ostin sen, koska pakkauksessa oli kuva sekä Jujusta että Nupusta.

Olin taas itku kurkussa, kun jätin Nupun päiväunille lääkäriklinikalle. Asiaa ei parantanut, että sain bussikuskilta julkisen sättimisen, koska olin näyttänyt pysähtymismerkin liian lyhyesti, ja vielä kurjemmaksi tunsin oloni, kun viereeni istahti täti, joka olisi voinut päästä Guinnessin ennätyskirjaan kaikkien aikojen haisuleimpana tätinä. Jälkimmäisestä syystä jäin aiemmalla pysäkillä pois, ja koska olin kuolla nälkään, päätin tarpoa lähimpään burgeripaikkaan. Mutta kun olin kävellyt kilometrin verran ja haaveillut samalla, minkä aterian valitsisin, jouduin pettymään karvaasti, sillä paikka oli sulkenut ovensa remontin takia! Niinpä kävelin vielä toisenkin kilometrin lähikahvilaamme patongille ja lopulta Jujun seuraksi kotiin.

Jujua selvästi ihmetytti, mihin Nuppu oli unohtunut,
mutta vakuutin, että hakisin sen parin tunnin päästä kotiin.

Olin varma, että jokin kammottava maahinen on kironnut kaikki kissaklinikkavierailuni, mutta kuin ihmeen kaupalla paluu meni täysin putkeen. Eläinlääkärissä odotti kuitenkin hieman yllättäviä ja huolestuttavia uutisia. Nupulla ei ollut virtsakiteitä vaan emätintulehdus, joka on leikatuilla kissoilla harvinainen juttu. Minulta kysyttiin, onko taloudessa poikakissaa, joka olisi voinut yrittää astua Nuppua! Syyttävä sormi osoitti kohti kotona köllöttelevää Jujua.

 

Joo-o. Onhan se vähän äijämäinen retale...

Mitään raskauttavia todisteita Jujua vastaan ei ole, mutta en voi myöskään sulkea pois maskuliinisuuden mahdollisuutta. Kuten olen aiemmin kertonut, Jujulla on ollut koko kesän melko poikamainen meno: se kehitteli seisomapisutyylin, on rökittänyt Nuppua (vaikken ole mitään suoranaisia akteja nähnytkään), vaatinut jatkuvasti puuhailua, hoikistunut ja vähän nirsoillutkin.

No niin, lauma on taas koossa. Jos Jujuun on iskenyt vauvakuume,
asiasta täytyy keskustella ja jäppikselle on pakko kehittää hurjasti
muuta tekemistä, jotta mokomat kollihuurut haihtuisivat avaruuteen!

 
Nuppu sai nyt kahden viikon antibioottikuurin, ja sen täytyy pitää tötteröä parin päivän ajan. Sain myös ohjeeksi parturoida hieman hännänaluskarvoja ja käydä Nupun kanssa lämpimillä peppupesuilla, koska tulehdukseen kuuluu valuva erite, joka kuivuu helposti karvoihin ja vaikeuttaa pisulla käymistä. Tästä syystä Nuppu oli siis puuteroinut nenäänsä tavallista useammin.

 

Miten tuttu ja turvallinen näky. Huoh.

Jos kaikki sujuu hyvin ja tulehdus alkaa rauhoittua, seuraava kontrolli on kahden viikon päästä. Nuppu ei ole itse tilanteesta moksiskaan, eikä tötterökään juuri harmita. Mitään välitöntä vaaraa ei neitosella ole, ja on todennäköistä, että antibiootti parantaa ikävän vaivan. Pitäkää kuitenkin peukkuja, että pikkuinen kovan onnen tyttömme päihittäisi taas uuden vastoinkäymisen. Täällä sairastuvalla ei ole heitetty rukkasia tiskiin, vaan jatkamme kohti uusia, mukavampia aiheita. Niitä onkin luvassa jo lähiaikoina, sillä kun huonot uutiset on kerrottu, on aika siirtyä hyvien pariin. Onneksi niitä on paljon enemmän!

Seuraavaksi on luvassa esimerkiksi hyväntuulisia tötteröttömiä alpakoita!

 

Mälsänvastainen maja

Koska viime viikonloppuna oli kaksi pyhäpäivää peräkkäin eikä apaattinen emo järjestänyt naamiaisbileitä tai suuria kissakarnevaaleja, pienten kissojen elämä muuttui mälsäksi möllötykseksi. Ketä kiinnostaa jahdata iänikuista laserpistettä, jota ei ole kolmen vuoden aikana saanut vielä kertaakaan hampaisiinsa, tai kuka haluaisi jäytää herra Apinamieheltä irti viimeisetkin raajat? Eivät ainakaan Nuppu ja Juju.

Kateilla oli ihmettelemistä jo omissa raajoissaan,
joista puolet oli surkastunut pois tekemisen puutteessa.
Vai onko Juju kasvattanut itselleen toisen pään?

Aloin tuntea itseni niin huonoksi lemmikinomistajaksi, että oli aika kehittää jokin uusi ja jännittävä virike rakkaille mössyköilleni, ja kuin Kreivin aikaan blogikavereille Mimmille ja Alfredille oli rakennettu taas uusi, uljas maja. Haa! Sellainen olisi saatava myös Hupsuttamoon.

 

Vinkki numero yksi: Mama, pliide,
älä rakenna sitä majaa kissanruohosta.

Jotta susi (tai syystuuli) ei puhkuisi ja puhaltaisi heti nurin kissojen huvimajaa, päätin kyhätä rakennelman Veli Pontevan tavoin tukevasta viltistä. Halusin luoda majasta viihtyisän ja pehmoisen turvapaikan, joka olisi samalla oikea viihdemesta.

Aherruksen päätteeksi olkkariimme kohosi asumus, jonka katto oli näin tukeva ja kaunis.
Eteläinen sisäänkäynti oli mielestäni vekkuli ja houkutti kömpimään peremmäs.

Sisätilat taas olivat modernit ja tarjosivat runsaasti luksusta
paitsi köllöttelyyn myös vilkkaaseen viihtymiseen.

Huviparatiisi oli hädin tuskin saanut seinänsä pystyyn, kun ensimmäiset asiakkaat tulivat tutkimusretkelle. Ne olivat ehtineet jo lukea CatAdvisorista, että tällainen pytinki avaisi pian ovensa kissoille, joilla oli jo kaikkea.

 

Jujua kiinnosti eniten unelmalinnan ulkoterassi, mutta
Nuppu tahtoi testata sisätilojen teddyvuoratut petipaikat.

Kaikki muu oli kuulemma toimivaa paitsi karvainen kattokruunu,
joka kutitti neitosen korvaa pahemmin kuin varastopunkit.

Kun terassi oli nuohottu kauttaaltaan ja ilta alkoi viiletä,
Jujukin saapui sisälle lämmittelemään.

Kissojen silmät suorastaan tuikkivat, kun ne löysivät majasta kaikenlaista kivaa.
Nuppu köllähti pehmotaloon, ja Juju paikannettiin pian flipperin äärestä.

Onneksi pelipöytiä löytyi enemmänkin, sillä Nupunkin teki mieli läimiä menemään.
Huomatkaa tervettäkin terveemmät etutassut, joilla palloa kelpaa töpötellä!

Olipa peliluolaan piilotettu myös yksi ylläri: uudenkarhea hiirulainen,
jonka Nuppu touhukkaana tyttönä sattui löytämään!

Spelailu ja yllärit saivat Jujun lopulta väsähtämään, ja sekin halusi päästä
kokeilemaan pehmotupaa. Harmi vain, että tönö oli ehditty jo varata...

Majanrakennus osoittautui virkistäväksi kokeiluksi sekä pikkuisille että emolle. Mies tosin kotiin saapuessaan tuskaili tilannetta hieman sisustuksellisesta näkökulmasta mutta ymmärsi, ettei majaprojekti ollut yhtä tyhjän kanssa. Olimme edistyneet valtavasti löllöisän jalattomasta lähtötilanteesta, sillä ympyrän sulkeutuessa minulla ei ollut enää kissaa, jolla oli kaksi päätä ja neljä jalkaa, vaan otus, jolla oli yksi pää ja kahdeksan jalkaa. Niillä on hyvä viipottaa elämässä eteenpäin!

Kannatti rakentaa maja, vai mitä?

Punkki vai kepponen?

Jos saisin otsikkoon viitaten valita elämääni joko punkin tai kepposen, en missään nimessä tökkäisi sormellani edellä mainittua, vaan olisin valmis vaikka isompaankin kepposeen. Minulta ei kuitenkaan kysytty toiveita, vaan sain halloweenin ratoksi punkahtavan puhelinsoiton kissaklinikalta. Nupun allergiatestien jatkotutkimukset olivat vihdoin ja viimein valmistuneet yksiselitteisin tuloksin: pienen kultamurumme tassua ovat kutitelleet jo parin vuoden ajan inhat varastopunkit. Siinä missä muut häijyläiset jauhomadoista sieniin olivat tuottaneet normaaleita, alle kymmenen lukemia, punkkipaholaiset olivat piikittäneet yli kahteensataan. Missä on punkkipoliisi, kun sitä tarvitaan? Vai olisiko aiheellista pitää Hupsuttamossa viime vuoden tapaan spiritistinen istunto ja käskeä kissageist manaamaan punkkulaiset pois?

 

Nuppu ei näe missään punkkareita tai edes hiphoppareita.
Yksi hämis tuossa vain heiluttelee karvaisia koipiaan.

Vaikka netissä pelotellaan, että varastopunkit möllöttävät elämässämme ikuisesti eikä paraskaan bordercollie saa ajettua niitä muihin maisemiin, olen toisaalta helpottunut, että syyllinen selvisi. Vaikka Juju Holmes pohti kattavasti Nupun tassuongelmia jo puolitoista vuotta sitten, sekään ei tullut ajatelleeksi varastopunkkiallergiaa. Mutta nyt kun vaivaan on diagnoosi, kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen.

 

Ai niin, onhan niitä varastopunkkeja lyllertänyt milloin missäkin.

Veskiinkään ei pääse ilman kammottavaa kaveria.

On tuntunut oudolta, miten tassupunoitus voi tulla ja mennä, mutta vaiva on ajoittunut erityisesti kesäkauteen, joka on myös varastopunkkien kulta-aikaa. Kun aurinko alkaa lämmittää kyseisiä punkeroita, ne mönkivät kuivaruoan seasta ja alkavat hivellä pikkuruisilla höyhenhuiskillaan Nuppu-paran varpaanvälejä. Voihan olla, että kissabeibimme ihoa on kutittanut muualtakin, mutta se on purkanut tunnetta erityisesti etutassuihinsa.

 

Välillä punkkiahdistusta on purettu jopa painimatsin keinoin.

 

Mitä varastopunkkiallergialle sitten voi tehdä? Monia allergioita hoidetaan vasta-aineliuoksella, jota pistetään ihon alle. Se ei kuitenkaan tässä tapauksessa olisi kuulemma järkevää, vaan katsomme, kuinka Nupun elämä jatkuu kortisonikuurin jälkeen. Neitosen ruokavaliosta on jo ensimmäisten punkkiepäilyjen aikaan poistettu kaikki kuivaruoka, ja muutenkin yritämme pitää kaikki punkkiaineet (ihmisten riisit, myslit, jauhot ja muut kuivamuonat) ilmatiiviissä purnukoissa. Jos punoitus kuitenkin palaa, kortisonikuuria pidennetään tai kokeilemme jotakin muuta atopialääkettä. Toivon kuitenkin, että punkit antaisivat lempeän Nuppu-mussukkani olla rauhassa eivätkä jatkaisi piinaansa.

Nupun mielestä ei kannata hyytyä kauhusta,
vaan katsoa pelon aiheuttajaa rohkeasti suoraan silmiin.
Kyllä me tuollaiset öttimöttiäiset päihitämme jollain keinolla.

Voisiko Juitsi esimerkiksi hotoa ne pikkuiseen kitaansa?

Toivottavasti valokuvataideteoksemme eivät aiheuttaneet kenellekään liian pahoja puistatuksia! Pikkuiset väristykset sen sijaan kuuluvat halloweeniin, ja niiden myötä toivotamme teille lukijoille oikein metkoja pyhiä haamujen ja hammajaisten kera!

Ei pöllömpää!

Mennyt viikko oli melkoinen jännitysnäytelmä, sillä Hupsuttamon henkilökunta sai kuulla vihdoin YT-neuvottelujensa tulokset. Keskusteluja käytiin kuuden viikon ajan, mutta pöydän toisella puolella eivät kököttäneet Nuppu ja Juju vaan työpaikan johtoporras. Vaikka ajat ovat kovat, kissojen olot pysyivät onneksi lokoisina: maukkaat hiukopalat ovat saapuneet kuppeihin esimerkillisen säntillisesti, leikitystä on riittänyt, suukkosateet ovat olleet sopivan runsaita, eikä Nuppu-neitiä ole kaikkien suureksi helpotukseksi tarvinnut enää pukea lampunvarjostimeen, vaan takana on kaksi vallatonta nakuviikkoa.

Juitsi ei halua, että asiasta puhutaan julkisesti, mutta emon on pakko kehua,
ettei yhdetkään pisut ole lirahtaneet hiekkiksen reunan yli sen jälkeen, kun
siskon tyhmä kauluripörppä piilotettiin lääkekaapin syövereihin. Hieno poika!

 

Ainoa juttu, mistä Nuppu on hieman suivaantunut, on kissaklinikan moka: jatkotutkimus-
pyyntömme ei ollut koskaan päätynyt Saksaan, joten nyt taas odotellaan, odotellaan ja
odotellaan. Onneksi kortisoni tuntuu tehoavan, eivätkä tassut ole vaivanneet Nuppua.
Se on kuitenkin itse vaivannut ahkerasti tassujaan eli tarponut niillä iloisesti kehräten.

Kissat ilahtuivat myös kuullessaan, että ne saavat kirjoittaa pian joulukollille lahjatoiveita samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina, sillä kumpikaan meistä palvelijoista ei saanut Hai-saappaan kuvaa takamukseensa, vaan työt jatkuvat tuttuun tapaan. Niin mukava uutinen kuin se onkin, raskas viikko on iskenyt minuun leimansa. Uni ei ole oikein tarttunut ja jos on, niin alitajunta on näyttänyt minulle inhoja painajaisfilmejä. Niinpä olen ollut halloween-kostyymissa jo viikon etuajassa ja haahuillut ympäri asuntoa naama kalvakkana ja silmät pöllömäisinä pyörylöinä, joita kehystävät tummat pandareunukset. Kissat eivät ole onneksi minua säpsyneet, vaan Juju sai pölähtäneestä ulkomuodostani hyvän idiksen: olisiko nyt vihdoin aika esittää se pöllömäinen temppu, josta jo aiemmin vähän vihjailimme?

 

Temppu oli tosi helppo oppia, mutta videointi ja videon editointi olivat emolle vähän
kinkkisiä juttuja. Nyt iMovie on otettu kuitenkin alustavasti haltuun ja leffa valmistui
juuri hetki sitten. Tässä se nyt tulee – pöllö siirtyy onkalon kautta puun oksalle:

Harjaava hattivatti

Niin kärsivällinen ja maltillinen ihmisyksilö kuin olenkin, minulla meni tässä jokin aika sitten hermo. Ei siihen, että kissat ovat uudesta ruokavaliostaan ja Nupun tötteröttömyydestä innostuneina pitäneet hillittömiä moukutemmellyskisoja yön pikkutunneilla, vaan siihen, että lähes parikymmentä vuotta vanha sähköhammasharjani alkoi vedellä viimeisiään. Sitä oli ladattava harva se päivä, ja heti hammaskiilteelle päästyään kierrokset laskivat taas onnettomiin rat-tat-tat-lukemiin. Olin varma, että laiskuuteni johtaisi pian muhkeisiin karieskertymiin, joten sain vihdoin aikaiseksi lähteä hammasharjaostoksille ja löysinkin varsin erikoisen vonguttajan, joka väristää hampaistani irti jokaisen plakkihitusen ja houkuttelee kissat aina takuuvarmaksi harjausyleisöksi. Vain popcornit puuttuvat.

Ääni on ihan vetoava, mutta harjan ulkomuoto epäilyttää Nepponaadia.

Jujun tuomio: Tuoksuu piparmintulta ja kuulostaa sirkkeliltä.

Ei hätää, laitetta ei käytetty oikeasti beigen kissan paksujen poskien puunaamiseen!

Meillä hammashoito on ollut suuressa roolissa jo pitkään, sillä sen jälkeen, kun kissoilla vuosi sitten havaittiin hiukan hammaskiveä, olemme kuuranneet legot joka ikinen ilta. Tekipä Nuppu aikanaan aiheesta oman videopätkänkin, ja Jujulle hammaspesu on päivän paras hetki koulutussessioiden lisäksi. Se on sietänyt purukalustoa rapistelevat harjakset sillä verukkeella, että lystistä saa palkkioksi kananameja, mutta kun emo hankki uuden hammasharjan, Jujukin alkoi vaatia, että sen vanha harja vaihdettaisiin uuteen. Se oli minustakin hyvä ajatus, jotta kissapojan lääkärireissulla kiillotetut hampaat pysyisivät tuliterinä mahdollisimman pitkään.

 

Yäk, miten järsitty basillipesäke tuo vanha harja onkaan!
Levittelee vain pöpöjä suupielestä toiseen!

Eläinkaupassa oli vähintään yhtä erikoisia uutuuksia kuin ihmistenkin hammastuotevalikoimissa. Perinteistä pikku harjaa ei enää löytynyt, mutta minulle suositeltiin huomattavasti modernimpaa vaihtoehtoa: mikrokuituista sormiharjaa, joka sopisi oikein hyvin kissojen päivittäiseen suuhygieniaan. Kuulosti hyvältä, joten iskin roposeni tiskiin enkä malttanut odottaa, että pääsisin puunaamaan naukulaisten purukalustoa upouusin metodein.

 

Pakkaus teki heti meihin vaikutuksen: jos tämä harja sopii noutajille,
se sopii saletisti myös Jujun kaltaiselle lintukoirallekin.

Paketin avaamista seurasi kuitenkin hysteerinen naurukohtaus. Olin kuvitellut, että sieltä paljastuisi sorja ja ohut kangassuikula, jonka vetäisin virtaviivaisesti sormeni ympärille kuin sukelluspuvun tai Mustakaavun viitan (tosin tietty valkoisena). Niinpä yllätys oli valtava, kun ”harja” olikin säälittävä pikku tumppu! Kuin mikrokuidusta tehty kissojen pesukinnas tai hiiripadan uunista poistamiseen suunniteltu kattimattien patalappu.

 

Lintukoiraakin alkoi mietityttää, oliko kyseessä harja vai Hattivatti.

 

Olin varma, että tukehdun ja kuolen, eikä vesissä silmin ulvomista parantanut se, että mies kutsui kapinetta jäniksenkäpäläksi ja Juju odotti vakavana, että harjausoperaatio alkaisi. Kun sain hieman rauhoituttua, asensin tumpun oikeaan etusormeeni ja kiinnitin lenkin ohjeen mukaisesti keskisormeni ympärille. Hihitin koko ajan, mutta uusi hervottomuus iski, kun kostutin tumpun ja pursotin sen päälle hieman kanahammastahnaa. Näky oli yksinkertaisesti niin typerä, etten kestänyt:

 

Tämän täytyy olla pöljintä koskaan! :-D :-D :-D

Ajatelkaa, että jossain joku on käyttänyt työaikaa tällaisen suunnitteluun; varmistanut,
että muotoilu on hyvä, kiinnitysmekanismi toimii ja pinta on ihanan kuohkea!

 

Töllerö toi heti mieleeni tilanteen, jossa olisin onnistunut liiskaamaan sormeni vasaralla.
Hellä ja huolehtiva Nuppu-hoitsu tuli varmistamaan, että olihan tilanne lavastettu.

Täsmensin miehen ”jäniksenkäpälä"-vertausta ja osoitin, että uusi hammasharjamme
pystyisi naamioitumaan Jujun tassuksi niin hyvin, ettei poitsu itsekään huomaisi eroa.

Nuppu ei ollut tuotteen trendikkyydestä aivan vakuuttunut,
joten yritin esittää Hattivatin coolia puolta. Peace and love, Nuppu!

Okei, viesti selvä: Nupun hampaita pitää harjata pelkällä sormella ja unohtaa tumppu.

Kun sain taas pyyhittyä kyyneleet, hierottua vatsaani ja hengitettyä pari kertaa syvään, pääsin oikeasti testaamaan tumppua. Mies tosin opasti vierestä, että kannattaisi sipaista ihan vain hampaan reunasta, ettei Juju-parka tukehtuisi tölleröön, ja lupasin olla varovainen. Yllättävää kyllä harjaus sujui ennakkoluulojeni vastaisesti hyvin! Tunsin näppärästi, milloin osuin Jujun hampaisiin, eikä tarvinnut epäillä, tuliko puhdasta vai ei. Hattivatti siis osoitti meille irvailijoille todellisen mahtinsa!

 

Hattivatti ei ole sittenkään hullumpi kaveri vaan osaa hommansa ja hätistää
Haisulin Jujun kidasta joka ilta! Nupulle täytyy keksiä jokin muu puhdistautumisriitti.

Tai ehkä Nuppukin vielä lämpenee Hattivatille, kun näkee,
miten hienossa seurassa se yönsä viettää...

Liebster-kysymysten tulvassa

Hupsuttamoon on kolahtanut jo muutamankin kerran tässä syksyn aikana blogimaailmassa pyörinyt Liebster award -haaste, ja päätin vihdoin tarttua siihen raukean sunnuntain kunniaksi. Luvassa on siis hyvin erilainen postaus kuin yleensä, sillä vastailemme konstailematta kahteen kysymyspatteristoon, joista kiitos kuuluu Tassulinnan Tuijalle ja Villin meiningin Vilmalle.

Kannattaa siis keinahtaa tuolissa hieman taaksepäin ja hakea kenties kupillinen kahvia, sillä haastattelusta tuli kohtuullisen pitkä ja polveileva. Ja näin se alkaa Tassulinnan kyssäreistä:

1. Mitä sinun kissasi tekevät juuri nyt?

Juju nukkuu jaloissani ja Nuppu kerällä kainalossani. Tämä on meidän patentoitu kissabloggausasentomme.

2. Jos kissasi joutuisi kanssasi autiolle saarelle, mitä se mahtaisi haluta mukaansa?
Jujulle olisi tärkeintä, että mama olisi mukana, mutta lisäksi se haluaisi naksuttimen. Se taas merkitsisi sitä, että emon olisi kalastettava trooppisista vesistä palkkioiksi fisuja, jotta voisimme pitää saarella kunnon koulutussessioita. 

Nuppu ottaisi mukaan pakastimen täynnä possunsydämiä.

 

Ei sillä, että Nupulle nälkä tulisi. Se saisi näppäränä saalistajana kiinni
kaikki autiosaaren rantakivissä vilahtelevat paratiisipäästäiset.

3. Katseleeko kissa televisiota kanssasi?
En ole avannut televisiota kohta vuoteen, ja jos avaisin, niin todennäköisesti katit istuisivat selkä telkkariin päin ja napittaisivat minua. Katsomme välillä miehen kanssa sarjoja ja leffoja valkokankaalta, ja kissamaiset siluetit ovat tuttu näky. Myös iPadia pusketaan innokkaasti silloin, kun yritän katsoa jotain Netflixistä.

 

King Kong -kissa on joskus häirinnyt Dallasin öljypohattojen elämää.

4. Mikä on kissojesi paras herkku?
Juju rakastaa Thriven kuivattuja kanapaloja ja tekee vaikka kolmoisakseleita niitä saadakseen. 
Nuppu oli ennen perso raksuille, mutta luulen, että jos se saisi nykyisin valita raksun ja raa'an lihaklöntin välillä, jälkimmäinen veisi onneksi voiton. Hyvä, Nuppu!

5. Jos kissasi saisi valita, olisiko se: kinkku, huiska, paperitöllö vai tirppa-tv?
Nuppu tykkää possuista sen verran, että se olisi kinkku. ”Olet, mitä syöt” on sen motto.
Juju olisi tietysti paperitöllö, koska se rakastaa vauhtia, kierimistä ja riehakkaita leikkejä.

 

Juju haluaisi myös kokeilla elämää riikinkukon pyrstösulkana.

6. Mikä sinusta on syksyssä parasta?
Olen oikeasti kevätihminen, joka rakastaa hetkeä, jolloin linnut alkavat livertää ja luonto herää eloon. Syksyn pimeydessä on jotakin apeaa ja alakuloista, joten joudun tsemppaamaan itseäni tosi paljon, ettei se onnistuisi synkistämään minuakin. Pidän silti kuulaan aurinkoisista, raikkaista syysaamuista ja toisaalta siitä, kun sateen lotistessa saa olla kotona lämpimässä kissat kainalossa ja nenä kirjaan upotettuna.

7. Montako tassua/jalkaa kodistasi löytyy?
Seitsemän ehjää ja yksi vähän nyrhitty tassu sekä kaksi paria ihmiskoipia.

 

Nämä ovat tassuista ja jaloista ne kaikkein vaivalloisimmat. Söpöt silti kuin mitkäkin!

8. Pitävätkö kissasi kengännauhoista?
Eivät erityisesti, mutta hupparinnarut ovat kestohitti!

9. Löytyykö hyllystäsi kissakirjoja?
Löytyy, eikä mitenkään vähänlaisesti. Kirjat on myös luettu moneen kertaan läpi, vaikkei sitä kissojen sairaustarinoita kuunnellessa ehkä heti uskoisi.

 

On kokeiltu joogaa ja aktivointia, mutta en tiedä, miten tyytyväisyyden voisi maksimoida.

10. Saatko seuraa, kun kokkaat itsellesi?
Saan sen verran seuraa, että Juju käy kurkistamassa, onko tekeillä lihajuttuja (= kannattaa jäädä tapahtumia seuraamaan) vai muita pöperöitä (= ei syytä kiinnostukseen). Jälkimmäisessä tapauksessa katit poistuvat laiskottelemaan takavasemmalle.

11. Mikä oli parasta tänään?
Päivä ei ole vielä ohi, mutta tähän mennessä ainakin blogimme tsemppaavat kommentit ovat liikuttaneet mieltä!

 

Jujukin tietää, että vertaistukiverkostosta saa välillä parempia
vastauksia kuin ainoastakaan opuksesta. Ja lohtua myös.

Ja sitten Villin meiningin kysymykset:

1. Mitkä ovat kolme lempieläintäsi?
Olen hyvin suurisydäminen eläinten suhteen ja hurmaannun kaikista yhtä lailla (okei, en hämähäkeistä tai käärmeistä!). Eniten kokemusta on kissoista, hevosista, koirista ja kaneista, joten ehkä ne sitten muodostavat top-nelosen.

Tällainenkin ihanuus lähipiiristä nykyisin löytyy.

2. Mitä kaikkea olet harrastanut elämäsi aikana?
Viulunsoittoa (soolona, orkesterissa, kvartetissa ja kvintetissä), ratsastusta, hevosenhoitoa, kirjeenvaihtoa, näyttelemistä, tanssimista, lenkkeilyä, pumbaa (eli pumppia ja zumbaa peräkkäisillä tunneilla), bloggaamista ja kaikenlaista muuta kirjoittamista.

3. Millä kameralla kuvaat valokuvasi?
Canonin PowerShot G16 -pokkarilla, jossa on kuitenkin sen verran järkkäriominaisuuksia, että voin harjoitella erilaisia säätöjä. Kuvaaminen kiinnostaisi, mutta olen samalla vastahankainen opettelemaan teknisiä tai vähänkään matemaattisilta kalskahtavia asioita.

 

Kyseiseen kameraan päädyin, koska siinä voi säätää erittäin nopean suljinajan,
ottaa RAW-kuvia ja lisätä päälle koristeeksi vieläpä ulkoisen salamankin.

4. Mikä sai viimeksi hymyn huulillesi?
Eilen monta isoa hymyä kirvoitti 5 vuotta täyttänyt kummityttöni ja hänen veljensä sekä hauskat Ghostbusters-haalarit, joita minä ja mieheni lainasimme, kun autoimme ystävääni kanien kynsienleikkuuoperaatiossa. Tänään olen hymähdellyt ja semivirnuillut kissoille monta kertaa. Nuppu on huvittanut ihan vain olemalla yleismaailmallisen hassu otus, ja pikkukissan riehuntaloikille on ollut pakko nauraa.

5. Mikä on suurin unelmasi?
Tämä on paha kysymys, koska siihen ei voi vastata muuta kuin että voisin elää onnellisen elämän. Se taas edellyttää, että läheisilläni olisi onnellista - ja oikeastaan koko maailmalla meidän ympärillämme. Jos puhutaan pienistä suurista unelmista, tahtoisin saada kissat kuntoon!

 

Tämä Neppareppana tötöttömäksi, bitte schön!

6. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Kaksi vuotta ja yhden kuukauden.

7. Mikä blogin kirjoittamisessa on parasta?
Ehdottomasti vastavuoroisuus lukijoiden kanssa. Kissaelämän vastoinkäymisiä jaksaa huomattavasti paremmin, kun saa vertaistukea ja tsemppiä - ja loistavia vinkkejä, joista monet ovat oikeasti auttaneet meitä eteenpäin.

 

Tässä yksi konkreettinen juttu: Marraskuun murusten suosituksesta
meillekin tuli ovellinen jumbojet-WC. Siellä voi tehdä vaikka seisomapisut.

8. Kolme lempiblogiasi?
Kaikki seuraamani blogit ovat kiinnostavia ja kivoja, eli en osaa valita vain kolmea! Varmasti moni ihana blogi on myös vielä löytymättä.

9. Odotatko talvea?
Haluaisin vastata ”joo”, mutta jos rehellisiä ollaan, niin en sitten tippaakaan. Talvista on tullut niin synkkiä ja loskaisia, että ajatuskin ahdistaa. Ensilunta silti odotan, koska olen siitä yhä vain lapsellisen innostunut: haluan tehdä jalanjälkiä valkoiselle lumipeitteelle ja pyydystää hiutaleita kielelläni.

10. Mikä oli kesässäsi hauskinta?
Matka vehreälle Irlannin-saarelle. Oli ihana irrottautua hetkeksi arjesta ja seikkailla ihan uusissa, henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa ihan vain kaksin mieheni kanssa.

 

Palaan usein muistoissani näihin satumaisiin maisemiin.

11. Mitä olet tehnyt tänään?
Kerännyt voimia edessä oleviin viikkoihin, lukenut blogeja, leikittänyt ja hoivannut kissoja, saksinut niille lihaa, kirjoittanut meiliä, käynyt miehen kanssa syömässä ulkona ja kävelyllä, ihaillut syysaurinkoa ja pohtinut omia Liebster-kysymyksiä.

Nyt olisi siis minun vuoroni viskata haaste eteenpäin, mutta olen jo aivan pudonnut kärryiltä, kuka on jo vastannut ja kuka ei. Mutta jos joku haluaisi osallistua ja vastata meidän kysymyksiimme, se olisi meistä ihan huippukivaa! Saa osallistua myös niin, että poimii vaikka yhden kysymyksen, johon vastaa kommenttikentässä (kiitos Mimmille ja Alfredille hyvästä idiksestä!). :)

 

Kuka ”ottaa kopin” tästä haasteesta?

Meidän kysymykset:

1. Mitä piirros- tai sarjakuvahahmoa lemmikkisi muistuttaa? Entä sinä itse?
2. Mikä on pahin säikäys, jonka lemmikkisi on sinulle aiheuttanut?
3. Mitä olet lemmikiltäsi oppinut?
4. Mikä on kaunein paikka, jossa olet käynyt?
5. Osaatko soittaa jotain soitinta? Mitä lemmikkisi on sen soinnista tai taidoistasi mieltä?
6. Minkä taikavoiman haluaisit ja miksi?
7. Oletko nähnyt joskus jotain hassua unta lemmikistäsi? Mitä?
8. Mitä tekisit, jos olisit päivän ajan kissa?
9. Jos pystyisit kysymään lemmikiltäsi yhden kysymyksen, jonka se ymmärtäisi ja johon se voisi ihmisten kielellä vastata, mitä kysyisit?
10. Mainitse ja linkkaa jokin blogipostauksesi, jota oli erityisen hauska tehdä!
11. Mikä on suhtautumisesi blogihaasteisiin?

Ja lopuksi vielä Liebsterin säännöt, joita en nyt ihan täsmällisesti valitettavasti toteuttanut:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster award -haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia.
4. Keksi 11 kysymystä haastetuille.