Jujusta tuli bokseri!

Juju on supertaitava poitsu, joka osaa (ainakin melkein) heittää pyynnöstä kolmoisvoltin tiukasti kehräten, mutta yksi perustemppu on puuttunut tähän asti sen repertuaarista: Jujua ei ole koskaan opetettu menemään kunnolla kuljetuslaatikkoon. Syy on vain ja ainoastaan emon laiskuudessa ja pessimistisissä ennakkoluuloissa: vaikka Huippanan saisi marssimaan boksiin tavallisena arkena, tosipaikan tullen temppu ei kuuna päivänä onnistuisi.

 

”Sama asia, mama, kuin jos sä laulaisit sen sun joka-aamuisen
Pikkukissin harjauslaulun yhtäkkiä suorassa tv-lähetyksessä.”

Koska kissat ovat viimeisen vuoden aikana päässeet reissaamaan tavallista enemmän ja toiveissa on ottaa ne jatkossakin lomille mukaan, päätin hylätä vanhat ennakkoluuloni ja lähestyä asiaa uudesta vinkkelistä: on ihan sama, onnistuuko temppu h-hetkellä vai ei. Tärkeintä on, että loota tulee kissoille tutuksi ja siihen yhdistyy kivoja kokemuksia. Niinpä olemme ottaneet kuljetuslaatikot osaksi pohjoismaisen trendikästä sisustustamme, ja Jujun jokapäiväisissä agility-treeneissä on nykyisin vakiotemppu nimeltä ”Boksi”.

 

Me luultiin, että Juju on bordercollie, mutta se onkin bokseri.

Boksi voi tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa pömpeliä, jonka uumeniin Juju voi pujahtaa. Kun kopautan laatikon reunaa ja sanon ”boksi”, Juju tietää, että haluan sen tassuttavan sisälle. Boksissa se saa namin ja kovasti kehuja. Jossain vaiheessa lisäsin temppuun kuljetuslaatikon oven sulkemisen, minkä jälkeen Juju saa vielä toisenkin herkun. Leikkihetken jälkeen pikku ahmatti käy aina kaikissa bokseissa vielä tsekkaamassa, olisiko niiden perukoille pudonnut murusia, ja hassua kyllä, Juju on alkanut pyytää, että se saisi syödä kanaa ja kania milloin missäkin laatikossa.

 

Juju naukaisee ja menee laatikon eteen istumaan. Kun ruoan
sitten laittaa boksiin, se ryhtyy heti syömään tyytyväisenä.

Suloisinta on, että sivutuotteena myös kaikenlaista boksi- ja kassialmailua vihaava Nuppu on alkanut viihtyä kuljetuslaatikoissa. Kokeilin kerran huvin vuoksi, menisikö Nuppu boksiin, jos pyytäisin kauniisti niin kuin Jujuakin. Koputin laatikon seinää ja sanoin ”Boksi!” ja sydämeni oli sulaa taas velliksi, kun pikkuinen Kullannuppu teki ihan saman tempun, jonka se oli nähnyt veljen tekevän! Kehuin sitä ihan kamalasti, ja Nuppu sai syödä herkullisen hirvipulla-aterian kuljetuslaatikon uumenissa.

Aika hienosti Nupultakin, eikö vain?

Nauhoitimme teille myös videon Juju-bokserista vauhdissa. Kuvauksia varten siirtelin laatikoita ja kääntelin niitä eri päin, mikä hämmensi vähän pientä poikaa ja aiheutti mamissa hillittömän hepulin. Ajattelin ensin editoida pöhköt hekottelut pois mutta jätinkin ne sitten, koska sellaista hömpöttelyä meillä hupsuilla ja totaalisen höperöillä useimmiten on.

Ihanaa talven jatkoa teille kamuille! Ja paljon kivoja treenejä!

Katseista kaunein

Jujulla on ollut viime aikoina kova vauhti päällä. Se on nuuskutellut kissanminttua, kiemurrellut matolla, jahdannut Nöppistä ja kaapinut ovia riehakkaasti moukuen. Jokapäiväisissä treeneissä se koheltaa ja esittelee kaikki temput, ennen kuin olen edes ehtinyt pyytää niistä ensimmäistäkään. Niinpä palasimme tänään ihan perustasolle. Otin naksuttimen ja nameja ja pyysin Jujua katsomaan minua silmiin. Pieni touhukas poika ei kuunnellut, vaan istui, antoi tassua, meni maahan, teki piruetteja, narisi ja nyykötti. Eikä vahingossakaan siirtänyt katsettaan kädestäni, jonka sisällä tunamuruset majailivat.
 

Harvoin sitä on kateellinen tonnikalalle, mutta joskus sitäkin tapahtuu.

Kun Juju vähän rauhoittui, se alkoi selvästi miettiä, mikä ihme minua vaivasi, ja katsoi minua sitten suoraan silmiin. Naksautin, palkitsin ja kehuin sitä hienosta tempusta. Namista innostuneena Juju jatkoi hääräämistään ja tarjoili taas monenlaisia taidonnäytteitä, mutta tällä kertaa show päättyi paljon nopeammin silmiin katsomiseen. Taas tuli naksu, nami ja kehut – ja melkein näin, miten Jujun pienen karvaisen pään päällä syttyi lamppu: emo haluaakin, että Juitsi tekee hurmaustempun sinisillä silmillään! Eikä kolmannella kerralla mamman enää tarvinnut todistaa pitkää temppukimaraa, vaan Juju väläytti heti katseen, joka vei jalat alta ja sulatti sydämen.

 

Nämä silmät katsovat ihan sielun perukoille asti!

Juju teki tempun heti neljännenkin kerran ja oikein hihkui innostuksesta tajuttuaan jutun jujun. Tiedän sen, koska naksuttimen ja silmien lumo kuljetti meidät hetkeksi maagiselle tasolle, jolla puhumme yhteistä kieltä. Sen sanastoon eivät kuulu ”miu”, ”mau” tai ”mamman oma kuutamuttu” vaan luemme tietenkin toistemme ajatuksia. Päivän koulutussessio muistutti minua myös siitä, miten näinkin pieni temppu voi olla iso ilo, joka vahvistaa emon ja pienen kissapoitsun symbioosia entisestään.

 

Aktivointia ja rakkautta samassa, karvaisessa paketissa! Sehän sopii! <3

Heinäkuun karvaturrit, osa 2

Jos Juju olisi töissä sirkuksessa, se tuskin olisi mikään suurissa kengissä klompsotteleva klovni. En myöskään osaisi kuvitella sitä leijonia kesyttämään, koska pienellä poitsullamme on erittäin herkästi ilmaan pomppaava säikkypeppu. Koko kissa on oikeastaan sen verran kevyt ja ilmava, että siitä voisi helposti leipoa ketterän pikku akrobaatin!

 

Yleisö haukkoisi henkeään, kun Hui-Mikä-Huizi leijailisi palavan renkaan läpi!

Ei ole oikeastaan ihme, että Juju on niin taitava temppukissa, sillä sen suvussa on paljon muitakin sirkustaiteilijoita. Se tuli jälleen mieleeni kesälomamatkalla, kun pääsimme moikkaamaan Nupun ja Jujun vuohiserkkuja

 

Tässä on Vilkkaiden sorkkien uusin tähtioppilas Nelson! 

Pikku Nelson on iki-ihana temppukili, joka ei vielä puhu mutta pussaa sitäkin suloisemmin! Olin tuupertua onnesta, kun se kävi suikkaamassa poskelleni heinäntuoksuisen suukon, ja ihailin, miten hienosti se jo osasi nousta pyynnöstä takajaloilleen.

 

Hallitsipa Nelson myös Jujun lempitempun eli jalkapujottelun!

Jos sukulaisuutta ei aiemmin huomannut, niin nämä kuvat paljastavat sen!

Paikalla olivat toki myös muut vuohet, jotka verryttelivät jo seuraavalla viikolla alkavaa leiriä varten. Ne avasivat ääntään sanomalla do-re-min sijaan mä-ä-ää ja spurttasivat aitaukseensa tuhatta ja sataa.

 

Ne kertasivat tanssiaskelia...

...ja löivät viisaat päänsä yhteen pohtiessaan kivaa iltaohjelmaa leiriläisille.

Kuulin, että Vili ja kumppanit ovat hypänneet renkaankin läpi...

...joten mahtuisikohan vilkkaiden sorkkien seuraan parit lennokkaat tassutkin?

Entä minkälainen karvaturri seuraavaksi esitellään? Juju ei malta odottaa...

Läpi madonreiän!

Kevät on sytyttänyt Jujussa vahvan matkustusvietin. Palveluskunta joutuu työntämään Mato Matalaa niin keittiön kuin eteisenkin matolla monta kertaa päivässä, ja muutamien viikkojen ajan Jujustellar on matkustanut myös galaksista toiseen. Siinä missä Einstein ja Rose keksivät madonreiän olemassaolon, Juju on maailman ensimmäinen kissa, joka pujahti sen läpi. Kalpene Laika-koira! Kuussa hengailu on pientä lientä verrattuna mustassa aukossa suihkimiseen.

 

Pakko myöntää, että aluksi Jujua vähän jännitti.

 

Se yritti kurkistaa mustan aukon taakse, mutta eihän siellä
ollut kuin pimeyttä ja kuonoa kutittavaa avaruuspölyä.

 

Uteliaisuus vei lopulta voiton, ja Juju törkkäsi tassunsa tuntemattomaan.
Avaruuslisko ei puraissut sitä, eikä Jujua edes imaistu olion vatsaan.

Ennen kuin Juju huomasikaan, se oli kainaloitaan myöten
mustan aukon armoilla. Paluuta menneeseen ei enää ollut.

Whoaa! Juju näki väripyörteitä, tähtisumua ja universumin uudet ulottuvuudet!

Jujustellar tunkeutui rohkeasti sinne, minne ainutkaan kissa ei ole
 aiemmin tunkeutunut. Vain peppu jäi turvaan omalle galaksille.

Aikansa kiikattuaan Juju uskalsi ryömiä kokonaan madonreiän läpi.

Poitsu kartoitti uusia universumeja vuosisatojen ajan. Se nuuskutteli ja touhotti, opiskeli avaruusteknologian tohtoriksi, söi sata säkillistä raksuja ja päihitti toisen galaksin bordercolliet agilitykisoissa. Sen jälkeen se huomasi jossain tutun näköisen rinkulan, ja intuitiivisesti sen huulilta karkasi sana ”mama”. Juju puikkasi kuononsa kolosta ja näki hohtavia sydämiä, jotka kutsuivat sitä kotiin.

 

Hupsassaa! Pienen pojan viikset värisivät liikutuksesta, kun se
bongasi maton, jolle se on niin monta kertaa kakonut karvapallon.

Sen silmissä siinsi myös jotain äärettömän rakasta: kuivattu kanapala.

Ja olihan siellä tunnelin päässä myös oma emo, joka ei ollut edes tajunnut, että
Juju oli ollut kateissa satojen vuosien ajan. Aika oli tuntunut parilta sekunnilta!

Olemme jatkaneet avaruusmatkailua naamioimalla sen arkiseksi agilitytempuksi. Juju oikeastaan keksi pujahduksen itse, sillä ensimmäinen musta aukko löytyi hassunmuotoisesta laatikosta, jonka isikissi osti beibiporkkanoille (= Jujulle ja Nupulle) Stockmannin hulluilta päiviltä.

 

Tästä tunnelista ei silti mennä galakseihin vaan
ihan vain laatikon vasemmasta reunasta oikeaan.

 

Tämä taas olisi se mystinen madonreikä...

...mutta Nupulle se kuitenkin on silkka kehys, jonka
takana se voi keikistellä ja näyttää maalaukselliselta.

Koska meillä Hupsuilla alkoi nyt ihanan aurinkoiseksi lupailtu talviloma, minulla oli aikaa askarrella Jujun uudesta avaruusmatkailusta pieni elokuva. Toivottavasti pidätte scifistä, sillä tässä pätkästä puikitaan Hupsuttamosta aina galaksien ääriin saakka:

Hau hau pus pussissa!

Viime viikonloppuna Nupulla ja Jujulla oli todelliset kissanpäivät, joiden rinnalla mammuttimarkkinat, hintahulinat ja kaikenlaiset Black Fridayt ovat pientä lientä. Lanttiakaan emme tuhlanneet, mutta silti Hupsujen kaapit täyttyivät ihanista yllätyksistä ja herkuista. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kissat saivat myös hurjasti huomiota ja emokissi mukavaa seuraa.
 

Ja kaikki tämä ihanuushan sai alkunsa hartaista marraskuvauksista...

Jälleen kerran sain huomata yesman-filosofiani iloiset puolet: kun lupautuu yhteen hauskaan juttuun, siitä saattaa seurata toinenkin mukava juttu. Niin kävi myös kissablogikalenterin kanssa. Tilausta tehdessäni nimittäin selvisi, että asumme melko lähellä tempauksen organisaattoreita, Pikkukissaa ja piipittäjää. Olisin mielelläni kutsunut pikkukisut meille tekemään kokovertailua räggärimötkäleiden kanssa, mutta koska kissaemot ovat liikkuvaisempaa sorttia kuin heidän pienokaisensa, meille piipahtikin lauantaina kylään Amen ja Tuiken kirjuri Tiuke.

 

”Katsokaa, mitä kaikkea Amen ja Tuiken äiskä meille toi!
Meidän emokin sai levyn lempparisuklaatiaan!”

Kuten arvata saattaa, kissaihmisiltä ei juttu lopu kesken, ja Nuppu ja Juju käyttäytyivät oikein reippaasti eivätkä menneet aneemiseen lapamatomoodiin. Juju varsinkin esitti innokkaasti temppujaan ja nuuskutteli niin kuin kunnon vihikoiran kuuluukin. Hauvamaisuus huipentui, kun puudelimme pääsi maistelemaan Tiuken tuomia nameja:

  

Jujua nauratti, kun se huomasi pussissa Hau Hau Champion -logon!

Sitten se pyysi, että mama sanoisi taas
”Se on hau hau” ja avaisi pussin näppärillä sormillaan.

Kis kis löysi pus pussista jotakin, joka on niin hyvää, ettei sanotuksi saa!

Autuas ilme puhukoon siis puolestaan!

Juju jäi heti koukkuun kanakierteisiin, mutta Nuppu-reppana
on jo niin tottunut omiin ruokarajoitteisiinsa,
ettei edes tajunnut kerjätä uutuusherkkuja.

Voisi kuvitella, että meillä oli jo joulua riittämiin, mutta sunnuntaina luoksemme saapui vielä kaksi serkuntyttöä, jotka olivat päättäneet niin ikään hemmotella Nuppua ja Jujua:

 

Herkkukokoelmamme kasvoi lohinameilla, jotka nekin saivat
Jujun huulet lopsuttamaan ja suun maiskahtelemaan!

Juju esitti taas vieraille parhaat shownumeronsa, ja koska meillä on nyt niin paljon oppimisintoa buustaavia palkintonekkusia, päätin istuttaa Jujun pitkästä aikaa koulunpenkille uusia taitoja harjoittelemaan.

 

Mallorcalta hankittu kilikello teki paluun.
Mitähän haluaisin sun tekevän, Huitsi?

Ihanaa bachataa, mutta keksitkö jotain muuta?
Voisiko se liittyä jotenkin tuohon kelloon?

Niin musikaalinen kuin Juju onkin, se vierastaa kellon kilahdusta.

 

Se yritti soittaa kelloa ihan hiljaa ajatuksen voimalla mutta päätti lopulta ottaa tassut käyttöönsä.

Hieno poika! Tuollainen hellä hipaisu riittää! Maistuisiko Hau Hau?

 

Vai riittääkö palkinnoksi eskimopusu porkkanahiiren kanssa?

  

Tämä herkku sopii Nupunkin ruokavalioon!

Suurkiitos Tiukelle kivasta visiitistä (josta voi lukea lisää täältä) ja upean kissablogikalenterin järjestämisestä! Tämä kissaemo aikookin tehdä lähiaikoina kävelyretken, joka suuntautuu kohti Pikkukissaa ja Piipittäjää. Paluumatkalla kainalossa onkin sitten se kaikkien aikojen paras kalenteri!

Sirkus saapui olkkariin!

On vuoden viimeinen päivä ja aika vilkaista olan yli menneeseen. En aio kuitenkaan ruotia Nuppusen taannoisia tassukutinoita tai muuta hankalaa hapatusta, vaan vilkaisemme ajassa taaksepäin vain viikon verran. Nupusta ja Jujusta on nimittäin tärkeää näyttää kaikelle kansalle, kuinka kilttejä mussukoita ne ovat jälleen kerran olleet. 

Tuhmat kissat eivät saisi näin suurta lahjaröykkiötä!

Lahjojen jako oli oikeastaan vain alkusoitto sille, mikä kehittyi myöhemmin sirkukseksi. Juju varsinkaan ei ollut pysyä nahoissaan, kun se sai osallistua rapisevien paperien repimiseen ja lahjanarujen jahtaamiseen. Mutta mahtaisiko joku vihdoin kertoa, mitä paketeista paljastui?

”Jes, määm! Juitsi-partiopoika aina valmiina!”

 

”Ensinnäkin sain tämmöisen ihanasti säihkyvän hammasproteesin. Edellisen
olinkin naksutellut jo reikiä täyteen. Jostain syystä mama kuitenkin sujautti
tämän niin korkealle takinliepeeseen, etten millään ylettänyt rei'ittämään.
  No, ehtiihän tuota, vaikka mama sanoo leikkisästi, että ei muka saa.”

 

”Joulukolli toi myös tällaisen hauskan Jaipur-nimisen pelin. Siinä on tosi helpot
säännöt. Kun emo ja iskä saavat kortit ja palaset sekoitettua ja aseteltua ympäri
pöytää, on mun vuoro hypätä siihen palvonnan keskipisteeksi. Hirmu kivaa!”

”Jostain syystä mut nostettiin monta kertaa syrjään niin sanotulle Tuomarin Valtaistuimelle.”

”Ihan huitsin mukavaa oli myös saada paketti näiltä ilopilleritontuilta.”

”Hei, oma pupu! Eikä ole yhtään nössö lahja, vaikka se tuoksuu
niin hyvältä. Onhan se ihan poikien värinen.”

”Mama käski kertoa tässä välissä, että systerikin sai paketin.”

”Se tykkäsi hempeästä puolisukeltajastaan ja silitti heti vaakun pulskaa masua.”

Muista paketeista ripsuteltiin esiin niin Cosman ankkanameja, ruokalabyrintti kuin uusia hiirulaisiakin, mutta vauhdikkainta hupia tarjosivat kaksi lahjaa, joista on riemuittu viimeksi hetki sitten samaan aikaan, kun ulkona poksauteltiin jo ensimmäiset raketit. Olisiko joku vapaaehtoinen esittelemään uuden sirkusirtaimistomme?

 

”Jes, määäm! Sirkuspoika Juitsi aina palveluksessanne.”

”Hoplaa! Näin nätisti mä hyppäsin renkaan läpi. Ei ollut emolla paljon
kouluttamista, kun loikkasin tästä ihan ilman käskyjä, vaikka ei
ollut edes nameja vielä haettu. Äiskä kehui mua hienoksi sirkuskissaksi
ja läpsytti hellyttävän innokkaasti karvattomia käsiään.”

”Olihan tämä tosi hauska ohjelmanumero, mutta en kehdannut mamille kertoa,
että kaipaisin vähän lisää haastetta. Vaikka kolmimetrisen vallihaudan,
jossa uiskentelisi piraijoja. Sen ylittäminen vaatisi jo vähän sisua.”

”Sirkuksesta puheen ollen – pääsin itse seuraamaan, miten viiksekäs
ja partasuinen nainen jahtasi kuperkeikkoja tekevää hiirtä.”

Tässä kohdassa loppuu valitettavasti Jujun selostus,
koska Nuppu nosti karvavitseistä herjaussyytteen.

Sitten se esitti meille oikean sirkustempun, jossa siro ballerina
yhdistää voimansa kuperkeikkoja tekevän trapetsihiiren kanssa.

Hyvä Nuppu! Nyt pyörii sekä hiiri että sitä kiertävä pallo!

Sirkusesityksemme päättää tämä kuva, jonka myötä me Hupsut
haluamme toivottaa kaikille kavereillemme eli teille lukijoille
mitä mahtavinta uutta vuotta 2016! Paljon onnea, iloa,
terveyttä, kehräystä ja silkinpehmoisia suukkoja!