Kissaunen syväanalyysi

Näin viime yönä unta, jossa oli mielestäni kiehtovia psykologisia ulottuvuuksia: olin autossa, jonka takapenkillä oli matkustajana Nuppu. Se istui tukevasti lasten turvaistuimessa, ja sen pörröisen rintamuksen ja karvaisen masun yli oli vedetty turvavyö. Kesken automatkan kurkistin, miten Nupulla menee, ja olin saada sydärin: Nupun sijaan vauvaistuimessa kököttikin marakatti, jonka naama muistutti erehdyttävästi WhatsAppin keskusteluissa käyttämääni apina-emojia. Aloin panikoida Nupun katoamista, mutta silloin rakas mussukkani kurkistikin suloisesti apinan takaa ja tajusin, että sehän vain piteli marakattia lempeästi sylissään. Olisiko aika kilauttaa psykiatrille, vai osaankohan tulkita unen omin neuvoin?

Nupun mielestä silmissä vilisevät apinat kertovat suuresta loman tarpeesta.
Hyvä pointti, sillä kesästä on jo ikuisuus ja syyslomakin jäi välistä!

Oikeasti uneni kertoo varmasti siitä, että Nuppu on ollut melkoinen huollettava keväästä asti. Ensin oli toivotonta tassutaistoa, kuukauden kortisonikuuri ja lopuksi inha tyttöjen vaiva, jota paranneltiin kahden viikon mittaisella antibioottikuurilla. Nuppua hoivatessani olen usein miettinyt, että se on kuin suloinen pikku vauveli, joka ei osaa kertoa, mikä vaivaa. Eilen beibiäni ei onneksi vaivannut enää mikään, vaan Nuppu sai jälkitarkastuskäynnillä terveen paperit. Tulehdus oli parantunut, kohtu oli hyvässä kunnossa, ja uusin epäilty tulehduksen aiheuttaja on kortisoni.

 

Juitsi on helpottunut, ettei sitä syytetä enää vauvakuumeiluista.
Parin viikon silmälläpidon jälkeen totesin, että kattien nujakointi on
ihan vain vaaratonta ja perinteistä karvakeräpainia ja tassumoukarointia.

Nuppu oli eilen taas maailman esimerkillisin kissapotilas. Se oli nätisti selällään pusuteltavanani, kun sen kohtu ultrattiin. Liekö siitäkin tullut aivoissani yhtymäkohtia vauvoihin. Toivoimme, ettei Nuppua olisi tarvinnut rauhoittaa koko käynnillä, mutta kurkistus hännän alle oli neidille liikaa. Nuppu inisi ja venkoili niin, että oli parasta rauhoittaa sitä hieman. Operaatio oli onneksi nopeasti ohi, ja pääsin seurailemaan, kuinka Nuppu heräili nukutuksesta. Sen silmiin oli laitettu kosteustippoja, ja se nukkui pinkin pyyhkeen alla lämminvesipullojen välissä reppanan näköisenä. Jouduin räpyttelemään hiukan kyyneliä omistakin silmistä hellytyksestä, huolesta ja vähän säälistäkin. Nuppu sai nimittäin vielä rokotuksenkin, joten sillä oli jälleen melkoinen reissu!

 

Nupun mielestä tällaiset reissut riittäisivät jo. Seuraavaksi voitaisiin mennä vaikka telttailemaan!

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, eikä Nupussa ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt mitään oireita rokotuksesta. Kun pääsimme kotiin, neitonen tassutteli heti ympäriinsä eikä malttanut pysyä hetkeäkään aloillaan. Siinä oli taas ripaus Matrix-Nuppua, mutta se ei suostunut illalla hampaiden harjaukseen, vaikka yleensä homma hoituu sekunnissa. Pelkäsin jo, että Nuppu on minulle vihainen, mutta onneksi sillä ei ole repertuaarissaan kyseistä tunnetta, vaan pelkkää rakkautta, joka ilmeni paijausta kerjäävinä pötkähdyksinä.

 

Nuppu näytti hempeytensä myös tuomalla Jujulle klinikalta tuliaisena sairaalapatjan.

Juitsi kökötti tyytyväisenä tuliaisen päällä, kun hilasin sitä parketilla edestakaisin. 

 

Ja saihan Nuppu itsekin matkustaa lentävällä matolla!

Tämän polveilevan selostuksen jälkeen alussa kertomani uni kuulostaa varmasti jo hyvinkin loogiselta: Nuppu on rakas pienokaiseni, josta olen aina välillä huolissani ja josta haluan pitää parasta mahdollista huolta. Mutta entäs se apina sitten?

 

No sehän symboloi tietysti ikiomaa kotimarakattiamme Jujua!

Ei pöllömpää!

Mennyt viikko oli melkoinen jännitysnäytelmä, sillä Hupsuttamon henkilökunta sai kuulla vihdoin YT-neuvottelujensa tulokset. Keskusteluja käytiin kuuden viikon ajan, mutta pöydän toisella puolella eivät kököttäneet Nuppu ja Juju vaan työpaikan johtoporras. Vaikka ajat ovat kovat, kissojen olot pysyivät onneksi lokoisina: maukkaat hiukopalat ovat saapuneet kuppeihin esimerkillisen säntillisesti, leikitystä on riittänyt, suukkosateet ovat olleet sopivan runsaita, eikä Nuppu-neitiä ole kaikkien suureksi helpotukseksi tarvinnut enää pukea lampunvarjostimeen, vaan takana on kaksi vallatonta nakuviikkoa.

Juitsi ei halua, että asiasta puhutaan julkisesti, mutta emon on pakko kehua,
ettei yhdetkään pisut ole lirahtaneet hiekkiksen reunan yli sen jälkeen, kun
siskon tyhmä kauluripörppä piilotettiin lääkekaapin syövereihin. Hieno poika!

 

Ainoa juttu, mistä Nuppu on hieman suivaantunut, on kissaklinikan moka: jatkotutkimus-
pyyntömme ei ollut koskaan päätynyt Saksaan, joten nyt taas odotellaan, odotellaan ja
odotellaan. Onneksi kortisoni tuntuu tehoavan, eivätkä tassut ole vaivanneet Nuppua.
Se on kuitenkin itse vaivannut ahkerasti tassujaan eli tarponut niillä iloisesti kehräten.

Kissat ilahtuivat myös kuullessaan, että ne saavat kirjoittaa pian joulukollille lahjatoiveita samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina, sillä kumpikaan meistä palvelijoista ei saanut Hai-saappaan kuvaa takamukseensa, vaan työt jatkuvat tuttuun tapaan. Niin mukava uutinen kuin se onkin, raskas viikko on iskenyt minuun leimansa. Uni ei ole oikein tarttunut ja jos on, niin alitajunta on näyttänyt minulle inhoja painajaisfilmejä. Niinpä olen ollut halloween-kostyymissa jo viikon etuajassa ja haahuillut ympäri asuntoa naama kalvakkana ja silmät pöllömäisinä pyörylöinä, joita kehystävät tummat pandareunukset. Kissat eivät ole onneksi minua säpsyneet, vaan Juju sai pölähtäneestä ulkomuodostani hyvän idiksen: olisiko nyt vihdoin aika esittää se pöllömäinen temppu, josta jo aiemmin vähän vihjailimme?

 

Temppu oli tosi helppo oppia, mutta videointi ja videon editointi olivat emolle vähän
kinkkisiä juttuja. Nyt iMovie on otettu kuitenkin alustavasti haltuun ja leffa valmistui
juuri hetki sitten. Tässä se nyt tulee – pöllö siirtyy onkalon kautta puun oksalle: