Jos saisin otsikkoon viitaten valita elämääni joko punkin tai kepposen, en missään nimessä tökkäisi sormellani edellä mainittua, vaan olisin valmis vaikka isompaankin kepposeen. Minulta ei kuitenkaan kysytty toiveita, vaan sain halloweenin ratoksi punkahtavan puhelinsoiton kissaklinikalta. Nupun allergiatestien jatkotutkimukset olivat vihdoin ja viimein valmistuneet yksiselitteisin tuloksin: pienen kultamurumme tassua ovat kutitelleet jo parin vuoden ajan inhat varastopunkit. Siinä missä muut häijyläiset jauhomadoista sieniin olivat tuottaneet normaaleita, alle kymmenen lukemia, punkkipaholaiset olivat piikittäneet yli kahteensataan. Missä on punkkipoliisi, kun sitä tarvitaan? Vai olisiko aiheellista pitää Hupsuttamossa viime vuoden tapaan spiritistinen istunto ja käskeä kissageist manaamaan punkkulaiset pois?
Nuppu ei näe missään punkkareita tai edes hiphoppareita. Yksi hämis tuossa vain heiluttelee karvaisia koipiaan.
Vaikka netissä pelotellaan, että varastopunkit möllöttävät elämässämme ikuisesti eikä paraskaan bordercollie saa ajettua niitä muihin maisemiin, olen toisaalta helpottunut, että syyllinen selvisi. Vaikka Juju Holmes pohti kattavasti Nupun tassuongelmia jo puolitoista vuotta sitten, sekään ei tullut ajatelleeksi varastopunkkiallergiaa. Mutta nyt kun vaivaan on diagnoosi, kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen.
Ai niin, onhan niitä varastopunkkeja lyllertänyt milloin missäkin.
Veskiinkään ei pääse ilman kammottavaa kaveria.
On tuntunut oudolta, miten tassupunoitus voi tulla ja mennä, mutta vaiva on ajoittunut erityisesti kesäkauteen, joka on myös varastopunkkien kulta-aikaa. Kun aurinko alkaa lämmittää kyseisiä punkeroita, ne mönkivät kuivaruoan seasta ja alkavat hivellä pikkuruisilla höyhenhuiskillaan Nuppu-paran varpaanvälejä. Voihan olla, että kissabeibimme ihoa on kutittanut muualtakin, mutta se on purkanut tunnetta erityisesti etutassuihinsa.
Välillä punkkiahdistusta on purettu jopa painimatsin keinoin.
Mitä varastopunkkiallergialle sitten voi tehdä? Monia allergioita hoidetaan vasta-aineliuoksella, jota pistetään ihon alle. Se ei kuitenkaan tässä tapauksessa olisi kuulemma järkevää, vaan katsomme, kuinka Nupun elämä jatkuu kortisonikuurin jälkeen. Neitosen ruokavaliosta on jo ensimmäisten punkkiepäilyjen aikaan poistettu kaikki kuivaruoka, ja muutenkin yritämme pitää kaikki punkkiaineet (ihmisten riisit, myslit, jauhot ja muut kuivamuonat) ilmatiiviissä purnukoissa. Jos punoitus kuitenkin palaa, kortisonikuuria pidennetään tai kokeilemme jotakin muuta atopialääkettä. Toivon kuitenkin, että punkit antaisivat lempeän Nuppu-mussukkani olla rauhassa eivätkä jatkaisi piinaansa.
Nupun mielestä ei kannata hyytyä kauhusta, vaan katsoa pelon aiheuttajaa rohkeasti suoraan silmiin. Kyllä me tuollaiset öttimöttiäiset päihitämme jollain keinolla.
Voisiko Juitsi esimerkiksi hotoa ne pikkuiseen kitaansa?
Toivottavasti valokuvataideteoksemme eivät aiheuttaneet kenellekään liian pahoja puistatuksia! Pikkuiset väristykset sen sijaan kuuluvat halloweeniin, ja niiden myötä toivotamme teille lukijoille oikein metkoja pyhiä haamujen ja hammajaisten kera!
Olen ollut suurimman osan elämästäni kauhulakossa. En lue Stephen Kingiä tai katso Ghostbustersia kaameampia elokuvia, koska jos mielikuvitukseni ja järkeni joutuisivat vapaapainitantereelle, edellinen mätkäisisi jälkimmäisen kanveesiin nanosekunnissa. Koska kammoan aaveita, mörköjä, zombeja, muumioita, merihirviöitä (jotka saattavat jopa lammessa uidessa tarttua jalkaan kiinni ja vetää uppeluksiin) ja rumasti irvisteleviä klovneja, tuntuu hieman hälyttävältä, että olisin silti valmis istahtamaan vaikka heti spiritismilaudan ääreen ja manaamaan esiin noitatohtorin.
Kukaan ei varmaan osannut arvata, että tämä kissa on syypää epätoivonsyövereilleni. Sen nimi on Nuppu, ja se on tosi nätti ja palleroinen, mutta sen tassu leimuaa taas kuin juhannuskokko!
Ihminen voi tulla hulluksi pohtiessaan, kumpi oli ensin, muna vai kana, mutta Nuppu-ongelmaan verrattuna tuo vanha kananmunajuttu on ihan helppo nakki. Muna oli tietysti ensin. Se oli aluksi vain jokin pieni elonsiemen, joka alkoi vähitellen kehittyä suojakerroksen sisällä. Lopulta siitä muodostui munan sisällä kököttävä pikkukana eli söpö tipunpörryläinen. Kun aika oli kypsä, tipunen nakutteli reittinsä ulos, ja siitä kanojen vallankumous sitten alkoikin! Ongelma ratkaistu, jihaa!
Kotkottajat valtasivat lopulta myös kaikki orret ja puut.
Nupun tilanne on kuitenkin kinkkisempi kuin kanojen ja munakkaiden. Kaksi vuotta on kulunut niin, että jompikumpi etutöppönen tulehtuu ilman järjellistä syytä, ja terveitä jaksoja on tulehdusten välissä viikosta yhdeksään kuukauteen! Ruokavalio ei ole vaihdellut, elämässä ei ole ollut muutoksia, kotiin ei ole tullut mitään uusia aineita, kaikki on ollut niin kuin aina ennenkin. Nyt sentään on tiedossa jotakin tuoretta spekuloitavaa, sillä kahden ja puolen viikon piinaavan odottelun päätteeksi eläinlääkäri vihdoin soitti Nupun allergiatestin tuloksista.
Vaikka Nuppu toivoi viimeiseen asti, että koko juttu olisi jo unohdettu, näyte ei ollut kadonnut eivätkä raksut ole tekemässä comebackia.
Saimme varmistuksen, ettei Nuppu ole allerginen millekään siitepölyille tai ulkoilman allergeeneille. Se oli kuitenkin saanut lievästi positiivisen tuloksen kategoriassa ”sisätila-allergiat”. Näihin kuulemma kuuluvat kuivaruoissa lymyävät varastopunkit, sängyssämme tutivat pölypunkit, kuvottavat jauhomadot (joita en pystynyt edes googlettamaan, koska madot puistattavat minua enemmän kuin raivopäiset poltergeistit!) ja ties mitkä muut inhottavuudet. Jäin myös pohtimaan, voiko Nuppu olla allerginen meille ihmisille?!
Mitä jos Nupulle joudutaan asettamaan porttikielto emon ja iskän sänkyyn? Entä jos Öppönöppöä ei saisi enää suukotella? Se olisi paha paikka paitsi emolle, myös iskälle ja Nuppu-suukkosuulle itselleen.
Jos joku ei muuten ole vielä nähnyt suurennettua kuvaa pölypunkista eikä haluakaan nähdä, niin nyt kannattaa scrollata alaspäin vähän matkaa silmät kiinni...
Tosi puistattavaa, I know. Mutta siinä se punkki nyt äheltää vaatekaappiini. Pahoittelen kuvan laatua, mutta valtava suurentaminen aiheutti kohinaa.
Jotta allergiahomma vain ei menisi liian helpoksi saati sitten edulliseksi, Saksassa jatketaan Nupun verinäytteen tutkimista, jotta saamme tietää, mitkä sisätilaällötykset kissaparkaamme allergisoivat. Mahdollista silti on, ettei kaikesta tästä ole mitään hyötyä. Vaikka Nuppu olisi varastopunkille allerginen, eivät ötökät välttämättä edes liity tassujen nuolemiseen. Ehkä nörkkäyksen aiheuttaa jokin muu kipu tai kutina. Voihan Nupulla olla vaikka masu kipeä, mutta tassu on aina se reppana, johon pahat olot puretaan.
Toisaalta sitten tulee sellainen olo, että voiko Nuppu oikeasti olla kovin kipeä, sillä leikkisämpää ja hyväntuulisempaa kattia en ole nähnytkään...
Tältä Nupun leikki näytää mp4-muodossa:
Tarvitsisin nyt siis noitatohtorin, joka katsoisi rähmäisillä silmillään maailman ytimeen ja kertoisi minulle lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä voisin Nuppuni hyväksi tehdä. Jos ratkaisu on barf-ruokavalio, niin hyvä on, käytän koko loppuelämäni fosforeihin, kalkkilisiin, aminohappoihin ja tauriiniin perehtymiseen ja niiden suhteiden laskemiseen. Jos taas pölypunkit ovat oikeasti syyllisiä, olen valmis kuuraamaan asuntomme seitsemän kertaa päivässä lattiasta kattoon. Jos kyse on ihmishilseestä, voin pukea itseni (ja miehen) (ja ehkä Jujunkin) ilmatiiviiseen avaruusasuun, ja jos jossakin muualla typykän elimistössä on jokin vaiva, teen ihan mitä tahansa, jotta se saataisiin hoidettua. Mutta ihan kaikkea tätä en pysty toteuttamaan ainakaan samanaikaisesti, joten hyvät vinkit olisivat nyt tarpeen. Mistä edes voisin aloittaa? Mitä kokeita meidän pitäisi ottaa? Kenelle soittaa, ketä konsultoida, miten, miksi ja millä tavalla? Kysymyksiä on satamiljoonaa, joten hulluksi tulon uhka vaappuu pääni päällä ja rymähtää niskaani hetkenä minä hyvänsä. Onneksi ulkona sentään paistaa aurinko!
Ja onneksi kyse ei ole luultavasti mistään vaarallisesta, ja vaikka juuri nyt ollaan umpikujassa, löydämme ehkä joskus vielä tiemme ulos. Avaruusasuissa tai ilman.
