Ei pöllömpää!

Mennyt viikko oli melkoinen jännitysnäytelmä, sillä Hupsuttamon henkilökunta sai kuulla vihdoin YT-neuvottelujensa tulokset. Keskusteluja käytiin kuuden viikon ajan, mutta pöydän toisella puolella eivät kököttäneet Nuppu ja Juju vaan työpaikan johtoporras. Vaikka ajat ovat kovat, kissojen olot pysyivät onneksi lokoisina: maukkaat hiukopalat ovat saapuneet kuppeihin esimerkillisen säntillisesti, leikitystä on riittänyt, suukkosateet ovat olleet sopivan runsaita, eikä Nuppu-neitiä ole kaikkien suureksi helpotukseksi tarvinnut enää pukea lampunvarjostimeen, vaan takana on kaksi vallatonta nakuviikkoa.

Juitsi ei halua, että asiasta puhutaan julkisesti, mutta emon on pakko kehua,
ettei yhdetkään pisut ole lirahtaneet hiekkiksen reunan yli sen jälkeen, kun
siskon tyhmä kauluripörppä piilotettiin lääkekaapin syövereihin. Hieno poika!

 

Ainoa juttu, mistä Nuppu on hieman suivaantunut, on kissaklinikan moka: jatkotutkimus-
pyyntömme ei ollut koskaan päätynyt Saksaan, joten nyt taas odotellaan, odotellaan ja
odotellaan. Onneksi kortisoni tuntuu tehoavan, eivätkä tassut ole vaivanneet Nuppua.
Se on kuitenkin itse vaivannut ahkerasti tassujaan eli tarponut niillä iloisesti kehräten.

Kissat ilahtuivat myös kuullessaan, että ne saavat kirjoittaa pian joulukollille lahjatoiveita samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina, sillä kumpikaan meistä palvelijoista ei saanut Hai-saappaan kuvaa takamukseensa, vaan työt jatkuvat tuttuun tapaan. Niin mukava uutinen kuin se onkin, raskas viikko on iskenyt minuun leimansa. Uni ei ole oikein tarttunut ja jos on, niin alitajunta on näyttänyt minulle inhoja painajaisfilmejä. Niinpä olen ollut halloween-kostyymissa jo viikon etuajassa ja haahuillut ympäri asuntoa naama kalvakkana ja silmät pöllömäisinä pyörylöinä, joita kehystävät tummat pandareunukset. Kissat eivät ole onneksi minua säpsyneet, vaan Juju sai pölähtäneestä ulkomuodostani hyvän idiksen: olisiko nyt vihdoin aika esittää se pöllömäinen temppu, josta jo aiemmin vähän vihjailimme?

 

Temppu oli tosi helppo oppia, mutta videointi ja videon editointi olivat emolle vähän
kinkkisiä juttuja. Nyt iMovie on otettu kuitenkin alustavasti haltuun ja leffa valmistui
juuri hetki sitten. Tässä se nyt tulee – pöllö siirtyy onkalon kautta puun oksalle:

Ei-niin-tyly pahka

Harry Pottereita lukiessani mietin aina, mikä olisi minun suojeliukseni eli eläinhahmo, joka syöksyisi kirkkaana loistaen avukseni aina, kun ankeuttajat piirittäisivät minut tai saisin kannoilleni itsensä Voldemortin. Siihen aikaan kuvittelin, että näkisin hädän hetkellä suloisesti hohtavan luppakorvakanin tai takajaloilleen kavahtavan andalusianhevosen. Nyt tiedän, että turvakseni töpöttelisi kokonaista kaksi eläinhahmoa pörröisine häntineen ja kutittavine viiksineen. Safiirinsinisten silmien lumoavassa tuijotuksessa Voldemortistakin tulisi hetkessä hyvis.

"Söpöliys räggäriys" -taika ei petä koskaan.

Rowling on huipputaitava kirjailija, mutta en voi olla ihmettelemättä, miten hänen Potter-tuotannossaan on ohitettu kiehtova kissateema lähes täysin. Kissat ovat vain epämääräisissä sivuosissa, vaikka eivätkö ne ole perinteisesti noitien parhaita ystäviä? Jos minä saisin hieman säveltää jatkoa kirjasarjalle, Tylypahka olisi pullollaan kissoja. Harry Potterin sijaan pääosassa häärisi paitsi huispauksen myös agilityn mestari, hurmaava Juju Potter. Hänen paras ystävänsä olisi toimelias Nuppu Granger, joka saisi kaikki Rohkelikon kollikissat naukaisemaan ihastuksesta. Takuuvarma bestseller, sanon minä.

Sängyssämme on usein tällainen pahka,
mutta se ei ole tyly. Kun sitä koskettaa,
se alkaa hurista hyväntuulisesti.

Postipöllönä asunnossamme lepattelee tunturipöllö Nuppuwig.