Lemmikkien lemmikki

Olen ollut pienestä asti kova kinuamaan lemmikkejä. Yksi lapsuuden kestohaaveeni oli saada ikioma poni, joka asuisi parvekkeellamme. Kuvittelin, miten ratsastaisin sillä pururadalla, kahlailisin sen kanssa lähirannan kaislikossa ja antaisin sen laiduntaa leikkikentän kupeessa. Harmikseni kyseinen unelma jäi toteutumatta, joten ehkä siksi kuuntelin herkällä korvalla omia pikkuisiani, kun ne alkoivat aktiiviloman jälkeen kaivata uutta, ihanaa sisältöä elämäänsä.

”Äiskä hei! Meillä on tylsää. Me halutaan lemmikki!”

”Joku pieni ja söpö, jonka kanssa voi puuhastella kaikkea kivaa.”

Mietin pääni puhki, mistä tempaisisin kateille sopivan leikkikaverin, mutta joskus sentään elämässä käy niinkin, että asiat vain loksahtelevat itsestään kohdilleen. Ja nyt oli sellainen kerta. Pienten kissojen unelmasta tuli totta eräänä helteisenä heinäkuun iltapäivänä, kun kokkasin herkulliselta tuoksuvaa tofu limonelloa. Sitruksiset aromit nimittäin houkuttelivat paikalle erään, joka sai laiskannuupeat hikikatit havahtumaan uuteen kukoistukseensa.

 

Siinä se on! Nupun ja Jujun lemmikki:
vekkuli kärpänen nimeltä Rane.

Kuumuus ei enää kiskonut kylkeä lattiaan, vaan onnelliset pikku räggärit säntäsivät leikittämään Ranea ja hoivaamaan sitä. Riemua kesti yllättävän pitkään, kokonaista neljä päivää. Viidentenä päivänä siivekäs ystävämme kuitenkin loisti poissaolollaan. Tiesin, että jotain oli vinossa, kun se ei saapunut enää jelppimään minua ruoanlaitossa. Huoli oli suuri, mutta päätimme ajatella niin, että auringon ensi säteiden hellässä valossa Rane oli suikannut uinuvien kissojen otsalle suukot, sanonut ”adjöö mesamii” ja livahtanut ikkunanraosta uusiin seikkailuihin.

Ja kun yksi lemmikki lähti, toinen koputteli jo ikkunan takana! Virkeä talitintti
herätteli meidät hyppelemällä ikkunalaudalla ja kallistelemalla Jujulle päätään.

”Me ois kutsuttu se sisään mutta emo sanoi, että lemmikkien
lemmikkikiintiö oli tullut jo täyteen tämän kesän osalta. Höh.”

Onko teillä kavereilla käynyt kylässä surisevia pörhiläislemmikkejä?

Heinäkuun karvaturrit, osa 5

Helleaalto on kahmaissut Hupsuttamonkin kuumaan kitaansa, ja kesän helteisin päivä on täydellinen ajankohta palata päättämään viileistä viilein kesäsarjamme. Olemme esitelleet teille lähipiirimme rakkaita pörröturkkeja, ja niihin kuuluvat myös tämän postauksen nessunheiluttajat: aidot ja oikeat puput, jotka eroavat ainakin yhdellä merkittävällä tavalla räggäripupuista. Arvaatteko, miten?

 

Niin, oikeat puput eivät ehkä viilentele kostutetun prinsessaleningin alla...

...mutta ei Nuppukaan kovin pitkään! Hiki-inferno ei hyydytä sen möngintää.

Viiden pisteen vihje: ero liittyy näihin kesäisiin marjoihin.

Mitä pupu tekee vatun kohdatessaan?

 

Jujun ehdotus oli, että pupu tekee hassun punahuuliposeerauksen
ja naukaisee ”o-ou!” *BÖÖÖP* Väärä vastaus!

Kysytäänpä asiaa ihan oikeilta pupuilta, Fionalta ja Fannylta.

Vastaukseksi sain vain ”mums, mums, nassun, nassun, nassun”,
sillä niin herkullinen tämä lautaselle mätkähtänyt herkku oli!

 

Välillä Fiona ehti imuroida pinkin unelman ensin...

...mutta yhtä usein suosikkijälkkäriä päätyi myös siskon suuhun.

 

”Hei, tarjoilija, lisää vattuja ja mansikoita!” Fiona huikkasi,
ja kukapa meistä pystyisi vastustamaan pupujen toiveita!

Herkkuhetken jälkeen pitkäkorvat näyttivät näin punahuulisilta.

Ne poseerasivat huulet törröllään ja sanoivat ”o-ou!”
Juitsi taisi olla sittenkin oikeassa?!

 

Kun nassu oli pesty ja masu pullollaan...

...pienet puput pötkähtivät yhdessä tuumin päivälevolle.

 

Nuppukin halusi kokeilla hellyttävää marjasuupupuilmettä,
mutta sen vadelmahuulet menivät hieman vinoon.

Niin se vain on, että räggäripupun mielestä vadelmaa
kiinnostavampi juttu on käsi, joka leuan alta silittää...

 

Vadelmaisen maukkaita ja toivottavasti rahtusen raikkaampia kesäpäiviä teille lukijoille!

Viileät villakoivet

Helteet vain jatkuvat jatkumistaan, mutta onneksi asunnossamme on jotain tosi viileää: yltiöpäisen cool poikakissa, joka on aina rennosti "luu ulkona". Oli Juju sitten kiipeilypuun huipulla, olohuoneen pöydällä, tassupedin suojissa tai meidän sylissämme, vähintään yksi sen kolmimetrisistä tassuista sojottaa suorana kuin heinäseiväs. Näin ollen on kai päivänselvää, että jos Juju vielä vähän kasvaa ja saa kerättyä riittävästi rahaa, se ilmoittautuu autokouluun, hankkii Rolls-Roycen ja kruisailee sillä tyylikkäästi luu ulkona pitkin Bulevardia. Koska minulla ei ajokorttia ole, olisin tietysti Jujun hankinnasta vain hyvilläni. Uskon, että se suostuisi kyyditsemään emoa välillä Mustiin ja Mirriin ja kantaisi herrasmiehenä kissanhiekkasäkit klassikkokaaransa takakonttiin. Ehkä minäkin oppisin relaamaan ja matkustamaan pelkääjän paikalla trendikkäästi luu ulkona.

Toistaiseksi Juju kruisailee enimmäkseen iskän sylissä.

Tässä kuvassa todistetaan, että ilmausta on mahdollista
käyttää myös monikkomuodossa "luut ulkona".

Koska Nuppu ja Juju ovat halunneet leikkiä helteistä huolimatta ötökkähippaa ja linnustusta, viileyttä on kaivattu ihan konkreettisestikin. Vaanimisten ja spurttailujen jälkeen kissat lötköttivät pitkinä pötköinä lattialla, joten päätin testata, pitäisivätkö ne viilennyspyyhkeestä. Kastelin kissamaisimman pyyhkeemme kylmään veteen ja puristin siitä suurimmat vedet pois. Sitten esittelin kauden hittituotteen kissoille, ja se saikin yllättävän positiivisen vastaanoton. Liekö syy sitten viilennyksen vai tuotteeseen upotetun, kaunopuheisen iskulauseen?

Totta joka sana!

Ihana nainen rannalla

Kummitusten kesä

Nyt ei ole h niin kuin halloween, vaan h niin kuin heinäkuu. Aurinko porottaa laiskasti, ruohonkorret havisevat leppeässä tuulessa, eikä lällykämpää vuodenaikaa osaa edes kuvitella. Silti Nuppu on mönkinyt tänään silmät lautasina, häntä puuhkassa ja korvat pelokkaasti lerpallaan. Ketä siitä on syyttäminen? No tietenkin sinnikästä kissaemoa, joka on saanut päähänsä, että 1) Nuppu tykkää ulkoilusta ja 2) Aktivointi tekee Nupulle hyvää. Niinpä viaton mutta pahaa-aavistava neitonen valjastettiin heti aamukahdeksan jälkeen, ympättiin koppaan ja kiikutettiin lähintä puistikkoa ihmettelemään.

Jos Nuppu olisi tiennyt, mitä tuleman pitää, se olisi pakannut mukaansa viidakkoveitsen.

Lääniä on silmän kantamattomiin, mutta ei jooko mennä tuonne karhun onkalolle!

Kummasteltavaa riittikin, sillä paikka oli Nupulle ihan uusi. Ohi hipsutteleva maratoonari sai kisulaisen köpöttämään kiireesti lehvien suojaan, eikä kauempana surahtelevat autot ja motskarit varsinaisesti hivelleet sen herkkiä tärykalvoja. Pikkukoiran louskutusksen kuullessaan Nuppu pyöristi siniset simmunsa, joten en uskalla edes ajatella, mitä se olisi sanonut, jos hauva olisi ilmestynyt näköpiiriin.

"En kyllä liiku, enkä hengitä, enkä möngi, enkä vipsauta edes viiksikarvaa..."

"Mikä siellä rasahti? Ota pois, ota pois, ota pois!"

Kumpi on pahempi, iso paha maailma vai iso paha boksi?
Jälkimmäinen tietenkin, joten seikkailu jatkuu...

Välillä Nuppu haki kiehnäilyturvaa emon sandaloiduista jaloista.

Yritin selittää Nupulle, ettei mitään pelättävää ole: Nupun iskäkin käy aamuisin rahistamassa lenkkareitaan hiekkateillä, eivätkä autonvonkaleet yleensä poikkea asfalttiraiteiltaan. Se ei Nuppua kuitenkaan lohduttanut, ja oikeastaan ymmärrän kyllä miksi. Miltähän minusta tuntuisi, jos joutuisin yhtäkkiä heiluvassa vankisellissä kummalliseen paikkaan, jossa kuuluisi suden ulvontaa ja maata järisyttäviä räjähdyksiä? Aaveet kuiskailisivat kummitusjuttuja korviini, ja kun vilkaisisin taakseni, näkisin päättömän ratsumiehen! Kaikkeen silti tottuu, joten ehkä parin kerran jälkeen halaisin jo vaikertavaa muumiota kuin vanhaa ystävää, ottaisin rennosti aurinkoa kreivi Draculan kanssa ja kävisin hakemassa jätskikitskalta mansikkatuutin kamalalle karvajetille. Näin ollen Nuppukaan ei pääse ulkoilusta kuin ragdoll kuljetuskopasta, vaan saa vielä osoittaa, miten rohkea ja reipas kissa se onkaan.

Hiljaa hyvä tulee, ja kyllä Nuppu jo osoitti rohkaistumisen merkkejä.

Kun oikein pinnisti korviaan, niin pelottavien äänten joukosta
kuului myös lintujen viserrystä ja kimalaisten surinaa.

Tomerasti Nuppu kävi kohti vaaroja.

 

Pupujussimme uskalsi jopa tepastella hämärää pensaikkoa hämmästelemään.

Mourukissa Juju ihmetteli maailmaa vain raollaan olevasta
ikkunasta. Siinäkin riitti sille jännitystä, sillä sisään puikahti
ihka oikea ulkoilman kärpänen. Ei siis mikään banaanisellainen!

Super-Nuppu ja Juju the Kid

Helleviikko on muuttanut minut laiskanlylleröiseksi lukutoukaksi. Olen vorninut kesälukemistoni ääreltä vain sen verran, että olen huolehtinut kahdelle karvaturrillemme riittävästi ruumiin ja sielun ravintoa. Pienistä virikkeistä on virinnyt yllättävän vuolas virta, ja silmäkulmastani olen saanut seurata, kuinka kahdesta kotikissasta on kuoriutunut todellisia action-sankareita. Juju the Kid on liitänyt tuli hännän alla ympäri asuntoa Super-Nuppu kannoillaan. Voisi kuvitella, että moiset energianpurkaukset saisivat asuntomme hehkumaan, mutta toistaiseksi sisäilma on pysynyt hyvinkin siedettävissä lämpötiloissa. Niinpä olen jatkanut Nupun ja Jujun usuttamista aktiiviuralle, jonka tarkoitus on pitää tassufiksoitunut typykkämme kaidalla polulla.

Juju the Kidin supervoimiin kuuluu myös
pikalukutaito. Niinpä se kelasi kirjani sekunnissa
läpi, jotta voisin keskittyä taas sen leikittämiseen.

Miten pienistä räsynukeista siis saa räjähtävää voimaa uhkuvia touhupommeja? Meillä kaava on seuraavanlainen: Lelu potenssiin raksu on yhtä kuin sata kertaa kehräys ja loikka. Turmiolliset palkintokikkareet ovat siis toimineet supersankarien polttoaineena. Aamuihimme on muodostunut ihka uusi rutiini: Nuppu tulee pöykkäämään minua, istahtaa eteeni vetoavan näköisenä ja sanoo yhden, maagisen vokaalin, joka on "ä".

Onpas nätti ja kiva pieni kissa. Mitähän se on vailla?

Voi että se on söpönöpöhöpö! Tykkäisiköhän se, jos
sille laittaisi tuonne labyrinttiin vaikka leivänmuruja?

"Ä!" Hui, halinallesta tulikin tyrannosaurus rex. Ei kun tietenkin tyrannosaurus RAX!

Tottelen tietenkin prinsessaamme ja seuraan sitä kiltisti kaapille, joka sisältää raksupussin. Robottimaisesti kauhaisen pussista noin 12 raksua ja seuraan Nuppua ruokalabyrintille. Se sanoo uudestaan "ä!" joten pudotan suurimman osan nameista labyrinttiin. Sen jälkeen kierrämme vielä piilopaikat: kolme raksua upotetaan kuljetuskassin uumeniin, yksi asetetaan sohvan kaiteelle ja yksi ikkunalaudalle kissankarkottimen päälle. Tämän jälkeen saamme lähteä töihin, sillä Nuppu aloittaa aktivoimaan itseään labyrintin äärellä.

Hetkinen... Lasketaanko tätä aktivoinniksi, jos neiti huijaa velipojan tekemään ns. likaisen työn?

Raksutonta ja sikäli luonnonmukaisempaa aktivointia on vuorossa iltaisin. Koska Nuppu on ammattitanssija ja yksi sen supervoimista on vihollisen pyörryttäminen tanssin avulla, päästän sen parketille kissantanssittimen kanssa. Tässä Nuppu esittää ihailijoilleen Tchaikovskyn Pähkinänsärkijä-baletista teoksen "Makeishaltijattaren tanssi":

Huippuballerinoilta kysytään usein, meneekö niiden pää ihan
pyörälle pirueteista. Nuppu vastasi kysymykseen tällä ilmeellä.

Jujun lintukoiravaistot heräävät, kun esiin kaivetaan sulkavirveli. Se virittää tassuihinsa supersankarijouset, joilla voi loikata vaikkapa pilvenpiirtäjän yli. Kun emo lopulta taas tilttaa ja palaa kirjojensa maailmaan, supersankareiden ilta on vasta alussa...

Ellei Super-Nuppu olisi liihotellut äkkiä paikalle,
hiirineito olisi luiskahtanut alas kirkontornista.

Juju taas syöksyi apuun, kun hiirineito oli hukkua linnan
vallihautaan. Uskomattoman tapaturma-altis jyrsijä!