Heinäkuun karvaturrit, osa 5

Helleaalto on kahmaissut Hupsuttamonkin kuumaan kitaansa, ja kesän helteisin päivä on täydellinen ajankohta palata päättämään viileistä viilein kesäsarjamme. Olemme esitelleet teille lähipiirimme rakkaita pörröturkkeja, ja niihin kuuluvat myös tämän postauksen nessunheiluttajat: aidot ja oikeat puput, jotka eroavat ainakin yhdellä merkittävällä tavalla räggäripupuista. Arvaatteko, miten?

 

Niin, oikeat puput eivät ehkä viilentele kostutetun prinsessaleningin alla...

...mutta ei Nuppukaan kovin pitkään! Hiki-inferno ei hyydytä sen möngintää.

Viiden pisteen vihje: ero liittyy näihin kesäisiin marjoihin.

Mitä pupu tekee vatun kohdatessaan?

 

Jujun ehdotus oli, että pupu tekee hassun punahuuliposeerauksen
ja naukaisee ”o-ou!” *BÖÖÖP* Väärä vastaus!

Kysytäänpä asiaa ihan oikeilta pupuilta, Fionalta ja Fannylta.

Vastaukseksi sain vain ”mums, mums, nassun, nassun, nassun”,
sillä niin herkullinen tämä lautaselle mätkähtänyt herkku oli!

 

Välillä Fiona ehti imuroida pinkin unelman ensin...

...mutta yhtä usein suosikkijälkkäriä päätyi myös siskon suuhun.

 

”Hei, tarjoilija, lisää vattuja ja mansikoita!” Fiona huikkasi,
ja kukapa meistä pystyisi vastustamaan pupujen toiveita!

Herkkuhetken jälkeen pitkäkorvat näyttivät näin punahuulisilta.

Ne poseerasivat huulet törröllään ja sanoivat ”o-ou!”
Juitsi taisi olla sittenkin oikeassa?!

 

Kun nassu oli pesty ja masu pullollaan...

...pienet puput pötkähtivät yhdessä tuumin päivälevolle.

 

Nuppukin halusi kokeilla hellyttävää marjasuupupuilmettä,
mutta sen vadelmahuulet menivät hieman vinoon.

Niin se vain on, että räggäripupun mielestä vadelmaa
kiinnostavampi juttu on käsi, joka leuan alta silittää...

 

Vadelmaisen maukkaita ja toivottavasti rahtusen raikkaampia kesäpäiviä teille lukijoille!

Kissojen sekamansikkasoppa

Pääsin viime perjantaina ensimmäistä kertaa kirjaimellisesti kesän makuun, sillä esimiesnaiseni karautti lomalaitumille vaaleanpunaisella, hirnuvalla yksisarvisratsullaan ja muisti meitä alaisia ihanan vitaminoivilla mansikoilla. Ennen kuin ryhdyin herkuttelemaan mollukoilla ja pumppaamaan itseeni vitamiineja, joiden avulla jaksaisin pakertaa vielä kaksi viikkoa, päätin tietysti esitellä pulskat namipalat Nupulle ja Jujulle.

 

Nuppu, Mansikka-Marja ja marjanpunaiset lemmikit sulassa sovussa.

En tiedä, mistä Mansikka-Marja muistui mieleeni, mutta kun aloin googlettaa kyseistä retrohahmoa, sain pian tietää, etteivät mansikat olekaan marjoja toisin kuin esimerkiksi vesimelonit, munakoisot ja banaanit! Mitä mansikat sitten muka ovat?

 

”Etkö sä muka tiedä? Ne on epähedelmiä.”

”Tai kirjoitapa plokiin, että etelän epähetelmiä.”

Okei, mutta miten on mahdollista, etteivät karhunvatukatkaan ole marjoja mutta paprikat ovat?

 

”Helposti! Tämäkin epähetelmä on melkein paprikan kokoinen.”

Jotta tuntisin oloni entistä pöllämystyneemmäksi, netin ihmemaasta löytyi väitteitä, että raparperi olisi vihannes, oliivi hedelmä ja maissi sekä vilja, hedelmä että vihannes! Koska minulta meni lopullisesti hermot, päätin vain ahmaista punaiset pallerot parempiin suihin, olivat ne mitä tahansa, mutta yhden niistä jätin Nupulle ja Jujulle jatkotutkimuksiin.

 

”Epähetelmä on aika epäreilu nimi. Ihan sama kuin olisi
kissoja ja epäkissoja. Mä olisin tietty kissa...”

 

”...ja Nuppu ois epäkissa. Mama sanoo sitä nuffettieläimeksi.”

”Mutta mollukkaan palataksemme... En mä tiedä vieläkään,
onko se lintu vai kala, mutta helpostikos asian testaa...”

”Adios, tirppa! Lennä sineen taivaan!”

”Hei, mikäs granaattiomena siihen mäjähti? Pelataankos vähän?”

 

”Zuppa dippa duu!” *hönts* *hönts* hönts*

Hmm. Tutkimuksen tulos: mansikka on paitsi epähedelmä myös epäpallo.
Nuppu on silti poistunut pelikentältä monta vitamiinia rikkaampana.

Banaanitassu ja mansikkanenä

Olen kuullut kerran jos toisenkin, että ihminen on sitä, mitä hän syö. Vielä tähän ikään mennessä en ole voinut luopua sanonnan kirjaimellisesta tulkinnasta. Purkkaa jauhaessani toivon, että taipuisin pian hienoihin jooga-asentoihin, ja mehujäätä lipoessani kuvittelen, kuinka viileä tyyppi minusta tuleekaan. Nupun rohmutessa raksuja en taas voi olla visualisoimatta, millainen ruskea raksumonsteripallo siitä ennen pitkää muovautuisi, ellei kulukuuri iskisi aina muutaman palkintonokareen jälkeen.

Pyhiinvaelluskohteessa eli alakaapissamme on Ziwi Peakia, Power of Naturea,
Nuppu of Royal Peakia ja Royal Caninin paheellisia räggäriraksuja.

Viime aikoina olen saanut huomata, että kissat, toisin kuin ihmiset, voivat olla myös sitä, mitä ne eivät syö. Jujusta esimerkiksi tulee mieleen banaani. Vitsi sai alkunsa eräänä aamuna, kun mieheni näki Jujun ja muisti yhtäkkiä, etten ollut pakannut vielä välipalabanaania laukkuuni. En aluksi oikein ymmärtänyt, mikä ajatuspolku johti Jujusta banaaniin, mutta nykyisin minäkin käytän sujuvasti samaa muistisääntöä. Juju on pelastanut monta nälkäistä iltapäivähetkeäni tassuttelemalla aamulla luokseni juuri oikeaan aikaan.

Äkkiseltään on hankala löytää yhtymäkohtia Jujun ja banaanin välillä.
Ehkä banaanin kuori muistuttaa täplikästä gepardin turkkia, ja Juju
taas on formulakorvaspurtatessaan yhtä nopea kuin gepardi..?

Vai onko selitys sittenkin simppelimpi: molemmat ovat juustonaksun muotoisia?

Tai voisiko syy olla ulkona tököttävässä luussa, joka on pitkulainen kuin banaani?

Hähää, tämä taitaa olla oikea syy:
Juju roikkuu verhoissa kuin apina,
ja apinat taas syövät banaaneita.
GOTCHA!

Aloimme heti pohtia, mitä muuta einestä Nuppu muistuttaa kuin raksupalleroa, ja vastaus oli naurettavan helppo: tietenkin mansikkaa. Eikä mitään pientä, vaatimatonta ahon laidassa nököttävää metsämansikkaa vaan isoa, kasvihuoneessa kypsennettyä Polka-mollukkaa. Se on makea, mehevä ja suloinen ja saa totisesti pitää varansa, etten vielä jonain harmaana C-vitamiininpuutteisena talviaamuna popsi sitä puuron seassa parempiin suihin...

Muu maa mustikka, oma Nuppu mansikka! <3