torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukissan hurinaa

Jotkut ovat luonnostaan jouluihmisiä. He hamstraavat ensimmäiset lahjat jo elokuussa, ripustavat koristeet marraskuussa, eikä heidän leppoisaa tunnelmaansa latista edes lumeton maa. Samaiset joulutyypit voivat kuunnella varpusta jouluaamuna iloisin mielin ja syödä lanttulaatikkoa ilman inhon puistatuksia.

Myös kissat voidaan jakaa joulumieltymysten mukaan kahteen alalajiin. On niitä kissoja, jotka kaatavat joulukuusen ja työntävät päänsä joulupukin tullessa kukkamultaan. Lajiketta edustaa mm. eräs ragdoll-poika nimeltä Juju. Vastapainona maailmassa sipsuttaa myös todellisia joulukissoja, jotka osaavat nauttia valojen kauneudesta, rapistella söpösti lahjapapereita ja kehrätä joulumusiikkia tahtiin. Näin tekee myös meidän Nuppuliinimme. Se on saanut joulun lämmön tarttumaan myös minuun. Aamuisin ennen töihin lähtöä silittelen Nupun pehmeää turkkia samalla, kun laulan sille itse sanoittamiani joululauluja. Palkkioksi saan kauniita katseita ja kovaäänistä hurinaa. Nuppu käpertyy petiinsä nukkumaan ja jää kotiin suloisena kuin suklaakonvehti. Niiden päälle minäkin ymmärrän, vaikka joulun suhteen olen enemmän Jujun kaoottista tyyppiä...

Tunnelmakissa avustaa mielellään lahjojen paketoinnissa.
Sen lempilaulu on se, joka alkaa "Hiljaa leijuu maahan hiutaleet"
ja päättyy sanoihin "kehrää Nuppu suloisisin".

Kaaoskissa avaa paketit sitä mukaa, kun niitä teippaillaan kiinni.
Jujun suosikkilaulu on "Hei pikkukissit hyppikää".
Tunnelmakissa kököttää ja kellii mielellään joulutyynyjen päällä.
Tällaista oli kaaoskissan meno viime jouluna.
Toivoa on, että tästä joulusta tulee jo rauhallisempi...

2 kommenttia:

  1. Meillä Jami meni lahjapaperin päälle makaamaan kun koitin paketoida yhtä lahjaa :D Hiukan hankalaa toimia yhden innokkaan apulaisen kanssa. Mukavaa joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille! :) Paketointi on tosiaan aavistuksen vaikeampaa kissa-apurin kanssa - mutta sitäkin hauskempaa!

      Poista