perjantai 20. joulukuuta 2013

Kissojen korttikollaasi

Nuppu ja Juju ovat todellisia koirakissoja. Aina kun palaan töistä kotiin, jalkoihini änkeää kaksi sydämellisen innokasta cockerspanielia. Niitä on pakko tervehtiä ja rapsuttaa ennen kuin edes kiskon kengät jalastani tai nyhdän pipon päästäni. Kun ensimmäiset suukot on vaihdettu, "hurtat" käyvät kurkistamassa, onko kynnysmatolle tipahdellut postia. Tutkimme yhdessä jokaisen joulukortin, ja kerron niille, ketkä kaikki ovat meitä niin ihanasti muistaneet.


Räggärimme ovat olleet erityisen vaikuttuneita kaikista suloisista kissakorteista. Emme ole päässeet vielä naksutinkoulutuksessa niin pitkälle, että hauvat osaisivat itse ostaa (tai vielä parempaa: askarrella) kortteja, joten ne lähettävät kiitoksensa alla olevan kuvakokoelman välityksellä:

Nuppu ei tiedä, minkä kortin se lukisi ensimmäisenä!

Tämän kissanpennun Juju valitsisi leikkitoverikseen!

Juju tahtoisi tutustua jouluna tonttuun, sllä ne vaikuttavat kovin kissamyönteisiltä.

Tämä kortti inspiroi Jujun poseeraamaan kynttelikön takana...

Juju sai aikaan tällaisen kynttelikköposeerauksen. Tunnelmaa on tässäkin, hieman erilaista vain.

Tämä kortti sai Jujun henkäisemään ihastuksesta! Kuvan kissassa on jotain kovin tuttua.

Nuppukin ihastui korttiin niin kovasti, että se täytyi nostaa turvaan liioilta suukoilta ja nakertelulta...

4 kommenttia:

  1. Ihania poseerauksia korttien kanssa! Meillä kanssa kovasti Jami kiinnostunut korteista ja monesti ne tuleekin lattialla vastaan kun tulen töistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kortit kiinnostavat niin paljon, että niitä katsotaan siitä syystä yhdessä. :-D Kuvaussession aikana ehti jo tipahtaa kortteja sohvan taakse. Sieltä löytyi lopulta myös useampi pallo ja pino muitakin leluja...

      Poista
  2. Meidän katit ei oikein perusta joulukorteista, mutta joulukuusen koristepallot on meidän kisujen lemppareita! Hyvä, että kortti tuli perille ja kissat tykkäs!
    T. Serkut maalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä ihanasta kortista! :) Meillä on pikkuruinen joulukuusi, jonka pallot kyllä kiinnostavat molempia kissoja. Toistaiseksi Juju on kaatanut kuusen onneksi vasta yhden kerran...

      Poista