sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kissamaisia tanssimuuveja

Eilen illalla tämä kissaemo päätti kokeilla jotain, jota ei ollutkaan testannut ikuisuuksiin. Sitä oli valmisteltava huolellisesti, joten kello neljän ruokailun jälkeen leikitin kissoja pitkän kaavan mukaan. Nöpöstiinakin sai reuhata valvotusti ilman tötteröä ja purkaa varastoitunutta energiaansa. Kun meno alkoi vihdoin hyytyä, nostin kissat sopiville paikoille: Nupun pehmoiseen tassupetiin ja Jujun tolpan nokkaan. Ne jäivät kiltisti omiin kolkkiinsa eivätkä edes huomanneet, kuinka siirtelin huonekalut syrjään ja käynnistelin Xboxin.

Tässä Juju vielä kuvittelee, ettei mitään tavallisuudesta poikkeavaa tapahdu sen päikkärien aikana.


Tuota pikaa sheikkailin jo Dance Centralin tahdissa kuin vanhoina aikoina ennen kissoja. Steppaukseni ja huitomiseni herättivät kuitenkin Nupun mielenkiinnon. Se köpötti keskelle tanssilattiaa törppöineen kaikkineen ja kellahti riemastuneena selälleen. Paijaustauon jälkeen Nuppu siirtyi nätisti sohvakatsomoon, mutta juuri kun pääsin letkeisiin R’n’B-tunnelmiin, sain tanssipartnerikseni Jujun. Se pyörähteli terhakasti edessäni niin, ettei kamera nähnyt enää jalkojani. Surkeasta pistesaldosta huolimatta Juju on mielestäni oikea parkettien partaveitsi. Tärkeintä tanssimisessa ei nimittäin ole tekniikka vaan hyväntuulinen bilehileseura!

Nuppu esittää break dancea.

Tanssisuorituksistani tallentui tällaista kuvamateriaalia.

Vaikka söpö konsolikissa poistui tanssilattialta, sen peli-ilta jatkui vielä.

2 kommenttia:

  1. Meiän boxilla ei tanssipelejä pelailla, mut jos pelailtais, se pelituokio ois varmasti täynnä just samanlaista raggishäirintää: mitä pahemmin tiellä, sen parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä! Taas yksi ragdollismi havaittu. :)

      Poista