Hus pois, möröt!

Oli synkkä ja myrskyinen viikonloppu, kun koko ikänsä kerrostalossa asunut kissaemo jätettiin ensimmäistä kertaa vanhaan puutaloon seuranaan vain vilkas mielikuvitus ja kaksi palleroista pehmokattia. Tuuli rämisytti peltikattoa ja puhalsi niin vimmaisesti, että seinät tutisivat ja ovet klonkkasivat. Kissaemo näki sielunsa silmin katolla poukkoilevat luurangot (puukengät kylmissä koivissaan), ja Jujukin kuuli kummajaisten kaihoisan valituksen. Nupun mielessä sen sijaan pyörivät varsin arkiset asiat.

Nuppu tietää, että maukas muona pitää möröt loitolla.

Tilanne pysyi aika lailla lapasessa, kunnes juuri ennen nukkumaanmenoa katit alkoivat tuijottaa yhtä aikaa silmät suurina katonrajaa. Vaikka emo kuinka siristi silmiään, siellä ei näkynyt mitään. Lähempi tarkastelu toi kuitenkin huojennuksen: kevään ensimmäinen kärpänenhän se vain taapersi Itäisen Hupsuttamon katossa! Helpotus muuttui kuitenkin ärsytykseksi, kun surisija eksyi paperilampun sisälle ja kuului niin kovaa pörinää ja mätkähtelyä, että se melkein peitti alleen katolta kantautuvan rellestyksen. Lisäksi kärpänen suostui vetäytymään yöpuulle vain sillä ehdolla, että valot vihdoin ja viimein sammutettaisiin.

 

Viimeinen tuikku. Viimeinen turva...

”Ei hätää, äiskä! Ota vähän ZiwiPeakia!”

Pimeässä kaikki äänet vääristyivät entistä vinkeämmiksi kuten myös lattiaan lankeavat varjot. Turvanalleiksi palkatut pehmoeläimet eivät tulleetkaan emon kainaloon toisin kuin olin suunnitellut. Ne haahuilivat sinne tänne levottomina, mikä ei ollut omiaan tuudittamaan emoa uneen. Kello raksutti eteenpäin, ja noin puolenyön kinttailla emo kuuli toistaiseksi karmeimman äänen: Jujun karhea kieli raaputti tyhjää ruokakuppia. Se merkitsi, että emon olisi pakko irrottautua peiton alta, hiippailla narisevat portaat alakertaan ja käydä kissojen ruokakaapilla. Hammasta purren reissu onnistui, ja kun kissat olivat syöneet pienet masut pullolleen, ne palkitsivat emon tulemalla vihdoin uninalleiksi. Säikky mama onnistui silti näkemään aluksi painajaisia ja säpsähtämään täysin hereille, mutta lopulta Hupsujen tuhina ja lämpö tepsivät ja urhea konkkaronkka nukkui loppuyön ihanan turvallisessa symbioosissa.

Aamun tullen yön seikkailut tuntuivat ihan pöhköiltä.

Olimme varmoja, että tulikoe oli ohi ja tästä eteenpäin Itäisessä Hupsuttamossa yöpyminen olisi meille pientä lientä. Mutta yksi jännittävä juttu vielä sattui… ja siitä kerrommekin seuraavassa postauksessa!

”Kuka haluaa kuulla lisää maman noloista kommelluksista?”

Itäinen Hupsuttamo avautui!

Täällä blogissamme on puhuttu moneen kertaan itäisestä mummilasta ja esitelty kuvia monenlaisista maalaisserkuista. Viimeisen vuoden aikana Nuppu ja Juju ovat vierailleet emon itäisillä kotiseuduilla yhä tiheämpään tahtiin, mutta monelle saattaa silti tulla yllätyksenä, että helmikuun lopulla katit karistivat pääkaupungin pölyt tassuistaan ja köröttivät kimpsujensa ja kampsujensa kera ihanaan paikkaan, joka esiteltiin niille Itäisenä Hupsuttamona – kakkoskotina, jossa pienet räggärit pääsisivät nauttimaan ihan uudenlaisesta elämästä.
 

Muutos oli suuri, mutta meistä kaikista tuntui, että jotain loksahti heti kohdilleen!

Me kissojen palvelijat olimme jo pitkään miettineet, mitä tehdä asumisen suhteen, sillä sattuneesta syystä parin viime vuoden aikana kaupunkikaksio on alkanut tuntua aika pieneltä. Kun tuli tilanne, että olimme molemmat melko vakituisesti etätöissä, tajusimme yhtäkkiä, ettei Hupsuttamon ole pakko juurtua vain yhteen paikkaan, vaan meillä olisi mahdollisuus kokeilla myös toisenlaista elämää. Kun suloinen, siniovinen talo löytyi järvien ja metsien ääreltä, tiesimme melko nopeasti, että siitä tulisi meidän ja kattien oma retriitti kaukana kaupungin vilinästä.

Pienellä paikkakunnalla ehtii ottaa iisisti ja nauttia keväästä.

Nupullekin maistuu verkkaisempi elämänmeno.

Oikeastaan arkemme on ollut nyt vauhdikkaampaa kuin moneen vuoteen. Uudessa kodissa riittää remontoitavaa, pihaa on pitänyt kolata, meillä on piipahdellut ihania vieraita – ja uusia kotikulmia on ollut jännittävää tutkia. Hupsuillakin on ollut vauhti päällä: ne ovat pelanneet palloa kuin pienet kissanpennut konsanaan ja nuohonneet läpi talon joka nurkan. Ne ovat pinkoneet portaissa, pomppineet pöydillä, ihmetelleet pönttöuunin lämmitystä ja silittäneet tassuilla jännän tuntuisia tapetteja. Sisustaminen on ollut muutenkin niiden sydäntä lähellä:

 

Juju on pohtinut, sopisiko senkki tunanaksujen säilytykseen...

...ja Nuppu on koekököttänyt sohvalla. Kerrankin oikean kokoinen mööpeli!

Toistaiseksi olemme viihtyneet erinomaisesti täällä uudessa kodissa, ja varsinkin näinä epävarmoina aikoina tuntuu hyvältä olla lähellä omaa perhettä ja ihanaa luontoa. Vaikka me palvelijat pyrähtelemme vuorotellen työasioissa Helsingissä, pikku karvakuonojen ei ole vielä tarvinnut reissata mihinkään...

...koska mihinpä sitä kissa kotoaan lähtisi?

Jujusta tuli bokseri!

Juju on supertaitava poitsu, joka osaa (ainakin melkein) heittää pyynnöstä kolmoisvoltin tiukasti kehräten, mutta yksi perustemppu on puuttunut tähän asti sen repertuaarista: Jujua ei ole koskaan opetettu menemään kunnolla kuljetuslaatikkoon. Syy on vain ja ainoastaan emon laiskuudessa ja pessimistisissä ennakkoluuloissa: vaikka Huippanan saisi marssimaan boksiin tavallisena arkena, tosipaikan tullen temppu ei kuuna päivänä onnistuisi.

 

”Sama asia, mama, kuin jos sä laulaisit sen sun joka-aamuisen
Pikkukissin harjauslaulun yhtäkkiä suorassa tv-lähetyksessä.”

Koska kissat ovat viimeisen vuoden aikana päässeet reissaamaan tavallista enemmän ja toiveissa on ottaa ne jatkossakin lomille mukaan, päätin hylätä vanhat ennakkoluuloni ja lähestyä asiaa uudesta vinkkelistä: on ihan sama, onnistuuko temppu h-hetkellä vai ei. Tärkeintä on, että loota tulee kissoille tutuksi ja siihen yhdistyy kivoja kokemuksia. Niinpä olemme ottaneet kuljetuslaatikot osaksi pohjoismaisen trendikästä sisustustamme, ja Jujun jokapäiväisissä agility-treeneissä on nykyisin vakiotemppu nimeltä ”Boksi”.

 

Me luultiin, että Juju on bordercollie, mutta se onkin bokseri.

Boksi voi tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa pömpeliä, jonka uumeniin Juju voi pujahtaa. Kun kopautan laatikon reunaa ja sanon ”boksi”, Juju tietää, että haluan sen tassuttavan sisälle. Boksissa se saa namin ja kovasti kehuja. Jossain vaiheessa lisäsin temppuun kuljetuslaatikon oven sulkemisen, minkä jälkeen Juju saa vielä toisenkin herkun. Leikkihetken jälkeen pikku ahmatti käy aina kaikissa bokseissa vielä tsekkaamassa, olisiko niiden perukoille pudonnut murusia, ja hassua kyllä, Juju on alkanut pyytää, että se saisi syödä kanaa ja kania milloin missäkin laatikossa.

 

Juju naukaisee ja menee laatikon eteen istumaan. Kun ruoan
sitten laittaa boksiin, se ryhtyy heti syömään tyytyväisenä.

Suloisinta on, että sivutuotteena myös kaikenlaista boksi- ja kassialmailua vihaava Nuppu on alkanut viihtyä kuljetuslaatikoissa. Kokeilin kerran huvin vuoksi, menisikö Nuppu boksiin, jos pyytäisin kauniisti niin kuin Jujuakin. Koputin laatikon seinää ja sanoin ”Boksi!” ja sydämeni oli sulaa taas velliksi, kun pikkuinen Kullannuppu teki ihan saman tempun, jonka se oli nähnyt veljen tekevän! Kehuin sitä ihan kamalasti, ja Nuppu sai syödä herkullisen hirvipulla-aterian kuljetuslaatikon uumenissa.

Aika hienosti Nupultakin, eikö vain?

Nauhoitimme teille myös videon Juju-bokserista vauhdissa. Kuvauksia varten siirtelin laatikoita ja kääntelin niitä eri päin, mikä hämmensi vähän pientä poikaa ja aiheutti mamissa hillittömän hepulin. Ajattelin ensin editoida pöhköt hekottelut pois mutta jätinkin ne sitten, koska sellaista hömpöttelyä meillä hupsuilla ja totaalisen höperöillä useimmiten on.

Ihanaa talven jatkoa teille kamuille! Ja paljon kivoja treenejä!

Hyvin lahjotut lellikit

Lupasimme kertoa vielä yhden jutun Nupun ja Jujun joulusta, nimittäin sen, mitä kaksi näin suloista, kilttiä, hyväntuoksuista, huumorintajuista, filmaattista, pehmoista, reipasta ja nokkelaa pikkukissaa sai joululahjaksi. Ihanien ominaisuuksien pitkän listan mukaisesti lahjojakin tuli paljon, mutta koska suurin osa niistä oli aineettomia (suukkoja, haleja, leikitystä, rapsutuksia, nuuskutuksia, kainalossa nukkumista ja yleistä seikkailua ja hauskanpitoa lomakodissa), konkreettista näytettävää ei kertynyt kovin paljon. Mummi Poppanen oli kuitenkin jemmannut kisuille myös pari uutta ihanaa lelua, jotka nousivat heti palleroiden suosikkilistalle. Ne oli kiva pakata lomalta mukaan ja jatkaa hurvittelua kotosalla.

Mummi tietää, miten Nupun saa ilahtumaan!

Vaikka purulelut ovat perinteisesti hauvojen juttuja,
näin söpö kapistus inspiroi Nuppua vaanimaan...

...ja kun lelun saa kiinni, sitä on hurjan kiva näkertää pienillä näkerryshampailla!

Tällaisen pötikkähäntäkamunkin pikkuiset saivat, ja sen perässä
pingottiin lomalla niin kovaa, että tanner vavahteli tassujen alla.

Viuhtooko Nupunkin takaosastossa vähän samanmoinen pötkylä?

Hyvien leikkien päälle maittaa uni tai Jujun tapauksessa....

 

”Yks kaks, kuuluuko?” *kronk kronk töps*

 

No nyt kuuluu, näkyy... ja ilmeisesti tuoksuukin?

Jeah! Juju sai Nuppu- ja Juju-sarjisten toimitukselta näin mieluisat lahjat!

Jujun lempimakuja vieläpä! White fish ja tuna!

Sitten kun emo vielä ymmärtäisi lopettaa kuvaamisen ja auttaisi avaamaan korkit...

Hetkeä myöhemmin Juju saikin parit kalapalat 

kuvauspalkkioksi. Näillä nameilla on harjoiteltu 

yhtä uutta temppuakin. Tassu pystyyn, jos haluatte 

kuulla lisää tai nähdä jopa videon? :-D

Serkkujen terkkuja

Vaikka ragdollit ovat geeniperimältään periamerikkalaisia rutaleita, Nupulla ja Jujulla on paljon sukulaisia myös Savon sydämessä. Niinpä niiden joululomaohjelmaan kuului söpöä sosialisointia sukulaisten kanssa. Mummi Poppanen kävi murusia paijaamassa, samoin Nupun ihana kummisetä sekä molempien kattien eno. Juitsia alkoi vähän jännittää, kun mama teki lähtöä Tallin tarinoiden kotitilalle: miten sujuisi tapaaminen kissojen ihka uuden serkun, bordercollie Batmanin kanssa?

”Äiskä hei, kantsii harjata hiukset ja pestä hampaat, jotta olet 
edustavana, jos se Batman vaikka sattuisi antamaan sulle pusun!”

 

”Hammastikkua ei saa unohtaa! Jos sulla on raksu
hampaan välissä, niin johan sulle hepatkin hihittää.”

Noudatin Hupsujen ohjeita, ja hyvä niin, sillä häntää iloisesti heiluttava uusi sukulaishauva tosiaan moiskautti minulle heti suukon jos toisenkin. Ilma oli sakeana rakkautta ja lumihiutaleita!

 

Isot korvat, älykäs katse, hieno häntä, komea kuono, tomerat tassut,
lempeä luonne... Aivan täydellinen serkku Jujulle ja Nupulle!

Seuraavaksi rapsuttelujonossa oli kisujen
nallekarhumaisen pörheä shettisserkku Prinssi...

    

...ja suloinen suomenheppaserkku Eemeli.

 

Lähetin myös lämpöiset ajatukset Sónatalle,
joka on laukannut vehreämmille laidunmaille
mutta asustaa ikuisesti sydämessämme. <3

 

Nelsonille ja muulle vuohijengille kuului hyvää,
samoin pupuserkuille, kanaserkuille, kukko-
serkku Elmerille....

...sekä emosta aina yhtä pikkuisilta näyttäville Pipsalle ja Misselle. <3

Illalla Hupsut saivat lomahuoneistoonsa hurjasti terveisiä ja nuuhkuja sukulaisilta, ja Juitsista oli hauska kuunnella jännittäviä bordercollietarinoita. Olihan emo päässyt livenä näkemään, miten taitavasti Batman osasi tehdä temppuja ja hakea pyynnöstä eri leluja, kuten letkeän pikku laiskiaisen, jonka se oli saanut juuri joululahjaksi. Ei ihme, että Jujunkin tempputassuja alkoi poltella...

      

”Miten ois pienet agilitytreenit, mama?”

Hetken aikaa olin harmistunut, sillä jujucollien esteet eivät olleet mahtuneet takakonttiin, mutta sitten puskimme Jujun kanssa pienet aivomme hellästi yhteen ja saimmekin loistoidean. Palaset loksahtelivat kirjaimellisesti kohdilleen, ja tuossa tuokiossa olimme rakentaneet omin tassuin Kaikkien Aikojen Lomaesteen!

     

Zädäm! Hieno, vai mitä? Valitettavasti puhelimella ei saanut yhtään
loikkakuvaa, mutta Juju liiteli rakennelman yli varpaat suloisesti harallaan.

 

Nuppu jätti agilitypuuhat suosiolla bordercollietyypeille
ja keskittyi itse olennaiseen: pusuihin ja söpöstelyyn.

Lomakuvat on nyt plärätty läpi mutta Joulukollin tuomat lahjat
ovat yhä esittelemättä - ja niillä on ollut kiva leikkiä täällä
kotosallakin. Palataan siis niihin tuota pikaa!
Leppoisaa loppiaista, kamut!

Ilon naukaisuja

Vuosi on taas vaihtunut, ja Hupsuttamossa siirtymä kakskakkoseen tapahtui erittäin rauhallisesti, sillä kaikilla perheenjäsenillämme tuntuu olevan täysimmuniteetti räiskettä, suhahtelua ja ritinää vastaan. Nuppu ja Juippa vetäytyivät unosille jo yhdentoista maissa, emmekä me kaksitassuisetkaan jaksaneet sinnitellä kovin montaa minuuttia yli puolenyön.

Tässä demonstroidaan Hupsujen loistavia unenlahjoja.

 
Tai ehkäpä meillä on riittänyt unta siksi, että palautuminen joulureissusta on vieläkin käynnissä? Teoria pitää takuulla paikkansa ainakin Jujun kohdalla, sillä pikku kissanretaleella oli hurja vauhti päällä koko loman ajan. Se liikkui huoneistossamme lähinnä juoksemalla, ja aina kun avasimme laatikon tai oven, Juju työnsi päänsä innokkaasti uuteen paikkaan. Mikä hellyttävintä, se naukaisi ilosta löytäessään jotakin jännää tai kivaa!

 

Juju tutki sisätilat heti läpikotaisin
ja piti silmällä myös ympäristöä.

Se tarkasti, että lämpötila pysyi riittävän korkealla...

...ja huolehti, ettei pöytäliinalle jäänyt leivänmurusia.

Yöt Juipsi horrosti emon tassuihin liimattuna...

...ja aamulla se osallistui tietenkin kiinnostuneena aamupalalle.

 

Nähtiinpä aamupalapöydässä myös tällainen pöffeli.

Nuppu ja Juju kotiutuivat ennätysnopeasti hotellihuoneistoomme, mikä ei ole ihme, sillä ne olivat olleet siellä jo aiemminkin, joskin eri huoneessa. Nyt meillä oli vielä edellistäkin isompi tila, jotta kateilla olisi kunnolla tilaa temmeltää. Puulattia vain tömisi samettisten tassujen alla, kun Hupsut vetivät rallia huoneesta toiseen kuin villit gepardinpennut. Välillä ne myös asettuivat tutkimaan perhesviitin erikoisuuksia:

 

Jujusta oli hassua, että ison talon sisällä oli pieni talo!
Tästä pitää ehkä kysyä lisää Pepsiltä ja Maxilta.

Huoneistossa asusti lisäksemme myös hieman erikoisia tyyppejä.
Muistaako Juipsi, mitä isikissi sanoi tästä kyseisestä nukesta?

 

”Joo, se kuulemma näyttää ihan sulta, mama,
kun asiat ei mene just niin kuin haluat!”

Jep jep. No mitähän tästä nukesta voisi vastineeksi lohkaista?

 

”Ainakin se on isikissiä tyylikkäämpi ja
juoksee maratoninkin ehkä kovempaa?” 

Meillä oli hupaisia hetkiä nukkejen kanssa, mutta illan pimetessä mietin, lähtisivätkö ne vaappumaan sänkyämme kohti ja tukistaisivat hiuksiani pulleilla pikku nyrkeillään kostoksi hihittelystä, mutta niin ei onneksi käynyt, vaan nukuimme yömme jälleen niin levollisesti kuin me Hupsut suinkin osaamme. 

Kroohheli pyyhheli!

Seuraavassa postauksessa kerromme vielä, mitä kivaa joulukolli toi pienille matkailukateille ja millainen on Jujun uusi serkku, mutta nyt toivotamme teille kaikille oikein ihanaa alkanutta vuotta...

...ja paljon uusia seikkailuja, jotka saavat naukaisemaan ihastuksesta!