Sukka vai häntä?

Tänä vuonna kesästä pystyi venyttämään poikkeuksellisen pitkän, mutta nyt syksy näkyy paitsi puissa ja pöpeliköissä myös Itäisen Hupsuttamon lämpötiloissa. Katit ovat alkaneet kasvattaa turkkiaan, ja meille ihmisille on ilmestynyt tassuihin vakiovarusteena villasukat. Niitä puetaan usein kahdetkin päällekkäin, enkä malta odottaa, milloin pääsemme pelaamaan  lempipeliämme, joka on nimeltään ”Sukka vai häntä?” 

Arvaatte varmaan, kumpi tässä etualalla lekottelee.

Pelin säännöt ovat varsin yksinkertaiset: Aina kun jompikumpi meistä huomaa, että oven takaa pilkottaa jokin tumma pitkä pötkylä, kuuluu toiselta kysyä ”Sukka vai häntä?” Kerran peli meni erityisen kiinnostavaksi, kun arvaaminen alkoi hännästä mutta päätyi sukkaan - kunnes sukka olikin vähän myöhemmin hävinnyt ja saimme pitkän nenän.

Kukapa olisi arvannut, että siihen villasukkaan
oli ruuvattu kiinni ihana pikku söpöliini!

Leppoisassa seurassa

Tänään on tuntunut poikkeuksellisen syksyiseltä, koska Aila-myrsky on yrittänyt parhaansa mukaan puhkua Hupsuttamoa nurin. Kun rasittavaan hönkimiseen lisätään päivien lyheneminen ja ikuinen etäkökkiminen, ei yhdistelmä ole mitenkään älyttömän inspiroiva. Hupsuilta tai höpsöiltä ei kuitenkaan ole vielä hymy hyytynyt, sillä Mummi Poppanen keksi ilahduttaa meitä aurinkoisella paketilla, josta paljastui erittäin veikeitä veikkosia:

Jujua vähän hirvitti, kun emon naamaa ei erottanut sukista.

 

Sukat kuitenkin tuoksuivat puhtailta ja villaisilta niin kuin Juju itsekin.

 

Niinpä pientä poikaakin alkoi hymyilyttää.

Virnuileva duo aktivoi meidät myös reippaiden syysharrastusten pariin. Sen sijaan että olisimme vain retalehtineet pehmoisina kerinä sohvalla, lähdimmekin porukalla lenkille:

Mikä parasta, treenien jälkeen hyvän mielen hemmot hymyilivät Jujulle rohkaisevasti ja ehdottivat yhteisiä päikkäreitä.

 

Iloa pirskahtelevat sukat pitävät möröt loitolla ja takaavat Juippanalle hassut unet!

Me olemme Jujun kanssa uusien tyyppien ykkösfaneja, mutta toistaiseksi
on vielä epäselvää, mitä perheen fashionista Nöpöstiina tulokkaista tuumii...

Iloista mieltä teille kaikille ja tsemppiä yleiseen kotoiluun ja syystuulten tuiverrukseen! Kyllä me Hupsut taas blogataan!

Spelejä ja spiilosta

Nupun vuosi 2016 on alkanut ennenkuulumattoman energisesti. En tiedä, onko ulkoa sisätiloihinkin hiipinyt kirpsakkuus saanut sen töppösiin liikettä, vai siintääkö nöpönenäneitosen simmuissa jo haavekuvat kesällä järjestettävistä räggärihäistä. Nupun tuntien se haluaa ylleen vartaloahyväilevän prinsessapitsiluomuksen, joten kiinteyttävä liikunta on noussut syystäkin sen ykkösharrastukseksi.

Olen vähän Nuppua varoitellut, että mihinkään hirmuisen suuriin myötäjäisiin ei ole varaa,
mutta ehkä sulhanen voi piffata vaikka jousikvartetin ja herkkämasukissojen kerroskakun.

Mahtavinta tässä kaikessa on, että vanhat lempparipuuhat kuten tassun nörkkääminen ja fanaattiset peffapesut tuntuvat jääneen vuoden 2015 painajaisiksi.

 

Nyt on mielessä lähinnä se, millaiset posliiniastiastot nuoripari haluaa ja kummoiset
 koristeet juhlapöytään asetellaan. Miten olisi jotkin vähän kesäisemmät?

Tassut ovat kuitenkin edelleen merkittävässä roolissa sporttimisumme elämässä. Se ei harrasta punnerruksia, etutassuilla seisontaa tai kahvakuulan heiluttelua (onneksi!), mutta Nupun bravuuri on laji, jossa se makaa sängyn alla kyljellään ja täppäilee tassuillaan ohikulkijoiden sukkia.

 

Yleensä tassua ei näy ollenkaan tai tarkimmat voivat huomata vain pienen
pullistuman peitossa. Mutta kun tassu iskee, se iskee kuin kynnetön salama!

Muistaako joku muuten vielä 90-luvulta viihdeohjelman nimeltä Speden Spelit?
Olen varma, että Nuppu olisi päässyt kisaamaan studioon missitrikoissa
ja päihittänyt kaikki reaktionopeutta testaavassa pelissä, jossa piti 
painaa välkkyviä valoja oikeassa järjestyksessä.

Koska HIITtaaminen (high-intensity interval training) on nykyään niin trendikästä, olen suostunut tehostamaan Nupun täppäilyä hupparini naruilla. Kun ne viuhuvat houkuttelevasti sängyn vieressä, Nuppu joutuu tekemään töitä molemmilla etutassuillaan. Välillä se kellottaa aivan selällään, joten huomaamattaan sen tulee tehtyä myös iso määrä vatsarutistuksia. Eipähän pömppis sitten juhannuksena pingota pilalle Nupun pitsiunelmaa.

 

Hiiop! Sieltä se koko kissa nousee silkalla lihasvoimalla hupparinnarun perään.

Sitten alkaa nauhajumppa, jossa treeniä saavat myös emon niskalihakset.
Nupun vieressä kyykkiessä reidetkin kuntoutuvat. Mikäs sen parempaa!

Viileät pakkaskelit ovat saaneet vipinää myös pikkuiseen poitsukissaani, eikä se suinkaan aina ole kehräävä ja lämmin syliperuna. Juju harrastaa agilityä päivittäin, ja olemme viritelleet esteistämme jo kokonaisen radan:

 

Nupulle oli treeniä pelkkä esteradan katselu!

Tällaisen videon koostin Jujun tämänpäiväisestä kalsaritreenistä:

Poing-poing-pupusellemme ei mikään kuitenkaan riitä, vaan se kaipaa myös muita liikunnallisia leikkejä, kuten kuurupiiloa – tietenkin vain ja ainoastaan emon kanssa. Menen siis kuuliaisesti esimerkiksi oven taakse ja kurkistan sieltä Jujua. Kun katseemme kohtaavat, vilahdan kokonaan näkymättömiin. Hetken kuluttua kurkistan taas Jujua, joka vaanii minua jo valppaasti. Juju hiipii koko ajan peppu heiluen lähemmäs, kunnes se lopulta ponkaisee luokseni ja naukaisee niin, että oikeasti säikähdän ja alan nauraa. Ja mikä hassuinta, Jujukin nauraa!

 

Mies väittää, että olen taas viettänyt liikaa aikaa kissojen kanssa
ja on muka hyvä, että arki alkoi, mutta kyllähän kuka tahansa
normaali kissanomistaja näkee, milloin omaa kissaa naurattaa!

Tässä Jujua ei naurata, vaan se narauttaa Nupun piilosta!

Leikki jatkuu pitkään samanlaisena, paitsi piilot tietysti vaihtuvat
ja välillä minut säikäyttää vieraileva tähti Nuppu Nöpperssön!

Lopuksi vaihdamme rooleja niin, että minä etsin Jujua ja se pakenee kuin viimeistä päivää. Yleensä se kirmaa kiipeilypuuhun ja raapii sitä korvat villisti formula-asennossa. Kun saan pikkuisen höppänäni vihdoin kiinni, se kömpsähtää puunoksalle ja vaatii loppuyhteenvetosuukot ja lupauksen siitä, että pian taas leikitään.

 

Joskus on vähällä käydä niin, etten löydä Jujua,
koska se on poikkeuksellisen taitava piiloutuja!

Juju on kuitenkin niin sporttinen poika, ettei se ole täysin passiivinen edes nukkuessaan. Samalla, kun unilampaat määkivät Jujun korvaan, se itse venyy mitä mielikuvituksellisempiin jooga-asentoihin. 

 

Jos tämä ei ole liikuntaa, niin mikä sitten?

Pehmeän paketin lumoissa

Olen aina tiennyt, että meillä asuu kilttejä kissoja, ja sen tiesi myös joulukolli. Vaikkei se mokoma retale tänä vuonna näyttäytynytkään, se merkkaili sentään Nupun ja Jujun reviirejä ihanilla lahjoilla. Tänne kotikoloon mätkähti herkkuja ja leluja, ja läntiseen mummolaan oli ilmestynyt jännittävä aktivointilelu, johon pikkukissat pääsevät huomenna tassuiksi. Vaikka Jujua harmitti, ettei se voinut mouruta kilpaa joulukollin kanssa, pettymys unohtui nopeasti, kun avasin yhden omista paketeistani. Paperin suojista paljastui jotakin niin ihanaa, että Juju aivan hurmaantui: Jujun väriset, pitkävartiset villasukat! Kun vedin ne jalkaani, Juju pökki sukkia kuin paraskin (joulu)pukki ja yritti jopa kynsiä ja nakertaa niitä. Aina kun kävin sängylle lukemaan tai kirjoittamaan, Juju kömpi jostain sukkieni päälle leikkimään ja lopulta nukkumaan. On ihme, etteivät varpaani ole vielä tukehtuneet tai sulaneet höyryäviksi hikilammikoiksi.

Jujulla oli hyvät hytinät paketeista. Nuppu sen sijaan etsi katseellaan joulukollia.

"Maistuu kissanmintulta, lampaan sydämeltä
ja emokissan hikisiltä anturoilta."

"Love of my life, don't leave me..."

Vai onkohan villasukan sijaan "mama" sittenkin
se todellinen rakkauden ja läheisyyden kohde?

Olipa salainen ainesosa sukassa tai minussa,
nautimme kovasti yhteisistä unihetkistämme.

Kun villasukalla oli muuta tekemistä, unikaveriksi kelpasi myös pehmoinen isosisko.

Lepäilyn, leikityksen ja paijailun lisäksi Nupun ja Jujun jouluun mahtui myös pelaamista, temppukoulua, uusia makuja sekä langan kerimistä mummikissan kanssa. Ainoa järkytys joulun aikana oli kuollut hiiri, jonka emo bongasi inhosta väristen pihamaalta. Aiheesta ei kerrottu herkälle kissakaksikollemme, ja vaikka hiirulainen olisikin supermahtava ravinnepaketti, tämä kissaemo kiersi sen erittäin kaukaa. Viisaan päätökseni ansiosta loput joulupäivät kuluivat ihanan rattoisasti. Pikkuruinen joulukuusemme pysyi nätisti pystyssä, eikä mitään rikottu tai järsitty. Niinpä olen jo luvannut Nupulle ja Jujulle, että joulukolli tulee taas ensi vuonna – toivottavasti lumessa tassutellen eikä lätäköissä loiskutellen.

Lasketaanko joulukollin mielistelyksi, jos muovaa
hiekkikselle juhlan kunniaksi tämän kirjaimen?

Nuppu rakastaa lautapelejä ja matkoja viidakkoon, merille, lumen maahan ja aavikoille.

Juju matkustaa mieluiten keskelle pelilautaa.

Se siirtyy sivummalle vain sillä ehdolla, että saa nähdä korttini ja pääsee antamaan pelivinkkejä.

Nuppu oli joulun jäljiltä niin mummin kissaa,
että kotiin lähdön aamuna se pakkasi itsensä matkalaukkuun...

Kissat kuin Barbados

Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä useammin huomaan haaveilevani lämmöstä. Haluaisin upottaa jalat auringon paahtamaan hiekkaan, syödä aamiaista parvekkeella kakadujen livertäessä ja kellua silmät kiinni meren lempeissä aalloissa. Mutta ei, kaamosta kohti mennään. Tuuli ulvoo, syyssade piiskaa, eikä aamulla näe nenäänsä pidemmälle.

Toisaalta aamut ovat kuitenkin kissatalouksissa juuri niitä parhaita hetkiä syysahdistuksen päihittämiseen. Meillä ainakin alkaa kaksi aurinkoa paistaa heti kello seitsemältä, kun makuuhuoneemme ovet avataan. Nuppu asettuu kehräten pääni päälle ja lämmittää paremmin kuin Saharan autiomaa. Se nuolee poskeani ja on niin onnellinen, että pakosti tulee itsellekin hyvä mieli. Juju huolehtii nykyisin varpaiden lämmittämisestä, joten kuka tarvitsisi poreammetta tai edes villasukkia? Niinpä olemme päättäneet viettää syyslomamme ihan vain kotona omalla, henkilökohtaisella Barbadoksellamme.

Tämän kuvan taustalla voisi soida Griegin
"Aamutunnelma" näytelmästä Peer Gynt.

Tai miten olisi "Vuorenkuninkaan luolassa"? Niin hyväntuulinen kuin
Nuppu aamuisin onkin, se talsii usein päällämme kuin vuorenpeikko.

Unisen Jujun taustamusiikiksi sopisi Debussyn haahuileva "Faunin
iltapäivä". Onkohan tämän kissan isoisoisoisä ollut huopatöppönen?