Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelaaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kiikkerä kissapino

Kaikki kissanomistajat tietävät, ettei maltti ole rakkaiden lemmikkiemme valtti. Kun karvapalleron vatsasta kuuluu ensimmäinen vieno kurahdus, se purkautuu kuonosta valtavana nälkämouruna. Ruokaa on saatava HETI PAIKALLA, eikä älykäskään kissa yhtäkkiä ymmärrä fraaseja ”hetki vielä”, ”tulossa on” tai ”ihan aina ennenkin sut on ruokittu!” Juju-parka sohii tassulla varpaat harittaen, ja Nuppu puskee ja tönii pohkeeni melkein mustelmille. En voi kuitenkaan moittia katteja, sillä samantapainen kärsimättömyys on tuttua minullekin. Haluaisin, että asiat etenisivät salamana, ja joskus tuntuu piinaavalta hyväksyä, että täytyy vain rauhassa odotella ja katsoa, mihin suuntaan elämänpolku seuraavaksi kiemurtelee. Niinpä me päätimme treenata porukalla kärsivällisyyttä asettelemalla pinoon skotlantilaisia kissoja.
 
Ostin ”Stack the Cats” -pelin viime kesänä Edinburghista,
mutta en ole vielä koskaan malttanut rauhoittua sen pariin.

Ideana on rakentaa hieno muuri 12 kevyestä puukissasta. Ei ihan helppo juttu!
 
Aloin nostella värisevin tassuin palikoita päällekkäin, ja silloin Jujun maltti petti...

Sen oli pakko tulla auttamaan, ja homma oli aloitettava alusta.
Tunsin, kuinka kasvoimme kissoina ja ihmisinä.
 
Seuraava rakennelmani oli jo paljon kunnianhimoisempi, vaikka Juju ei malttanut
olla heiluttamatta häntäänsä ja tökkimättä kuonollaan projektin aikana.
 
Pöydälle saapui toinenkin apuri, joka on tunnetusti näppärä tassuistaan.
 
Minusta se kokosi aika hienon kissapyramidin, eikö vain?

Olin koko harjoituksen ajan tyyni kuin Himalajan laella meditoiva munkki,
ja kärsivällisyyteni palkittiin: oikeat kissat kyllästyivät lopulta pötkähteleviin
puukollegoihinsa ja onnistuin loihtimaan yllä näkyvän teoksen.

 
Päätin kruunata sen toisella Edinburghin-tuliaisella: kissataululla,
jonka ostin Nuppua ja Jujua ikävöidessäni. Se houkutteli Nupun
taas paikalle, mutta onneksi vain ihailemaan.

 
Juju asetteli jeejee-kissan paraatipaikalle vakain ottein.
Tämä on maltillista yhteistyötä parhaimmillaan!

Seuraavaksi halusimme kuitenkin hassutella, ja annoin Juitsin töniä kisut lattialle.
Sitten pinosin puisia ja karvaisia kissapalikoita ihan sikin sokin.

 
Tämä suloinen sarvipää oli suosikkirakennelmani!

 
Mutta kuten kaikki tietävät, kissan elämässä kaikki tiet vievät
keittiöön ja ruokakupille, ja leikin päätteeksi Hupsujen oli
saatava ruokaa NYT, HETI ja ÄKKIÄ!
 
Vaikka Nupun ja Jujun maltti ei varsinaisesti treenaamalla kasvanut,
rakentelu sai minut rentoutumaan ja unohtamaan kärsimättömät ajatukseni.

Mihin tahansa polkuni johtaakaan, tepastelen sitä pitkin kahden hassun karvaturrin kanssa...
 
...eikä meillä ole kiire mihinkään!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

DIY DIY dojoing!

Olen joskus kertonut teille, miksi Hupsu ja tosi höpsö ei ole ruoka- tai muotiblogi. Tällä kertaa aion kuvien ja selostusten avulla valottaa, miksi sivullemme ei koota näppäriä Niksi-Pirkka-vinkkejä tai ohjeita erilaisiin tuunausprojekteihin. Pääasiallinen syy on yksinkertainen: Hupsujen emolla on peukku keskellä kämmentä. Tai tuskin ihan keskellä, koska se vaatisi jo liikaa mittailua ja asemointia. Todennäköisesti peukkuni on vähän (paljon) keskipisteestä luoteeseen päin – ja vinossa kuin vanha variksenpelätti. Sitä ei lähistöllä asuva naapuribloggaaja Tiuke tiennyt, kun hän kutsui minut kylään ja valmisteli meille säväyttävän yllätysohjelmanumeron.
 
”Pakene vielä, kun voit!” Ame yritti viestittää,
sillä toki se kissana vaistosi mämmikouran saapuneen.

En ollut erityisen tarkkaavaisella päällä, joten Amen varoitukset menivät samalla tavalla silmieni ja korvieni ohi kuin matkan varrella möllöttäneet maamerkit, jotka laiminlyötyäni eksyin ainakin kolme kertaa ennen kuin löysin perille pyörineni. Syötin Amelle herkkuja ja hihittelin, kun se kiipeili päälläni ja kutitti kaulaani pienellä nenuviiksi-combollaan, enkä huomannut lainkaan, mitä Amen emo viritteli esille. Järkytys oli suuri, kun vihdoin tajusin, että alkaisimme pian askarrella kissoille upeita viihdebokseja, jotka vaatisivat erilaisia käsityötaitoja leikkaamisesta liimaamiseen ja jopa sahaamiseen asti. Niin, sahaamiseen, kuulitte oikein!

Päätin esittää reipasta ja onnistuin piirtämään rullan avulla laatikkoon
kaksi reikää. Sitten tartuin tutisevin rähmäräpylöin mattopuukkoon.
 
Kissat siirtyivät fiksusti kauemmas, ja Porvoon kissamuseosta
hankittu nallereppu sijaisti niitä työnvalvojana. Kas, kenkälaatikko näytti
pian Emmental-juustolta, vaikka minulla oli yhä kaikki sormet tallella.
Projektin pelottavin vaihe oli pyökkikeppien mittaus JA sahaus. Jätin molemmat
Tiuken vastuulle ja keskityin ottamaan kuvia ja katsomaan parvekkeelta maisemia.


Hiekkapaperiin sentään uskalsin itsekin tarttua. Tikkujen päistä tuli melkein
symmetrisen pyöreitä, ja yritin miettiä, milloin olen viimeksi nähnyt hiekkapaperia.
Varmaan joskus ala-asteella, jolloin kohtasin myös neulatyynyn. Nostalgian huminaa!


Kun puukko- ja sahausvaiheet olivat onnellisesti takana päin, alkoi askartelun hauskin osio. Tiukella oli kasapäin kissojen vanhoista leluista irronneita höyheniä, erilaisia papereita, piippurasseja, teippejä, nyörejä sun muita kissoja inspiroivia riekaleita, ja tarkoitus oli koristella keppien päät pikku tiikerien aisteja kutkuttaviksi. Jouduin hetken hengittelemään etteivät ala-astetraumat nostaisi mörrimöykkymäistä päätään, mutta kun ylitin luovuuden kynnyksen, homma muuttui hulvattomaksi. En tehnyt suunnitelmia, millaisen kuorrutteen mikäkin kepukka saisi, vaan lätkin vain villisti osasia yhteen ja huomasin nauravani samalla tavalla spontaanisti kuin Tukkijoessa silloin, kun kylmää vettä roiskuu päälle. Kyhäelmäni olivat niin rumia ja outoja, että tunsin itseni melkeinpä väärinymmärretyksi taiteilijaneroksi. Miten vapauttavaa!
 
Valmis taidenäyttely! Vasemmalla puolella ovat Tiuken loihtimat boksit
ja oikealla Hupsujen maman epäilyttävät viritykset.
Amelta tuli hieman kritiikkiä siitä, että levittäydyimme parvekkeellekin
askartelujemme kera. Eikö pieni kissa saa hengailla missään rauhassa?

Onneksi Ame leppyi, kun se pääsi tarkastamaan työn jälkeä.

Hei, Ame! Se ei ehkä ole ihan symmetrinen, mutta yritin silti parhaani... 
 
Miten minusta tuntuu, että Ame puree poskiaan tässä kuvassa,
jottei röhönauraisi askartelemalleni 70-luvun jumppatädille?
 
Ja tässä korkkiruuvissahan on ihan oikeasti tyyliä. Jos ei zoomaa teippauksiin...

Kukapa olisi uskonut, miten virkistyneenä lähdin pyöräilemään kotiin päin laatikkokassi pyöränsangasta keikkuen! Eksyin kotimatkalla vain yhden kerran, ja Hupsut olivat tohkeissaan, kun saavuin kotiin tuliaisten kera. Minuakin jännitti, miten Nuppu ja Juju suhtautuisivat niiden uuteen, itse askarreltuun pelikonsoliin.

 
Ei, ne eivät ole X-box ja pleikka, mutta voisitteko te silti kokeilla? 
 
Hyvä Nuppu! Just noin! Sehän on tosiaan ihan kuin Frendien foosball-pöytä!
 
Nuppu tekee kohta maalin, Nuppu tekee kohta maalin...!

Höh! Maalivahti ei ole lukenut sääntökirjaa! Nupulle piste!

Pyysin pelurit boksin ääreen, jotta voisimme testata, mikä kepukka
on kivoin, mutta pupuja kiinnosti vain keskenäinen nahinointi.

Nuppu kuiskutti Jujulle, että boksista kurkkaa chicken sticksi.

 
Ja johan alkoi Juippia kiinnostaa!

 
Mutta ei se ollutkaan kanakierre, vaan...? Öö?
Papukaijamerkki sille, joka keksii, mitä kissaemon
mielessä pyöri, kun se väkersi tämmöisen!
 
Nupun suosikki löytyi helposti! Tämä pinkki unelma on i-ha-na!
 
Vai onko sittenkään?! Läheltä katsottuna se onkin aika hir-ve-ä!

 
Kyllä näillä silti voi vähän mätkiä!

 
Nuppu teki taas maaleja, ja huumekoira Juju alkoi haistaa huijauksen käryä...

Vaikuttaa siltä, että biccaaja on saattanut käyttää kiellettyjä piristeitä.
Niinpä Nupun suoritus diskattiin. Nuppu tiskaa, Nuppu kuivaa...!

 
Salkoon nostettiin Jujulandian lippu.

  
Sitten oli aika pakata kimpsut...

...ja kampsut ja ryhtyä odottelemaan seuraavaa pelituokiota.

 
Kiitos, Tiuke, Ame ja Tuike hupaisista hetkistä!
Viralllinen näkökulma tapahtumiin löytyy täältä! :-D

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pallerot pelikoukussa

Nykyisin huolehditaan kovasti siitä, että leikkimisen sijaan lapset vain pelaavat kaikenmoisilla älylaitteilla. Niinpä meidänkin kissajunnuilta kiellettiin iPadin pelaaminen ja emon läppärin ränkkääminen pääsiäispyhien ajaksi. Tilalle tuotiin perinteisiä leikkejä, jotka paitsi stimuloivat aivonystyröitä myös treenasivat lihaksistoa. Kotiympäristö on ollut niin supervirikkeistetty, että ensi viikolla Nupun ja Jujun on varmasti syytä levätä kunnolla kaiken pääsiäishulinan päätteeksi.


Jujulla on ollut ekstrapitkiä tehotreenejä,
 joita katsoessaan Nuppu aivan väsähti.

Vai oliko Nupulla sittenkin oma joogahetki? Tätä yläselän venytystä voi suositella ihan jokaiselle.

Juju on pujotellut, hyppinyt esteitä ja treenannut uusia temppuja,
mutta kuten katseesta voi nähdä, se kaipaa vielä lisää tekemistä.


Peleistä hauskimmaksi on noussut pääsiäislenksujen etsintä pahvilaatikosta. Keksimme sen vahingossa Jujun kanssa, kun satuin heittämään Nupun jäljiltä matolla ajelehtivan tuliaislenksun pahvilootaan. Juju hyökkäsi heti noutamaan hiuskoristeen, ja sillä oli niin hauskaa, että triplasin heti lenksujen määrän. Vielä jännemmäksi touhu muuttui, kun piilotin lenksuja pahviläppien alle niin, että niistä pilkisti vain vähän värikästä reunaa. Sitten pyysin Jujua etsimään lenksut, ja se hoiti homman iloisesti kehräten. Myös Nuppu innostui etsinnästä, joten kerrankin meillä oli kolmen hengen leikki, josta kukaan ei jäänyt ulkopuoliseksi. Mutta kaikissa peleissä on aina se vaara, että niihin koukuttuu – niin myös tähän. Leikki jatkui niin kauan, että lopulta ylläpidin sitä samaan aikaan, kun luin kiehtovaa kirjaa. Ja voi miten hyvin me kaikki viihdyimmekään!

Enpä haluaisi olla puolustuskyvytön pääsiäislenksu,
kun lenksukylää vaanii näin skarppi pikkukissa.

Tämä lenksu luuli löytäneensä hyvän piilon,
mutta kukaan ei pelastu superkattimatilta!

Näin näppärästi se astelee lenksujen valtakuntaan.

Yksi meinasi lentää yli käenpesän, mutta salamankaltainen
tassunleiskaus muutti veijarin suunnitelmat.
Nuppu rakastaa lenksua, joka kimmeltää
sävy sävyyn sen sinisilmien kanssa.

Ettei Nuppu vain keskittyisi nyt liikaa poseeraamiseen?

Gärräyh! Hurja peto tuli esiin sittenkin! Nuppu ei ole
tippaakaan nössö tai lälly, jos joku ehti jo niin ajatella.