MacMiau vs. Nauguson

Brittilomastamme on kulunut jo muutama helteinen viikko, mutta Edinburghin kaikuja heijastuu yhä Hupsuttamon arkeen. Nautimme iltapäiväkahvin kyljessä skotlantilaista kermatoffeeta, tapitan iltaisin Netflixistä Outlanderia ja verhoilen välillä pienet kissani tuliaistartaaniin. 

Katsokaapa tätä laddieta! Se on klaanipäällikkö Juju MacMiau. 

Kilttiin pukeutunut kiltti Juippi ei pelkää kastaa tassujaan
Loch Tummelin aaltoihin tunaa pyydystäessään. 

Sen seiväsmäiset koivet säikyttävät paitsi kalat myös viholliset...

 

...ja se ulottuu pystysuunnassa yhtä korkeaksi...

...kuin Edinburghin maailmanpyörä ja Scott's Monument yhteensä.

Tämä soma lassie taas on lady Nuppubelle.

Naugusonin klaanin sankaritar istuskelee mielellään
tartaanipäällysteisellä pehmotyynyllä Blairin linnassa… 

…ja piipittää kilpaa säkkipillien kanssa.

Nuppubellen ei tarvitse uhota voimalla tai viiltävällä älyllä,
vaan se sokaisee klaania uhkaavat muukalaiset söpöydellään. 

Onhan se soma kuin metsälammen suloisin lumpeenkukka...

...ja makeampi kuin peliluolan sokerisin tikkunekku!

Jos Juju MacMiau ja Nuppubelle Nauguson päättäisivät aloittaa
opinnot Tylypahkassa, ne perustaisivat sinne aivan omat tuvat.

Laddie pelaisi innokkaasti huispausta Arkalikon riveissä...

...ja lassie kehräisi hartaasti Pöfföhöh-tuvan pehmeillä löhösohvilla.

Tai sitten se tuijottaisi Iseeviot-peiliin raksuista haaveillen.

Koska tämän postauksen aiheena on hurjapäinen klaanien sota vanhaan skottityyliin, ei vastakkainasetteluilta voida välttyä. Kumman klaanin tupaan sinä liittyisit?

 

Arkalikkojen joukossa saisit ujostella, jos siltä tuntuu.
Torstaisin syötäisiin tunaa, ja helteilläkin sportattaisiin.

Pöfföhöh taas olisi omiaan lekottelun, piippailun ja herkuttelun
 ystäville. Sipsejä ei tähän tupaan kuitenkaan saisi tuoda!

Arkalikko vai Pöfföhöh? 

Nyt on aika tehdä päätös ja ilmoittaa se perustelujen kera kommenttiboksissa! 

Juju MacMiau ja Nuppubelle Nauguson kiittävät jo etukäteen ja muistuttavat, 

ettei molempia saa valita. Ne myös vakuuttavat, että pöfföhöhit ja arkalikot 

kyläilevät ilman muuta toistensa luona.

Juju Potter ja Feeniksin kilta

Oletteko koskaan törmänneet muinaisen Egyptin myyttiseen Feeniksiin? Se on häikäisevän kaunis ja äärettömän pyhä tulilintu, joka pörhistelee punakultaisissa höyhenissään ja omistaa hämmästyttäviä taikavoimia. Sanotaan, että feenikslintu lehahtaa paikalle silloin, kun sen apua kipeimmin tarvitaan, ja sen kyynelissä on parantavia voimia, jotka herättävät henkiin jopa totaalisesta kuukahduksesta. Tällaista supersiivekästä tarvittaisiin siellä sun täällä, mutta valitettavasti maailmassa on vain yksi Feeniks kerrallaan. Olen viime aikoina pohtinut olennon tämänhetkistä sijaintia, sillä kaksiossamme on viime aikoina lepatellut yksi kultahöyheninen tipu, joka ei vaikuta miltään ihan perusnaakalta. Se on nimittäin ollut suorastaan maaginen inspiraation lähde molemmille kissoille ja saanut niiden kunnon kasvamaan hämmästyttävän kovaksi. Ehkäpä Nupun tervehtyminenkin on sen kultakyynelten ansiota?

Taloutemme muut peipot suorastaan palvovat tätä uutta tulokasta ja tarjosivat sille
mahdollisuuden asua niiden pesässä. Sympaattista juu, mutta fiksua? Ei välttämättä.

Feeniksiin esimerkiksi Harry Potterin ja Albus Dumbledoren kautta perehtyneet lukijat voivat arvata, mikä saattaa vielä koitua kohtaloksemme. Vaikka tämä kullanhohtoinen lintunen on tervetullut vieras, sillä on yksi paha tapa. Kun se on elänyt tuhat vuotta, se rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen tuleen niin, että koko komeus roihahtaa liekkeihin juhannuskokon lailla. Kun höskä on palanut poroksi, tuhkasta nousee uusi, nuori Feeniks maailmaa parantamaan. Nuppu ja Juju eivät kuitenkaan halua, että niiden rakas MS Nuppu of the Seas -laiva käräytettäisiin karille, joten ne päättivät antaa Feeniksille kyytiä niin, että sen peppusulat vain pöllyäisivät.

 

Tässä on perimmäinen syy, miksi tipit ja sylvesterit ovat aina tukkanuottasilla. 

Totta maar kultasiipi säikähti! Se läpsäytti itsensä lentoon ja yllätti saalistajat kauneudellaan.

Muistutin, että jonkun olisi parasta saada Feeniks kiinni ja udella sen ikää ihan vain varmuuden vuoksi. Jos tipusella on plakkarissa esimerkiksi vain 900 vuotta, meillä ei ole tarvetta hankkia palosammutinta vaan voimme antaa linnun lepatella kaikessa rauhassa keskuudessamme ja tirauttaa kyyneliä joko Nuppusen tassulle tai peppanaan aina tarpeen vaatiessa. Juju jatkokehitti ajatusta niin, että voisimme perustaa Feeniksin killan, joka lähettäisi lintusen kyynelehtimään myös muiden eläinten ja kilttien ihmisten pipit pois. Feeniks oli kuitenkin saatava ensin kiinni, jotta sen kanssa voitaisiin käydä tällainen kehityskeskustelu.

Juju yritti pyydystää linnun esittämällä selkäkolotuksesta kärsivää
preeriakoiravanhusta, mutta Feeniks ei mennyt tietenkään lankaan.

Niinpä Juju viritti perinteisen varjostuksen.

 

Alkoi hurja hippaleikki, enkä ollut aina varma,
pyydystikö Feeniks Jujua vai Juju Feeniksiä.

 

Lopulta Juju otti Feeniksistä tiukan haliotteen
ja KUISKUTTI sen korvaan sovitut kysymykset.

 

Feeniks ei vastannut mitään, koska se kuuroutui hetkeksi Jujun huudosta.
Niinpä Nuppu päätti kokeilla lempeämpää taktiikkaa. Kuti, puti, kuti!

 

Kutittelu tehosi Feeniksiin komentelua paremmin, ja se suostui juttusille
Matrix-älyään käyttävän Nupun kanssa. Saatoimme Jujun kanssa vain
ihailla, kuinka meitä viisaammat sielut kävivät sanatonta keskusteluaan.

Kun juttutuokio oli ohi, odotimme jännittyneinä, perustaisimmeko killan tänään vai huomenna. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä Nuppu kertoi, ettei Feeniks ollutkaan Feeniks. Se on kuulemma vain törkeän tyyris (= 14,90 €) kissanlelu, joita myytiin Lemmikkimessuilla epätoivoisille kissaemoille, jotka etsivät kipeästi tuliaisia kotiin jääneille mussukoilleen. ”Feeniksillemme” voi kuulemma hankkia vaihtopään, ja kissojen maagiselta vaikuttanut innostus liittyikin vain mekanismiin, jossa sulkatuppo pyörii lentäessään ja aiheuttaa siipien havinaa muistuttavan flapflap-äänen. Sitä ei ainutkaan metsästysviettinen katinkutale voi kuulemma vastustaa. Voihan masennus! Feeniksin kilta jääkin vain haaveeksi, sillä tämä sulkasieppo ei itke, vaikka sitä kuinka nujuuttaisi...

 

Puskii, Juju Potter!

Ei-niin-tyly pahka

Harry Pottereita lukiessani mietin aina, mikä olisi minun suojeliukseni eli eläinhahmo, joka syöksyisi kirkkaana loistaen avukseni aina, kun ankeuttajat piirittäisivät minut tai saisin kannoilleni itsensä Voldemortin. Siihen aikaan kuvittelin, että näkisin hädän hetkellä suloisesti hohtavan luppakorvakanin tai takajaloilleen kavahtavan andalusianhevosen. Nyt tiedän, että turvakseni töpöttelisi kokonaista kaksi eläinhahmoa pörröisine häntineen ja kutittavine viiksineen. Safiirinsinisten silmien lumoavassa tuijotuksessa Voldemortistakin tulisi hetkessä hyvis.

"Söpöliys räggäriys" -taika ei petä koskaan.

Rowling on huipputaitava kirjailija, mutta en voi olla ihmettelemättä, miten hänen Potter-tuotannossaan on ohitettu kiehtova kissateema lähes täysin. Kissat ovat vain epämääräisissä sivuosissa, vaikka eivätkö ne ole perinteisesti noitien parhaita ystäviä? Jos minä saisin hieman säveltää jatkoa kirjasarjalle, Tylypahka olisi pullollaan kissoja. Harry Potterin sijaan pääosassa häärisi paitsi huispauksen myös agilityn mestari, hurmaava Juju Potter. Hänen paras ystävänsä olisi toimelias Nuppu Granger, joka saisi kaikki Rohkelikon kollikissat naukaisemaan ihastuksesta. Takuuvarma bestseller, sanon minä.

Sängyssämme on usein tällainen pahka,
mutta se ei ole tyly. Kun sitä koskettaa,
se alkaa hurista hyväntuulisesti.

Postipöllönä asunnossamme lepattelee tunturipöllö Nuppuwig.