Läpi madonreiän!

Kevät on sytyttänyt Jujussa vahvan matkustusvietin. Palveluskunta joutuu työntämään Mato Matalaa niin keittiön kuin eteisenkin matolla monta kertaa päivässä, ja muutamien viikkojen ajan Jujustellar on matkustanut myös galaksista toiseen. Siinä missä Einstein ja Rose keksivät madonreiän olemassaolon, Juju on maailman ensimmäinen kissa, joka pujahti sen läpi. Kalpene Laika-koira! Kuussa hengailu on pientä lientä verrattuna mustassa aukossa suihkimiseen.

 

Pakko myöntää, että aluksi Jujua vähän jännitti.

 

Se yritti kurkistaa mustan aukon taakse, mutta eihän siellä
ollut kuin pimeyttä ja kuonoa kutittavaa avaruuspölyä.

 

Uteliaisuus vei lopulta voiton, ja Juju törkkäsi tassunsa tuntemattomaan.
Avaruuslisko ei puraissut sitä, eikä Jujua edes imaistu olion vatsaan.

Ennen kuin Juju huomasikaan, se oli kainaloitaan myöten
mustan aukon armoilla. Paluuta menneeseen ei enää ollut.

Whoaa! Juju näki väripyörteitä, tähtisumua ja universumin uudet ulottuvuudet!

Jujustellar tunkeutui rohkeasti sinne, minne ainutkaan kissa ei ole
 aiemmin tunkeutunut. Vain peppu jäi turvaan omalle galaksille.

Aikansa kiikattuaan Juju uskalsi ryömiä kokonaan madonreiän läpi.

Poitsu kartoitti uusia universumeja vuosisatojen ajan. Se nuuskutteli ja touhotti, opiskeli avaruusteknologian tohtoriksi, söi sata säkillistä raksuja ja päihitti toisen galaksin bordercolliet agilitykisoissa. Sen jälkeen se huomasi jossain tutun näköisen rinkulan, ja intuitiivisesti sen huulilta karkasi sana ”mama”. Juju puikkasi kuononsa kolosta ja näki hohtavia sydämiä, jotka kutsuivat sitä kotiin.

 

Hupsassaa! Pienen pojan viikset värisivät liikutuksesta, kun se
bongasi maton, jolle se on niin monta kertaa kakonut karvapallon.

Sen silmissä siinsi myös jotain äärettömän rakasta: kuivattu kanapala.

Ja olihan siellä tunnelin päässä myös oma emo, joka ei ollut edes tajunnut, että
Juju oli ollut kateissa satojen vuosien ajan. Aika oli tuntunut parilta sekunnilta!

Olemme jatkaneet avaruusmatkailua naamioimalla sen arkiseksi agilitytempuksi. Juju oikeastaan keksi pujahduksen itse, sillä ensimmäinen musta aukko löytyi hassunmuotoisesta laatikosta, jonka isikissi osti beibiporkkanoille (= Jujulle ja Nupulle) Stockmannin hulluilta päiviltä.

 

Tästä tunnelista ei silti mennä galakseihin vaan
ihan vain laatikon vasemmasta reunasta oikeaan.

 

Tämä taas olisi se mystinen madonreikä...

...mutta Nupulle se kuitenkin on silkka kehys, jonka
takana se voi keikistellä ja näyttää maalaukselliselta.

Koska meillä Hupsuilla alkoi nyt ihanan aurinkoiseksi lupailtu talviloma, minulla oli aikaa askarrella Jujun uudesta avaruusmatkailusta pieni elokuva. Toivottavasti pidätte scifistä, sillä tässä pätkästä puikitaan Hupsuttamosta aina galaksien ääriin saakka:

Tähtioppilaan edistysaskelia

Eilen oli tuiki tavallinen toukokuinen tiistaipäivä. Ei mitään uutta auringon alla, kunnes saavuin kotiin töistä ja tanssitunnilta ja sain Jujulta poikkeuksellisen riehakkaan vastaanoton. Se oli selvästi odotellut minua, sillä se suorastaan villiintyi paluustani: juoksenteli ja hyöri ympärilläni ja kiivetä rapisteli kiipeilypuuhun korvat formuloina. Kun silitin sitä, se pötkähti lepotasolle niin riemukkaan velttona, että oli vähällä lerpsahtaa reunan yli. Samalla sen pikkuinen kehruumoottori käynnistyi, ja Juju sulkeutui pehmoiseksi keräksi käteni ympärille.

Jujun vaihtoehtoinen leikkiinkutsu näyttää tältä. Se kuulostaa narinalta
ja ilmenee myös viherkasvien nakerteluna.

Yltiöpäisen villistä tervetulotoivotuksesta innostuneena päätin järjestää Jujulle erityismukavan illan, johon kuuluisi koulutusta, leikkiä, harjausta ja yleismaailmallista suukottelua. Juju taas oli varannut minulle monta tähtihetkeä, joita olen odottanut jos nyt en koko elämääni niin ainakin useita kuukausia. Viime marraskuussa kirjoitin päivityksen kissankouluttajan aivopähkinöitä, jossa tunnustin ikuisuusongelmamme: olen opettanut Jujun nostamaan lelun suuhunsa, mutta minulla ei ole ollut aavistustakaan, kuinka saisin sen tuomaan lelun minulle. Vaan nytpä on! Eilen Juju hoksasi homman sattumalta itse, ja minä olin skarppina naksuttimen kanssa. Pudotin lenksun Jujun sivulle ihan sen viereen, joten Juju vain kääntyi paikallaan, nosti lenksun suuhunsa, suoristautui ja pudotti lenksun eteeni. Silloin naksautin, kehuin kamalasti ja annoin ruhtinaallisen palkinnon. Juju tajusi jälleen homman heti, ja kun tuo piste saavutettiin, saimme tempun hallintaamme! Nyt voin lisätä vähitellen välimatkaa, kun Juju ymmärtää, että naksaus tulee vasta silloin, kun lenksu nököttää nenäni alla.

Oikeaoppinen alkutilanne on siis tämä. Aiemmin tein virheen heittämällä lenksun
liian kauas tai pudottamalla sen liian lähelle eteeni. Molemmissa tapauksissa Jujun
oli lähes mahdoton tehdä vahingossa oikein.

Kun lenksu oli nyt riitävän lähellä, Jujulle tuli houkutus
tarttua siihen. Mutta kuka kissa nyt mutkalla tykkäisi olla?

Niinpä Juju sitten oikaisi itsensä! HEUREKA!

Olisin tyytynyt tähän oivalluksen tuomaan riemuun, mutta Jujulla oli vielä hihassaan yksi ihana yllätys, joka nostatti hellyttävyydessään kyyneleet silmiini. Kirjoitin helmikuussa hieman katkerahkon tilityksen Mato Matala matkustaa, jossa kerroin Jujun ja mieheni yhteisestä rituaalista nimeltä matkustus. Siinä Juju hilautuu mattoa pitkin kyljellään ja ponnistaa aina vauhtia mieheni käsistä. Kesti kauan ennen kuin edes näin tuon tempun, eikä Juju suostunut tekemään sitä ikinä minulle, vaikka kuinka kerjäsin. Mutta eilen tähänkin tuli muutos: kun tulin hampaita pesemästä, Juju odotti minua oven toisella puolella ja kellahti kyljelleen eteisen matolle. Mieheni sattui näkemään tilanteen ja väitti, että Juju haluaa matkustaa. Kyykistyin äkkiä ja asetin innosta tärisevät käteni ponnistuslaudaksi varmana, että Juju huomaisi haparoinnin ja jättäisi reissut väliin. Se teki kuitenkin matkustustempun pariinkin kertaan, enkä olisi voinut kuvitella hupsumpaa ja suloisempaa päätöstä päivälle, jolloin tehtiin historiaa monella tapaa.

Iltaleikkeihimme kuului myös tämä kilisevä pallo,
jota Juju osaa työnnellä pyynnöstä kuonollaan.

Jujusta on myös ihanaa pudotella palloa tunneliin tai
hyökätä sen kimppuun tunnelista käsin niin, että pallo
sinkoutuu ilmaan kuin tykin suusta.

Kun minä ja Juju leikimme ja kouluttauduimme, Nuppu luki Madonnan elämäkertaa.
Toivottavasti kirjastossa ei huomata lievästi järsittyä päänauhaa. Jujun mielestä
taas on ajanhukkaa lukutoukkailla, kun tarjolla olisi sporttistakin ajanvietettä...

Mato Matala matkustaa

Olen aina ajatellut, että Juju on niin mammanpoika, ettei sillä voi olla salaisia rituaaleja muiden kuin minun kanssani. Meillä on yhteinen aaltopituus, ja minun sylini on syleistä paras. Järkytys olikin suuri, kun jokin aika sitten kuulin salaisesta leikistä, joka on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa selkäni takana. Enkö minä, rakas emo, olekaan enää kaikkien leikkien kuningatar? Juju ei edes olisi vaivautunut asiasta mainitsemaan, mutta mieheni onneksi lörpötti minulle kaiken. Eilen aamulla näin myös vihdoin omin silmin, mistä oikein on kyse.

Mitä kummaa kullanmuruni salailee?

Leikin tähti on Juju, joka matkustaa. Sitä ei kanneta sylissä, vedetä kärryssä, kyyditä polkupyörän tarakalla tai lähetetä possujunan matkaan. Se ei edes poistu asunnostamme tai käytä lainkaan etutassujaan. Matkustusajankohdaksi valikoituu usein aamu, kun mies on käynyt lenkillä ja venyttelee eteisessä. Juju pötkähtää kyljelleen miehen eteen ja asettaa takajalat hänen käsiään vasten. Sen jälkeen alkaa reissaaminen: Juju painaa kuononsa rennosti maahan, ponnistaa miehen käsistä takajaloillaan vauhtia ja liukuu eteisen mattoa pitkin eteenpäin. Koska Juju todellakin liikkuu roimasti, myös miehen täytyy seurata sitä ja tarjota taas käsillään uusi ponnahdusalusta. Me tytöt emme ymmärrä moista matomöngintää, vaan hihittelemme poikien touhuille. Se onkin meidän salaisuutemme...

Yritin maanitella, että saisin matkustuskuvia, mutta sain vain söpöstelyä.

Sitten Juju näytti ex tempore tällaisen tempun.

Se virnuili minulle eikä ollut yhtään matkustustuulella...

Lopulta Juju suostui demonstroimaan matkustusleikin aloitusta tämän verran, kiltti poika kun on. <3