keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mato Matala matkustaa

Olen aina ajatellut, että Juju on niin mammanpoika, ettei sillä voi olla salaisia rituaaleja muiden kuin minun kanssani. Meillä on yhteinen aaltopituus, ja minun sylini on syleistä paras. Järkytys olikin suuri, kun jokin aika sitten kuulin salaisesta leikistä, joka on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa selkäni takana. Enkö minä, rakas emo, olekaan enää kaikkien leikkien kuningatar? Juju ei edes olisi vaivautunut asiasta mainitsemaan, mutta mieheni onneksi lörpötti minulle kaiken. Eilen aamulla näin myös vihdoin omin silmin, mistä oikein on kyse.


Mitä kummaa kullanmuruni salailee?


Leikin tähti on Juju, joka matkustaa. Sitä ei kanneta sylissä, vedetä kärryssä, kyyditä polkupyörän tarakalla tai lähetetä possujunan matkaan. Se ei edes poistu asunnostamme tai käytä lainkaan etutassujaan. Matkustusajankohdaksi valikoituu usein aamu, kun mies on käynyt lenkillä ja venyttelee eteisessä. Juju pötkähtää kyljelleen miehen eteen ja asettaa takajalat hänen käsiään vasten. Sen jälkeen alkaa reissaaminen: Juju painaa kuononsa rennosti maahan, ponnistaa miehen käsistä takajaloillaan vauhtia ja liukuu eteisen mattoa pitkin eteenpäin. Koska Juju todellakin liikkuu roimasti, myös miehen täytyy seurata sitä ja tarjota taas käsillään uusi ponnahdusalusta. Me tytöt emme ymmärrä moista matomöngintää, vaan hihittelemme poikien touhuille. Se onkin meidän salaisuutemme...

Yritin maanitella, että saisin matkustuskuvia, mutta sain vain söpöstelyä.

Sitten Juju näytti ex tempore tällaisen tempun.
Se virnuili minulle eikä ollut yhtään matkustustuulella...
Lopulta Juju suostui demonstroimaan matkustusleikin aloitusta tämän verran, kiltti poika kun on. <3

2 kommenttia:

  1. Juju onkin tainnut Jujuttaa sinua, kun noin kovasti luulit ettei salaisia leikkejä olisi muiden kanssa ;) Ihana tuossa kuvassa kun juju on tuota koria vasten niin näyttää kun se yrittäisi kataa koria päällesi '' menes nyt siitä''. Hauskaleikki ei taitasi täällä onnistua, ruffe tykkää vain ottaa tukea jaloillaan polvestani kun rapsutan häntä hännän juuresta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, melkoisen velmu otus tuo Juju. :-D Ties mitä kaikkea muuta on käynnissä, mutta mulla ei vain ole hajuakaan. Enkä edes tajunnut, että mokoma jätkis yritti kaataa korin päälleni. :-D Ettäs kehtaa, ja minä vain pussailen sitä palkinnoksi... <3 Tukitassut ovat ihania rapsutettaessakin!

      Poista