Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. marraskuuta 2024

Tulisilla hiirillä

Meille on muodostunut parin viime vuoden aikana syysmuuttoperinne. Kun piha paketoidaan talviteloille ja pimeys saa minut käpertymään sohvankulmaukseen kissa kainalossa, on aika lehahtaa etelään alkuperäiseen Hupsuttamoon. Niin tapahtui tänäkin vuonna, ja laskeuduimme kaupungin välkkeeseen jo kolmisen viikkoa sitten.

Täällä sitä kökötetään kaupunkisohvalla kissa visusti kainalossa!


Nuppu ja Juju osaavat nykyisin matkustaa melkein kuin ammattilaiset ja sopeutuvat nopeasti kerrostaloelämään, vaikka aluksi naapureiden aivastukset ja kolinat saivatkin pikku korvat kääntyilemään. Ensimmäisinä öinä jetlag vaivasi pörryköitä, ja ne tulivat oven taakse naukumaan jo viiden aikaan aamuyöstä. Kerran tällaisen herätyksen kajahtaessa näin unta, jossa soitin viulullani orkesterissa kappaletta ”I left my heart in San Francisco”, ja joku täti alkoi laulaa sitä mukana vonkuvalla äänellä.

 
Nauratti, kun täti paljastuikin meidän heleä-ääniseksi Juitsiksi!

Viikkojen kuluessa kaupunkielämämme on asettunut tuttuihin uomiinsa. On ollut hassua, miten kaikki vanhat rutiinit löytyvät aina yksi toisensa perään, kuten esimerkiksi kissojen iltahärvääminen. Se iskee noin kahdeksan tai viimeistään yhdeksän aikaan: Nuppu ja Juju ovat kuin tulisilla hiirillä, kuten meillä kaksijalkaisilla on tapana ilmiötä kuvata. Ne tulevat viereemme istumaan, tönivät tassulla, inisevät ja piirittävät meitä kuin hahtuvaiset hait. Silloin on kiire käynnistää vanha tuttu possujuna, tuo rutiinien ruhtinas ja arjen aatelinen! Muistamme iltatoimien koreografian edelleen, ja pisteeksi iin päälle siihen on lisätty pitkä leikityssessio Nupun rakkaimmalla piiperryslelulla, joka saa neitosen yhäkin vaanimaan ja poukkoilemaan kuin pikkuruisen kissanpoikasen. Ja sellainenhan meidän kullannuppu toki vielä onkin!
 
Kannatti kömpiä boksiin, koska se toi maailman parhaan lelun luo!

tiistai 28. joulukuuta 2021

Jarru pohjassa!

Tuttu sanonta kuuluu ”Parempi räggäri pöntössä kuin kymmenen pipossa”, mutta joulun alla totesimme tuon vanhan kansan viisauden aivan huuhaaksi. Miten helppoa olisikaan kiikuttaa räggäri pipossa boksiin tai vaikka autoon asti, mutta pöntössä se jumittaa pahemmin kuin viiksikarva kontaktimuovissa.
 
Siinä on ja pysyy!

Olimme suunnitelleet kissojen joulupaketoinnin mielestämme tosi fiksusti, mutta kuten yllä olevasta kuvasta voitte huomata, ihan kaikkea emme olleet ajatelleet. Kenellekään ei ollut juolahtanut mieleen, että Nuppu pyrähtäisi pyydystyshetkellä pönttöön ja jäisi sinne pesimään. Maanittelimme sitä ulos herkkujen, lelujen ja kaikenlaisten lomalupausten avulla, mutta se vain kurkisteli kiinnostuneena puuhiamme ja vetäytyi aina takaisin pieneen, turvalliseen tupaansa.

Pläräsimme lintukirjoja ja yritimme selvittää,
kauanko tämän sortin tiput keskimäärin munivat.


Hiivimme lopulta kokonaan eri huoneeseen ja toivoimme, että uteliaisuus ajaisi porsaan kotiin, mutta se oli turha luulo. Kello tikitti jo ties mitä, ja tunnin houkuttelun ja kikkailun jälkeen isikissillä meni hermo viimein välähti. Hän viritti raapimispöntön viereen pehmoisen alustan, jota kohti pömpeliä alettiin varovasti kallistaa. Tuossa tuokiossa Pömppä hömppäsikin ulos ja kaapattiin salamana boksiin.

 
Ei voi Nuppua syyttää siitä, että se olisi
mieluummin skipannut tämän lystin!


Nuppulaattorin kuonosta kuului parit närkästyneet mähhäykset, mutta muuten ajomatka sujui oikein hyvin. Lomakohteessa molemmat katit olivat heti kuin kotonaan, ja yhtäkkiä iltapäivän jarrut ja jumit tuntuivat ihan turhilta.
 
Miksi kukaan kieltäytyisi tällaisesta luksuslomasviitistä?

Kun kysyin Nupulta, kannattiko lähteä reissuun, sain vastaukseksi iloista hurinaa. Juitsi oli jos mahdollista vieläkin riemukkaampi: se heittäytyi matolle kyljelleen ja ihan selvästi hymyili autuaan näköisenä. Loma taitaa siis olla kissan parasta aikaa!
    
”Täällä on ih-ih-ihanaa, mama! Viisi tähteä ja jujukaijamerkki!”


Ehkäpä seuraavan kerran reissuun lähtiessä
kaikki räggärit ovat heti alusta asti pipossa...


Nautimme kaikki ihanasta joulusta talvimaisemissa, ja
seuraavissa postauksissa kerromme vielä lisää reissustamme!

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Reissukissat Nuppu ja Juju

Hupsut eivät ole koskaan olleet suuria maailmanmatkaajia. Jos emo ja iskä ovat tarvinneet maisemanvaihdosta, karvapalleroille on hommattu aina vakihoivaajaksi Mummi Poppanen. Viimeisen puolentoista vuoden aikana sekin vaihtelu on hävinnyt kuin karvatuppo tuuleen, koska Hupsuttamossa on pidetty yhtä matalaa profiilia kuin muuallakin maailmassa. Juuri missään ei ole piipahdettu, eikä meilläkään ole vieraita poikennut. Yksi uusi perheenjäsen meille tosin saapui… Kuka haluaa kertoa lisää?
 
”Ai, joo. Se on harmaa, ja sillä on kumiset tassut.”
”Ja sekin hurisee ja pörisee. Vähän niin kuin me.”

Vaikka hankimme auton melkein vuosi sitten, Hupsuille koko juttu oli silkkaa urbaania legendaa aina helatorstaihin saakka. Vasta silloin pörrykät nimittäin vietiin ensimmäiselle ajelulle, jota oli valmistettu huolellisesti jo pidemmän aikaa. Boksi ja kuljetuskassi olivat olleet näkösällä yli viikon, niitä oli sisustettu kotoisaksi ja niissä oli tarjoiltu herkkuaterioita.
 
”Let's go!” Juju sanoi kärsimättömästi, ja kieltämättä meillä muillakin oli jo kova matkakuume.

Herkkähermoisena emona olin stressannut jonkin verran, miten kaikki sujuisi, mutta saimme katit helposti bokseihin ja turvavöihin, ja menin vielä itse takapenkille henkiseksi tueksi. Sitä tarvittiin ainakin Lahteen asti, sillä Jujun kuonosta karkaili tasaiseen tahtiin mourahtelevia ääniä. Lauloin Pientä ankanpoikasta ja muita Jujun lempilauluja, ja lopulta se uskoi, ettei välitöntä vaaraa ollut. Nuppu oli jo monta kertaa nukahtamassa, mutta lopulta Juitsi aina herätti siskon kysymällä, oliko vielä pitkä matka.

Ja kyllä muuten oli!


Lopulta kuitenkin koitti se suuri hetki, kun saavuimme itäiseen Mummilaan! Nuppu ja Juju eivät olleet käyneet siellä sitten ensimmäisen joulunsa, mutta tuntuivat muistavan vielä paikat ja tietenkin tutut ihmiset. Nuppu kiersi heti kaikki huoneet läpi lasitettua parveketta myöten, mussutteli Mummin kanssa, moikkasi pappaa ja meni sitten sohvalle sukimaan reissussa rähjääntynyttä turkkiaan.

Nupulla alkoivat heti todelliset kissanpäivät.


Mummikin oli jo ikävöinyt pikku turrikoita. <3


Olin kuvitellut, että Juju ei uskaltautuisi ollenkaan kassista ulos, mutta tällä kertaa pieni punanenäpoitsu sipsutteli melko rohkeasti heti näytille. Se tutki varovasti paikkoja, jumittui joksikin aikaa sohvan taakse mutta hiippaili sitten muiden seuraan. Se kävi jopa Mummin vaatekaapeissa! Kaikki sujui täydellisesti, kunnes jatkosuunnitelmat löivät varsinkin Nupun ällikällä: pyydystimme sen ja Juitsin uudestaan bokseihin, sillä jatkaisimmekin matkaa vielä vähän: olimme nimittäin varanneet meille huoneistohotellista perhehuoneen, jossa voisimme levittäytyä ihan rennosti kimpsuinemme, kampsuinemme ja tietenkin katteinemme. Ja Nupun mielestä se oli kaamea vääryys! Se olisi halunnut jäädä Mummilaan, mutta onneksi Mummi lähti saattamaan pieniä kisuja uuteen paikkaan.
 
Se oli huoneistohotelli Marja Mikkelin kasarmialueella!

Emme olleet koskaan aikaisemmin olleet hotellissa kissojen kanssa, mutta vastaanotto oli lämmin ja paikka vaikutti juuri meille sopivalta:

Meille oli kaksi huonetta ja kylppäri - ja tilaa Nupun ja Jujun omille tavaroille,
kuten veskille, pedille, raapimakaktukselle ja punkeromaiselle kissanhoitorepulle.


Perhehuoneessa lapsille oli tietenkin kerrossänky,
jossa oli hupaisat Itse ilkimys -lakanat....

 
...ja leikkisät nokkamukit!


Katit tosin päätyivät käyttämään enimmäkseen näitä hauvakuppeja.

 
Maisematkaan eivät olleet lainkaan hullummat!


Hotellissa Jujusta kuoriutui hurjan rohkea reissukissa. Se oli selvästi innoissaan ja tutki paikkoja siinä, missä Nuppu mökötti yhä sängyn alla ja kantoi meille kaunaa, kun ei ollut saanut jäädä ikuisiksi ajoiksi Mummin luo. Onneksi se kuitenkin antoi kaiken anteeksi päästessään nukkumaan viereemme koko yöksi. Aina välillä heräsin siihen, kun Nuppu mönki naamani yli, mutta muuten kissat osasivat käyttäytyä melko hyvin. Paitsi Juju, joka herätti meidät ensimmäisenä aamuna antamaan ruokaa viiden maissa!


”Ootko mama koskaan kuullut aikaerorasituksesta eli jet lagista?”

Vietimme Mikkelissä kokonaista kolme yötä, ja kissat tykästyivät majapaikkaamme. Ne olivat ihanan reippaita, ruoka ja leikit maistuivat - ja tuntui hellyttävältä lomailla kerrankin niin, että pikkuhöppänät olivat mukana menossa ja virkistyivät siinä missä palvelusväkikin.

Tältä näytimme vain sinä ekana aamuna, kun heräsimme viideltä!

 
Ensin piti lepäillä arjen väsymykset pois.

 
Sitten jaksoi katsella historiallisia rakennuksia ja vilkutella pörriäisille.

 
”Äiskä, voidaanko me muuttaa tänne?”


”Ai ei? Miksei?”

Jujunkin mielestä paikka oli ihan kuin Hupsuille tehty,
sulautuihan se näppärästi osaksi huoneistohotellia
 
Nukkumapaikoissa oli ihanasti valinnanvaraa. Ja kuvittelenko vain, vai...

...oliko Nupun naamalla muikea kestohymy?

Virkeys ja tyytyväisyys paistoivat myös Juitsin nätiltä nassulta!


Loma hujahti ohi ihan liian pian, mutta näin jälkeenpäin tuntuu siltä kuin olisimme saaneet jo viettää kesälomaa pitkästikin. Viimeisenä aamuna katit päättelivät teippiharjaamisesta ja muista siivoustoimenpiteistä, että kotiinlähtö koittaisi pian. Kumpikaan ei olisi halunnut joutua boksiin, mutta niin se vain on, että kaikki kiva päättyy aikanaan. Kotimatkalla ei kuitenkaan ollut tavanomaista konserttia, vaan molemmat reissaajat käyttäytyivät ihanan rennosti. Kun pääsimme kotiin, Jujun nenä ei ollut yhtään punainen, ja vaikka Hupsuttamo ei ole puoliksikaan niin jännä ja eksoottinen paikka kuin hotelli, kissat hölköttelivät iloisina ympäriinsä ja tuntuivat taas arvostavan eri tavalla oman kodin rauhaa.

Mutta arvatkaapas mitä? Kesälomaan ei ole enää kuin pari viikkoa,
ja koska Hupsut olivat niin mukavaa matkaseuraa, ne pääsevät
mukaan reissuun seuraavallakin kerralla!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Pakulla neuvolaan

Tällä viikolla kalenteri kääntyi ovelasti lokakuun puolelle, vaikka kukaan ei ollut kysynyt, olisinko minä siihen vielä valmis. En ollut, mutta niin se oikea syksy vain tuli. Sen myötä tajusin, että minun olisi kipin kapin varattava Nupulle ja Jujulle eläinlääkäriaika vuosittaiseen tarkastukseen ja flunssarokotukseen. Päätin, että tällä kertaa miehenikin saisi luvan lähteä reissulle mukaan, sillä halusin hoidella kaksi pörriäistä yhdellä hännänhuiskauksella. Mutta mikä oli miehen reaktio? Hän tunsi piinaavaa etukäteishäpeää Jujun kumeasta kollimourusta, joka iskee aina bussimatkoilla. Mies ei kuitenkaan kieltäytynyt retkeilystä Melukylän lasten kanssa vaan keksi nokkelan keinon säilyttää kasvonsa: siirtäisimme kissat paikasta A paikkaan B netin kautta tilattavalla minibussilla.


Kun kerroin kissoille, että tilaisimme niille Kutsuplussan minibussin, molemmat sekoittivat
sen Paku ovelle -palveluun ja väittivät, ettei se ole aristokateille sopiva kulkuväline.

Kutsuplus-palvelu osoittautui autottoman kaksoiskissatalouden pelastukseksi. Minibussin sai tilata lähipysäkillemme, ja se vei meidät suorinta reittiä eläinlääkärin ovelle, sillä muita asiakkaita ei sattunut olemaan. Lysti kustansi vain alle neljä euroa per nenä (ja nolla euroa per kuono), eikä miumau-konsertti saanut kuskia pyörittämään silmiään tai naksuttelemaan kieltään. Hän vain katsoi lempeästi katteja ja kertoi, että hänen kotoaan löytyy samanmoinen otus, joka ei myöskään pidä matkustamisesta. Kuski vielä varmisteli, että pärjäämmehän varmasti, kun retuutimme maukukuorolaisten kopat ulos, ja kyllähän toki, sillä matka oli sujunut helpommin kuin koskaan aikaisemmin!

Nuppu (vas.) reissasi iskän kanssa ja Juju (oik.)
nautti minibussielämyksestä emon jaloissa.

Juju (vas.) ja Nuppu (oik.) lueskelivat juorulehtiä
aikansa kuluksi kissaklinikan odotushuoneessa.

Nuppu oli tohkeissaan, sillä pääsimme sen lempilääkärin vastaanotolle. Kun lääkäri kysyi, kummasta katista aloittaisimme, Nuppu viittasi yli-innokkaasti ja luikahti vapaaksi vankilastaan. Se hömpsötti tapansa mukaan tutkimuspöydällä ja kehrätä huristeli läpi tutkimuksen. Pikku höppänän korvia piti pikkuisen puhallella sydämen kuuntelun ajan, jotta se lopettaisi kehräilynsä edes hetkeksi. Kaikki oli onneksi kunnossa, ja eläinlääkäri oli iloinen Nupun tassusta, joka on ollut kunnossa jo kolmen kuukauden ajan. Jättimäisen hyttysen imaisustakin selvittiin pelkällä pikku inahduksella, joten neuvolaosuus oli onnellisesti ohi ensimmäisen potilaan kohdalta.

”Eikö voitaisi vielä tutkia lisää ja leikkiä taas sillä stetoskoopilla?" Nuppu ehdotti,
mutta aika aikaa kutakin, sillä pikkuveljenkin piti päästä tohtorin syyniin.

Juju oli ensimmäistä kertaa uudessa eläinlääkärissä ja käyttäytyi niin mallikelpoisesti, että emo oli haljeta ylpeydestä! Sitä kehuttiin atleettiseksi pojaksi, eikä se säpsähtänyt edes rokotteesta. Emon harmiksi ja häpeäksi molempien kissojen takimmaisista hampaista löytyi jonkin verran hammaskiveä, mutta sitä ei poistettu vaan keräillään vielä vuoden ajan. Emo keksisi hauskempiakin keräilykohteita kuten lapselliset kissapipot tai 50-luvun dekkarit, mutta niistä ei ollut vastaanotolla mitään puhetta. Lupasimme pyhästi jatkaa hammaspeikkojen hätistelyä niin, etteivät takahampaankutaleetkaan enää selviä pikku pölyhuiskinnalla vaan luututaan tästä lähtien pitkän kaavan mukaan.

Juju nökötti näin söpösti myös lääkärissä.
Saman katseen sain osakseni, kun sen
sydäntä kuunneltiin ja virtaviivaista
vartaloa hypisteltiin. No big deal.

Lääkärireissulla näimme pari muutakin ”lötköä” niin kuin eräs toinen ragdollin omistaja kissaansa kutsui. Kyseessä oli varmasti varttuneempia kolleja, sillä kokoa ja pörheyttä oli hurjasti enemmän kuin meidän sirpakoissa pikku otuksissamme. Odotushuoneessa olisi riittänyt jännää tutkittavaa pitkäksi aikaa, mutta poimimme miniräggärit mukaamme ja menimme pysäkille odottamaan ”paluupakua”. Seurasimme futuristisesti älypuhelimen kartasta, kuinka minibussi lähestyi oikeaa osoitetta ja nappasi meidät mukaansa minuutilleen oikeaan aikaan. Saimme köröttää taas keskenämme, ja tuota pikaa olimmekin jo bussipysäkillä aivan koti-ikkunan alla. Kissat olivat hyväntuulisia reissun jälkeen ja luulen, että yhteinen pakuseikkailu virkisti niiden mieltä.

Kiitos HSL ja Kutsuplus-palvelu! Ilman teitä Nuppu Nöppersön
nököttäisi yhä kissaklinikan ankealla betonipihalla.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Marakatti ja kesäkisu

Vielä pari viikkoa sitten unelmoin kesälomasta, joka olisi täynnä auringonpaistetta ja leppeää kesätuulta. Istuisimme söpösti Läntisen Mummolan puutarhassa ruudullisella viltillä, ja Nuppu ja Juju lekottelisivat vieressämme aurinkovarjon alla. Välillä tepastelisin pihaa ympäri niiden kanssa, ja vielä illallakin ihmettelisimme heinikossa sirittävien sirkkojen konserttia. Ehkä on siis vilkkaan mielikuvitukseni syytä, ettei totuus aivan vastannut odotuksiani. Turha edes sanoa mitään kahden viime viikon säistä tai siitä, että Nupun reistaava tassu on vetänyt lomamielen välillä hyvinkin matalaksi. Lisäksi onnistuin saamaan heti maisemaa vaihdettuamme raivostuttavan kesäflunssan, jossa yhdistyi ennenkokemattomalla tavalla täystukkoinen nenä ja kurkkukipu. Valvotun yön jälkeen sateen lotina tuntui entistäkin lohduttomammalta, mutta onneksi suunta on silti ollut ylöspäin, ja tämän blogin tähdillä on ollut koko ajan hulvattoman hauskaa, mikä on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä.

Juju-marakatin autuas lomavirnistys 
uudella ikkunalaudalla.

Automatka sujui tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. Jujua pelotti, mutta sekin rauhoittui, kun lauloin ääneni käheäksi. Nuppu istua plösötti boksissaan varsin tyytyväisen oloisena. Sekin miukui jonkin verran, mutta pääosin silloin, jos satuin katsomaan sen suuntaan. Viesti oli selvästi se, ettei Nuppu kokenut tarvitsevansa boksia vaan olisi mieluiten touhottanut ympäri autoa. Tästä syystä neitonen pysyi visusti laatikossaan, kunnes pääsimme Läntisen Mummolan eteiseen. Kun kuljetuslootien ovet vihdoin avattiin, hupsu ja tosi höpsö töpöttivät heti uteliaasti vapauteen ja muistivat selvästi tutut paikat. Seuraavat pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kissat tutkivat jokaisen nurkan ja säntäilivät riemuissaan ympäriinsä korvat formuloina.

Nuppu bongasi heti sumuverhon takana vekkulin kultatamariinin.

Vai onko se sittenkin pinkkinenämakaki? Jokin
vikkelä apinankutale se joka tapauksessa on...

Nuppu opettelee ulkoilua jahtaamalla sudenkorentoa.

Näin Nuppu nuuhkisi kukkasia, jos se vain vietäisiin ulos...

Tämän kiipeilijän täytyy olla röyhkeydestään tunnettu
hyppyhäntäbonobo, joka on pelastettu jo monesta pinteestä.

On ollut hellyttävää katsoa, miten onnellisia molemmat kissat ovat, kun uutta tekemistä on niin valtavasti. Jujusta on tullut melkeinpä sietämätön pikku riiviö, joka keikkuu toinen toistaan hullummassa paikassa. Kaikki koristeet on täytynyt takavarikoida, ja keksipä hömelö kissapoika jopa hypätä urkujen päältä kohti yläkertaan johtavia portaita. Onneksi olin vieressä ja pelastin äkkiä Jujun, joka roikkui portaista etutassuillaan ja sätkytteli säälittävästi. Olisi luullut, että sitä olisi nolottanut, mutta mitä vielä! Se jatkoi yläkertaan tähyilyä niin kaihoisasti, että portaat piti blokata myös sivuilta.

Yhä ylös yrittää...

Mutta entäpä sitten se retkemme päämäärä eli ulkoilu? Kun olin alkanut hieman toipua pahimmista flunssan oireista päivätorkkujen ja lääkityksen avulla, veimme kissat yläkertaan. Miehelläni oli remmin päässä Nuppu, kun taas itse johdattelin Jujua uusiin paikkoihin. Nupun kanssa kaikki näytti sujuvan kuin unelma: se kiersi koko yläkerran parveketta myöten eikä ollut moksiskaan. Juju sen sijaan hiipi matalana vierashuoneen sängyn alle ja tunsin oloni melkoisen toivottomaksi.

Nupun suhteen olin silti innokas ja vein sen seuraavaksi terassille. Se oli hieman hämillään mutta kuunteli kiinnostuneena linnunlaulua ja tuulen suhinaa. Siksi uskalsin seuraavana päivänä vain kaapata Nupun syliini ja viedä sen nurmikolle. Olin ulkona Nupun kanssa kahdestaan eikä minulla ollut edes puhelinta mukanani, joten hetki jäi tallentamatta videolle tai kuviin. Muistissani se säilyy silti aina, sillä Nuppu oli niin onnellinen, että melkein jouduin räpsyttämään kyyneliä silmistäni. Se taapersi heti kiinnostuneena ympäriinsä: tutki nurmea, kiviä, kukkia, pensaita, kärpäsiä ja pihan tavaroita. Kiersimme puutarhassa ainakin tunnin, ja se oli kesäni tähän mennessä parasta aikaa, todellista mindfullnessia. Kuuntelimme jokaisen rapsahduksen, surinan, liverryksen ja huminan. Nuppu hypähteli kärpästen perässä, nakersi marjapensaan oksaa, kieri onnellisena selällään ja kehräsi tyytyväisyydestä. Se leipoi tassuillaan sammalta ja katsoi minua silmiään hitaasti räpäytellen ikään kuin olisi kiittänyt, että vein sen ulos. Samaan aikaan kun tunsin iloa oman kissanmuruseni puolesta syytin toisaalta itseäni, etten ole uskaltanut viedä sitä aikaisemmin ulos. Maailma on vaaroja täynnä, mutta haluan antaa Nupun kokea lisää seikkailuja kanssani myös kotona. Aiomme siis etsiä turvallisen ulkoilupaikan kotimme läheltä mahdollisimman pian.

Hups heijaa! Nurtsilla ollaan, eikä pelota yhtään!

Nuppusen suuret safiirisilmät näkivät ihmeellisiä juttuja.

Nupun ulkoilusta hurmioituneena ajattelin, että Jujunkin on päästävä kokeilemaan ulkoilua. Niinpä vein Nupun sisälle ja valjastin seuralaisekseni Jujun. Jutustelin sille koko ajan ja kerroin, mitä kaikkea Nuppu oli juuri tutkinut. Koska olimme kahdestaan, Juju pysyi yllättävän rauhallisena paria harminaukua lukuun ottamatta. Laskin sen varovasti nurmelle, eikä paniikista onneksi ollut tietoakaan. Juju ei mönkinyt Nupun tavoin heti liikkeelle, vaan vaappui pitkän tovin jalkojeni juuressa. Kun mitään kamalaa ei tapahtunut, se lähti kuin lähtikin tutkimusmatkalle! Olin pakahtua onnesta, kun pupujussimaisen ujo kollini kulki hätäilemättä valjaissa. Vaikutti jopa siltä, että Jujusta voisi saada koiran kaltaisen ulkoilukaverin, koska se kulki melko nätisti vieressäni siinä missä Nuppu oli mennä viipottanut edelläni. Ensiulkoilumme kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen Juju alkoi pökkäillä minua siihen malliin, että arvelin sen hinkuvan sisälle.


Koska sää oli poikkeuksellisen hieno, kävimme Nupun kanssa ulkona uudestaan vielä saman päivän aikana. Silloin paikalla oli myös mieheni, joten pääsin ikuistamaan Nupun ulkoilua oikein kunnolla. Jujusta materiaalia on tulossa heti, jos sade suinkin suvaitsee loppua ja pääsemme edes vielä kerran ulkoilmaa haistelemaan!

Nuppu-neiti osasi poseerata luonnonkin keskellä niin kuin tietty Miss Ragdoll Wordlilta voi odottaa.

Uu, kesän katti mä oon...!

Nuppu kulki varsin pitkillä askelilla ja välillä jopa juoksi ja hypähteli.
Tuplaulkoilun jälkeen maistuikin sitten unet karvoilta suojatulla nojatuolilla.