Hupsut heijastukset

Viime viikolla Jujulta pääsi loppumaan sekä kana että kani (= Jujun lempparimärkäruoka), joten kiireisten asioideni top-listan ykköseksi kiri visiitti lähiostarille. Kun viipotin kohti kissainruokamyymälää, joku huusi kovaan ääneen ”Hei, heijastintyttö!” Koska muita välkkyjä ei ollut lähistöllä, päättelin, että itseäni huomattavasti nuorempi pojankloppi yritti kaupitella jotakin juuri minulle. Mumisin ”ei kiitos” ja lisäsin vauhtiani. Samalla kuitenkin tajusin nolona, etten ole vieläkään tehnyt postausta maailman parhaasta joululahjaheijastimesta, joka on niin hieno, että nousi jopa minua identifioivaksi tekijäksi. En ollut poitsulle punanuttu tai huppupää vaan heijastintyttö. Ja nyt saatte nähdä, miksi:

 

Näin upea heijastimeni on! Kuka tunnistaa, ketkä ovat taideteoksen muusat?

Oikein! Tässä huippumallien alkuperäisposeeraus.

Ihanan heijastimen takana on blogikaveriemme Amen ja Tuiken emo, joka on varsin näppärä tassuistaan – ja luova kuin mikä! Heijastimen kuvaaminen blogiin jäi aikanaan välistä, sillä olin siitä niin innoissani, että kiinnitin sen heti takkiini ja esittelin sitä ylpeänä kaikille. Pimenevät illat eivät tuntuneet missään, kun Nuppu ja Juju säihkyivät kaikkialla mukanani. Ehdinpä käydä ennen joulua myös heijastimen alkulähteillä Pikkukissan ja Piipittäjän luona.

 

Ame oli yhtä kaunis ja ihana kuin aina ennenkin!

Visiitin kohokohta oli, kun Tuikkukin uskaltautui seurustelemaan kanssani.

Miten ihmeessä sekin onnistui näyttämään ihan pikkukissalta?!

Pentumaista riehuntaakin nähtiin!

 

Minun oli myös pakko napata kuva
tästä sisustuksellisesta yksityiskohdasta!

Heijastin ei ole suinkaan ainoa hauska yllätys, jonka me ei-yhtä-innovatiiviset Hupsut olemme entisiltä naapureiltamme saaneet. Höpsylät vastaanottivat jo syyskuussa mehevän kissanminttulähetyksen, josta emme muistaneet tuoreeltaan postata. Siinä missä Nuppu huppeloituu hammashoidosta, Juju menee villiksi näistä kuonoa ja mieltä hellivistä yrteistä. Vaikka viljelmät ovat jo kuukausia vanhoja, ne saivat vielä tänäänkin Jujun nenän vipattamaan kuin kanilla.

 

Juju lupasi nuuhkaista ihan pikkuisen ja sivistyneesti...

...mutta pian nenästäkin roikkui minttua ja matto oli silpun peitossa!

 

”Lisää, mama, lisää!!!”

 

Nupullakin heräsi mielenkiinto, mutta pikku höppänä ei ymmärrä
hyvän mintun päälle vaan luuli, että minigrip on Se Juttu.

Kun pössyt oli pössytelty ja molemmat kissat käyttäytyivät taas hillitysti,
otin poseerauskuvan kolmesta aarteestani.

 

Kiitos vielä Amelle, Tuikelle ja Tiukelle! :) Jos joku muukin muuten
haluaisi omista lemmikeistään heijastimen, niin sellaista voi kysellä
pientä korvausta vastaan Tiukelta. Tsekkaa tämä postaus.

Kissanminttuisen vinkeää viikkoa kaikille – ja pysytelkäähän lämpiminä!

Jännä jälkitauti

Tämä postaus saattaisi käsitellä fuksiflunssan jälkeistä röhköyskää tai umpeen muurautuvia sieraimiani, mutta säästän teidät voivottelulta ja keskityn kuvailemaan ainoaa mukavaa jälktautiani: yltiöpäistä kissuttelua. Se on ilmennyt paitsi Nupun ja Jujun loputtomana vanuttamisena myös kissabloggaajien ja blogikissojen ahkerana treffailuna. Kissuttelu alkoi lauantaina Hupsuttamosta, kun luoksemme tupsahti sekä Rokkimimmien että Riiviökissojen edustajat.

 

Sekunteja myöhemmin Juju leikki jo olohuoneessa uudella, korealla sulkalelulla!

 

”Kiitos Pate, Rudi, Eddie ja Eppu! Halin tätä riikinkukkoa tosi hellästi!”

”Paitsi aina silloin, kun peto pääsee irti! Ngggh! Ärrrr!”

”Ihan kaikki räggärit eivät kuitenkaan ole yhtä hurjia kuin mä! Tsihihii!”

Nupusta ja Jujusta oli ihanaa, kun niitä kehuttiin ja ihasteltiin. Juju tutki niin innoissaan Riiviökissojen emon reppua, että toko-näytöksemme oli vähällä muuttua pelkäksi nuuskutteluksi. Onneksi pieni bordercollie muisti lopulta, miten temppuja tehdään, ja näytti niin monta ohjelmanumeroa, että pieni masu oli pian nameja pullollaan. Esittipä Nuppukin kuuluisan leijonatemppunsa ihan yks kaks yllättäen!

 

Eniten ihastusta herättivät silti Nupun nätti naama ja pörröinen häntä!

Hupsuttelun jälkeen lähdimme päivän varsinaiseen kyläpaikkaan: Amen ja Tuiken uuteen kotiin, jossa vietimme paitsi tupareita myös Amen syntymäpäiviä - ja jos oikein muistan, ei Tuikenkaan merkkipäivästä kauan ole.

 

Synttärisankari teki ”jujut” eli heittäytyi Riiviö-repun tuoksujen vietäväksi.

 

Ame kurkisti kohteliaasti myös lahjakassiin, ja sieltä löytyi
rapiseva pöllöpussi, jonka uppeluksiin oli mukava sukeltaa!

Kuvaukseen tottuneen blogikissan mielestä oli syytä viritellä kamerat esiin
ennen juhlapöytään siirtymistä.

Se olikin hyvä vinkki, sillä tarjoilut olivat ehdottomasti ikuistamisen arvoisia.

Tee maistui herkullliselta päivänsankarin tähdittämästä mukista!

Minulle oli ehtinyt tulla kova ikävä myös Tuikea, joka hieman ujosteli tällä kertaa.
Namit onneksi kelpasivat, ja pääsin silittämään myös suloista Tuikkua.

 

Kun ahkerasti seuraa pitänyt Amekin siirtyi päiväunille,
tiesimme juhlien lähestyvän loppuaan ja sanoimme heipat.

Voisi kuvitella, että sosiaalinen jälkitautini olisi jo asettunut näin suuresta määrästä kissoja ja bloggaajia, mutta mitä kissoihin ja bloggaajiin tulee, ei mikään ole tarpeeksi! Niinpä etsin maanantaina ihka uuden reitin Ilonan ja Zetorin luokse. Koska lähestyin kissakaksikkoa aivan uudesta suunnasta, seisoin tovin väärän talon rapuilla. Onneksi tulin pian tolkkuihini ja löysin tuttuun paikkaan, jonne Sofian ja Olgankin emo oli saapunut vierailulle! Oli superkivaa höpötellä ystävien kanssa ja leikittää kullanmuruja, jotka selvästi jo muistavat minut. Tällä kertaa näin Ilonan matolla selällään rapsutuksia kerjäämässä, ja pääsin itsekin neitosen samettiturkkia hipeltämään. En vielä masusta, mutta kaulasta ja pehmokyljestä kuitenkin.

 

Enkä onneksi säikytellyt ketään yskimällä!

Toivon kovasti, että fuksiflunssa jäisi pian lopullisesti historiaan, mutta sosialisoinnin otan mielelläni osaksi normaalia arkea. Kiitos siis kaikille bloggarikamuille ja kissoille mukavista tapaamisista!

 

Nuppu täällä jo miettii, kuka tulee halimaan sitä seuraavaksi!

Kiva kalenterikyläily

Viime vuonna Hupsuttamon seinää koristi itse tekemäni valokuvakalenteri, joka kiidätti meidät joka kuukausi johonkin menneeseen matkakohteeseemme. Heinäkuun kuvassa poseerasi sveitsiläinen ammu kello kaulassaan, ja lokakuussa seikkailtiin heidelbergiläisessä lehtimetsässä. Tänä vuonna pääsemme vielä ihanampiin tunnelmiin, sillä tokihan meillekin hankittiin Amen ja Tuiken organisoima kissablogikalenteri, jonka uumenissa piileskelevät niin Nuppu ja Juju kuin monet ystävämmekin!

 

”Kiitos, Ame ja Tuike! Superhieno tuli!”

Tammikuun blogikissa Pesonen on jo täydessä vauhdissa!

Hupsujen omaan kuuhun on vielä aikaa, joten Nuppu lupasi esittää
kalenteriposeeraustaan livenä niin usein kuin emo haluaa.

Koska bussi kulkee nykyisin hurjan paljon nopeammin kuin Kusti polkee, halusin käydä hakemassa omat kalenterini suoraan Amelta ja Tuikelta joulunalusviikolla. Hyvästä opastuksesta huolimatta nousin reteästi väärään bussiin ja ajelin Pikkukissan ja Piipittäjän kotikulmille hieman mutkien kautta. Minut otettiin siellä kuitenkin iloisina vastaan, ja sain heti kynnyksen yli astuttuani syliin pikkuruisen Amen. Ja voi miten pieni se olikaan räggärinmötkäleisiin verrattuna!

 

Ame kiipesi pöydälle ja yritti näyttää IIIIIISOLTA,
mutta oikeasti kyseessä on söpö pikku lilliputti.

Tuike oli aluksi kuin ei olisikaan, mutta herkkujen avulla
tämä hellyttävä piipittäjä saapui tekemään kanssani tuttavuutta.

Oli hauska huomata, miten leikkisä ja seurallinen kissa Tuikesta
kuoriutui, kun alku-ujous oli karistettu.

Ame taas oli rohkea ja reipas temppukissa Jujun tapaan.
Ei ole ihme, että molempien lempiherkku on Hau Hau Champion.

Oli mahtavaa tutustua näihin persoonallisiin kaveruksiin, mutta visiitin ehdoton huipennus odotti aivan lopussa: Ame halusi lähteä saattamaan minua bussille. Se kipitti ovelle, eivätkä valjaat vieneet siltä jalkoja alta - päinvastoin! Silmäni melkein putosivat kuopistaan ja pomppivat rappuja alas, kun Ame tepsutteli portaat monta metriä edellämme ja näytti tietävän tasan tarkkaan, mihin se oli menossa. Vaikka ulkona oli pimeä joulukuun ilta, Ame suorastaan puhkui intoa ja reipasta urheilumieltä.

 

Huomatkaa Pikkukissan herttaiset tassunjäljet lumessa! <3 

Fiksut kissat ulkoilevat valot päällä.

Poseeraaminen sai riittää, sillä Amella oli menohaluja.

Ame olisi halunnut viedä minut kivalle luontoreitille,
mutta bussipysäkki oli valitettavasti toisella suunnalla.

Jännimmissä kohdissa Ame tarkkaili maailmaa
sylistä käsin, mutta sitten mentiin taas!

Enpä ole koskaan nähnyt yhtä reipasta kissaulkoilijaa saati päässyt taluttamaan kissaa fleksissä. Kiitos siis Tiukelle, kun sain ihanan, uuden kokemuksen! Minusta tuli hetkessä Amen ja Tuiken superfani, ja siksi haluan tämän postauksen päätteeksi ottaa vielä osaa heidän joulukalenterikilpailuunsa. Samalla kannustan teitä muitakin osallistumaan! Aikaa on loppiaiseen saakka, ja osallistujien kesken arvotaan kaksi palkintoa. Ame ja Tuike kysyivät, mitä muita tehtäviä kissoilla on kuin joulukalenterissa läpikäydyt toimenkuvat. Nuppu keksi heti yhden uuden tehtävän, joka on erityisen lähellä sen sydäntä: kissan vastuulla on olla palvelijan kauneudenhoitaja. Nuppua vähän säälittää, että minulla on kovin mitättömät töpöripset, joten se istuttaa lähes päivittäin silmieni reunuksiin pitkiä kissankarvoja. Viimeksi eilen vasenta silmääni kaihersi töissä niin pahasti, että jouduin kiiruhtamaan peilin ääreen sitä ronkkimaan. Yllätys ei ollut suuri, kun silmästä löytyi valkoinen lisukeripsi à la Nuppu.

 

Nuppu huolehtii myös emon tassujen, otsan ja poskien kuorinnasta
paremmin kuin ainutkaan kinnas, litku tai sörsseli.

Kiitos vielä Tiukelle, Amelle ja Tuikelle kissablogikalenterin organisoinnista ja kaikille osallistujille hienoista kuvista! Tätä kalenteria kelpaa katsella koko vuoden ajan! <3