keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Jännä jälkitauti

Tämä postaus saattaisi käsitellä fuksiflunssan jälkeistä röhköyskää tai umpeen muurautuvia sieraimiani, mutta säästän teidät voivottelulta ja keskityn kuvailemaan ainoaa mukavaa jälktautiani: yltiöpäistä kissuttelua. Se on ilmennyt paitsi Nupun ja Jujun loputtomana vanuttamisena myös kissabloggaajien ja blogikissojen ahkerana treffailuna. Kissuttelu alkoi lauantaina Hupsuttamosta, kun luoksemme tupsahti sekä Rokkimimmien että Riiviökissojen edustajat.
 
Sekunteja myöhemmin Juju leikki jo olohuoneessa uudella, korealla sulkalelulla!
 
”Kiitos Pate, Rudi, Eddie ja Eppu! Halin tätä riikinkukkoa tosi hellästi!”

”Paitsi aina silloin, kun peto pääsee irti! Ngggh! Ärrrr!”

”Ihan kaikki räggärit eivät kuitenkaan ole yhtä hurjia kuin mä! Tsihihii!”
Nupusta ja Jujusta oli ihanaa, kun niitä kehuttiin ja ihasteltiin. Juju tutki niin innoissaan Riiviökissojen emon reppua, että toko-näytöksemme oli vähällä muuttua pelkäksi nuuskutteluksi. Onneksi pieni bordercollie muisti lopulta, miten temppuja tehdään, ja näytti niin monta ohjelmanumeroa, että pieni masu oli pian nameja pullollaan. Esittipä Nuppukin kuuluisan leijonatemppunsa ihan yks kaks yllättäen!

 
Eniten ihastusta herättivät silti Nupun nätti naama ja pörröinen häntä!

Hupsuttelun jälkeen lähdimme päivän varsinaiseen kyläpaikkaan: Amen ja Tuiken uuteen kotiin, jossa vietimme paitsi tupareita myös Amen syntymäpäiviä - ja jos oikein muistan, ei Tuikenkaan merkkipäivästä kauan ole.
 
Synttärisankari teki ”jujut” eli heittäytyi Riiviö-repun tuoksujen vietäväksi.
 
Ame kurkisti kohteliaasti myös lahjakassiin, ja sieltä löytyi
rapiseva pöllöpussi, jonka uppeluksiin oli mukava sukeltaa!
Kuvaukseen tottuneen blogikissan mielestä oli syytä viritellä kamerat esiin
ennen juhlapöytään siirtymistä.


Se olikin hyvä vinkki, sillä tarjoilut olivat ehdottomasti ikuistamisen arvoisia.


Tee maistui herkullliselta päivänsankarin tähdittämästä mukista!

Minulle oli ehtinyt tulla kova ikävä myös Tuikea, joka hieman ujosteli tällä kertaa.
Namit onneksi kelpasivat, ja pääsin silittämään myös suloista Tuikkua.
 
Kun ahkerasti seuraa pitänyt Amekin siirtyi päiväunille,
tiesimme juhlien lähestyvän loppuaan ja sanoimme heipat.

Voisi kuvitella, että sosiaalinen jälkitautini olisi jo asettunut näin suuresta määrästä kissoja ja bloggaajia, mutta mitä kissoihin ja bloggaajiin tulee, ei mikään ole tarpeeksi! Niinpä etsin maanantaina ihka uuden reitin Ilonan ja Zetorin luokse. Koska lähestyin kissakaksikkoa aivan uudesta suunnasta, seisoin tovin väärän talon rapuilla. Onneksi tulin pian tolkkuihini ja löysin tuttuun paikkaan, jonne Sofian ja Olgankin emo oli saapunut vierailulle! Oli superkivaa höpötellä ystävien kanssa ja leikittää kullanmuruja, jotka selvästi jo muistavat minut. Tällä kertaa näin Ilonan matolla selällään rapsutuksia kerjäämässä, ja pääsin itsekin neitosen samettiturkkia hipeltämään. En vielä masusta, mutta kaulasta ja pehmokyljestä kuitenkin.

 
Enkä onneksi säikytellyt ketään yskimällä!

Toivon kovasti, että fuksiflunssa jäisi pian lopullisesti historiaan, mutta sosialisoinnin otan mielelläni osaksi normaalia arkea. Kiitos siis kaikille bloggarikamuille ja kissoille mukavista tapaamisista!
 
Nuppu täällä jo miettii, kuka tulee halimaan sitä seuraavaksi!

24 kommenttia:

  1. Ihania kissoja joka puolella! Oi kun pääsisi kyläilemään johonkin kissakotiin, se on niin kivaa vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan! :) Mahtaisikohan siellä teidän uusilla kulmakunnilla majailla kivoja kissanaapureita? Sun täytyy pitää silmällä parvekkeiden kissakalustoa ja ikkunoiden takaa napittavia katseita. :)

      Poista
  2. Hienoja kissoja on näköjään taas tullut tavattua! Teiltä kotoa kyllä löytyvät ne pehmeimmät ja pörhelöisimmät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kissoja oli molemmissa kyläkohteissa - ja omat kotipöfföt olivat polleita, kun niitäkin käytiin kehumassa! :o)

      Poista
  3. Ihanat kisut - ja lahjat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! ♥ Tällaista riikinkukkosulkaa meillä ei olekaan vielä ollut!

      Poista
  4. Ihanaa kun tykkäsitte meidän lahjasta ♥ Ja tosi kivaa kun teidän palvelija on päässy edustamaan teitä puolin ja toisin.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tykättiin ihan hurjasti!♥ Kiitti! Ja äiskä sanoi, että on namejakin!!! -Juju ja Nupperström

      Poista
  5. Oli kyllä niin kiva käydä teillä! Toivottavasti siellä flunssa helpottaa pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli huippua, kun kävit! :))) Ja kyllä tämä tauti alkaa nyt jo olla ohi. Tänä viikonloppuna aion ottaa ihan iisisti Nuppu, Juju ja iPad -combon avulla.

      Poista
  6. Olet saanut jälkitaudiksi matkakuumeen. Varo vain, ettei se vielä pääse pahenemaan pentukuumeeksi, sitäkin kun on näinä aikoina liikkeellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pentukuume on kyllä jo tarttunut!!! Ja seuraava haaveiden matkakohdekin on sitä myöten selvillä! :o)

      Poista
  7. Olet sä kyllä edustanut, taudeista huolimatta! Ja kiva kun kävit, me tykättiin! (vaikka Tuikun ilme puhuu ehkä jotain ihan muuta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Tuikkunen oli ihana, vaikka toista pientä vähän hirvittikin! <3 Mutta meillä oli silti oikein hyvät namihetket tuolla sängyn alla.

      Poista
  8. Mustavalkoiset ovat blogien perusteella ilmeisesti vähän epäluuloisia; Tuike, Ilona ja Unna Tuutikki ainakin. Hienoja kissoja niin he kuin muutkin kuvissa esiintyvät silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tendenssi on tosiaan havaittavissa - mutta mustavalkoiset ovat hurrrrmaavia!♥ :)

      Poista
  9. Sulla on ollut liikennettä joka suuntaan! Tuike on hirmu suloinen, pakko sanoa erikseen koska mv <3
    Ihania kuvia muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Viime viikko oli inspiroivan aktiivinen - ja mustavalkoiset murut ovat myös mun sydäntä lähellä!♥

      Poista
  10. Onpa ihania kissoja blogi täynnä <3 Tällä kertaa erityishuomioni vie Tuiken nappisilmät kun katselee piilopaikastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea on, kun saa olla kissojen ympäröimänä!♥ Tuike hellytti muakin, ja onneksi pahin ujostelu meni visiitin aikana ohi ja pääsin rapsuttelemaankin.

      Poista
  11. Oi, me haluttais kans halia Nuppua ja leikkiä jotain sporttista Jujun kanssa ♥ Mahtavaa, kun kissablogi-ihmiset tututstuvat toisiinsa myös blogien ulkopuolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vain halimaan ja spurttailemaan!♥ :) :) On kyllä ihan huippua, että tällä lailla ruudun takana nököttämällä voi saada ihan oikean maailman ystäviä. Bloggaus on harrastusten aatelia! :)

      Poista
  12. Wow, hurjasti vierailuja ! Just hyvä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee aina välillä tällaisia sosiaalisuusaaltoja, vaikka aika kotinössy olenkin! :-D

      Poista