Jännä jälkitauti

Tämä postaus saattaisi käsitellä fuksiflunssan jälkeistä röhköyskää tai umpeen muurautuvia sieraimiani, mutta säästän teidät voivottelulta ja keskityn kuvailemaan ainoaa mukavaa jälktautiani: yltiöpäistä kissuttelua. Se on ilmennyt paitsi Nupun ja Jujun loputtomana vanuttamisena myös kissabloggaajien ja blogikissojen ahkerana treffailuna. Kissuttelu alkoi lauantaina Hupsuttamosta, kun luoksemme tupsahti sekä Rokkimimmien että Riiviökissojen edustajat.

 

Sekunteja myöhemmin Juju leikki jo olohuoneessa uudella, korealla sulkalelulla!

 

”Kiitos Pate, Rudi, Eddie ja Eppu! Halin tätä riikinkukkoa tosi hellästi!”

”Paitsi aina silloin, kun peto pääsee irti! Ngggh! Ärrrr!”

”Ihan kaikki räggärit eivät kuitenkaan ole yhtä hurjia kuin mä! Tsihihii!”

Nupusta ja Jujusta oli ihanaa, kun niitä kehuttiin ja ihasteltiin. Juju tutki niin innoissaan Riiviökissojen emon reppua, että toko-näytöksemme oli vähällä muuttua pelkäksi nuuskutteluksi. Onneksi pieni bordercollie muisti lopulta, miten temppuja tehdään, ja näytti niin monta ohjelmanumeroa, että pieni masu oli pian nameja pullollaan. Esittipä Nuppukin kuuluisan leijonatemppunsa ihan yks kaks yllättäen!

 

Eniten ihastusta herättivät silti Nupun nätti naama ja pörröinen häntä!

Hupsuttelun jälkeen lähdimme päivän varsinaiseen kyläpaikkaan: Amen ja Tuiken uuteen kotiin, jossa vietimme paitsi tupareita myös Amen syntymäpäiviä - ja jos oikein muistan, ei Tuikenkaan merkkipäivästä kauan ole.

 

Synttärisankari teki ”jujut” eli heittäytyi Riiviö-repun tuoksujen vietäväksi.

 

Ame kurkisti kohteliaasti myös lahjakassiin, ja sieltä löytyi
rapiseva pöllöpussi, jonka uppeluksiin oli mukava sukeltaa!

Kuvaukseen tottuneen blogikissan mielestä oli syytä viritellä kamerat esiin
ennen juhlapöytään siirtymistä.

Se olikin hyvä vinkki, sillä tarjoilut olivat ehdottomasti ikuistamisen arvoisia.

Tee maistui herkullliselta päivänsankarin tähdittämästä mukista!

Minulle oli ehtinyt tulla kova ikävä myös Tuikea, joka hieman ujosteli tällä kertaa.
Namit onneksi kelpasivat, ja pääsin silittämään myös suloista Tuikkua.

 

Kun ahkerasti seuraa pitänyt Amekin siirtyi päiväunille,
tiesimme juhlien lähestyvän loppuaan ja sanoimme heipat.

Voisi kuvitella, että sosiaalinen jälkitautini olisi jo asettunut näin suuresta määrästä kissoja ja bloggaajia, mutta mitä kissoihin ja bloggaajiin tulee, ei mikään ole tarpeeksi! Niinpä etsin maanantaina ihka uuden reitin Ilonan ja Zetorin luokse. Koska lähestyin kissakaksikkoa aivan uudesta suunnasta, seisoin tovin väärän talon rapuilla. Onneksi tulin pian tolkkuihini ja löysin tuttuun paikkaan, jonne Sofian ja Olgankin emo oli saapunut vierailulle! Oli superkivaa höpötellä ystävien kanssa ja leikittää kullanmuruja, jotka selvästi jo muistavat minut. Tällä kertaa näin Ilonan matolla selällään rapsutuksia kerjäämässä, ja pääsin itsekin neitosen samettiturkkia hipeltämään. En vielä masusta, mutta kaulasta ja pehmokyljestä kuitenkin.

 

Enkä onneksi säikytellyt ketään yskimällä!

Toivon kovasti, että fuksiflunssa jäisi pian lopullisesti historiaan, mutta sosialisoinnin otan mielelläni osaksi normaalia arkea. Kiitos siis kaikille bloggarikamuille ja kissoille mukavista tapaamisista!

 

Nuppu täällä jo miettii, kuka tulee halimaan sitä seuraavaksi!

Kissanpentuja kidnappaamassa

Nuppu ja Juju ovat täysi-ikäisiä kissanmötiköitä, mutta se ei ole viimeiseen viiteen vuoteen estänyt minua kutsumasta niitä emon pörröisiksi pikku kissivaaveiksi. Beibipuheisiini tuli kuitenkin uudenlaista perspektiiviä, kun pääsin helmikuun alussa hypistelemään ihan oikeita kissanpentuja. Vaikka Kiskatit-blogin rokkimimmit ja pikkurokkarit eivät aivan meidän nurkilla tassuttelekaan, naukaisin erittäin myöntävästi kyläkutsuun ja varasin bussiliput Hupsujen hoodeilta aina Rokkarien maille saakka. Matkaa ei suinkaan tarvinnut taittaa yksin, sillä Ame ja Tuike lähettivät edustajansa samoille seuduille, ja loppumatkan taitoimme Olgan ja Sofian palvelijan kyydissä. Komppaniamme saapui lopulta määränpäähän rokkisöpöleitä ihkuttamaan, ja vähältä piti, etten pökrännyt heti ensimmäisten pentuhavaintojen kynnyksellä!

Yllätimme Eddien ja pienokaiset päivänokosilta!

Olen seurannut rokkipentujen taivalta aivan Eddien ja Asa-isin ensitreffeistä lähtien Kiskattien blogissa. Niinpä oli todellinen unelmien täyttymys päästä paijaamaan pikkuisia ihan oikeassa elämässä. Herättyään ne hiipparoivat meitä tervehtimään, ja aloin salaa miettiä, kuinka monta pikkurokkaria saisin sujautettua kenenkään huomaamatta laukkuuni.

 

Ensimmäinen oli jo valmiiksi pussukassa. Check!

Toisen saisi kaapattua lattialta kainaloon, eikä kukaan huomaisi mitään,
sillä valaistus oli juuri sopivan hämärä ja kissa kätevän pieni...

 

Ja tuo laatikko täytyy varmaan viedä pahvinkeräykseen?
Ei hätää, voin hoitaa tällaiset kotityöt oikein mielelläni! :)

Ennen kuin minua torutaan kissanpentukidnappausten suunnittelusta, on pakko puolustella, etten suinkaan ollut se kaikkein nokkelin rokkarirosvo. Mielestäni Sofin ja Olgan äiskä oli otteissaan paljon ammattimaisempi, minkä seuraavat kaksi kuvaa selvästi todistavat:

 

Tuollaiset sukat houkuttelevat viattomia kisuja kuin hunaja mesikämmeniä!

Miukumaan mamin villatakki taas oli erinomainen kissanpentukatiska.

Painoin mieleeni parhaita pyydystysmetodeja samalla, kun leikitin pikku vilpereitä ja ihmettelin, kuinka ne painoivat sylissä mönkiessään korkeintaan kahden höyhenen verran. Yritin opetella erottamaan pentuja toisistaan, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Syy oli varmaankin se, että pikku punanutut saivat aivojeni ihastussynapsit ylikuumenemaan.

 

Katsokaa nyt, miten täydellinen pikkukissa! <3

Mutta onko tämä se äskeinen täydellinen pikkukissa
vai joku toinen yhtä täydellinen pikkukissa?

Ja entäpäs sitten tämä kolmas täydellinen pikkukissa?
Ymmärtänette pulman.

 

Onneksi pentueen esikoinen, Pertti, oli sentään helppo erottaa!

 

Uskaltaisin myös kuvitella tunnistavani joukon vaaleaverikön, Kuohun?

Kun pikkukisujen silmiä alkoi taas luppaista, me fanikerholaiset siirryimme nauttimaan Kiskattien herkkupöydän antimista. 

 

Minulle tuskin olisi voinut valita osuvampaa kahvimukia!

Nämäkin punatabbyt olivat syötävän suloisia!

Oli mukavaa höpötellä kissoista ja bloggaamisesta, ja kun pikkuiset taas heräilivät, ne saivat tuta hassuttelevien kissabloggaajien höpsötysvimman. Innostuin rokkipentujen mammuttimaisesta nallekarhuveljestä, ja keksimme kutsua sen kylään pentujen huoneeseen. Pääsin pöhköihin kuviin nallukan kanssa, mutta niin pääsi eräs toinenkin:

 

Suuret kontrastit oli tietysti ikuistettava blogeihin!

Eddie-emon mielestä hassuttelu sai riittää, ja se haki pienokaisensa turvaan.

 

Onneksi pikkuista itseään vain huvitti. Kilttihän tuo nalle on,
ja kissatäditkin oikein (Marie-)mukiinmenevää sakkia.

Suurkiitokset Kiskattien jengille, että saimme tulla kylään ja pitää hyvänä Eddien vauveleita! Niin kovasti kuin olisinkin halunnut salakuljettaa Nupulle ja Jujulle pikkusisaruksia, kaikki kuusi pienokaista jäivät visiitin päätteeksi Eddien hellään huomaan.

 

Hetken näytti siltä, että Pertti oli kateissa, mutta se ei löytynyt
laukustani tai kissanpentukatiskasta vaan korkealta katonrajasta!

Musikaalisesti nimetyt rokkipennut ovat nyt muuttamassa omiin koteihinsa, mutta iki-ihana Juno eli Vinhaviiksen Sävelkarva odottaa yhä, milloin sille löytyy oma palvelija. Haluan vielä toivottaa onnellisia kissanpäiviä jokaiselle pennulle ja heidän omistajilleen! Eddie, Eppu, Rudi ja Pate - teidän kanssa nähdään viimeistään seuraavissa kissanristiäisissä! :)

 

PS. Rudi oli menossa mukana niin kuin kunnon tädin kuuluukin!

PPS. Ja niin oli myös söpönpöppylä Pate!