Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Skotlannin hupsutuuraajat

Lomareissulle lähtiessä saamme aina aikaan matemaattisen vinouman. Mummi Poppanen, jolla on normaalisti nolla kissaa, huomaa yhtäkkiä omistavansa kaksi keskimääräistä pörröisempää ja luttanampaa räggäriä. Me taas tajuamme viimeistään lentokoneessa, että elämästämme puuttuu kaksi maailman rakkainta silkkipalleroa, joita ilman pitäisi pärjätä reilun viikon ajan. Ajatus olisi lohduton, ellemme tietäisi, että Nuppu ja Juju viettävät ihanaa laatuhellittelyaikaa mummin huomassa ja elävät kuin karvaiset kuninkaalliset.
 
Menkää jo äiskä ja iskä! Mummi paapoo meitä kyllä aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Tämänvuotinen kesälomareissu vei meidät Edinburghiin, josta olemme haaveilleet jo vuosien ajan. Sumuisten nummien ja viileän sadevihmonnan sijaan meitä odotti aurinkoinen kaupunki, jossa soitettiin säkkipilliä ja ilahdutettiin kissavajeesta kärsiviä matkailijoita mahtavimmalla koirakattauksella, jonka olen kuunaan nähnyt. Alusta asti oli selvää, että skotlantilaiset rakastavat hauveleitaan, ja ne kulkivat mukana kaikkialle kahviloista hotelleihin, uimarannoilta urheilukentille ja kaupoista puistoihin. Vuhkut olivat priimasti käyttäytyviä luppanoita, jotka eivät tehneet numeroa itsestään ja vaikuttivat harvinaisen tyytyväisiltä elämäänsä. 

 
Kuka nyt ei viihtyisi tällaisissa maisemissa?!

Vietimme yhden autuaan kesäpäivän Portobello Beachilla, ja arjen stressit ja kiireet unohtuivat, kun katsoimme vedessä ja rannalla leikkiviä karvaturreja. Meitä nauratti, kun valkoiset länsiylämaanterrierit Billy ja Molly tassuttelivat varpaidemme yli, mutta kaikkein eniten meitä sykähdytti seuraavissa kuvissa seikkaileva haukkunaukku, joka halusi muuttaa lemmikkeihin liittyvää matemaattista vinoumaamme...
 
Tässä hän on hieman elämää nähneen tennispallonsa kanssa!
 
Katselimme hymyillen, kuinka innoissaan hauveli haki palloaan.
Harmi vain, että koiran omistaja alkoi höpötellä ystäviensä kanssa
eikä enää huomannut jalkoihinsa pudotettua palloa! 

Niinpä Hurtta Hurttanen tepsutti meidän luoksemme
tämän näköisenä ja pudotti pallon isikissin jalkoihin.
 
Sitten anova ilme naamalle, ja totta kai tajusimme, mitä piti tehdä!

Viuuuuh! Sinne lensi pallo taas kerran!

Leikkiä jatkui hyvän aikaa, eikä pallo kadonnut kertaakaan kuuman brittiautiomaan hiekkaan.

Lopuksi oma hauvelimme kömpsähti miehen jalkojen päälle kuin
Pikkukissi konsanaan, ja kissiemokin sai osallistua rapsutteluun.

Harkitsimme laajamittaista koirakidnappausta, mutta päätimme silti jättää sen tekemättä, koska emme mitenkään voisi tarjota ystävällemme yhtä hyviä olosuhteita täällä koto-Suomessa. Päättelimme, etteivät Nuppu ja Juidekaan välttämättä arvostaisi, jos saapuisimme kotiin koira kainalossa. Niinpä tyydyimme nauttimaan hauvapaljoudesta vain penkkiurheilijoina.
 
Tunsimme itsemmekin reippaiksi uimareiksi, kun katselimme tämän spanielin menoa.

Se loikki vedessä pallon perässä kuin paraskin Loch Nessin monsteripupu.

Arthur's Seatin näköalakukkulalla seuraamme liittyi tällainen ylämaan karvakorva.
 
Hotellin aamupalalla katsoin niin intensiivisesti tätä saksan-
paimenkoiraa, että sen omistaja kutsui minut rapsuttelukäynnille.

Suloinen Zeus nuolaisi nenänpäätäni, ja Nuppu ja Juju olivat
lähellä saada parivuotiaan schäferin isoveljekseen.

Olette varmaan jo huomanneet, että tämä kissaemo on myös armoton koirafani, eikä eläinrakkauteni suinkaan rajoitu vain näihin kahteen lajiin, vaan tallensin matkan varrella pupillit sydämenmuotoisina kameraan myös monia muita ihania luontokappaleita, jotka helpottivat hetkeksi pahinta hupsuikävää.

 
Ylämailla kävimme puistossa, jossa asusti hienoja sarvipääbambeja.

Osa bambeista oli hieman jyhkeämpää sorttia, ja niillä oli hieno otsatukka.

Mmmmööööh! <3

Laitumilla vaelsi upeita ylämaanponeja. Minusta niitä oli niin paljon,
ettei kukaan olisi huomannut, vaikka olisin kaapannut pari kainalooni.
Esimerkiksi nämä kaksi, jotka sukivat toisiaan
ihan kuin Nuppu ja Juju.


Jos asuntomme kosteusprosentti suinkin olisi riittävän suuri,
olisin voinut tuoda tämän kurnuttajan Jujulle agilitykaveriksi.


Tämä tipunen taas sopisi loistavasti Nupun aamupiipityskuoroon.


Aivan loman lopuksi näimme ensimmäisen kissan,
ja silloin miukukuume yltyi vallan kauhistuttavaksi!


Koko kotimatkan haaveilin siitä, miten upottaisin nenäni pehmoiseen räggärinvillaan ja nuuskuttaisin Nuppua ja Jujua niin hurjasti, että ne pötkähtäisivät mussutteluasentoon. Ja niin juuri kävikin! Mummi Poppanen oli sikeästi unten mailla, kun saavuimme kotiin yhden jälkeen yöllä, mutta sekä Nuppu että Juju kuikkivat meitä rinnatusten, kun avasimme välioven. Ne ottivat vastaan kaikki hellyydenosoitukset ja olivat ihanan hyvävointisia ja tyytyväisiä lomaviikon jäljiltä. Vihdoin matemaattinen vinouma väistyi, ja meillä oli taas kaksi ikiomaa kattimattia, joita edes sadat koirat, peurat, ylämaanlehmät, ponit, sammakot tai tirpat eivät voi korvata.

 
Vaan mitä Hupsut tuumasivat Skotlannin-tuliaisistaan? Se selviää seuraavassa postauksessa. 
 
Luvassa on myös lisää lomakuvia, jos jaksatte niitä vielä vähän katsella?
 
Vaikka tämä Yoda toi mieleemme ihanat joululahjahiiret,
se ei ollut missään vaiheessa vaarassa päätyä matkalaukkuuni... 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Juju Potter ja Feeniksin kilta


Oletteko koskaan törmänneet muinaisen Egyptin myyttiseen Feeniksiin? Se on häikäisevän kaunis ja äärettömän pyhä tulilintu, joka pörhistelee punakultaisissa höyhenissään ja omistaa hämmästyttäviä taikavoimia. Sanotaan, että feenikslintu lehahtaa paikalle silloin, kun sen apua kipeimmin tarvitaan, ja sen kyynelissä on parantavia voimia, jotka herättävät henkiin jopa totaalisesta kuukahduksesta. Tällaista supersiivekästä tarvittaisiin siellä sun täällä, mutta valitettavasti maailmassa on vain yksi Feeniks kerrallaan. Olen viime aikoina pohtinut olennon tämänhetkistä sijaintia, sillä kaksiossamme on viime aikoina lepatellut yksi kultahöyheninen tipu, joka ei vaikuta miltään ihan perusnaakalta. Se on nimittäin ollut suorastaan maaginen inspiraation lähde molemmille kissoille ja saanut niiden kunnon kasvamaan hämmästyttävän kovaksi. Ehkäpä Nupun tervehtyminenkin on sen kultakyynelten ansiota?


Taloutemme muut peipot suorastaan palvovat tätä uutta tulokasta ja tarjosivat sille
mahdollisuuden asua niiden pesässä. Sympaattista juu, mutta fiksua? Ei välttämättä.

Feeniksiin esimerkiksi Harry Potterin ja Albus Dumbledoren kautta perehtyneet lukijat voivat arvata, mikä saattaa vielä koitua kohtaloksemme. Vaikka tämä kullanhohtoinen lintunen on tervetullut vieras, sillä on yksi paha tapa. Kun se on elänyt tuhat vuotta, se rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen tuleen niin, että koko komeus roihahtaa liekkeihin juhannuskokon lailla. Kun höskä on palanut poroksi, tuhkasta nousee uusi, nuori Feeniks maailmaa parantamaan. Nuppu ja Juju eivät kuitenkaan halua, että niiden rakas MS Nuppu of the Seas -laiva käräytettäisiin karille, joten ne päättivät antaa Feeniksille kyytiä niin, että sen peppusulat vain pöllyäisivät.

 
Tässä on perimmäinen syy, miksi tipit ja sylvesterit ovat aina tukkanuottasilla. 

Totta maar kultasiipi säikähti! Se läpsäytti itsensä lentoon ja yllätti saalistajat kauneudellaan.

Muistutin, että jonkun olisi parasta saada Feeniks kiinni ja udella sen ikää ihan vain varmuuden vuoksi. Jos tipusella on plakkarissa esimerkiksi vain 900 vuotta, meillä ei ole tarvetta hankkia palosammutinta vaan voimme antaa linnun lepatella kaikessa rauhassa keskuudessamme ja tirauttaa kyyneliä joko Nuppusen tassulle tai peppanaan aina tarpeen vaatiessa. Juju jatkokehitti ajatusta niin, että voisimme perustaa Feeniksin killan, joka lähettäisi lintusen kyynelehtimään myös muiden eläinten ja kilttien ihmisten pipit pois. Feeniks oli kuitenkin saatava ensin kiinni, jotta sen kanssa voitaisiin käydä tällainen kehityskeskustelu.


Juju yritti pyydystää linnun esittämällä selkäkolotuksesta kärsivää
preeriakoiravanhusta, mutta Feeniks ei mennyt tietenkään lankaan.
Niinpä Juju viritti perinteisen varjostuksen.
 
Alkoi hurja hippaleikki, enkä ollut aina varma,
pyydystikö Feeniks Jujua vai Juju Feeniksiä.
 
Lopulta Juju otti Feeniksistä tiukan haliotteen
ja KUISKUTTI sen korvaan sovitut kysymykset.
 
Feeniks ei vastannut mitään, koska se kuuroutui hetkeksi Jujun huudosta.
Niinpä Nuppu päätti kokeilla lempeämpää taktiikkaa. Kuti, puti, kuti!
 
Kutittelu tehosi Feeniksiin komentelua paremmin, ja se suostui juttusille
Matrix-älyään käyttävän Nupun kanssa. Saatoimme Jujun kanssa vain
ihailla, kuinka meitä viisaammat sielut kävivät sanatonta keskusteluaan.

Kun juttutuokio oli ohi, odotimme jännittyneinä, perustaisimmeko killan tänään vai huomenna. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä Nuppu kertoi, ettei Feeniks ollutkaan Feeniks. Se on kuulemma vain törkeän tyyris (= 14,90 €) kissanlelu, joita myytiin Lemmikkimessuilla epätoivoisille kissaemoille, jotka etsivät kipeästi tuliaisia kotiin jääneille mussukoilleen. ”Feeniksillemme” voi kuulemma hankkia vaihtopään, ja kissojen maagiselta vaikuttanut innostus liittyikin vain mekanismiin, jossa sulkatuppo pyörii lentäessään ja aiheuttaa siipien havinaa muistuttavan flapflap-äänen. Sitä ei ainutkaan metsästysviettinen katinkutale voi kuulemma vastustaa. Voihan masennus! Feeniksin kilta jääkin vain haaveeksi, sillä tämä sulkasieppo ei itke, vaikka sitä kuinka nujuuttaisi...

 
Puskii, Juju Potter!