torstai 29. syyskuuta 2016

Sulhaspusuja ja kissaennätys

Viime sunnuntai oli yksi syksyn odotetuimmista pyhäpäivistä, sillä Tampereen Purnauskis-kissakahvilassa järjestettiin kissabloggaajien kokoontumisajot. Päätin ilman muuta päräyttää mukaan, eikä siinä vielä kaikki: viime vuodesta reipastuneena punoin kissamaisia juonia ja buukkasin itseni peräti kahdelle kissakotivierailulle kahvilaretken jälkeen. Kuinka monta kissaa ehtisin päivän aikana nähdä, ja olisiko yksi niistä se hurmaava tamperelaiskolli, joka iski silmänsä meidän Nuppu-neitiin jo reilut pari vuotta sitten?


No totta kai olisi! Niinpä Nuppu valmisteli Rufukselle lahjan, jonka se sinetöi
suloisin suukoin. Ei Nupun virallinen nimi turhaan ole Lovely Kisses!

Nuppu kaivoi penaalistani esiin hopeatussin ja kirjoitti vaappuvin tassuin
Rufukselle henkilökohtaisen viestin, jota tässä nyt ihan vähän vain vilautan.

Jujun mielestä teksti oli lälly ja mama nolaisi itsensä,
jos ei veisi Marraskuun murusille mitään coolimpaa.
 
Niinpä varasin mukaan myös kaksi poikamaisen sinistä vinkuhiirtä.

Tampere näytti jälleen parhaita puoliaan, ja pääsin näkemään kaupungin korkeuksista käsin. Torni-hotellin huipulta kelpasi tiirata kohti Purnauskista, joka oli seuraava tassuttelukohteeni.

 
Tältä näytti Purnauskiksen lähitienoo hetkeä ennen hurjaa kissabloggaajavyöryä. 
Tällä kertaa sturtsihiiret eivät vipeltäneet vatsalaukussani, sillä olenhan tavannut muita kissabloggaajia jo monta kertaa ja todennut heidät paitsi vaarattomiksi myös varsin sympaattisiksi tyypeiksi. Niinpä päällimmäisin tunteeni oli puhdas innostus, eikä suotta, sillä Purnauskiksessa oli tunnelma katossa! Pääsimme tarjoilemaan kissoille katkarapuja, ja vaikka allekirjoittanut saa kyseisistä merenelävistä lieviä inhon väristyksiä puffahtaneen vartalon ja syyttävästi tuijottavien silmien takia, noukin niitä reippaasti kämmenelleni ja tarjoilin herkut nuorelle herralle nimeltä Hugo.
 
Juhuu, hyvältä maistui! Nyt kun saisi rapsutusta leuan alle.

Olisipa mieli tehnyt vähän kutitella noita varpaitakin!

Katkarapujen lisäksi saan puistatuksia sienistä, mutta ilokseni on todettava, että Purnauskiksen herkullinen sienikeitto paransi tämänkin fobian. Onhan se ihan eri juttu, onko sienet kipattu tölkistä vai kerätty omin kätösin metsästä.
 
Hörps vain, ja olin ryystänyt herkun onnellisena kitusiini.

Kun masu oli täynnä, olisin voinut käpertyä tyynylle Viirun tapaan.

Evokin oli ihan kanttuvei...

...ja Nukku-Katti oli ottanut valtaansa myös Micun.

Lumi sen sijaan silmäili ruokalistaa...

...ja Nurri haistoi, että jälkkäriä oli jo tulossa!
 
Meitä blogisteja hemmoteltiin kinuskipavlovalla ja cappuccinolla. Slurp!
Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan, ja ihan liian pian oli aika vilkutella heipat Purnauskiksen väelle. Itku ei kuitenkaan tirahtanut silmääni, sillä matka jatkuisi saman tien Marraskuun murusten luo Nupun sulhasta tapaamaan. Nuppu oli vannottanut, että minun täytyisi tehdä Rufukseen hyvä vaikutus, ettei nuorenparin rakkauselämään tulisi anopinmuotoista säröä. Jos kaikki menisi mönkään, saattaisin aiheuttaa jopa bänksit ja hurjan hulabaloon. Onneksi niin ei käynyt, vaan pehmitin heti Ruffea Nupun lahjalla:

 
Nuppu sai pusuja ja puskuja Ruffelta ja Ruffe minulta. Turha varmaan edes
yrittää määritellä, miten löllöksi sydämeni mönjäytyi, kun sain paijata Rufusta.
 
Tässä hurmuripoika poseeraa anopin sylissä. Minun
puolestani voidaan aloittaa kissapariskunnan häävalmistelut!
Meillä synkkasi Rufuksen kanssa kerrassaan erinomaisesti. Anoppivitsejä ei kerrottu ollenkaan, ja räggäripoju teki pyynnöstäni potpurin erilaisista tempuistaan. En tiedä, oliko Ruffe hieman jännittänyt tuloani ja yrittänyt sliipata kulmakarvojaan, sillä sen toinen silmä hieman siristi. Onneksi seuraavana päivänä siniset tähtisilmät olivat olleet taas iskussa, ja nyt niillä kelpaa killittää Nupun kuvaa aamusta iltaan.
Mieluummin Rufus olisi tietysti ottanut nukkukaveriksi oikean Nupun...
 
...mutta paremman puutteessa kuvakin kelpaa.
Anopin silityksen, sylityksen ja yleisen pusutuksen kohteeksi joutui myös toinenkin pojanrötkäle, nimittäin Cocopops. Se oli ujompi kuin Rufus mutta vielä paljon suurempi ja muhkeampi - ja aivan yhtä hassu kuin oletin.
 
Minua naurattaa ja hymyilyttää aina, kun näen Cocon Marraskuun
murusten blogissa. Samoin kävi, kun kohtasin Cocon tosielämässä.
Miten hulppea puffikauluri! Mistä Juitsille voi ostaa samanlaisen?
Kun olin mössyttänyt Rufuksen ja Cocon ihan lättänöiksi, siirryimme huipentamaan kissapäivää Elämää ja elämyksiä -blogin päätähtien luo. Pörröisten jättiräggäripalleroiden jälkeen itämaiset kissat tuntuivat erityisen eleganteilta.

 
Gebsun vihreissä silmissä oli jotain salaperäisen lumoavaa...
...ja profiilissa kuninkaallista ylväyttä!
 
Ja luonteeltaan itämaiset olivat ihan yhtä hempeitä,
lempeitä ja pusuteltavia kuin ragdollit.
Kuka muka pystyisi olemaan pussaamatta suloista pikku Jesseä? En minä ainakaan!

Pantterimaista Bélaa kiipesin paijaamaan sen lämpimään päikkäripaikkaan...

...ja Nipsuakin onnistuin vähän hipeltämään.

Oli myös hienoa päästä ihailemaan itämaisten hulppeaa kiipeilyseinää.
Mahasta tosin kieppasi, kun kuvittelin Nupun könyämässä ylätasoille!

Luultavasti räggärineito seilaisi mieluiten
Jessen hienolla Titanicilla.

Aika kului leikin tiimellyksessä kamalaa vauhtia, ja pian olikin aika
houkutella ihana pikku Jesse laukkuuni ja istahtaa Onnibussin kyytiin.
No ei vais, kaappaukseni ei ihan onnistunut vielä tällä kertaa...

Kotona minua odotti kaksi erittäin kiinnostunutta Hupsua, jotka halusivat kuulla kaiken Ruffesta, Cocosta, Jessestä, Gebsusta, Nipsusta, Bélasta, Hugosta, Viirusta, Lumista, Pikistä, Micusta, Evosta ja Nurrista.

 
Yhden päivän aikana tapasin 15 kissaa! Se taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni,
jonka yritän vielä jokin päivä rikkoa. Kissoja kun ei voi koskaan olla tarpeeksi!

Kiitokset ihanasta päivästä blogitapaamisen järjestäjille (Tassulinna ja Elämää ja elämyksiä), Purnauskiksen väelle, Marraskuun murusille ja kaikille teille kivoille bloggaajille, joiden kanssa pääsin juttelemaan! Lisää taas seuraavalla kerralla!

PS. Rufuksen tuumailuja visiitistämme pääsee lukemaan myös täältä, täältä ja täältä! Kyseisissä lähteissä on myös parempilaatuisia kuvia, sillä tämä bloggari jätti salaman kotiin ja katuu sitä nyt syvästi...

23 kommenttia:

  1. Kivat kuvat ja tarinat!! Monta kissaa ehdit nähdä päivässä! Kyllä Ruffe oli selvästi niin mielissään Nupun kuvasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Säkin sait päivän aikana saman saldon, mutta veikkaan, että sulla saattaa olla hallussasi vielä suurempi ennätys. :) Ruffe on kyllä niin ihana sulho, ettei mitään rajaa. <3

      Poista
  2. Lämpimästi kiitämme kauniista sanoistasi, ja siitä että Jesse jäi kotiin (varmaan jo ymmärrät, miksi halusin sut saattaa bussille). Päiväsi oli hurrrrmaavan kissaisa. Pusut Nupulle ja Jujulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusut on välitetty, ja niitä tuli roppakaupalla takaisin! :) Ihan hyvä idea kyllä vähän katsoa mun perään, koska iski kyllä salakuljetushinku. Näkemisiin taas, ja tule meilläkin poikkeamaan, jos täälläpäin seikkailet.

      Poista
  3. Vitsit teidän päivä jatkui kivasti! Täällä ollan kateellisena luettu näitä juttuja teidän blogeista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää seuraavan kerran tehdä samanlaisia buukkauksia! :) Mäkin olin vuosi sitten ihan kade, kun luin jatkoista ja etkoista. Nyt piti päästä ehdottomasti sellaisille mukaan.

      Poista
  4. Näkyy olevan kissakahvilan asukkailla kissanpäivät :) Tyytyväisen näköistä porukkaa.
    Tuo leivos (vai onko se vanukas) ja cappuccino näyttää niin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purnauskiksen kissaväki on kyllä onnellista porukkaa. <3 Siellä vallitsee ihanan leppoisa hyvän mielen tunnelma. Luin muiden blogeista, että tuo jälkkäri oli pavlovaa (kuulostaa hienolta). Pohja oli marenkia, ja sen päällä oli jotain kinuskimaista herkkua ja puolukoita. Alkoikin tehdä mieli jotain herkkuja aamukahvin kylkeen...

      Poista
  5. Mahtava kiipeilyseinä! Friede niiiiiiin rakastaisi ja mua niiiiin huimaisi.

    Teillä on ollut kiva reissu. Rakastuneet räggärit ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva reissu, ja olin onneni kukkuloilla, kun Ruffe hyväksyi mut niin ihanasti.❤️ Tuollainen lempeä jätti on just hyvä Nuppuselle.
      Friede olisi varmasti näppärä kiipeilijä - toisin kuin meidän pallerot. :)

      Poista
  6. Huh mikä kiipeilyseinä! Alkaa huimata jo kuvan katsominen (niin myös Alfredia)! :D Kahvilan Hugo ei nähtävästi ainakaan turhia stressannut bloggaajien keskellä ^_^ Hienoa, että nuorenparin hääsuunnitelmat voi nyt jatkua, kun anoppikin on käynyt esittäytymässä. On se rakkaus suloista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinä on kyllä ihan mieletön - mutta Nupun ja Alfredin kaltaisille kiipijöille pitäisi asentaa turvavaljaat ja vaijeri mahdollista/todennäköistä lipeämistä silmällä pitäen. Kahvilan katit olivat ihanan rentoja tyyppejä - ja Rufus kyllä sellainen hurmuri, ettei ihmetytä, miksi Nuppu on niin lääpällään siihen. ❤️

      Poista
  7. Hyvä, että Ruffella ja anopilla synkkasi :)

    Purnauksiksessa oli oikein mukavaa ja keitto uskomattoman hyvää tällaisen sieninirson mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vieläkin hymyilyttää aina, kun mietin Nupun ihanaa sulhoa. ❤️

      Hauskaa, että sullekin kävi samalla tavalla kuin mulle ja keitto maistui sienistä huolimatta! :))

      Poista
  8. Ihanan rennon näköisiä nämä kahvilan kissat, varisnkin Hugo! :D Ruffe selvästi tykkäsi Nupun terveisitä ja itämaisilla on ihan hirmu hienon näköinen "vähän isompi kiipeilypuu"... :D
    P.s. kohta lennetään.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo oli aivan mahtava tyyppi, ja niin on koko Purnauskiksen jengi. :) Ja kiipeilypuu on tosiaan sellainen "vähän" jänskempi kuin ihan perustelineet. Jänskästä puheen ollen - alle viikko enää! :-D

      Poista
  9. Oli kiva nähdä kahvilassa!
    Sinulla oli kunnon kissakierros ja kaiken huippuna vävypojan luona vierailu. Harvoin muuten vävypoikia on nähty anopin sylissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin - oli mukavaa taas nähdä! :)
      Hih, normaalit anopit eivät kahmi vävyjä sylkkään, mutta nyt on tällainenkin tapaus nähty! :-D

      Poista
  10. Bela on uskomattoman upean näköinen, mustaa pantteria ja kulmahampaiden kanssa pikku vampyyriäkin! Varo vain ettei lehähdä ikkunasta Nuppu-neidin lempimään ja kaulaa puremaan! Silloin täytyy sulhasen pelastaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa! Nuppu voisi nimenomaan toivoa lehahtamista ja puremista, jos sitten saisi Ruffen paikalle?

      Poista
    2. Bélassa oli kieltämättä jotain jännää draculamaista charmia. :) Jos Béla lehahtaisi tänne ja tekisi Nupusta vampyyrin, niin Nuppupa liihottaisi takaisin Tampereelle ja nyrhäisisi vähän Ruffeakin, jotta ne voisivat aloittaa yhdessä vampyyrillisen romanssisaagansa. :) Tulisi muuten jänniä postauksia! (Ei tarvitsisi Jujunkaan moittia mua lällytyksistä.)

      Poista
  11. No nyt on ollut paljon kissoja päivässä ihan mahtavaa! Minun saldoni jäi siis vain kolmeentoista hö ;--) Vihdoin taas viikonlopun jälkeen oli aika pitää pieni hetki myös blogille joten pääsin tännekkin kommentoimaan. En tajua miten oot saanut Cocosta noin muhekan kuvan, ihan hirveen pöffö :--D Kunnon jättiturkkinen, ihana Popoli ♥ Ja Ruffe, voi kun se on niin söpösti anopin syykässä ♥ Vaikka tuo simmu onkin vähän mitä on.. Voi Ruffetin, saisi edustaa seuraavalla kerralla! :D Ruffe on nyt yskinyt enemmänkin, pitää varmaan antaa sille kortisonia taas pillerinä :( Ihana postaus ja ihanat kaikki kissat itämaiset ja kisukahvilan ja omat tietty <3 Ruffelta Nuppuselle pusuja ihanasta lahjasesta ja Juipalle rapsutukset <3 purpur!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Ja kiva, kun ehdit taas koneelle ja kommentoimaan Pöfföä ja Sylimussukkaa! ♥ Oli kyllä niin ihanaa paapoa murusia, eikä simmu tai pienet köhhäykset latistaneet yhtään tunnelmaa. Toivottavasti Ruffen astmakin nyt rauhoittuisi. Nuppu on mielissään pusuterkuista, ja Juitsiakin rapsuttelin. Sinne myös räggäripusutuksia ihan kaamean iso keollinen! ♥♥♥♥♥

      Poista