Sulhaspusuja ja kissaennätys

Viime sunnuntai oli yksi syksyn odotetuimmista pyhäpäivistä, sillä Tampereen Purnauskis-kissakahvilassa järjestettiin kissabloggaajien kokoontumisajot. Päätin ilman muuta päräyttää mukaan, eikä siinä vielä kaikki: viime vuodesta reipastuneena punoin kissamaisia juonia ja buukkasin itseni peräti kahdelle kissakotivierailulle kahvilaretken jälkeen. Kuinka monta kissaa ehtisin päivän aikana nähdä, ja olisiko yksi niistä se hurmaava tamperelaiskolli, joka iski silmänsä meidän Nuppu-neitiin jo reilut pari vuotta sitten?

No totta kai olisi! Niinpä Nuppu valmisteli Rufukselle lahjan, jonka se sinetöi
suloisin suukoin. Ei Nupun virallinen nimi turhaan ole Lovely Kisses!

Nuppu kaivoi penaalistani esiin hopeatussin ja kirjoitti vaappuvin tassuin
Rufukselle henkilökohtaisen viestin, jota tässä nyt ihan vähän vain vilautan.

Jujun mielestä teksti oli lälly ja mama nolaisi itsensä,
jos ei veisi Marraskuun murusille mitään coolimpaa.

 

Niinpä varasin mukaan myös kaksi poikamaisen sinistä vinkuhiirtä.

Tampere näytti jälleen parhaita puoliaan, ja pääsin näkemään kaupungin korkeuksista käsin. Torni-hotellin huipulta kelpasi tiirata kohti Purnauskista, joka oli seuraava tassuttelukohteeni.

 

Tältä näytti Purnauskiksen lähitienoo hetkeä ennen hurjaa kissabloggaajavyöryä. 

Tällä kertaa sturtsihiiret eivät vipeltäneet vatsalaukussani, sillä olenhan tavannut muita kissabloggaajia jo monta kertaa ja todennut heidät paitsi vaarattomiksi myös varsin sympaattisiksi tyypeiksi. Niinpä päällimmäisin tunteeni oli puhdas innostus, eikä suotta, sillä Purnauskiksessa oli tunnelma katossa! Pääsimme tarjoilemaan kissoille katkarapuja, ja vaikka allekirjoittanut saa kyseisistä merenelävistä lieviä inhon väristyksiä puffahtaneen vartalon ja syyttävästi tuijottavien silmien takia, noukin niitä reippaasti kämmenelleni ja tarjoilin herkut nuorelle herralle nimeltä Hugo.

 

Juhuu, hyvältä maistui! Nyt kun saisi rapsutusta leuan alle.

Olisipa mieli tehnyt vähän kutitella noita varpaitakin!

Katkarapujen lisäksi saan puistatuksia sienistä, mutta ilokseni on todettava, että Purnauskiksen herkullinen sienikeitto paransi tämänkin fobian. Onhan se ihan eri juttu, onko sienet kipattu tölkistä vai kerätty omin kätösin metsästä.

 

Hörps vain, ja olin ryystänyt herkun onnellisena kitusiini.

Kun masu oli täynnä, olisin voinut käpertyä tyynylle Viirun tapaan.

Evokin oli ihan kanttuvei...

...ja Nukku-Katti oli ottanut valtaansa myös Micun.

Lumi sen sijaan silmäili ruokalistaa...

...ja Nurri haistoi, että jälkkäriä oli jo tulossa!

 

Meitä blogisteja hemmoteltiin kinuskipavlovalla ja cappuccinolla. Slurp!

Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan, ja ihan liian pian oli aika vilkutella heipat Purnauskiksen väelle. Itku ei kuitenkaan tirahtanut silmääni, sillä matka jatkuisi saman tien Marraskuun murusten luo Nupun sulhasta tapaamaan. Nuppu oli vannottanut, että minun täytyisi tehdä Rufukseen hyvä vaikutus, ettei nuorenparin rakkauselämään tulisi anopinmuotoista säröä. Jos kaikki menisi mönkään, saattaisin aiheuttaa jopa bänksit ja hurjan hulabaloon. Onneksi niin ei käynyt, vaan pehmitin heti Ruffea Nupun lahjalla:

 

Nuppu sai pusuja ja puskuja Ruffelta ja Ruffe minulta. Turha varmaan edes
yrittää määritellä, miten löllöksi sydämeni mönjäytyi, kun sain paijata Rufusta.

 

Tässä hurmuripoika poseeraa anopin sylissä. Minun
puolestani voidaan aloittaa kissapariskunnan häävalmistelut!

Meillä synkkasi Rufuksen kanssa kerrassaan erinomaisesti. Anoppivitsejä ei kerrottu ollenkaan, ja räggäripoju teki pyynnöstäni potpurin erilaisista tempuistaan. En tiedä, oliko Ruffe hieman jännittänyt tuloani ja yrittänyt sliipata kulmakarvojaan, sillä sen toinen silmä hieman siristi. Onneksi seuraavana päivänä siniset tähtisilmät olivat olleet taas iskussa, ja nyt niillä kelpaa killittää Nupun kuvaa aamusta iltaan.

Mieluummin Rufus olisi tietysti ottanut nukkukaveriksi oikean Nupun...

 

...mutta paremman puutteessa kuvakin kelpaa.

Anopin silityksen, sylityksen ja yleisen pusutuksen kohteeksi joutui myös toinenkin pojanrötkäle, nimittäin Cocopops. Se oli ujompi kuin Rufus mutta vielä paljon suurempi ja muhkeampi - ja aivan yhtä hassu kuin oletin.

 

Minua naurattaa ja hymyilyttää aina, kun näen Cocon Marraskuun
murusten blogissa. Samoin kävi, kun kohtasin Cocon tosielämässä.

Miten hulppea puffikauluri! Mistä Juitsille voi ostaa samanlaisen?

Kun olin mössyttänyt Rufuksen ja Cocon ihan lättänöiksi, siirryimme huipentamaan kissapäivää Elämää ja elämyksiä -blogin päätähtien luo. Pörröisten jättiräggäripalleroiden jälkeen itämaiset kissat tuntuivat erityisen eleganteilta.

 

Gebsun vihreissä silmissä oli jotain salaperäisen lumoavaa...

...ja profiilissa kuninkaallista ylväyttä!

 

Ja luonteeltaan itämaiset olivat ihan yhtä hempeitä,
lempeitä ja pusuteltavia kuin ragdollit.

Kuka muka pystyisi olemaan pussaamatta suloista pikku Jesseä? En minä ainakaan!

Pantterimaista Bélaa kiipesin paijaamaan sen lämpimään päikkäripaikkaan...

...ja Nipsuakin onnistuin vähän hipeltämään.

Oli myös hienoa päästä ihailemaan itämaisten hulppeaa kiipeilyseinää.
Mahasta tosin kieppasi, kun kuvittelin Nupun könyämässä ylätasoille!

Luultavasti räggärineito seilaisi mieluiten
Jessen hienolla Titanicilla.

Aika kului leikin tiimellyksessä kamalaa vauhtia, ja pian olikin aika
houkutella ihana pikku Jesse laukkuuni ja istahtaa Onnibussin kyytiin.
No ei vais, kaappaukseni ei ihan onnistunut vielä tällä kertaa...

Kotona minua odotti kaksi erittäin kiinnostunutta Hupsua, jotka halusivat kuulla kaiken Ruffesta, Cocosta, Jessestä, Gebsusta, Nipsusta, Bélasta, Hugosta, Viirusta, Lumista, Pikistä, Micusta, Evosta ja Nurrista.

 

Yhden päivän aikana tapasin 15 kissaa! Se taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni,
jonka yritän vielä jokin päivä rikkoa. Kissoja kun ei voi koskaan olla tarpeeksi!

Kiitokset ihanasta päivästä blogitapaamisen järjestäjille (Tassulinna ja Elämää ja elämyksiä), Purnauskiksen väelle, Marraskuun murusille ja kaikille teille kivoille bloggaajille, joiden kanssa pääsin juttelemaan! Lisää taas seuraavalla kerralla!

PS. Rufuksen tuumailuja visiitistämme pääsee lukemaan myös täältä, täältä ja täältä! Kyseisissä lähteissä on myös parempilaatuisia kuvia, sillä tämä bloggari jätti salaman kotiin ja katuu sitä nyt syvästi...

Talonmies ja talon mies

Vietin toissapäivänä virallista äkäpussipäivää. Pyöräni takarengas alkoi klenkata heti aamusta, ja kaikki meni sen jälkeen pieleen siihen malliin, että onnistuin päivän mittaan ärisemään niin Ctrl-painikkeelle, korvakoruille kuin väärässä paikassa vastaan tulevalle bussillekin. Tästä syystä päätin viettää mahdollisimman rauhallisen koti-illan, joka perustuisi rentouttavaksi havaittuun kolmiyhteyteen akselilla minä, Nuppu ja iPad.

 

”Laita tulemaan taas laatuviihdettä, niin kehrään sun kainalossa.”

Katsoimme juuri kyynel silmäkulmassa, kuinka lököttäviin verkkareihin verhoutuneista skandinaaveista kuoriutui todellisia Tuhkimoita, kun ovikello yhtäkkiä soi. Krääks! Meillä ei käy ikinä vieraita, mutta hetken sekasorron jälkeen mies tajusi, että oven takana odottaa mitä luultavimmin talonmies, joka on nähnyt, että meillä on valot päällä, ja joka tulee tsekkaamaan keittiön vuotavaa vesihanaa ja viallista wc-pöntön säiliötä.

 

”Nauraakohan se talkkari, kun emo on punaisessa
kissayöpaidassaan jo kasin aikaan illalla?”

Koska talonmiestä ei voinut odotuttaa oven takana, oli pakko toimia ripeästi. Hyökkäsin vällyjen välistä sulkemaan kaikki makuuhuoneeseen johtavat ovet ja tekeydyin kuolleeksi. Hengitin vain sen verran kuin oli pakko ja toivoin, ettei Nuppu-neiti käräyttäisi minua.

 

”No en takuulla. Mamman päivän asu on pakko pitää näiden seinien sisällä.”

Nuppu oli ihailtavan hiljaa lymypaikassamme, mutta näin, kuinka sen korvat liikkuivat kiinnostuneesti makuuhuoneen hämärissä. Yhtäkkiä kuulimme yllätykseksemme, kuinka talonmies kehotti jotakuta nuuskuttelemaan maaseudun tuoksuja. Hetkeen en tiennyt, mitä ajatella pönttökorjauksen saamista käänteistä, mutta sitten ymmärsin: talonmies oli kohdannut talon miehen – rohkean pikku Juitsun, joka halusi tietää kaiken putkibisneksistä.

 

Se näyttää ehkä hempeältä mutta on kiinnostunut kaikista miesten töistä
ja talonmiehestä, joka oli saapunut juuri maaseuturetkeltä ja suhtautui
luontevasti uteliaaseen kattiin, jonka nenä oli liimautunut hänen käteensä.

Talon miehet ja talonmies sopivat putkimiehen tilauksesta, ja tänä aamuna kello kahdeksan ovikello pirahti jälleen. Tällä kertaa olin ihmismäisessä iskussa ja kissayökkärinkin olin viikannut siististi tyynyn alle. Mutta silti tuli sanomista – tällä kertaa Juitsilta…

”Mamaaa! Äää, äää, äää! Päästä pois, päästä pois!”

”Keittiössä lorisee! Ne säätää jotain ilman mua! Mamaaaaaa!”

Meitä tyttöjä putkihommat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, mutta Juju
sompasi makkarissa edestakaisin kuin sillä olisi ollut muurahaisia villapöksyissään.

Nuppu höristeli korviaan vasta, kun putkimies sulki työkalupakkinsa
ja jatkoi matkaansa seuraavien hanojen ja pönttöjen/hupsujen luo.

Juju taas rauhoittui, kun se pääsi tarkastamaan,
että uusi hana oli asennettu oikeaoppisesti.

Miinuspisteitä ropsahti, kun Juju tajusi, ettei allasta ollut vaihdettu.

Nuppukin nostettiin hanaa ihastelemaan, mutta se ymmärsi tilanteen
ensin ihan väärin ja luuli, että on hammaspesun aika. Ei Nuppu.
Eihän me koskaan aamuisin sun hampuja pamputeta...

Kun Nuppu hoksasi, mistä oikeasti on kyse, tuli kelloon ihan toinen ääni.
Tämä upouusi, kiiltävä Oras oli viimeinen silaus kesälomaremontin
kokeneelle keittiöllemme ja sai Nupulta hyväksyvän naukaisun.

Erikoisen aamun jälkeen Juju oli tillin tallin ja näki unia,
joissa talkkari tuli kylään juuri, kun Nuppu oli saanut
päähänsä papiljotit ja mama kasvoilleen kurkkunaamion...

Nemoa popsimassa

Voin kokemuksesta kertoa, että ragdollit ovat pääosin kilttejä ja herttaisia kissoja. Ne eivät moukaroi huonekaluja lommoille, spraymaalaa seiniin kissanviiksiä tai näytä omistajalleen keskivarvasta. Suurimman osan ajasta ne ovat hellyyttä uhkuvia pehmopalleroita, joiden pään päällä hohtaa kirkas sädekehä. Mutta mitä kulissien takana tapahtuu niinä nanosekunteina, kun räggäreistä tuleekin raggareita?

 

”No ehdottomasti pahin juttu, minkä oon tänä kesänä tehnyt on se,
kun tupeerasin peppukarvoja ja niihin tuli ekaa kertaa niin iso takku,
että sen sai pois vain leikkaamalla”, Nuppu kertoo.

 

”En tykännyt yhtään, kun emo kaivoi sakset esiin. Louskautin hampaitakin
yhteen nipsimisen aikana, mutta nyt kelpaa taas esitellä siistejä villapöksyjä.”

Vaikka Nuppu luulee, että se on aina kiltti ja ihana, se osaa välillä olla myös tuhma ja ihana. Nälän yllättäessä kultaiset käytössäännöt törkitään tassulla maton alle ja Nupusta tulee jääräpäinen iilimato. Se kiinnittyy imukuppina tietokoneen näyttöön, inisee korvan juuressa kuin menneen kesän hyttynen ja ripsuttaa huonekaluja selkä sinnikkäästi köyryssä. Paras kurinpidollinen keino on ohjata kärttäjättären huomio vaikkapa leluhiireen, kunnes käytös palautuu taas enkelimäiseksi, ja neito palkitaan runsaalla ruokakupin täytöllä.
 

Onko Nupun ruokakuppia täytetty liiankin hövelisti, vai
vääristääkö kuvakulma neidin muodot kovin pyöreiksi?

Siinä missä Nupun karvaisesta päästä sojottaa sarvipari vain nälän tullen, Juitsipuppana transformoituu sietämättömäksi pehmopaholaiseksi paljon useammin. Silloin sitä kutsutaan hellittelynimellä Elukka.

 

 Elukka osaa samanaikaisesti sekä kerjätä ruokaa,
näyttää söpöltä että rääkätä kilttiä systeriään.

Karva pöllyää, ja Neppo-raasu vikisee.

Elukka hei!! Nyt saa riittää. Nuppu ei tykkää liian rajuista leikeistä.

Nupulla on parempaakin tekemistä kuin inahdella veikan potkupussina.

Jälkikäteen Elukkaa usein ihmetyttää, mikä meni vikaan.

Jos Elukka ei saa huudattaa Nuppua, se keksii uusia konnankoukkuja, jotta mama huomaisi sen. Juju kirnuttaa, minkuttaa ja mouruaa, ja jos sekään ei auta, se hyppää emon kirjan, iPadin tai tietokoneen päälle ja pönkkää pienellä päällään pingispallon kokoisen kuhmun emon otsaan.

 

Elukka osaa tarvittaessa järsiä puuvärejä ja parkkeerata keskelle värityskuvaa.

 

Viikkauslaudan päältä löytyy myös keskimääräistä parempi jumituspaikka.

Ehkä Elukka voisi ottaa vähän siskosta mallia ja auttaa joskus laskostamisessa?

Elukka tietää, että iskän saa parhaiten liikkeelle kiipeämällä leffatykin päälle, ja emo taas nostaa pehvelinsä penkistä heti, kun Puippa vilauttaa hammaskalustoaan lampun johdolle. Välillä pikku naskalit naksuttavat helliä reikiä myös palvelusväen pohkeisiin, kantapäihin ja varpaisiin.

Eikä unohdeta sitäkään, että Elukka on loputtoman utelias. Se seikkailee mikron päällä...

 

...ja valtaa vaatekaapin heti, kun silmä välttää.

Elukalla on toki aina hyvät perustelut touhuilleen, ja jos kupissa on hyvää ruokaa (eli ei mitään perusmössöä vaan jotain, joka herra Nirppanenulle sattuu juuri sillä hetkellä maistumaan), agilityrata on viritetty valmiiksi tai Jujua luvataan wuu-juoksuttaa asuntoa ympäri, ei Elukkaa näy mailla halmeilla. Sen tilalla käyskentelee vain elämäänsä tyytyväinen kollinkutale:

”Mmm, tuoretta meribassia!”

 

”Ettei mama vain olisi pyydystänyt sitä omin kätösin Sea Lifesta?”

”Jos keksin hyvät kepposet, niin ehkä saan seuraavalla kerralla narskuttaa
sen huonomuistisen välskärikalan siitä uudesta Nemo-leffasta...”

”Sen Dorin. Tai kyllä mulle Nemo ja Marlinkin kelpaisivat.”

Älä pahastu, Nuppu-pieni. Se oli Juitsin huumoria. Kuka nyt piirrettyjä söisi!