Nemoa popsimassa

Voin kokemuksesta kertoa, että ragdollit ovat pääosin kilttejä ja herttaisia kissoja. Ne eivät moukaroi huonekaluja lommoille, spraymaalaa seiniin kissanviiksiä tai näytä omistajalleen keskivarvasta. Suurimman osan ajasta ne ovat hellyyttä uhkuvia pehmopalleroita, joiden pään päällä hohtaa kirkas sädekehä. Mutta mitä kulissien takana tapahtuu niinä nanosekunteina, kun räggäreistä tuleekin raggareita?

 

”No ehdottomasti pahin juttu, minkä oon tänä kesänä tehnyt on se,
kun tupeerasin peppukarvoja ja niihin tuli ekaa kertaa niin iso takku,
että sen sai pois vain leikkaamalla”, Nuppu kertoo.

 

”En tykännyt yhtään, kun emo kaivoi sakset esiin. Louskautin hampaitakin
yhteen nipsimisen aikana, mutta nyt kelpaa taas esitellä siistejä villapöksyjä.”

Vaikka Nuppu luulee, että se on aina kiltti ja ihana, se osaa välillä olla myös tuhma ja ihana. Nälän yllättäessä kultaiset käytössäännöt törkitään tassulla maton alle ja Nupusta tulee jääräpäinen iilimato. Se kiinnittyy imukuppina tietokoneen näyttöön, inisee korvan juuressa kuin menneen kesän hyttynen ja ripsuttaa huonekaluja selkä sinnikkäästi köyryssä. Paras kurinpidollinen keino on ohjata kärttäjättären huomio vaikkapa leluhiireen, kunnes käytös palautuu taas enkelimäiseksi, ja neito palkitaan runsaalla ruokakupin täytöllä.
 

Onko Nupun ruokakuppia täytetty liiankin hövelisti, vai
vääristääkö kuvakulma neidin muodot kovin pyöreiksi?

Siinä missä Nupun karvaisesta päästä sojottaa sarvipari vain nälän tullen, Juitsipuppana transformoituu sietämättömäksi pehmopaholaiseksi paljon useammin. Silloin sitä kutsutaan hellittelynimellä Elukka.

 

 Elukka osaa samanaikaisesti sekä kerjätä ruokaa,
näyttää söpöltä että rääkätä kilttiä systeriään.

Karva pöllyää, ja Neppo-raasu vikisee.

Elukka hei!! Nyt saa riittää. Nuppu ei tykkää liian rajuista leikeistä.

Nupulla on parempaakin tekemistä kuin inahdella veikan potkupussina.

Jälkikäteen Elukkaa usein ihmetyttää, mikä meni vikaan.

Jos Elukka ei saa huudattaa Nuppua, se keksii uusia konnankoukkuja, jotta mama huomaisi sen. Juju kirnuttaa, minkuttaa ja mouruaa, ja jos sekään ei auta, se hyppää emon kirjan, iPadin tai tietokoneen päälle ja pönkkää pienellä päällään pingispallon kokoisen kuhmun emon otsaan.

 

Elukka osaa tarvittaessa järsiä puuvärejä ja parkkeerata keskelle värityskuvaa.

 

Viikkauslaudan päältä löytyy myös keskimääräistä parempi jumituspaikka.

Ehkä Elukka voisi ottaa vähän siskosta mallia ja auttaa joskus laskostamisessa?

Elukka tietää, että iskän saa parhaiten liikkeelle kiipeämällä leffatykin päälle, ja emo taas nostaa pehvelinsä penkistä heti, kun Puippa vilauttaa hammaskalustoaan lampun johdolle. Välillä pikku naskalit naksuttavat helliä reikiä myös palvelusväen pohkeisiin, kantapäihin ja varpaisiin.

Eikä unohdeta sitäkään, että Elukka on loputtoman utelias. Se seikkailee mikron päällä...

 

...ja valtaa vaatekaapin heti, kun silmä välttää.

Elukalla on toki aina hyvät perustelut touhuilleen, ja jos kupissa on hyvää ruokaa (eli ei mitään perusmössöä vaan jotain, joka herra Nirppanenulle sattuu juuri sillä hetkellä maistumaan), agilityrata on viritetty valmiiksi tai Jujua luvataan wuu-juoksuttaa asuntoa ympäri, ei Elukkaa näy mailla halmeilla. Sen tilalla käyskentelee vain elämäänsä tyytyväinen kollinkutale:

”Mmm, tuoretta meribassia!”

 

”Ettei mama vain olisi pyydystänyt sitä omin kätösin Sea Lifesta?”

”Jos keksin hyvät kepposet, niin ehkä saan seuraavalla kerralla narskuttaa
sen huonomuistisen välskärikalan siitä uudesta Nemo-leffasta...”

”Sen Dorin. Tai kyllä mulle Nemo ja Marlinkin kelpaisivat.”

Älä pahastu, Nuppu-pieni. Se oli Juitsin huumoria. Kuka nyt piirrettyjä söisi!

Pir niin kuin piraija

Piraijat ovat mielestäni huomattavasti tylsempiä kuin neontetrat, joita minulla oli pienenä akvaariossani. Tetrat olivat kivan värikkäitä, ja ne osasivat arvostaa ruokaa. Kun ripottelin niille levänhajuisia leseitä, ne kiiruhtivat heti kiitollisina murusia rohmuamaan. Tuon ilmiön nähtyäni odotukseni olivat korkealla, kun jokunen vuosi sitten vierailin Sea Lifessa ja luin, että piraijojen ruokinta alkaisi tunnin päästä. Vitkuttelin sinnikkäästi niiden altaan vieressä ja odotin suurta H-hetkeä jopa kauhunsekaisin tuntein. Kaikkihan nyt tietävät, että piraijat kaluavat jokeen pulahtaneen lehmän parissa sekunnissa. Enpä siis ollut uskoa silmiäni, kun pienet lihakökkäreet vihdoin pudotettiin akvaarioon eikä kukaan heilauttanut eväänsäkään! Hammasfisut vain möllöttivät happamina, ja vasta pitkän ajan kuluttua yksi niistä kävi laiskasti näykkäisemässä "dinneriään".

Nämä eväkkäät eivät ole mitään tähtiainesta.

Tätä kaikkea aloin miettiä eilisaamuna huomatessani, että Nuppu on juuri sellainen kuin oikean piraijan kuuluisi olla: nopea ja ahnas. Se selvisi kokeillessamme uutta aktivointimuotoa: raksunheittoa. Kun raksu liitää ilman halki keittiöstä eteiseen, kuuluu inahdus ja tassujen sutinaa. Vain sekuntia myöhemmin raksua ei enää ole. Sea Lifesta uupumaan jäänyt show-elementti löytyy siis meidän keittiöstämme. Aloinkin heti miettiä, paljonko voisimme tienata, jos pystyttäisin rappukäytäväämme kyltin "Nupun ruokinta klo 6:30" ja vaatisin katselijoilta pientä rahallista korvausta. Jos Nuppu saisi päättää, niin liikenevillä varoilla ostettaisiin raksuja ja iloa, monta sataa kiloa...

Tältä piraija näyttää, kun se haluaa ruokaa.
Se myös sanoo silloin "pirrrr".

Fiksu peto osaa näyttää, missä kaapissa raksut piileksivät.

Se uiskentelee evä viuhuen, sillä lehmä
pudotetaan jokeen hetkenä minä hyvänsä.

Eiiiih! Ammu kroolasi turvaan pakastimen alle!

Näillä vesillä lipuu myös yksi tähtisilmähai. Se on näennäisen lempeä
mutta louskaisee kyllä herkkupalan, jos sellainen ohi seilaa...