Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Oksalla ylimmällä

Viime kevään ajan kissojen kiipeilypuun ylätasanne oli ikuisen jekkuilun ja etuilun tanner. Niinpä päätimme ratkaista kisan tasapeliin ja ostimme kissoille yksivuotislahjaksi uuden, isojen kissojen kiipeilypuun. Se tuotiin eräänä elokuun aamuna, ja koska emme ehtineet kasata sitä heti, kissat joutuivat tassut syyhyten odottamaan työpäivämme ajan uutuuttaan. Luulen, että ne nököttivät salaperäisen laatikon päällä koko päivän, eivätkä meinanneet pysyä pörröturkeissaan, kun paketti vihdoin avattiin.

Ragdollit puhuvat sujuvasti englantia, joten minun olisi ehkä
kannattanut peittää tuo "cat tree" -kohta. Se siitä yllätyksestä.

Sitä mukaa kun puu kohosi, sen oksille nousi kehrääviä ragdolleja. Ne  olivat tohkeissaan koreista riippuvista leluista – ja Nuppu mokoma alkoi heti nakerrella koritasojen reunoja. Kun puu oli valmis, odotimme jännittyneinä, milloin Juju valloittaisi ylimmän oksan noin 180 sentin korkeudessa. Se kurotteli ja kurkki yläkoriin mutta ei uskaltanut mennä sinne. Nuppu taas ei tainnut edes hoksata, että ylempänäkin olisi vielä jotain tsekkaamisen arvoista.

"Ruuvatkaa, tyypit, ruuvatkaa!"

Kului päiviä, viikkoja ja kuukausia, mutta ylin kori ammotti aina tyhjyyttään. Jouduin hyväksymään, ettei kumpikaan kultasistamme ollut kyllin kapuavaa sorttia, kunnes viime viikolla tapahtui ihme! Meillä oli meneillään aivan tavallinen viikkosiivous imurointeineen kaikkineen, kun Nuppu yhtäkkiä katosi. Yleensä se löytyy lättänänä sohvan alta ja joudumme hieman nostamaan sohvaa, jotta se pääsee kätevimmin vapauteen, mutta tällä kertaa piilo oli tyhjä. Yhtäkkiä tajusin järkytyksekseni, että Nuppu oli kiipeilypuun ylimmässä pikkukorissa! En uskaltanut edes hengittää, sillä pelkäsin tiputtavani Nupun liialla hönkäilyllä. Nuppu itse oli kuitenkin rento ja tyytyväinen ja nukkui pitkät unet korissa. Vahdin toki tarkasti siihen asti, että neiti tuli myös puusta alas. Palokuntaa ei tarvinnut soittaa avuksi, ja nykyisin luotamme jo Nupun taitoihin sen verran, että katsomme vain ylpeinä, kun räggärityttömme pyllertää itsensä söpösti katon rajaan…

Nuppu tarkasti, ettei Jujua näkynyt,
ja punnersi sitten itsensä yläorrelle.

Jossain vaiheessa Jujulle paljastui,
että Mount Everest oli valloitettu!

Seurasi raapimista ja mökötystä,
mutta Nuppu ei antanut periksi.

Niinpä tora unohdettiin, sillä uudessa puussa
on aina tilaa toisellekin räsynukelle,
käytti se sitten Rexonaa tai ei.

Tukiopetusta tamrivuohelta

Olen joskus miettinyt, mahtaisivatko Juju ja Nuppu haluta lemmikikseen vuohen. Jos ne joskus alkavat kärttää omaa kiliä, saatan hyvinkin suostua pyyntöön, sillä vuohet ovat niin mukavia eläimiä. Ne ovat älykkäitä ja hauskoja, eikä vuohenjuustoa parempaa herkkua olekaan. Haluaisin meille mieluiten marokkolaisen tamrivuohen, koska se on taitava kiipeilijä. Olen varma, että vuohi viihtyisi kissojemme kiipeilypuissa ja voisi antaa Nupulle yksityisopetusta kapuamisessa ja tasapainottelussa. Nuppu nimittäin on kissaksi hieman maakrapumainen.

Kun Nuppu ja Juju olivat pieniä, niillä oli vain yksi kiipeilypuu. Se oli alle puolitoistametriä korkea, mutta kumpikaan ei rohjennut kiivetä paraatipaikalle. Vasta parin kuukauden totuttelun jälkeen Juju uskaltautui ylätasanteelle, josta tuli heti sen suosikkipaikka. Kun Nuppukin vihdoin oppi keplottelemaan palleroisen vartalonsa hattuhyllylle, alkoi loputon kiista suosikkipaikan herruudesta. Ehkäpä vuohelle olisi siis tarvetta myös erotuomarina…

Tässä Juju on ikuistettu ihan ensimmäistä kertaa
vanhan kiipeilypuun ylätasanteella joulukuussa 2012.

Tässä Nupun vastaava momentti maaliskuulta 2012. Olin juuri
lähdössä töihin, kun näin tämän ja haukoin henkeäni.
Olikohan hiirulaisen surullinen kohtalo saanut Nupun
rohkaistumaan. #youonlyliveonce #carpediemnuppu

Vaikka taso on ajan mittaan kutistunut näin paljon,
Nuppu ja Juju viihtyvät yhä vanhalla lempipaikallaan.