Mitäs me hauvat!

Tänään meillä kävi aivan erityinen vieras. Pohjustin visiittiä heti aamusta Nupulle ja Jujulle ja kyselin niiltä, muistavatko ne pentuajoiltaan sellaisia hauskoja kullanruskeita kuonokkaita, joilla on huiskuhäntä ja jotka sanovat ”vuh vuh”. Nuppu haukotteli, mutta jos en aivan väärin nähnyt, Jujun silmiin syttyi innostunut pilke. Niinpä paljastin sille, että sellainen iki-ihana tiibetinspanieli olisi tulossa pian niitä tervehtimään, eikä tarvitsisi jännittää yhtään, sillä kyseessä olisi niiden ikioma serkku Siiri, joka ei takuulla hätyyttäisi niitä.

  

”Tiedetään, mama! On meillä ennenkin kiltti hauva kyläillyt.”

Juju on ihan oikeassa, sillä niiden bordercollieserkku Batman on käynyt meillä jo kahdesti. Vaikka Juju on aina luikkinut yläkertaan, visiitit ovat sujuneet leppoisasti, ja Jujun on nähty kurkkivan portaikosta serkun perään.

Ei ihme, että Bättis ihastuttaa! Onhan se komea
ja osaa kaikenlaisia bordercollie-temppuja.

Kissat olivat yläkerrassa päivätorkuilla, kun Siiri tassutteli Itäisen Hupsuttamon kynnyksen yli. Se tulla tupsahti sisälle hyvillä mielin häntää huiskuttaen ja nuuskutteli kiinnostuneena paikkoja. Eikä mennyt kuin hetki, kun Jujua alkoi poltella. Sen oli kerrassaan pakko tyynnyttää uteliaisuuttaan ja laskeutua alakertaan tilannetta tarkkailemaan.

 

”Moi! Juitsi täällä, kuka siellä?”

Siiriä tietenkin kiinnosti kynnyksellä nököttävä toffeelaikukas miumau-serkku, mutta koska se ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa ”kattia kyydissä”, se osasi ottaa iisisti. Siiri ei haukkunut kertaakaan vaan meni ystävällisesti vähän lähemmäs Jujua. Sitten se pysähtyi, katsoi hetken kissakamua ja palasi luoksemme.

 

Hieno hieno hauva! Ja hieno hieno kisu!

Kun Juju ei paennut yläkertaan, Siiri teki uuden kierroksen ja meni nyt pari askelta lähemmäs. Sitten se taas kääntyi ja lähti pois. Tällä tavalla Juju rohkaistui lopulta niin, että se hiippaili luoksemme olohuoneeseen. Siiri pääsi jo vähän nuuskuttelemaan Jujua, mutta silloin Juju köyristi aavistuksen selkäänsä ja ilmoitti, ettei ollut vielä valmis niin läheiseen kontaktiin. Siiri ymmärsi yskän ja antoi Jujun mennä rauhassa eri huoneeseen. Sydämeni oli pakahtua hellyydestä, kun tutustuminen sujui niin hienosti ja kaksi eri lajin eläintä osasi tulkita ja kunnioittaa toisiaan valtavan hyvin. Siitä meidän ihmistenkin olisi syytä ottaa mallia!

 

Siiri ansaitsisi korkeimman tason kissakuiskausmitalin!

Juju kävi portaikossa hengittelemässä hetken, ja vaikka se olisi voinut kipittää yläkertaan, se palasi aina vain rohkeasti olohuoneeseen. Se naukaisi pari kertaa, ja Siiri vastasi söpöllä narinalla. Mietimme, että ehkä sekin kokeili naukaista, kun kissakodissa kerran oltiin. Suloisinta oli, kun Siiri istui rennosti sohvalla oman emonsa vieressä vain parin metrin päässä meistä ja Juju tuli minua puskemaan kuin olisi kiittänyt uudesta kaverista.

 

Juju olisi ehdottomasti kultaisen hauvakamupystin väärti.

Siirin lähdettyä Juju malttoi vihdoin palata yläkertaan. Se köllähti kiepille nukkumaan, kehräsi hyväntuulisena ja pumppaili tassuillaan. Luulen, että tänään syttyi aivan erityinen ystävyys pienen rohkean kissan ja pienen lempeän koiran välille. Jotta tärkeä hetki ei unohtuisi, teimme siitä pienen videon:

 

”Entä missä oli Nuppu?” kuulen teidän kysyvän. No, Nuppu kävi kyllä tekemässä pienen tilannekatsauksen portaikon ylätasanteelta, mutta sitten se töpsötti buduaarin puolelle kauneusuniaan jatkamaan. Sattumaa vai ei? Vain Nöppö tietää sen...

”Zzzzz... Hihii...”

Uudenvuoden faabeleita

Vuosi vaihtui Hupsuttamossa ihanan rauhallisesti. Vaikka raketit paukkuivat, poksuivat, rätisivät ja suhahtelivat, ne saivat Nupun ja Jujun korkeintaan höristämään hetkeksi korviaan. Koska noitapillit eivät vingahdelleet tuuletusluukuista sisään, pikkuiset painoivat taas kuononsa emon säären ja kyljen päälle ja jatkoivat torkkujaan. Uudenvuodensuukkonikaan eivät Nuppua ja Jujua häirinneet, vaan mussukat käpertyivät yhä autuaampaan uneen.

”Mäjäytäpä pusu tuohon masun myttyisimpään kohtaan, mama!”

Olen nyt miehen poissaollessa ottanut ilon irti omasta ajasta pikkukissojen kanssa ja suonut niille ihania erityisoikeuksia. Parasta on ollut yhteinen aa-tuuti-lullattelu. Vain yhtenä yönä jouduin taipumaan linkkuveitsiasentoon, jotta sain pinottua koipeni nahistelevan kissakaksikon väliin. Nuppu on onneksi säästänyt hellät aamupusunsa yhä myöhempään niin, että tänään ensimmäinen niistä läpsähti nenälleni vasta kello 9:24.

Pi-pi-pi-pip! Teddynallepalvelu on täällä taas!

Kun mies ei ole ollut kieltämässä, pupuset ovat saaneet hengata vapaasti jopa aamiaispöydässä.

 

Toisille ei silti mikään riitä. Vaikka aamupalan sai syödä parvella
viulumusiikin soidessa, annos oli kuulemma liian pieni ja vaatimaton.

Olen nyt tankannut mahdollisimman paljon Nupun ja Jujun seuraa, sillä jouduin joulun jälkeen viettämään viisi päivää niistä erossa. Aika hujahti kuitenkin kuin siivillä, ja kissat saivat katsella kotona iskän kanssa jänniä leffoja sillä välin, kun minä koin ihania eläinseikkailuja kaukaisilla mailla.

Kissat eivät olleet uskoa korviaan, kun kerroin, että vierailin taas
 Tallin tarinoita -blogin Sohvin luona eikä sinne tullutkaan joulukolli
vaan ihka oikea joulupukki, joka toi minulle ison lahjakassin!

Jos joku on joskus miettinyt, mikä joulupukin nimi on,
vastaus lukee hänen tyylikkäässä joululoimessaan.

Tapasin myös hellyttävän Missen, joka heräsi hempeänä joulu-uniltaan.

Pipsakin oli paikalla ja halusi lähettää Nupulle erityisterveisiä:

Tässä on vaihtoehtoinen asento varvasnäpertelyyn, niin kutsuttu nuolusoikio.

Misukin oli jouluisissa tunnelmissa ja esitteli hienoja temppujaan.

Nuppu uteli, kävinkö Misun kanssa rottametsällä, mutta
kissojen ja hiirulaisten välillä vallitsi vielä joulurauha.

Jujusta on hienoa, että kissaserkkujen lisäksi niillä on myös
uljaat, heinää puputtavat mustangiserkut Eemeli ja Sónata.

Kissat saivat kuulla sata kertaa tarinan, kuinka emo pääsi ratsastamaan Sónatalla
metsätielle ilman satulaa eikä pudonnut edes ravissa. Tätä muistellaan vielä pitkään!

Tallin tarinoiden eläinkatraan lisäksi tapasin lomani aikana myös iki-ihanan Siiri-nimisen tipsukaunottaren. Se osoittautui yhtä helläksi kuin Nuppu ja Juju, mutta piti sylissä nököttämisestä huomattavasti enemmän kuin herkästi räpiköimään ryhtyvät räggärini. Olinkin seitsemännessä hauvataivaassa, kun Siiri painoi söpön pikku kuononsa olkapäätäni vasten ja nautti sylkkäilystä täysin siemauksin. Kun Nuppu näki neitosesta näpsimäni kuvat, sen oli pakko myöntää, että Miss Tiibetinspanieli 2016 on virallisesti valittu:

Tämä pikkukoira ei kameraa tai edes salamaa kammoksunut,
vaan poseerasi kuin ammattilaiset konsanaan.

 

Ihanat pehmokorvat ja söpö pikku profiili. Hullusta 
kissanaisesta tuli hetkessä höpsähtänyt hauvafani!

Kuvaukset jatkuivat niin pitkään, että Siiri sai mallikansionsa kerralla valmiiksi.

Joululomamme oli siis kaikin puolin onnistunut, ja saamme jatkaa löhöilyä vielä viikonlopun yli ennen kuin arki taas alkaa.

Niin kivoja kuin kaikki eläinkaverit ovatkin, Juju ja Nuppu ovat päättäneet,
että tammikuussa vietämme ihan vain untuvaisia kissanpäiviä!

Kissaemo matkoilla

Niin symbioottinen kuin suhteeni Nuppuun ja Jujuun onkin, joudumme aina joskus tilanteeseen, jossa fyysinen etäisyytemme kasvaa. Olin valmistautunut eroon parhaani mukaan, mutta silti minua kirpaisi jättää kissat kotiin, kun lähdin itse viikonlopuksi sukuloimaan. Juju ei tehnyt hyvästejä helpommiksi vaan nökötti sylissäni iät ja ajat ja painoi pienet silkinpehmoiset kasvonsa kaulaani vasten kuin olisi varastoinut läheisyyttä. Nuppu taas ei ollut reissuun lähdöstäni moksiskaan, sillä se arvasi, että mieheni lellisi sitä aamusta iltaan.

"Ciao bella! Meillä alkaa kissanpäivät!"

Matkani aikana ikävöin kovasti Nuppua ja Jujua, joita olen katsellut viimeisen vuoden aikana niin paljon, että silmäni ovat jo kalibroituneet ragdollien mittasuhteisiin. Tästä syystä Nupun ja Jujun täysikasvuiset ”maalaisserkut” näyttivät mielestäni pikkuruisilta kissanpennuilta. Misu osasi tehdä temppuja yhtä näppärästi kuin Juju, ja Pipsalla ja Missellä varmasti riittäisi rottatarinoita, jotka saisivat kaupunkikissani naukaisemaan hämmästyksestä. Kissaserkuilla on myös se ihanuus, mistä minun kultamussuni vasta haaveilevat: ikioma kili. Se kiipeili juuri niin taitavasti kuin kuvitella saattaa ja olisi ollut mitä mahtavin tuliainen. En kuitenkaan raaskinut siepata pikku Tyttiä, vaan tyydyn kertomaan siitä suloisia iltasatuja. Kukapa tietää, vaikka jokin kaunis kesäpäivä Nuppu ja Juju vielä tekisivät retken vehreisiin maalaismaisemiin Tyttiä ja serkkuja tapaamaan...

Kun palasin matkalta, huomasin pian, kenen kissa Juju nykyään on. Valitettavasti ei minun...

Näin tyytyväisenä se on vain mieheni sylissä.

Väännetään nyt vielä veistä haavassa...
Näääääiiin tyytyväisenä!
Joululomalla aion valloittaa taas Jujun
pienen sydämen itselleni!