Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Valvottua väriterapiaa

Viime viikkojen aikana kodissamme on nähty kummallisia plänttejä: taivaisen valon lämmittämiä läimäreitä, joihin talven hailakoittamien kissaeläinten on ollut hyvä pötkähtää akkujaan lataamaan. Itsekin olen yrittänyt nyhtää auringonsäteistä lohtuenergiaa, sillä kevätväsymys alkaa painaa jo pahasti päälle. En malttaisi odottaa hetkeä, jolloin puut ja ruoho taas vihertävät ja tienvarsille putkahtaa iloisen värisiä kukkasia. Vakavinta värinpuuteangstiani helpotti onneksi pirteä tulppaanikimppu, jonka mieheni muilutti korkean hyllyn päälle naistenpäivän kunniaksi.
 

”Meidän emo tykkää näistä tuulimyllymaan rehuista, koska se on
tanssahdellut niiden seassa jo kauan ennen meidän aikaa.” (1)

Koska tulppaanit ovat kissoille myrkyllisiä, kukkaparat joutuivat elämään melkoisessa karanteenissa Hupsuttamon katonrajassa. Pikkuhampaat eivät päässeet kertaakaan naksuttelemaan hazardöösejä somisteita, mutta halusin antaa sinisten silmien nauttia oranssin ja keltaisen sävyistä edes hetken verran, ja siksi järjestimme uskaliaat kuvaukset, jotka olivat kuin pala kauneinta tropiikkia.

 

Katsoa saa, muttei koskea! (2)

Niin herkkää ja unenomaista (3)

”Hoi, tulp! Hoe gaat het met jou?” (4)

”Ihan tuntuu kyllä Hollannilta, kun yläkerrassa klopsutellaan
yhä puukengillä ja nessun edessä levittäytyy tulppaanipelto.” (5)

”Ruffe, hei! Ethän säkään syö tulppaaneja? Kun mä tahtoisin niitä hääkimppuun.” (6)

Juju ei maistellut kukkasia, vaikka ko. kisumisu tässä fotossa vähän vihertääkin. (7)

”Tuoksu on oikein keväinen, joten kyllä näitä kohta kukkapenkeissäkin nähdään, mama!” (8)

Joko teillä muillakin on keväänkaipuu? 

Entä mikä kuva miellytti silmää kaikkein eniten?

Paluu Hupsuttamoon

Viimeisen viikon olen viilettänyt tuulimyllyjen katveessa Hollannissa ja vastaanottanut päivittäin useita raportteja kahden karvapalleron luksuselämästä "mummin" hellässä huomassa. Nämä onnenräggärit saivat nukkua sängyssä kaikki yöt, niillä kävi runsain määrin vieraita, ja niitä leikitettiin, ihasteltiin ja harjattiin enemmän kuin koskaan. Aloin äidin viestejä lukiessani olla jo hieman huolissani, mahtaisivatko muruset enää hyväksyä meitä "elättäjiä" laisinkaan takaisin. Onneksi Juju oli sentään osoittanut kaipauksen merkkejä moukumalla ulko-oven edessä töistäpaluuaikaamme. Nuppu sen sijaan oli touhunnut niin kuin Nuppu aina touhuaa. Sen elämä pysyy vankasti raiteillaan, kunhan rapsutusten ja ruoan määrä on vakio.

Tämä nuppu sai minut kaipaamaan Nuppua suunnattomasti!

Nämä tulppaanit olivat virkkuja kuin Pikkukissi.

Haarlemissa tapasin tällaisen pikku kaverin. Se näytti pennulta,
mutta tiedän jo kokemuksesta, että kyseessä oli normaalin kokoinen
aikuinen, jonka ragdoll-vääristyneet silmäni vain mielsivät pieneksi.

Tällaisenkin näyn kännykkäni tallensi. Jostain syystä
puolet kuvistani esittävät jonkinlaisia karvaotuksia.

Niin kuin tämäkin... Possumaailman Nuppu ja Juju.

Saavuimme kotiin eilen illalla yhdentoista jälkeen, ja ensimmäisenä vastaan hipsutti yllättäen Nuppu. Se näytti tunnistavan meidät ja tuli heti tutkimaan isoja reppujamme. Myös Juju töpsötti paikalle ja päätyi heti syliini pusuteltavaksi. Se painoi päänsä kaulaani vasten eikä edes yrittänyt esittää, ettei olisi kaivannut "mamaa". Yön kissat saivat liehittelymielessä nukkua kanssamme, sillä olihan minun voitettava takaisin niiden ylenpalttinen rakkaus. Niinpä minua ei edes haitannut, vaikka jouduin keskeyttämään puoli yhdeltä ininäksi muuttuneen nujakan ja takavarikoimaan kello neljältä Jujun pahvilaatikon. Hitusen myöhemmin heräsin, kun Nuppu kiskoi hiusrenksua nutturastani. Otin renksun unisena kokonaan pois ja piilotin sen yöpöydän kauimmaiseen kolkkaan. Puoli viideltä tosin kuului epäilyttävää ääntä ­­– ikään kuin joku heittelisi samaista renksua parketilla – ja molemmat kissathan siellä lattialla leikkivät riemumielin, kunnes sensuuri iski taas salaman lailla. Loput herätykset olivat lempeämpiä suukoista nuolemiseen ja kehräyksestä peiton alle mönkimiseen. Niin ihanaa kuin reissaaminen onkin, parasta on aina palata kotiin omien hupsujen luo.

Kerrankin tajusin olla törsäämättä tylsiin tuliaisiin
ja ostin paketillisen kevään värisiä hiuslenkkejä.

Lenksut olivat jättimäinen hitti varsinkin Nupun mielestä.

Se ei tiennyt, millä lenksulla se leikkisi, joten se leikki niillä kaikilla.

Näin pääsiäisen kunniaksi kiipeilypuuhun ilmestyi yksi tipu lisää...

Nuppu toivotti tipusen tervetulleeksi mutta vannotti sitä jättämään lenksut rauhaan.

Iloista pääsiäistä kaikille lukijoille! Toivottavasti teitä vielä on jäljellä pitkästä tauosta huolimatta! :)