Nuppu ja Juju arpovat uuden heppakirjamme!

Moni asia on muuttunut pienten räggärien arjessa, kun eloa Itäisen Hupsuttamon maalaisredsidenssissä on takana jo puolitoista vuotta. Tilaa on temmeltämiseen, ja päivittäin voi tutkia niin sivu-ullakkoa, kellaria kuin omaa pihaakin. Vieraita käy kylässä tuhat kertaa enemmän kuin kaupunkikodissa, eikä aikaa ole jäänyt bloggaamisellekaan yhtä paljon kuin ennen. Kattien tehtävälistalta löytyy kuitenkin paljon myös tuttuja elementtejä, esimerkiksi emon inspiroimista kirjoittamisen pariin ja pitkämielistä muusailua lämpiminä iilimatoina mamman jalkoja ja kylkeä vasten, kun korvissa kaikuu läppärin tasainen nakuttelu. Meidän blogimme parissa pidempään viihtyneet tietävätkin, että Nupun ja Jujun kanssa on kirjoitettu jo yhteensä kuusi romaania, ja elokuussa ilmestyi seitsemäs!

”Me haudottiin ideaa tosi pitkään, ja tällainen kirja siitä lopulta kuoriutui!”

Sonja ja kadonnut ratsastaja on yhdeksäsluokkalaisesta Sonjasta kertovan sarjan neljäs ja näillä näkymin viimeinen osa. Sarjan ensimmäinen osa Sonjan hevoskesä julkaistiin 2013, ja se oli esikoisromaanini. Nuppu ja Juju olivat tuolloin alle vuoden ikäisiä vaaveja, mutta ne työstivät silti ahkerasti ihka ensimmäistä käsikirjoitustani. Kymmenen vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista, ja uutta Sonjaa kirjoittaessani tuntui jännältä huomata, miten paljon olen itsekin muuttunut ja oppinut eläimistä ja elämästä muutenkin. Vaikka Sonja-kirjoissa tapahtuu aina jotain jännittävää, itselleni on noussut tärkeimmäksi teemaksi eläinten kuuntelu, ja siitä suurin kiitos menee Nupulle ja Jujulle. Ne opettavat minulle joka päivä, miten herkkiä ja viisaita olentoja eläimet ovat, ja miten tärkeää on olla niille läsnä. On ollut silmiä avaavaa, miten nokkelasti Nuppu ja Juju näyttävät ja kertovat asioita, kun niitä ihan oikeasti kuuntelee. Aika usein Jujulla kylläkin on ehdotuksena, että voisin kouluttaa sitä ja antaa nameja - se johdattaa minut namikaapille tai alkaa yhtäkkiä pujotella omasta ideastaan jaloissani niin, että olen mennä nenälleni - mutta se osaa myös kertoa muita asioita, esimerkiksi jos on lukinnut Nupun oven taakse eteiseen ja jonkun täytyy käydä avaamassa ovi ja vapauttamassa systeri.

 

Kaveria autetaan aina, se nyt on selvää!

Olen myös oppinut kissojen kanssa, miten tärkeää on antaa eläimillekin vapaus valita. Aina ei tarvitse mennä ihmisen agendan mukaan, eikä eläin silloin ajattele, että ”Hähää, annoit periksi kerran, joten nyt tämä ei onnistu ikinä”, vaan valinnan mahdollisuus kasvattaa luottamusta ja helpottaa yhteistyötä. Juju ei esimerkiksi oikein tykkää hammaspesusta, vaikka tuleekin aina iltaisin sitä namien toivossa pyytämään. Meillä on kuitenkin sopimus, etten pese hampaita ennen kuin Juju on valmis ja ilmoittaa sen tökkäämällä harjaa kuonollaan. Silloin poitsu on kasannut itsensä toimenpidettä varten ja antaa minun pestä hampaat - ja saa toki herkun palkinnoksi. Nuppu ei voi syödä nameja, mutta sen kanssa on toisenlainen sopimus: jos Nuppu töpsöttää hammasharjan nähdessään pois, en koskaan mene sen perään. Vain muutamana iltana hampaat ovat jääneet pesemättä, sillä yleensä Nuppu tulee vähän myöhemmin ilmoittamaan, että nyt olisi olisi hyvä hetki. Palkaksi typsykkää leikitetään sen lempilelulla ja ollaan seurana ruokakupilla.

”Haluatteko kuulla meidän uudesta romaanista otteen kohdasta,
jossa Sonja kuuntelee samaan tapaan fiksua Kraakku-ponia?”

(Sitaatti kirjasta ”Sonja ja kadonnut ratsastaja”
© 2023 Satu Heimonen ja Kustannus-Mäkelä)

Nuppu ja Juju ovat vaikuttaneet uuteen Sonja-kirjaan myös hyvin konkreettisesti niin, että kirjaan putkahti kaksi rescue-kissaa, joiden piirteistä saattaa löytyä jotain tuttua. Sonja ei ole tottunut kissojen hoitamiseen, joten kissoilla on paljon työsarkaa, kun ne alkavat kouluttaa uutta sijaisemoaan.

 

”Mennäänkö tuohon sohvalle ja luetaan vähän lisää niistä meidän kirjakissakamuista?
Se kohta, missä ne on ekaa yötä Sonjan luona. Emolla on vilkas mielikuvitus...”

(Sitaatti kirjasta ”Sonja ja kadonnut ratsastaja”
© 2023 Satu Heimonen ja Kustannus-Mäkelä)

Toivon, että osasin kirjoittaa Sonja-tarinaan kivan päätösosan. Tuntuu, että kaikki sarjan hahmot ja eläimet elävät yhä päässäni ja varsinkin sydämessäni, ja olo on haikea, koska en heihin luultavasti enää palaa. En käy enää ratsastamassa juuri koskaan, mutta kaipaan kuitenkin kovasti hevosten pariin, ja onneksi pääsen välillä Nupun ja Jujun heppaserkkuja nuuhkimaan ja paijailemaan. Se on minulle mieluisinta heppapuuhaa, ja tässä kirjassa Sonjakin etsii itselleen luontevinta tapaa olla hevosten kanssa. Vaikka hevoset ovatkin pääosassa, ei lukijalta vaadita hevoskokemusta tai edes sarjan aiempien osien lukemista. Tämä on oma tarinansa, jossa selvitetään, mihin ratsastaja katoaa kesken keväisen maastoretken. Jännitystäkin on siis luvassa!

Sonja-sarjaa on julkaissut Kustannus-Mäkelä,
ja sarjan kannet on kuvittanut Siru Salmenniemi.

Olemme perinteisesti arponeet täällä blogissa yhden Sonja-kirjan, jonka lähetän voittajalle, ja mukaan saa toivoessaan omistuskirjoituksen, niin myös tälläkin kertaa. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta joko täällä blogissa, Instagramissa (@nuppujajuju) tai Facebookissa (@ Nuppu ja Juju). Arvomme katinpalleroiden kanssa voittajan viikon päästä sunnuntaina 22.10.2023 kello 16. Olisipa kiva kuulla, millaisia eläinaiheisia tarinoita toivoisitte, että Hupsuttamossa kirjoitettaisiin seuraavaksi. Vastaan myös mielelläni kaikkiin kirjoittamiseen ja kirjaan liittyviin kysymyksiin!

Onnea matkaan! Ja jos Onnetar ei ole suotuisa mutta haluaisit lukea
tarinan, niin Helsingin kirjamessuilta (26.9.-29.9.2023) voi ostaa
kirjaa messuhintaan, ja toki sitä voi tilata kustantamon nettisivulta
tai kirjakaupoista - sekä tietenkin lainata kirjastosta!