Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Sniffausta leipägrillissä

Meillä Hupsuilla on elämässämme tarkat rutiinit. Aamulla mies täyttää herättyään pikkuotusten ruokakupit, ja töihin lähtiessään hän päästää karvaturrit viereeni hurisemaan. Nupulla on tapana möyriä peiton alla ja survoa ylitseni siitä kohden, mistä reitti sattuu minäkin aamuna kulkemaan. Kun peuhaamiset on peuhattu, se pyytää, että lähtisimme yhdessä syömään. Nuppu on nimittäin salainen lellikki, joka saa nassuttaa aamupalan keittiönpöydällä, jotta ruoka maistuisi paremmin sekä sille että minulle. Keskiviikkoaamuna kaikki ei kuitenkaan mennyt tutun kaavan mukaan:

 

”No niin, mamssi mama mamselli. Ei kai kutittanut, kun painoin äsken tassut sun
kylkiluiden väliin? Ai kutitti? Mutta kun se polku meni siitä. Ja nyt kyökin puolelle, hop!”

”Tuu vaan ihan reippaasti. En oo syönyt vielä ainuttakaan kökkärettä,
niin en paina kovin paljon, kun nostat mut hissillä tohon pöydälle.”

 

”No mikäs tässä nyt on, kun ei ala tapahtua?! Mmmmähhh!”

”On tämäkin yhdenlaista rääkkäystä. Pieni kissa ja iso nälkä, ja kupista pitäisi
vaan mennä syömään ihan yksin. Nyt on hommassa jotain vikaa, vikaa, vikaa...”

”Hei... Mikä se niiskaus oli, mammeli? Älä suotta nyyhki. Voidaan me ottaa
se kuppi sinne sänkyynkin. Ihan hyvin mulle maistuu peuranliha sielläkin.”

”Ja jos hyvin käy, niin suupielistä saattaa lennähdellä nokareita tyynylle.
Enkä suutu, jos vähän maistelet. Tulee sullekin masu täyteen ja parempi mieli.”

”Mama, mikä tuo kröhhäysääni oli? Tuleeko sulta kohta karvapallo?”

Selitin Nupulle, ettei kurkussani kutittanut villatuppo vaan jokin viekas syyspöpö, jonka olin onnistunut nappaamaan tauteja pursuavasta ulkomaailmasta. Aivastelin, niiskutin ja köhin, ja lisäksi pääni ympärille oli viritetty vanne, joka rusensi pientä nuppiani entistäkin pienemmäksi. Kissat rääkäisivät kauhusta ja säätivät asetuksiaan niin, että molemmat olivat tuota pikaa hoivamoodissa.

 

Nuppu beige pehmoinen pesi paitsi omat varpaansa ja häntänsä myös emon nenänpään.

 

Se tönäisi hellästi käsivarttani ja kysyi ”iip?” eli mahtaisinko parantua nopeammin,
jos ottaisin sen kainalooni? Päätin kokeilla tekniikkaa, ja ihanaltahan se tuntui!

Tohtori Jujulla oli mielessään aivan toisenlainen metodi, niin sanottu leipägrilli. Se sopi minulle kuin nakutettu, sillä paahdan aina kaiken mahdollisen, mitä suinkin saan paahtimeen tungettua. (Ja välillä sellaistakin, mikä on jäänyt jumiin ja aiheuttanut pienimuotoista hätäännystä.) Tekniikka toimi niin, että hukuttauduin syvälle täkin alle ja Tohtori itse köllähti päälleni lämpöisine turkkeineen. Sitten luotettiin vain pitkävaikutteisen paahdon voimaan, kunnes aloin ymmärtää, miltä Fazerin ruispuikulasta tuntuu silloin, kun raudat kuumenevat sen ympärillä eikä sillä ole pakoreittiä raikkaaseen ilmaan.

 

”Joko tuntuu paremmalta, mama?”

Vaikka luulin jo jossain vaiheessa, että läkähtyisin kissahoivaamon sympaattisiin toimenpiteisiin, räggärini tiesivät sittenkin, mitä ne olivat tekemässä. Kahden vuorokauden potemisen ja porotuksen päätteeksi heräsin perjantaina hurjasti paremmissa ruumiin ja sielun voimissa. 

 

Tohtori Juju oli sitä mieltä, että mama on terve,
kun mama leikkii Snapchatilla ja tekee pienestä
viattomasta kissanpoikasesta Bambin!

Olin samaa mieltä Jujun kanssa, ja kun olimme syöneet täysin paahtoleivättömän aamupalan pöydällä ja sen ääressä, suuntasin taas toimistolle ja arki asettui uomiinsa. Toivottavasti te lukijat olette välttyneet basilleilta, kröhinältä ja sniffauksilta!

 

Jos joku muukin muuten hömpsöttää Snapchatilla, niin meidät saa lisätä kavereiksi!

Sisar beige pehmoinen

Nyt kun Nupun tassu on pysynyt loistokunnossa, lempeä kissamme on päättänyt ryhtyä oikeaksi hyvän olon lähettilääksi. Se edistää terveitä elintapoja syömällä monipuolisesti, liikkumalla riittävästi ja huolehtimalla sekä itsensä että veljensä hygieniasta. Nuppu pitää huolta myös meistä omistajista. Se aistii tunnetilani kuin empaattisin psykologi ja osaa nuolaista hellästi nenääni juuri oikealla hetkellä. Jos ruumiinlämpöni uhkaa vajota liian alas, Nuppu sipsuttaa kiireesti paikalle ja käpertyy lämmittämään tilanteesta riippuen varpaitani, käsiäni tai kylkeäni.

Nuppu on tiennyt pienestä asti, ettei salaatti
ole vain pupujen ruokaa. 

Nuppu toivoo, että jumppakärpänen purisi Jujuakin.

Nuppu muistuttaa, että venytellä voi samalla,
kun katsoo telkkua tai leikkii kalalla.

Parin viime päivän ajan Nupulla on ollut tassut täynnä sairaanhoitotyötä, sillä mieheni on ollut kotona kuumeen kourissa. Nuppu on tehnyt alati tarkastuskierroksiaan sohvalla nuokkuvan potilaan ympärillä. Hoitokäynti alkaa hennolla jalkojen lämmityksellä. Sen jälkeen Nuppu hiipii sohvan selkänojaa pitkin tutkimaan, hengittääkö potilas. Sitten se hyppää sohvan käsinojalta sohvapöydälle yleistilannetta tarkkailemaan. Se tuijottaa, kunnes on varma, että kaikki on hyvin ja kierros voi alkaa alusta. Aikoinaan Nuppu on ottanut vastuuta myös miehen vatsataudin parantamisesta. Nupun kannattama lääketieteen haara suosittelee jämerää yllätysloikkaa vatsan päälle. Se saa huonovointisimmankin potilaan pomppaamaan pirteästi punkasta pystyyn. Ja pytylle…

Hoivakissa parannusasemissa sohvan jalkopäädyssä. Jos mikään muu ei auta,
se kehittää viltin kanssa yhteistuumin kipinöitä ja antaa potilaalle sähköshokkihoitoa.

Silloinkin kun Nuppu lepää, se pitää yhden korvan valppaana.

Tämä on Nupun stressinpoistokatse. Mietin sitä aina, kun joudun jännittäviin tilanteisiin kuten
hammaslääkäriin tai esiintymään. Metodi toimii, ja Nuppu auttaa siis etänäkin.