Näytetään tekstit, joissa on tunniste snapchat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste snapchat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Fuksiflunssan houreita

Olen ollut aina hieman vainoharhainen kaikenlaisten kulkutautien suhteen mutta väistänyt ne silti ihmeen onnistuneesti. Bravuurini on ratsastusleiri, jolla kaikki muut minua lukuun ottamatta sairastuivat vatsatautiin. Olen onnistunut livahtamaan myös lukuisten flunssavirusten hyppysistä, joten en ottanut viime viikolla kovin vakavasti miehen orastavaa niiskutusta, jonka ristimme fuksiflunssaksi. Yliopistolle oli saapunut tuore setti opiskelijoita uusine pöpöineen, mutta en uskonut, että asia liittyisi minuun, koska enhän minä edes opiskele. Tai flunssaile.
 
”Lällislää, pöpöt! Meidän mamiin ette muuten pesiydy!”

Vaan miten kävi sunnuntaina? Vaihdoin lakanat, kirjoittelin blogipostauksen ja ihmettelin, että kylläpä vuodevaatteiden pöly kävi tällä kertaa pahasti nenään. Ja kurkkuun. Siinä vaiheessa mieleeni alkoi hiipiä pahaenteinen aavistus, mutta imeskelin rauhassa pari piparminttupastillia ja ajattelin, että kyllä se siitä. Mutta ei se siitä…
 
Edes lepo tai Nuppu-taikinan vaivaaminen ei auttanut.

Iltaan mennessä kurkkuni oli liekeissä ja joka nielaisu sattui. Olo oli muutenkin ärtyisä ja vetämätön, joten aloin vähitellen hahmottaa, ettei aamulla ehkä olisi töihin lähtemistä. Yö meni katkonaisesti outoja unia katsellen, ja seuraava päivä toi mukanaan uuden yllätyksen: minulla oli kuumetta ensimmäistä kertaa kenties kymmeneen vuoteen!

 
”Ei emo olisi varmaan kuumetta edes mitannut, mutta se vähän säpsähti,
kun se näki suihkun koristelasissa yhtäkkiä Homer Simpsonin.”

Vaikka kuumeeni ei missään vaiheessa noussut juurikaan yli 38 asteen, oloni oli todella kummallinen. Posket hohkasivat, pää tuntui heliumpallolta ja ajatukset jäivät pyörimään raivostuttavaa rinkiä. Torkahtelin ja näin houreita valokuvista, joita yritin survoa Instagramiin siinä kuitenkaan onnistumatta. 

 
Tämä kuva todistaa, että olen oikeasti osannut
laittaa täytettä Hupsujen Instagramiin.
Tulkaa meitä sinnekin moikkaamaan!


Maanantaina olin niin onneton ihmisraunio, että joku olisi voinut jopa syyttää minua teatraalisuudesta. Jos olisin mies, minulla olisi takuulla diagnosoitu niin sanottu ”miesflunssa”, mutta oikeastihan kyseessä oli tosiaan se akateemisesti ankeuttava fuksiflunssa, josta mieheni selvisi huomattavasti vähemmällä. Ehkä se on tokavuotisten etuoikeus.


 
Tiistaina yritin tehdä etätöitä, mutta loppupäivästä nuuduin totaalisesti
enkä kyennyt enää kuuntelemaan edes äänikirjaa. Hohkasin vain pimeässä
ja mietin, milloin Homer Simpson palaisi.

Tässä snäppimme maanantailta, kun vielä
kuvittelin, että saattaisin päästä vähällä.

 
Tässä tiistai-illan ihan-muuten-vain-tosi-hauska-kuva, kun keksin
mitata jääpalikoiksi muuttuneiden varpaideni lämpötilan.
Olin veikannut 25 C, joten tulos oli todellinen järkytys.


Miehen mielestä minulla meni jo melko lujaa, joten vedin nassuuni sen verran nenäsuihketta ja särkylääkettä, että viime yöstä tuli terveydellisesti käänteentekevä. Sain nukuttua yhtenäiset unet enkä ollut aamulla enää totaalisen raihnainen. Hengitykseni kuulosti silti Darth Vaderin rahinalta, ja kissat katsoivat kieroon, kun röyskytin sisuksistani jotain epämääräisen inhottavaa. Niinpä sovimme tiimini kanssa, että viettäisin kotona vielä kolmannenkin päivän - joskin jo etätöitä tehden.

 
Tämän päivän snäpit ovat olleet normaalihkoja,
tosin luulin ruudulla näkyvää koiraa kissaksi.

Nyt voin onneksi sanoa, että fuksiflunssan pahin selkä on taitettu, sillä sain vielä kahdeksan tunnin etätyöpäivän päätteeksi inspiraation blogata. Se tarkoittaa sitä, että huomenna on aika kokeilla, miltä tuntuu, kun harjaa hiukset, vetää ylleen jonkin pyjamaa virallisemman asun ja menee katsomaan, miltä maailma näyttää Hupsuttamon ulkopuolella tai onko sitä edes olemassa.

 
Nupusta se on hyvä ajatus...

...sillä tämän näköistä mamia ei kyllä jaksaisi katsella enää neljättä päivää putkeen!

PS. Join juuri postauksen laatimisen lomassa kuumaa mehua miehen kanssa, ja pohdimme yhdessä, mahdanko olla vielä kirjoituskunnossa. Mies veikkasi, että tämä postaus saattaa viirata tyyliin ”...ja sitten niillä hevosilla oli hammastahnaa, ja meidän piti kaikkien marssia jonossa, vaikka se oli ihan hirmuisen hauskaa, thiihhihii”, mutta jos niin on käynyt, antakaatte armoa. Syytän fuksiflunssaa. Sitä kaiken pahan alkua ja juurta.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Filtterien viemää!


Heräsin vuoden viimeiseen päivään niin pehmoisesti kuin räggärikodissa suinkin voi: Juju hiosti silkkisenä kissataljana pohkeitani, ja Nuppu oli perustanut lämpöä huokuvan pöffimajan kainalooni. Vähemmästäkin hellyydestä menee päänuppi pinkiksi pumpuliksi, joten kovin vaativia vuosianalyyseja ei tähän postaukseen ole valitettavasti tulossa.
 
Kummityttöni loihtima taideteos summaa hyvin viimeaikojen kuulumisemme:
tällä porukalla on joululomasta nautiskeltu - joskin lumiukko taisi jo sulaa.

Vaikka globaalisti vuosi 2016 oli aika hurja, Hupsujen mikronäkökulmasta kalenterikierros meni ihan nappiin: Nuppu sai viettää kokonaisen vuoden ilman typerää tötteröä, ja Huitsi-pupukin pysyi ehjänä yhtä silmätulehdusta lukuun ottamatta. Sanotaan, että lapsi on terve, kun se leikkii, ja jos tätä viisautta on uskominen, Hupsut ovat olleet oikein kelvollisessa kuosissa. Siitä todisteena julkaisen nyt muutamia hömppäkollaaseja Snapchattimme puolelta:

 
Snapin kamera tunnistaa Jujun kauniit pikku kasvot,
joten en malta olla testaamatta niihin pöhköjä filttereitä.





Kyllä Nuppukin on ikuistettu moneen kertaan.
Keskimmäinen kuva on  suorastaan klassikko!
 
Tämä snap-sarja kertoo Nupun joulusta. Ruffesta on haaveiltu niin kovasti,
että jopa emon Scrabble-kirjaimista muodostui kyseisen kissaherran nimi!
 
Jujulla taas oli toisenlaisia joulukiireitä parran, poron ja potkupuvun parissa.

Homma ei suinkaan mene ihan vain kattien kustannuksella hihittelyksi,
vaan nämä kuvat todistavat, että kyllä kissaemokin laittaa itsensä likoon.

Koska keksimme juuri ennen joulua KonNupun mullistavan siivouksen taian, olimme pyytäneet joulukollia tuomaan meille enimmäkseen aineettomia lahjoja. Niinpä Nuppu ja Juju ovat nauttineet tänä vuonna ylimääräisistä liha-aterioista, pidemmistä leikkisessioista, lällyistä lepohetkistä kainalossamme sekä satunnaisista ruokailuista keittiönpöydällä. Ihan oikeitakin joululahjoja ne silti saivat, kuten Läntisestä mummolasta putkahtaneita hiirulaisia ja naminami-herkkuja! Yksi Jujun lempilahjoista oli myös tämä:

 
Iki-ihana pahvilaatikko, joka tuli emon joulupaketin mukana.
Puippi kökötti lootassa kuin liimattuna läpi joulupyhien.

Meillä oli siis jouluna lanttulaatikkoa,
porkkanalaatikkoa, bataattilaatikkoa
ja Juitsi-laatikkoa!
Postiljooni toi myös Nupulle aivan erityisen lahjan, joka ansaitsee ihan oman kuvasarjansa:

 
Mikä ihme tämä ihanuus oikein on? Se tuli Nupun rakkaalta leikkikaverilta,
ja kuoressa oli ylimpänä Nupun nimi, joten tietysti neiti avasi lähetyksen itse.
Sehän on kaunis kirjanmerkki omistuskirjoituksen kera!

Nuppu kiittää ihanasta lahjasta taiteilijaa
ja lähettää hänelle hempeän lentosuukon!
Muistelimme Nupun kanssa, miten mukavia leikkejä sillä oli juuri ennen joulua kummityttöni ja hänen veljensä kanssa.
 
Porukalla oli kiva piirtää ja värittää!

Nuppu otti kantaa värivalintoihin...

...ja tallusti jopa piirustusten maisemiin. Melkoisia seikkailuja siis!
Jujukin oli reipas poika lapsivieraiden läsnäollessa, joten toki
sekin sai katsoa lähempää Nupun suloista kirjanmerkkiä.

Näissä tunnelmissa taputtelemme tämän vuoden päätökseen, ja haluamme vielä kiittää kaikkia teitä lukijoita ihanan vuorovaikutteisesta blogielämästä! Jokainen kommentti on meitä ilahduttanut, ja olisipa mahtavaa, jos viihtyisitte kanssamme yhtä tiiviisti myös ensi vuonna. <3
 
Iloa, onnea, terveyttä, naurua, kehräystä,
leikkimielisyyttä ja ihania yllätyksiä vuodelle 2017!
 
Ja tässä vielä snap-koodimme, jos joku haluaa
hömpötyksiämme siinäkin kanavassa seurata.