 |
| ”Lällislää, pöpöt! Meidän mamiin ette muuten pesiydy!” |
Vaan miten kävi sunnuntaina? Vaihdoin lakanat, kirjoittelin blogipostauksen ja ihmettelin, että kylläpä vuodevaatteiden pöly kävi tällä kertaa pahasti nenään. Ja kurkkuun. Siinä vaiheessa mieleeni alkoi hiipiä pahaenteinen aavistus, mutta imeskelin rauhassa pari piparminttupastillia ja ajattelin, että kyllä se siitä. Mutta ei se siitä…
 |
| Edes lepo tai Nuppu-taikinan vaivaaminen ei auttanut. |
Iltaan mennessä kurkkuni oli liekeissä ja joka nielaisu sattui. Olo oli muutenkin ärtyisä ja vetämätön, joten aloin vähitellen hahmottaa, ettei aamulla ehkä olisi töihin lähtemistä. Yö meni katkonaisesti outoja unia katsellen, ja seuraava päivä toi mukanaan uuden yllätyksen: minulla oli kuumetta ensimmäistä kertaa kenties kymmeneen vuoteen!
 |
| ”Ei emo olisi varmaan kuumetta edes mitannut, mutta se vähän säpsähti, kun se näki suihkun koristelasissa yhtäkkiä Homer Simpsonin.” |
Vaikka kuumeeni ei missään vaiheessa noussut juurikaan yli 38 asteen, oloni oli todella kummallinen. Posket hohkasivat, pää tuntui heliumpallolta ja ajatukset jäivät pyörimään raivostuttavaa rinkiä. Torkahtelin ja näin houreita valokuvista, joita yritin survoa Instagramiin siinä kuitenkaan onnistumatta.
 |
| Tämä kuva todistaa, että olen oikeasti osannut laittaa täytettä Hupsujen Instagramiin. Tulkaa meitä sinnekin moikkaamaan! |
Maanantaina olin niin onneton ihmisraunio, että joku olisi voinut jopa syyttää minua teatraalisuudesta. Jos olisin mies, minulla olisi takuulla diagnosoitu niin sanottu ”miesflunssa”, mutta oikeastihan kyseessä oli tosiaan se akateemisesti ankeuttava fuksiflunssa, josta mieheni selvisi huomattavasti vähemmällä. Ehkä se on tokavuotisten etuoikeus.
 |
| Tiistaina yritin tehdä etätöitä, mutta loppupäivästä nuuduin totaalisesti enkä kyennyt enää kuuntelemaan edes äänikirjaa. Hohkasin vain pimeässä ja mietin, milloin Homer Simpson palaisi. |
 |
| Tässä snäppimme maanantailta, kun vielä kuvittelin, että saattaisin päästä vähällä. |
 |
| Tässä tiistai-illan ihan-muuten-vain-tosi-hauska-kuva, kun keksin mitata jääpalikoiksi muuttuneiden varpaideni lämpötilan. Olin veikannut 25 C, joten tulos oli todellinen järkytys. |
Miehen mielestä minulla meni jo melko lujaa, joten vedin nassuuni sen verran nenäsuihketta ja särkylääkettä, että viime yöstä tuli terveydellisesti käänteentekevä. Sain nukuttua yhtenäiset unet enkä ollut aamulla enää totaalisen raihnainen. Hengitykseni kuulosti silti Darth Vaderin rahinalta, ja kissat katsoivat kieroon, kun röyskytin sisuksistani jotain epämääräisen inhottavaa. Niinpä sovimme tiimini kanssa, että viettäisin kotona vielä kolmannenkin päivän - joskin jo etätöitä tehden.
 |
| Tämän päivän snäpit ovat olleet normaalihkoja, tosin luulin ruudulla näkyvää koiraa kissaksi. |
Nyt voin onneksi sanoa, että fuksiflunssan pahin selkä on taitettu, sillä sain vielä kahdeksan tunnin etätyöpäivän päätteeksi inspiraation blogata. Se tarkoittaa sitä, että huomenna on aika kokeilla, miltä tuntuu, kun harjaa hiukset, vetää ylleen jonkin pyjamaa virallisemman asun ja menee katsomaan, miltä maailma näyttää Hupsuttamon ulkopuolella tai onko sitä edes olemassa.
 |
| Nupusta se on hyvä ajatus... |
 |
| ...sillä tämän näköistä mamia ei kyllä jaksaisi katsella enää neljättä päivää putkeen! |
PS. Join juuri postauksen laatimisen lomassa kuumaa mehua miehen kanssa, ja pohdimme yhdessä, mahdanko olla vielä kirjoituskunnossa. Mies veikkasi, että tämä postaus saattaa viirata tyyliin ”...ja sitten niillä hevosilla oli hammastahnaa, ja meidän piti kaikkien marssia jonossa, vaikka se oli ihan hirmuisen hauskaa, thiihhihii”, mutta jos niin on käynyt, antakaatte armoa. Syytän fuksiflunssaa. Sitä kaiken pahan alkua ja juurta.
