Olen viettänyt syyskuun alkupäiviä suu surkeassa mutrussa, sillä ihanat pyöräilysäät muuttuivat vesisateiksi, töissä hurautettiin käyntiin mega-YT:t ja hengitysteihini pesiytyi inha syysflunssa. Oikeasta hädästä ei silti ole tietoakaan, joten päätin katsoa peiliin ja todeta, että murjotus on noloa ja tyhmää. Minullahan on kuitenkin oma, turvallinen koti, jossa asustavat juuri ne tyypit, joiden kanssa haluan elämäni jakaa. Se oli Nupun ja Jujun mielestä fiksu havainto, joten nekin halusivat katsoa peiliin.
No niin, Juidepuide. Minkälainen könsikäs sieltä vaatekaapin ovesta oikein heijastuu?
Juju oli oikein tyytyväinen näkemäänsä. Se kuvaili minulle, että peilistä kurkistaa komea bordercollie, jolla on jämerät jalat, virtaviivainen runko ja suuri nuuskutuskuono.
Miten kummassa emo sitten näkee Juitsin pienenä kissanpentuna, jolle ei ole koskaan annettu ruokaa?
Ja kuinka on mahdollista, että iskälle Juju on pikku tuholaistoukka, joka rouskuttelee chilien lehdet reikiä täyteen?
Nuppukin kiiruhti katsomaan taikakuvastimeen ja näki siellä hurjiin loikkiin ampaisevan pomppupedon. Hörähdin nauruun, sillä kuvailu meni mielestäni hitusen metsään, mutta ei – Nuppu olikin ihan oikeassa:
Haijaa! Varokaa hiiret ja männynkävyt! Täältä tulee ninjasoturi Nuppu!
Toisaalta samasta karatekissasta on nähty myös muunlaisia heijastuksia:
Iskän silmissä Nuppu on pieni, söpösti inisevä lastumaakari.
Emo taas näkee Nupussa suloisen pehmokaunottaren, joka leijuu pilvien päällä kuin pieni pumpulista pyöritelty hattaraenkeli:
Kun katson hempeää Nuppu-nöpöläistä, kuulen korvissani harpun sulosäveliä.
Ilman tätä uskollista hoivaajaa sairasteluni olisi tuntunut tuhat kertaa pahemmalta.
Kyseinen pikku enkeli jopa nuoli flunssan riuduttamaa jalkapohjaani. Ei siis ihme, että näen sen pään päällä yhä pienen mutta sitäkin kirkkaamman sädekehän!
Kanafarmareiden silmin Nuppu sen sijaan on tuottelias pieni Klaara Kotko.
Mutta kenen katse kertoo totuuden? Yleensä mielipidettä kannattaa kysyä joltakulta mahdollisimman tarkkanäköiseltä, joka aistii kokonaistilanteen hieman kauempaa. Meidän tapauksessamme se oli 4-vuotias kummityttöni, joka oli taiteillut näkemyksensä syntymäpäiväkorttiini:
Kuvassa minä ulkoilutan Nuppua sillä välin, kun mieheni tiskaa ja tekee ruokaa keittiössä.
Piirustus on hieno paitsi teknisesti myös siksi, että se kertoo hyvin todellisen kuvan elämästä Hupsuttamossa. Mieheni hoitaa usein tylsän mutta tarpeellisen ruoanlaittopuolen, kun minä vain paijailen kissoja ja haahuilen tekemässä kaikkea mukavampaa. Nuppu näyttää kuvassa pehmoiselta ja leikkisältä perhekissalta, jollainen se ehdottomasti onkin. Mutta entäpä sitten Juju? Sitä ei kuvasta löydy, vaikka se kuulemma onkin mukana. Se saattaa olla keittiössä kalkkunapihvejä kerjäämässä, mutta kukapa tietää! Tilanne onkin usein juuri kuvatunlainen, kun meillä käy lapsivieraita. Niin rohkea ja vanttera kuin bordercolliemme onkin, se luikkii yleensä ovikellon soidessa sängyn alle piiloon...
No tuossahan se Ujo Piimä nyt sitten nököttää! Ihan hiljaa mökin alla tietenkin...
Kaikkihan tuntevat tarinan Narkissoksesta;
komeasta kollipojasta, joka meni eräänä päivänä juomaan peilityynestä metsälähteestä. Se kumartui veden ylle ja näki maailman kauneimmat korvat,
kuulaimmat sinisilmät, näppärimmän pikku nenun sekä tuuheimmat viikset!
Kuvajainen oli niin kaunis, ettei kattinuorukainen halunnut sulkea enää koskaan
silmiään. Se läpsytti ylävitosia kuvajaisensa kanssa, kehrätä murisutteli sille
eikä poistunut enää edes hiekkikselle. Turha edes lisätä, että raksujen
rapsahtelukin oli vain kärpästen surinaa sen silkkisissä korvissa.
Vaikka Nuppu
ja Jujukin tietävät, että Narkissos (vai oliko se sittenkin Narkissas?) ei
saanut enää tapauksen jälkeen lainkaan uusia kavereita ja muuttui todelliseksi
tylsimykseksi, ne menivät eilen silti samaan, legendaariseen halpaan. Kotonamme on ollut suuret eteispeilit kissojen
pentuajoista saakka. Jostain syystä pörröläiset silti sisäistivät asian vasta
nyt. En edes muista, kumpi homman aloitti, mutta molemmista puuha oli yhtä
kiehtovaa. Nuppu seisoi takatassuillaan ja halaili maailman kauneinta
ragdoll-tyttöä, jolla oli tassuissaan samanlaiset, alimittaiset kinttaat kuin
sillä itselläänkin. Juju taas kamppaili reviiristä jäntevän ja oh-niin-komean
laikkutiikerin kanssa. Mammanpoika unohti emon kokonaiseksi illaksi, mutta
vastapainona oli jotain hyvääkin: Eipä tullut Nupullekaan tassunrassaus
mieleen, joten itserakkaus ei kaatanut ainakaan tätä valtakuntaa.
"Tanssittaisko me tytöt yhdessä?"
Best Friends Forever!
BANZAI!
Kuinkas paljon niitä kissoja pitääkään omistaa ennen kuin on automaattisesti crazy cat lady?
No olettehan te söpöjä...
...mutta ei saa silti varastaa kameraa selfietä varten!
