Näytetään tekstit, joissa on tunniste possujuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste possujuna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. marraskuuta 2024

Tulisilla hiirillä

Meille on muodostunut parin viime vuoden aikana syysmuuttoperinne. Kun piha paketoidaan talviteloille ja pimeys saa minut käpertymään sohvankulmaukseen kissa kainalossa, on aika lehahtaa etelään alkuperäiseen Hupsuttamoon. Niin tapahtui tänäkin vuonna, ja laskeuduimme kaupungin välkkeeseen jo kolmisen viikkoa sitten.

Täällä sitä kökötetään kaupunkisohvalla kissa visusti kainalossa!


Nuppu ja Juju osaavat nykyisin matkustaa melkein kuin ammattilaiset ja sopeutuvat nopeasti kerrostaloelämään, vaikka aluksi naapureiden aivastukset ja kolinat saivatkin pikku korvat kääntyilemään. Ensimmäisinä öinä jetlag vaivasi pörryköitä, ja ne tulivat oven taakse naukumaan jo viiden aikaan aamuyöstä. Kerran tällaisen herätyksen kajahtaessa näin unta, jossa soitin viulullani orkesterissa kappaletta ”I left my heart in San Francisco”, ja joku täti alkoi laulaa sitä mukana vonkuvalla äänellä.

 
Nauratti, kun täti paljastuikin meidän heleä-ääniseksi Juitsiksi!

Viikkojen kuluessa kaupunkielämämme on asettunut tuttuihin uomiinsa. On ollut hassua, miten kaikki vanhat rutiinit löytyvät aina yksi toisensa perään, kuten esimerkiksi kissojen iltahärvääminen. Se iskee noin kahdeksan tai viimeistään yhdeksän aikaan: Nuppu ja Juju ovat kuin tulisilla hiirillä, kuten meillä kaksijalkaisilla on tapana ilmiötä kuvata. Ne tulevat viereemme istumaan, tönivät tassulla, inisevät ja piirittävät meitä kuin hahtuvaiset hait. Silloin on kiire käynnistää vanha tuttu possujuna, tuo rutiinien ruhtinas ja arjen aatelinen! Muistamme iltatoimien koreografian edelleen, ja pisteeksi iin päälle siihen on lisätty pitkä leikityssessio Nupun rakkaimmalla piiperryslelulla, joka saa neitosen yhäkin vaanimaan ja poukkoilemaan kuin pikkuruisen kissanpoikasen. Ja sellainenhan meidän kullannuppu toki vielä onkin!
 
Kannatti kömpiä boksiin, koska se toi maailman parhaan lelun luo!

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Pöhköfantit ruotuun!


Vaikka kutsun Nuppua ja Jujua usein yhteisnimellä ”pöhköfantit”, kissani ovat melko sukkelaälyisiä. Ne tajuavat maailmanmenosta suhteellisen paljon ja aloittivat huolelliset lomavalmistelut heti, kun äitini saapui meille reilu viikko sitten matkalaukkunsa kanssa. Katit auttoivat minua pakkaamaan uimapuvun, hellemekot ja vinon pinon lapsuuteni ponikirjoja ja riemuitsivat jo etukäteen lellilomasta Mummikissin kanssa. Niinpä aamuyön hämmennys oli suuri, kun mummin lämpöiset jalat lähtivätkin liikkeelle ja karkasivat matkalaukun ja emokissin kera maailmalle!
 
”Ei voi olla totta! Emo ja mummi jättivät meidät iskän kanssa opiskelemaan!”
 
”SOS! Äiskäää! Älä jätä mua! Isi ei osaa pestä mun hampaita!
Legot menee viikon aikana töhnään, ja Nuppu-pallero kiusaa!”


Mummiloman peruuntuminen harmitti aluksi Jujua kovasti. Pieni kissanpoika koki jäävänsä kolmanneksi pyöräksi, kun iskä ja Nuppu katselivat sohvalla ohjelmia ja pänttäsivät yhdessä tenttiin. Nuppu oli sentään yrittänyt vähän piristää veljeään imitoimalla emoa ja mummia:
 
”Tältä ne reissaajat näyttivät kolmen jälkeen aamuyöstä!”
 
Ikävä kyllä vitsi nauratti vain Nuppua itseään.

Viikon mittaan Juju alkoi sopeutua uuteen arkeen ja yritti näyttää minulle reipasta kuonoa hotellin wifiin soljuvassa kuvavirrassa:
 
Huitsista paistoi lievä reppanuus, kun taas Nuppu suorastaan huokui tyytyväisyyttä 

Minulla oli valtava ikävä molempia mussukoitani, mutta päivittäistä kissavajettani saapui onneksi liennyttämään kaksi paapottua hotellikissaa.
 
Söpöläiset olivat lojaaleja suomalaisille kollegoilleen ja
ilmaantuivat lähistölleni aina, kun kissakaipuu oli pahimmillaan.

Suomen säitä en sen sijaan ikävöinyt tippaakaan, vaan nautin täysin palkein Teneriffan mahtavista kesäkeleistä. Yritin imeä itseeni D-vitamiinia, lämpöä, värejä ja rentoa elämänmenoa, jotta Suomen kesän odotus ei tuntuisi niin toivottoman pitkältä.
  
Pupilleja hellivää punaa ja palmujen virkistävää vehreyttä!

Uima-altaalla polskimisen ja rannoilla vaeltelun lisäksi
kävimme tutustumassa Teide-tulivuoreen.


Nuppua huvitti ajatus, että mummi ja emo kuljetettiin tulivuoren
huipulle tällaisessa hauskasti keinahtelevassa kantokopassa.

Vasta lentomatkalla kotiin päin tajusin, kuinka korkealla olimme käyneet!

Niin onnistunut kuin lomamme olikin, oli myös ihanaa palata kotiin ja kaapata ensimmäisenä vastaan sipsuttava katti supermahtisyleilyyni.


 
Kuinka ollakaan, se katti oli Juju!

”Nyt jos vielä lähdet johonkin, niin mä tuun mukaan!”


Nuppukin muisti vielä, kuka olen, ja sanoi minulle hellästi ”här här”.

Se alkoi kuitenkin kiemurrella hieman hämillään, kun kyselin, miten on
mahdollista, että neiti oli onnistunut järjestämään itselleen ylimääräisen
ruokintakerran ja oikeudet ateriointiin olohuoneen valkoisella matolla...

Ainoa selitys tuntui olevan, että söpöt luttanat pyörittävät maailmaa.

Kun olemme nyt kaikki taas koolla, yritämme palauttaa löperöksi lipsahtaneen arjen takaisin raiteilleen. Nupun on osattava syödä tästä eteenpäin myös niin, ettei palveluskunnan tarvitse silitellä sitä samalla, kun se puputtaa kissanmössöjä meow-kupposestaan. Possujuna käynnistetään iltaisin hyvissä ajoin, ja peiton alle tullaan möyrimään vasta aamulla herätyskellon piristyä. Onko kaikki selvää, pöhköfantit?

Kuvittelenko vain, vai onko toinen pöhköfantti iloisemman näköinen
ruotuun palaamisesta kuin toinen? Se, jonka hampaat kiiltävät taas puhtaina...
 
...ja joka saa taas nauttia bloggaamisesta oman maman jalkaa vasten!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Uteliaan uutisraportti

Viime aikoina Hupsuttamon lähetyksissä on ollut havaittavissa ikäviä viiveitä. Signaali on ollut heikko, ja Nuppu ja Juju ovat joutuneet ihmettelemään, miksei jokaista niiden kehruuhurausta, puuhkahännän heilausta ja hiekkikselle kahahtavaa kakkaraa raportoida maailmalle. Suurin syy uutiskatveeseen on se, että possujunan rutiinit ovat menneet täysin sekaisin emon ja iskän työpaikan takia. Toimisto nimittäin otti ja muutti pois lähikulmilta kauas suuren cityn keskustaan. Viimeiset pari viikkoa ovatkin vilahtaneet hämmentyneessä olotilassa kaikkea uutta sulatellen. Varttitunnin ripsakan kipittelyn sijaan emo on nyt joutunut joukkoliikenteen sekaan kissapipoineen kaikkineen.

Jujua säälittää kuvitella, miten emo nyyköttää ensin raitiovaunussa ja sitten vielä maan alla
puksuttavassa metropahasessa. Siinä vaiheessa reipas ”iskä” onkin jo lenkkeillyt työpisteelleen.

Nupun mielestä on kaikin puolin jees, että emo joutui keskustaan. Hyvässä lykyssä
sieltä tarttuu hippunen muodikkuutta, ja kohta emollakin on rusetti kaulassaan.

Hupsujen elämä ei ole silti jämähtänyt paikoilleen. Kaikenlaista pientä on koko ajan tekeillä, ja tarkka silmä- ja korvapari on pitänyt huolen, että olennaisin info tallennetaan. Vaikka utelias pikku reportteri on yrittänyt toimia salaisesti, olemme aistineet sen puuhat eritoten ruokaillessamme: yhtäkkiä meistä on tuntunut kuin haukanterävä katse porautuisi lävitsemme, vaikka kukaan ei selvästikään tuijota meitä. Ei varsinkaan Juju, joka on peppu visusti meihin päin:

 
 
Tarkempi analyysi kuitenkin paljasti, että Juju Journalisti tarkkailee
meitä peilin kautta!  Jos kutsun sitä nimeltä, se ei suinkaan käänny
kurkistamaan olkansa yli vaan kohdentaa katseensa peilin kautta minuun.

Juju on kuunnellut korva tarkkana ja painanut mieleensä kaiken,
mitä Hupsuttamossa on parin viikon aikana tapahtunut.

Se on saanut juttuvinkkejä myös nimettömänä pysyttelevältä vakoojalta,
joka on onnistunut tolpan takaa väijymään Hupsujen hulinoita.

Juitsi on ystävällisesti koonnut mehevimmät juorut ja koostanut materiaalin uutislähetykseksi, joka sinkautetaan nyt maailmalle sen kummempia sensuroimatta:


”Hyvät kansalaiset, med börjare...”
Juju hei! Mehän sovittiin, ettei sensuroida!
 
No niin, sieltähän se uutisankkuri tuli näkyviin!
Rullataanpa tuolia vielä hippunen alaspäin...

Kas noin, nyt on virheetön kuva! Vähän ehkä kohinaa, mutta se johtuu
vain kameranaisen säädöistä. Anna silti palaa, Juju!
”Okei. Yks, kaks, kuuluuko? Pari viikkoa sitten Nuppu ja emo siivosivat urakalla
Hupsuttamon peruspölyt pois, sillä läntisestä naapurikaupungista tuli meille
 tärkeä vieras, jonka nenän saamme valitettavasti kutiamaan.  Nuuskuttelin tätiä
mahdollisimman nätisti, ja Nuppu yritti olla varistamatta hilsettä ympäriinsä.”
”Täti ja emo kävivät PetExpossa, mutta eikös emo unohtanut kameran kotiin,
joten tämän parempaa kuvamateriaalia sieltä ei herunut. Eikä muuten tuliaisiakaan,
vaikka kivaa oli kuulemma ollut pupusia, kissoja ja koiria paijatessa! Tsot tsot!”

”Siinäpä kaikki tärkeimmät tarinat! Heipparallaa!”
Jujuuuu, on meille muutakin tapahtunut!
Tutkipa nyt vähän niitä muistiinpanoja.
 
”Ai niin, sellainen uutinen säärintamalta, että auringonpaiste ja lämpö
ovat saaneet banskukärpästen kevätmuuton hyvälle tolalle. Ne ovat
lepatelleet vihdoin keittiöömme, joten terminen kesä on alkanut!”
”Ja arkkitehtonisista uutisista sen verran, että emo
raijasi eilen Hupsuttamoon jännittävän laatikon, josta
rakensimme tämän uuden, upean uutisstudion.”

”Minulle laatikko itsessään oli tärkeintä, ei sen sisältö,
mutta Nuppu, joka on kovin perso raksuille, kuvitteli,
että lähetys sisältäisi pussillisen niitä höttöherkkuja
lohdukkeena PetExpo-tuliaisvääryydestä.”

”Agentti Neppo Nenäsen pettymys oli suuri,
kun laatikosta löytyi vain mustat klohmokengät,
jotka emo kiikutti heti odottamaan
toukokuista ratsastusleiriään.”
”Ja sitten olisi vielä yksi loppukevennys...
Se on vähän arkaluonteinen juttu...”
”Ei kai Nuppu tai muutkaan poliitttiset tahot ole kuulolla?
Aion nyt paljastaa, miksei Nuppu päässyt eduskuntaan...”

”Vaikka Nupulla oli muuten arvot kohdallaan, sen kanta jätekysymyksiin oli
kyseenalainen. Huomasin nimittäin, ettei nätti neiti vetänyt lainkaan veskiä!”

”Kun pällistelimme emon kanssa pyttyä aikamme,
ehdokas saapui itsekin paikalle touhujaan selittelemään.”

”Tokihan se sitten huuhtoi pöntön ja väitti hygienian olevan sydäntään lähellä,
mutta veikkaamme, että tämä hairahdus aivan kalkkiviivoilla koitui neidon tappioksi.
Jos loppusuoralla oli kaksi tasavahvaa ehdokasta, useampi saattoi päätyä äänestäään
sitä, joka muistaa hävittää J- ja i-kikkareensa heti eikä viidestoista päivä...

”Tässäpä kaikki tältä erää. Kiitos ja kummarrus, jos jaksoit
kuunnella uutiset aina tuoksahtavaan loppuun saakka.”

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Possujuna parkkiin

Ennen lomalle livahtamista haluaisin kirjoittaa muutaman ylistyssanan arjelle. Sitä syytetään aina harmaaksi ja tasaiseksi, mutta loppujen lopuksi elämä muodostuu isoksi osaksi rutiineista, jotka ovat parhaimmillaan kuin viimeisen päälle rasvattu, iloinen possujuna.

”Onko tuo se pienen pieni possuveturi? Ainakin se on niin pinkki kuin possu vain voi olla.”
 
”Tuut! Tuut! Onko muita possujunaan tulijoita?”

No totta kai on, mutta valitettavasti Hupsut ymmärsivät
nyt ihan väärin. Kysehän ei ole emon laukusta.

Meidän ikioma possujunamme puksuttaa arki-iltaisin niin hilpeästi aina samoja raiteita, että siitä saisi tehtyä sympaattisen jatko-osan leffalle ”Päiväni murmelina”. 



Nupun jokainen päivä on murmelipäivä, onhan se niin
pörröinen murmeli possunpinkissä rantahameessaan.
”Kerro jo, mikä se possujuna oikein on!"

Iltatoimemme alkavat aina hammaspesustani, jota Juju tuijottaa intensiivisesti ja sanoo lopuksi ”puu”. Silloin siirrymme keittiöön harjaamaan sen hampaat, ja mieheni pesee samalla omaa purukalustoaan. Käyn välillä huuhtomassa kissojen harjan ja lataan siihen uuden pikku satsin tahnaa Nuppua varten. Tässä välissä Juju töykkää miestä jalkaan ja Nuppu menee pöydän alle. Minä taas voivottelen joka ilta lähes samoin sanoin, että ”miten ne hampaat nyt saa harjattua?” vaikka homma onnistuu aina hienosti Jujun sähläilyistä huolimatta.
 
Juju pikku velmu tietää, että jos se osallistuu Nupunkin hammaspesuun,
se saa palkinnoksi ylimääräisen kanapalan.

Seuraavaksi possujunamme klonksuttaa keittiöön: mies tiskaa kissojen ruokakupit sillä välin, kun minä haen lapion ja kakkapussin ja menen tonkimaan kissadyynejä. Kun arkeologiset kaivaukset ovat ohi, solmin pussin kiinni ja siirrän sen tuulikaappiin roskiskeikkaa odottamaan. Kun saavun lapion kanssa keittiöön, mies on juuri vetänyt rullasta uuden pussin esiin ja pitelee sitä auki, jotta voin työntää lapion siihen ja viedä setin roskakaappiin seuraavaa iltaa odottamaan.

Kuvan auringossa paistatteleva kissa ei liity mitenkään
hiekkalaatikolta löytyviin kakkapötkylöihin.
Possujunamme on siis herttainen arjen vempain, joka saa kaiken tapahtumaan ilman odottelua, ihmettelyä tai turhaa säätöä. Se on meistä kaikista ihanan tuttu ja turvallinen, mutta välillä menopeli on hyvä siirtää hetkeksi parkkiin, jotta se jaksaa taas jatkaa yhtä pontevasti matkaansa. Toisin sanoen Hupsuttamo hiljenee nyt reiluksi viikoksi, sillä edessä on kauan odotettu talviloma. Kissat viettävät laatuaikaa täällä kotona mummin kanssa sillä välin, kun me metsästämme lepoa ja aurinkoa. 

Nuppu löysi ne molemmat jo ihan omasta kodista!

Mukavan keväistä viikkoa kaikille ja hupsutellaan taas pian!

”Cheerios, amigos! Muchos sunshine und molto schwimmos!”