Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Johan tuikkasi!

Kesäkuun toinen päivä oli tänä vuonna torstai, ja vettä tuli kuin aisaa. Taivaalta hyökyvä kaatosade mätsäsi täydellisesti huoleen, jota tunsin päivän aikana pienistä kissanrutaleistani, joita molempia käytettiin eläinklinikalla. Taustaksi kerrottakoon, että talvella Nuppu ja Juju kävivät hammaskiven poistossa, ja molemmilta löytyi suusta myös muuta harmia: Nupulta kaksi poistoa vaativaa hammasta ja Jujulta yksi. Pääkaupungin eläinlääkäriltä ei löytynyt aikoja kuin monen kuukauden päähän, joten päädyimme käyttämään maaliskuussa Nuppua hampaanpoistossa täällä uusilla kotikulmilla. Kaikki sujui esimerkillisesti, joten varasimme operaation myös Jujulle, ja sen aika koitti siis torstaina. Nupulle taas oli varattu samaan syssyyn rabies-rokotus, koska haaveenamme on päästä kesän aikana valjastelemaan.

 
Hurjalla supikissa Nupullahan on todettu raapies,
mutta rabiesta emme tietenkään halua! Roaar!


 
Juitsi sai oman rabies-rokotteensa kuukausi sitten flunssapiikin yhteydessä.

Aluksi klinikalla Juju vaivutettiin unten maille, ja sitten Nuppu sai oman piikkinsä. Keskustelimme jälleen lepakoista ja siitä, ettei meillä olisi rokotuksesta huolimatta aikomusta lähteä öiselle lammelle niitä tähystämään. Sitten olikin aika pakata Nöpiskä boksiin ja lähteä kotiin Jujun operaation ajaksi.


Köröti-köröti ja miau miau!


Huristelimme jo hyvää vauhtia poispäin, kun aloin silmäillä Nupun rokotepassia. Silloin sydämeni heitti voltin: jos tarraan oli uskominen, Nuppu oli saanut rabies-rokotuksen sijaan kolmoisflunssapiikin! Sen saman, jonka se oli saanut seitsemän kuukautta sitten Helsingissä! Harkitsin jo paniikkipuhelua klinikalle, mutta päätimmekin tehdä tyylikkään U-käännöksen. Pian viipotin sadetakkeineni kaatosateen halki henkihieverissä kysymään hoitajilta, olinko nyt ymmärtänyt oikein, että Nupulle oli annettu väärä rokotus. Ja niin oli tosiaan päässyt käymään, vaikka olin tullessani oikein erikseen ilmoittanut, että Nuppu tuli rabies-rokotukseen. Asiaa pahoiteltiin kovasti, ja minulle vakuutettiin, ettei ylimääräisestä rokotuksesta ollut mitään haittaa eikä sitä tietenkään veloitettaisi. Nuppu oli kuitenkin haettava autosta uudestaan tökittäväksi, ja tällä kertaa se sai kankkuunsa oikean tuikkauksen.

Tai ainakin toivon niin! Emme aio silti
edelleenkään moikata lepakoita.

Olin kotiin päästyämme melkoisen stressaantunut, ja keskittyminen töihin oli vaikeaa, varsinkin kun mietin koko ajan, miten Juju pärjäisi. Kun menimme sitä hakemaan, kävi ilmi, että yhden sijaan siltä olikin jouduttu poistamaan kaksi hammasta, joissa oli vieläpä ollut juuret kahteen suuntaan. Niinpä Jujulla oli edessään isompi toipuminen kuin Nupulla kevättalvella. Sydämeni tulvi huolta ja sääliä, kun pieni kissanreppana tuotiin minulle kotiin vietäväksi.


Reipas Juju kuitenkin vakuutti heti mamalle,
että on ihan turha murehtia tai stressailla.



Juju oli aluksi hivenen hoiperteleva mutta iltapäivällä sille maistui jo ruoka, ja vaikka se teki vähän omituisia asioita, kuten nökötti juomakupin vieressä kauluriaan liottamassa, se näytti pärjäilevän melko hyvin. Pidimme siitä miehen kanssa vuorotellen huolta, mutta arvatkaapa, kuka osoittautui ylivoimaisesti parhaaksi hoitajaksi?
 
No sisar hento beige tietenkin!

Kullannuppu oli selvästi huolissaan pikkuveljestään ja piti siitä lempeästi huolta. Olin ajatellut nukkua työhuoneessa kahdestaan Jujun kanssa, mutta totta kai päivitin suunnitelmaa ja otin myös Nuppu-hoitsun mukaan. Sillä kun oli rentouttava vaikutus sekä minuun että Jujuun.
 
Kun aamulla lähdin alakertaan, sain seurakseni kaksi
hyväntuulista kattia, ja vihdoin olo tuntui kevyemmältä!

Jujun toipuminen on alkanut onneksi hyvin, ja se on selvästi mielissään saadessaan jääkaappiviileitä patee-mössöjä ja monenlaista erityishuomiota.
 
Jujulla on uusi lentokone, ja totta kai pikku potilasta
lennätetään aina, kun se pyytää meitä piloteiksi.

Ikkunasta on ihana katsella lintuja, pupuja
ja pienen kirsikkapuun kukintaa.
    
Ja kun omistaa vielä siskoista parhaan, niin ei ole hullummin asiat! <3

 
Ihania kesäpäiviä teille kavereille! Me kerrotaan pian taas lisää kuulumisia!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Terapiapusuja ja itsenäisyyshörhelöitä

Joulukuu on alkanut aivan salakavalasti. Hupsuilla ei siitä syystä ole herkkukalenteria, eikä joulukolli ole tuonut vielä lahjojakaan. Pahinta kuitenkin on, etteivät emo ja iskäkään hilanneet kotiin tuliaisia keskisestä Euroopasta, vaikka kaikki merkit viittaavat siihen, että reissussa on oltu:

Nuppu läimäytti tassun silmilleen nähdessään, että emo on oikeasti näyttäytynyt Wienin
joulutoreilla, espanjalaisessa ratsastuskoulussa ja hienoilla ostoskaduilla TUO päässään...
Tämän kuvan otin ihan vain Nuppua varten, jotta neiti
Hienohelma tajuaisi, että emo voisi olla vielä hirmu
paljon nolompikin esim. TÄMÄ päässään!
Näyteikkunaostoksilla silmääni sattui tällainen rööri, enkä voinut
olla miettimättä, että tulisiko blogiin kunnollisia kuvia, jos virittäisi
tällaisen kohti kissoja! Mies oli sitä mieltä, että kannattaa vielä
jatkaa Sen Oikean kameran etsintää.
Ainuttakaan oikeaa kattia ei reissulla näkynyt, mutta kissateema
on selvästi in ja hot myös Wienissä.
Miau, miiiau! Mutta missä ovat pörheämmät räggäripatsaat?
Oikealla on jo vähän tuuheampi tapaus. Etsin kylläkin ruskeaa mittediä
enkä valkoista punakorva- & -silmäkattia...
Sivukadulta löytyi ihana taidekauppa. Näin jo sieluni silmin,
millaiset potretit Nupusta ja Jujusta loihdittaisiin.
Omat kultamussukkani voisivat olla kärttyisiä tuliaisten puutteesta, mutta ne eivät kuitenkaan perusoptimistisina nallukoina harrasta marmattamista. Niillä on sitä paitsi ollut hurjan ihana viikko mummin hellässä huomassa. Leikitystä, koulutusta ja paijailua on riittänyt, ja se näkyy räggäreissä superriepuiluna: pelkkä katse saa molemmat katit kierähtämään selälleen ja siristämään silmiään suukkojen toivossa. Ja niitä olenkin muiskutellut sydämeni pohjasta!


Iskä sanoi, että suukottelu meni jo ihan överiksi, mutta Jujun ja maman mielestä
vain taivas on rajana, mitä tulee pussailuun ja halimiseen.

Viime aikoina kissoilla onkin ollut paljon terapoitavaa, sillä emolla on ollut hieman huolia. Kirjaimista Y ja T on puhuttu lakkaamatta, ja loman jälkeen emo vaikutti varsinkin Jujun mielestä omituisen säpsyltä valmistautuessaan palaamaan toimistolle. Niinpä Juju otti asiakseen hoivata mamaa ihan erityisen kokonaisvaltaisesti. Se nyhjäsi kyljessäni koko ajan, antoi kallistushaleja, painautui kasvojani vasten ja suorastaan tunki kainalooni. Vaikka emolle vihdoin selvisi, että omat työt jatkuvat, Jujun terapiasessioita on yhä tarvittu, sillä mieliala ei ole edelleenkään kovin korkealla.

Nämä kaksi kallonpusuttajaa ovat aina valmiita kuuntelemaan emon huolia.
Tänään ei kuitenkaan synkistellä, vaikka Wienin-lomalta tuttu tihkusade vaivaa nyt eteläistä Suomeakin. Nuppu ja Juju aikovat juhlia sydämensä pohjasta itsenäisyyspäivää ja ovat luvanneet tapittaa kiilteleviä kolttuja emon ja mummin kanssa televisiosta. Aamulla syötiin jo juhla-ateria, sillä mummi avasi vahingossa väärän ruokatölkin, ja ykkösetkin on jo vaihdettu ylle:


Juju tahtoi sovittaa smokkia, jonka valkoiset
hörhelöt kuvastavat Suomen yllä leijuvia sadepilviä.

Toisaalta Jujun teki kuitenkin mieli pukeutua frakkiin, jonka kuviointi kunnioittaa Suomen
kesäisiä kukkaniittyjä. Nuppu sen sijaan luotti paljettien kimallukseen.

Juju on tyytyväinen asuunsa, mutta nyt sitä vähän mietityttää, mitä se sanoisi Saulille
kättelyjonossa. Emo ehdotti ainutlaatuista repliikkiä ”Hyvää itsenäisyyspäivää!”

Kun Nuppu hoksasi, että juhlat järjestetään oikeassa linnassa, se päättikin vielä vaihtaa asunsa
prinsessaiseen hörhelöhattaraunelmaan. Kyllä nyt kelpaa bilettää aamun pikkutunneille asti!

Juhlavaa, kimmeltävää ja lämminhenkistä 
itsenäisyyspäivää myös teille lukijoille!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Marakatti ja kesäkisu

Vielä pari viikkoa sitten unelmoin kesälomasta, joka olisi täynnä auringonpaistetta ja leppeää kesätuulta. Istuisimme söpösti Läntisen Mummolan puutarhassa ruudullisella viltillä, ja Nuppu ja Juju lekottelisivat vieressämme aurinkovarjon alla. Välillä tepastelisin pihaa ympäri niiden kanssa, ja vielä illallakin ihmettelisimme heinikossa sirittävien sirkkojen konserttia. Ehkä on siis vilkkaan mielikuvitukseni syytä, ettei totuus aivan vastannut odotuksiani. Turha edes sanoa mitään kahden viime viikon säistä tai siitä, että Nupun reistaava tassu on vetänyt lomamielen välillä hyvinkin matalaksi. Lisäksi onnistuin saamaan heti maisemaa vaihdettuamme raivostuttavan kesäflunssan, jossa yhdistyi ennenkokemattomalla tavalla täystukkoinen nenä ja kurkkukipu. Valvotun yön jälkeen sateen lotina tuntui entistäkin lohduttomammalta, mutta onneksi suunta on silti ollut ylöspäin, ja tämän blogin tähdillä on ollut koko ajan hulvattoman hauskaa, mikä on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä.

Juju-marakatin autuas lomavirnistys 
uudella ikkunalaudalla.

Automatka sujui tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. Jujua pelotti, mutta sekin rauhoittui, kun lauloin ääneni käheäksi. Nuppu istua plösötti boksissaan varsin tyytyväisen oloisena. Sekin miukui jonkin verran, mutta pääosin silloin, jos satuin katsomaan sen suuntaan. Viesti oli selvästi se, ettei Nuppu kokenut tarvitsevansa boksia vaan olisi mieluiten touhottanut ympäri autoa. Tästä syystä neitonen pysyi visusti laatikossaan, kunnes pääsimme Läntisen Mummolan eteiseen. Kun kuljetuslootien ovet vihdoin avattiin, hupsu ja tosi höpsö töpöttivät heti uteliaasti vapauteen ja muistivat selvästi tutut paikat. Seuraavat pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kissat tutkivat jokaisen nurkan ja säntäilivät riemuissaan ympäriinsä korvat formuloina.

Nuppu bongasi heti sumuverhon takana vekkulin kultatamariinin.

Vai onko se sittenkin pinkkinenämakaki? Jokin
vikkelä apinankutale se joka tapauksessa on...

Nuppu opettelee ulkoilua jahtaamalla sudenkorentoa.

Näin Nuppu nuuhkisi kukkasia, jos se vain vietäisiin ulos...

Tämän kiipeilijän täytyy olla röyhkeydestään tunnettu
hyppyhäntäbonobo, joka on pelastettu jo monesta pinteestä.

On ollut hellyttävää katsoa, miten onnellisia molemmat kissat ovat, kun uutta tekemistä on niin valtavasti. Jujusta on tullut melkeinpä sietämätön pikku riiviö, joka keikkuu toinen toistaan hullummassa paikassa. Kaikki koristeet on täytynyt takavarikoida, ja keksipä hömelö kissapoika jopa hypätä urkujen päältä kohti yläkertaan johtavia portaita. Onneksi olin vieressä ja pelastin äkkiä Jujun, joka roikkui portaista etutassuillaan ja sätkytteli säälittävästi. Olisi luullut, että sitä olisi nolottanut, mutta mitä vielä! Se jatkoi yläkertaan tähyilyä niin kaihoisasti, että portaat piti blokata myös sivuilta.

Yhä ylös yrittää...

Mutta entäpä sitten se retkemme päämäärä eli ulkoilu? Kun olin alkanut hieman toipua pahimmista flunssan oireista päivätorkkujen ja lääkityksen avulla, veimme kissat yläkertaan. Miehelläni oli remmin päässä Nuppu, kun taas itse johdattelin Jujua uusiin paikkoihin. Nupun kanssa kaikki näytti sujuvan kuin unelma: se kiersi koko yläkerran parveketta myöten eikä ollut moksiskaan. Juju sen sijaan hiipi matalana vierashuoneen sängyn alle ja tunsin oloni melkoisen toivottomaksi.

Nupun suhteen olin silti innokas ja vein sen seuraavaksi terassille. Se oli hieman hämillään mutta kuunteli kiinnostuneena linnunlaulua ja tuulen suhinaa. Siksi uskalsin seuraavana päivänä vain kaapata Nupun syliini ja viedä sen nurmikolle. Olin ulkona Nupun kanssa kahdestaan eikä minulla ollut edes puhelinta mukanani, joten hetki jäi tallentamatta videolle tai kuviin. Muistissani se säilyy silti aina, sillä Nuppu oli niin onnellinen, että melkein jouduin räpsyttämään kyyneliä silmistäni. Se taapersi heti kiinnostuneena ympäriinsä: tutki nurmea, kiviä, kukkia, pensaita, kärpäsiä ja pihan tavaroita. Kiersimme puutarhassa ainakin tunnin, ja se oli kesäni tähän mennessä parasta aikaa, todellista mindfullnessia. Kuuntelimme jokaisen rapsahduksen, surinan, liverryksen ja huminan. Nuppu hypähteli kärpästen perässä, nakersi marjapensaan oksaa, kieri onnellisena selällään ja kehräsi tyytyväisyydestä. Se leipoi tassuillaan sammalta ja katsoi minua silmiään hitaasti räpäytellen ikään kuin olisi kiittänyt, että vein sen ulos. Samaan aikaan kun tunsin iloa oman kissanmuruseni puolesta syytin toisaalta itseäni, etten ole uskaltanut viedä sitä aikaisemmin ulos. Maailma on vaaroja täynnä, mutta haluan antaa Nupun kokea lisää seikkailuja kanssani myös kotona. Aiomme siis etsiä turvallisen ulkoilupaikan kotimme läheltä mahdollisimman pian.

Hups heijaa! Nurtsilla ollaan, eikä pelota yhtään!

Nuppusen suuret safiirisilmät näkivät ihmeellisiä juttuja.

Nupun ulkoilusta hurmioituneena ajattelin, että Jujunkin on päästävä kokeilemaan ulkoilua. Niinpä vein Nupun sisälle ja valjastin seuralaisekseni Jujun. Jutustelin sille koko ajan ja kerroin, mitä kaikkea Nuppu oli juuri tutkinut. Koska olimme kahdestaan, Juju pysyi yllättävän rauhallisena paria harminaukua lukuun ottamatta. Laskin sen varovasti nurmelle, eikä paniikista onneksi ollut tietoakaan. Juju ei mönkinyt Nupun tavoin heti liikkeelle, vaan vaappui pitkän tovin jalkojeni juuressa. Kun mitään kamalaa ei tapahtunut, se lähti kuin lähtikin tutkimusmatkalle! Olin pakahtua onnesta, kun pupujussimaisen ujo kollini kulki hätäilemättä valjaissa. Vaikutti jopa siltä, että Jujusta voisi saada koiran kaltaisen ulkoilukaverin, koska se kulki melko nätisti vieressäni siinä missä Nuppu oli mennä viipottanut edelläni. Ensiulkoilumme kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen Juju alkoi pökkäillä minua siihen malliin, että arvelin sen hinkuvan sisälle.


Koska sää oli poikkeuksellisen hieno, kävimme Nupun kanssa ulkona uudestaan vielä saman päivän aikana. Silloin paikalla oli myös mieheni, joten pääsin ikuistamaan Nupun ulkoilua oikein kunnolla. Jujusta materiaalia on tulossa heti, jos sade suinkin suvaitsee loppua ja pääsemme edes vielä kerran ulkoilmaa haistelemaan!

Nuppu-neiti osasi poseerata luonnonkin keskellä niin kuin tietty Miss Ragdoll Wordlilta voi odottaa.

Uu, kesän katti mä oon...!

Nuppu kulki varsin pitkillä askelilla ja välillä jopa juoksi ja hypähteli.
Tuplaulkoilun jälkeen maistuikin sitten unet karvoilta suojatulla nojatuolilla.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Nupun sadeseikkailu

Nupulla oli ennen joulua ongelmia tassunsa kanssa. Niin suloinen kuin Nupun oikea etutassu onkin, se tulehtui kerta toisensa jälkeen. Tästä syystä Nupulla oli meneillään inha on-off-suhde tötterön kanssa. Kun vielä joulun jälkeen tassussa oli jonkin verran punoitusta, päätin etsiä käsiini uuden eläinlääkärin, joka tarkistaisi Nupun päästä varpaisiin (varsinkin niihin!) ja antaisi minulle ohjeet, kuinka saisimme tassun taas tuliteräksi. Kun Nuppu kuuli, että veisin sen eläinlääkäriin, se alkoi parannella tassuaan pikavauhtia. Lääkäripäivän koittaessa (tasan viikko sitten) tassussa oli enää vain pieni, kuivahtanut jälki, mutta paketoin Nupun silti sadeasuun ja lähdin kuljettamaan sitä uuteen seikkailuun.

Nuppu oli jo pelottavan sopeutunut tötteröön ja kapusi
yläpesäänkin se päässään. Me nostimme katin sieltä pois,
sillä homma näytti hivenen vaaralliselta. Meistä. Ei Nupusta.

Nupun sadeasu loihdittiin oikeastaan kuljetuskassin päälle. Ensimmäisen kerroksen muodosti tuttu ja turvallinen kissaviltti ja toisen jättisuuri Ikean kassi. Kun tähän comboon lisättiin vielä sateenvarjo, on sula ihme, että koskaan saavutimme määränpään. Onneksi kuitenkin selvisimme bussimatkasta, sillä Nupusta kissaklinikalla oli oikein mukavaa. Sen hössötys saattoi olla osittain jännitystäkin, mutta luulen, että se myös viihtyi paikassa ihan aidosti. Uudella lääkärillä oli ihana stetoskooppi, jota Nuppu sai huitoa tassullaan. Sydämen kuuntelusta ei tosin meinannut tulla mitään, sillä Nuppu kehrätä huristeli niin pontevasti ja touhotti nuppumaiseen tapaan. Silloin nokkela lääkäri nosti hupsun räggärini sivupöydälle ja alkoi laskea hanasta vettä. Nuppu höristi heti kiinnostuneena korviaan ja lopetti hämmästyksissään kehräämisen. Ja hyvinhän se Nupun sydän pamppaili!

Nuppu söpöine pikku tassuineen ja varvassukkineen.


Kaiken kaikkiaan Nuppu-neiti sai terveen paperit, eikä tassuunkaan määrätty hoitoa. Jos punoitus palaa, se hoidetaan antibioottitableteilla. Ennen kuin lähdimme vastaanotolta, hoitaja tuli hakemaan huoneesta siamilaiskissaa, joka oli toipumassa nukutuksesta. Se maukaisi möreän surumielisesti, ja jouduin pitelemään Nuppua kaksin käsin, jottei se olisi mennyt lohduttamaan unenpöpperöistä kaveria. Sellainen Nuppu juuri on – valpas ja lempeä hoivakissa. Onneksi tassu näyttää nyt niin hyvältä, ettei Nuppu itse tarvitse enempää hoivaa vaan saa toivottavasti sipsutella tästä lähtien terveellä tassulla.

Tötteröä ei ole näkynyt yli viikkoon, eikä kukaan meistä ikävöi sitä!