lauantai 2. huhtikuuta 2022

Hus pois, möröt!

Oli synkkä ja myrskyinen viikonloppu, kun koko ikänsä kerrostalossa asunut kissaemo jätettiin ensimmäistä kertaa vanhaan puutaloon seuranaan vain vilkas mielikuvitus ja kaksi palleroista pehmokattia. Tuuli rämisytti peltikattoa ja puhalsi niin vimmaisesti, että seinät tutisivat ja ovet klonkkasivat. Kissaemo näki sielunsa silmin katolla poukkoilevat luurangot (puukengät kylmissä koivissaan), ja Jujukin kuuli kummajaisten kaihoisan valituksen. Nupun mielessä sen sijaan pyörivät varsin arkiset asiat.

Nuppu tietää, että maukas muona pitää möröt loitolla.

Tilanne pysyi aika lailla lapasessa, kunnes juuri ennen nukkumaanmenoa katit alkoivat tuijottaa yhtä aikaa silmät suurina katonrajaa. Vaikka emo kuinka siristi silmiään, siellä ei näkynyt mitään. Lähempi tarkastelu toi kuitenkin huojennuksen: kevään ensimmäinen kärpänenhän se vain taapersi Itäisen Hupsuttamon katossa! Helpotus muuttui kuitenkin ärsytykseksi, kun surisija eksyi paperilampun sisälle ja kuului niin kovaa pörinää ja mätkähtelyä, että se melkein peitti alleen katolta kantautuvan rellestyksen. Lisäksi kärpänen suostui vetäytymään yöpuulle vain sillä ehdolla, että valot vihdoin ja viimein sammutettaisiin.
 
Viimeinen tuikku. Viimeinen turva...

”Ei hätää, äiskä! Ota vähän ZiwiPeakia!”

Pimeässä kaikki äänet vääristyivät entistä vinkeämmiksi kuten myös lattiaan lankeavat varjot. Turvanalleiksi palkatut pehmoeläimet eivät tulleetkaan emon kainaloon toisin kuin olin suunnitellut. Ne haahuilivat sinne tänne levottomina, mikä ei ollut omiaan tuudittamaan emoa uneen. Kello raksutti eteenpäin, ja noin puolenyön kinttailla emo kuuli toistaiseksi karmeimman äänen: Jujun karhea kieli raaputti tyhjää ruokakuppia. Se merkitsi, että emon olisi pakko irrottautua peiton alta, hiippailla narisevat portaat alakertaan ja käydä kissojen ruokakaapilla. Hammasta purren reissu onnistui, ja kun kissat olivat syöneet pienet masut pullolleen, ne palkitsivat emon tulemalla vihdoin uninalleiksi. Säikky mama onnistui silti näkemään aluksi painajaisia ja säpsähtämään täysin hereille, mutta lopulta Hupsujen tuhina ja lämpö tepsivät ja urhea konkkaronkka nukkui loppuyön ihanan turvallisessa symbioosissa.

Aamun tullen yön seikkailut tuntuivat ihan pöhköiltä.

Olimme varmoja, että tulikoe oli ohi ja tästä eteenpäin Itäisessä Hupsuttamossa yöpyminen olisi meille pientä lientä. Mutta yksi jännittävä juttu vielä sattui… ja siitä kerrommekin seuraavassa postauksessa!

”Kuka haluaa kuulla lisää maman noloista kommelluksista?”

8 kommenttia:

  1. No voi sentään! Onneksi tarina päättyi hyvin, masut tulivat täyteen ja karvakaverit kainalossa tuli lopulta uni ja aamu valkeni.
    Heh, tuo kärpänen paperivarjostimessa, todellakin! Illalla kirjaa lukiessa kiroan kärpäset alimpaan h-ettiin, onneksi se sisälle ängennyt tyyppi rauhoittuu lampun sammuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sattuikin pahin mahdollinen ajankohta ensimmäiselle yöpymiselle kolmestaan! :-D Sitä kärpästä ei muuten enää näkynyt tuon jälkeen. Liekö ollut jokin haamukärpänen...! :-o

      Poista
  2. Tuuli on kyllä ilkeä unen viejä. Silloin meidän kissojen on syytä nukuttaa emännät ja emot rauhalliseen unimaahan - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika räminää kyllä oli, mutta sitten kun ryhdyttiin tosissaan nukutushommiin, niin hyvin se mama onneksi uinui ja päästi meidät jopa peiton alle. -Juju

      Poista
  3. Hui, onpa teillä ollu jännä yö. Teillä "oli synkkä ja myrskyinen yö" Ressun sanoin
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin bongasitte meidän kirjallisuusinspiraation! :)

      Poista
  4. Yön äänet voivat olla hyvin pelottavia, ainakin jos kissa-osasto ei nuku vieressä vaan katselee omiaan nurkkiin ja katon rajoihin. Hui kauhistus! Ja kyllähän vanhoissa taloissa tunnetusti kummituksia on. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei eieieijei saa olla kummituksia täällä! :-D Tai jos on, niin täytyy naksutinkouluttaa Juju ajamaan ne tiehensä.

      Poista