keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kakkaa catwalkilla

Meitä Hupsuja saatetaan pitää lällynä porukkana, eikä ole mikään salaisuus, että Nuppu ja Juju on tehty pupumateriaalista. Siitä syystä ne ovat yökkibyökkisöpöjä, ja täytyy myöntää, että niiden emokin on välillä oikea Nössölän kuningatar. Nämä kaikki tiedonmuruset eivät kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että tarpeen tullen meiltä luonnistuvat niin murinat, ärähdykset kuin roisimpi huumorikin. Niitä aiomme demonstroida teille tänään, sillä ikuisuusprojektimme ”Kylpyhuoneen vesivahinko” on vihdoin edennyt seuraavaan vaiheeseen ja kirvoittanut meiltä vaikka minkälaisia mielenilmauksia.
 
Jujua esimerkiksi ärsytti niin, että siltä nitkahti pää irti.
Onneksi saimme ruuvattua sen takaisin paikoilleen.

Kylppärimme todettiin rutikuivaksi jo tammikuun ensimmäisellä viikolla, mutta sen jälkeen meidät unohdettiin. En ymmärrä, miten Nuppu ja Juju voivat livetä kenenkään mielestä hetkeksikään, mutta niin vain kävi. Onneksi aloin lopulta äkämystyneenä paimentaa isännöitsijää ja remonttifirmaa, ja tällä viikolla haalarihemmot vihdoin hilautuivat paikalle hitaasti eivätkä lainkaan varmasti. Eteinen paketoitiin, jyrskytys alkoi, ja katit joutuivat karanteeniin.

 
Normaalisti on kiva makoilla maman jalassa kiinni kasista neljään,
mutta annas olla, jos reitit suljetaan. Silloin on päästävä vapauteen!

Tässä Juju jyskyttää karvaisella nyrkillään pohjoista uloskäyntiä.

Rouske, rahina ja vieraat ihmisäänet ovat saaneet molemmat Hupsut uteliaiksi, ja muutaman kerran ne ovat onnistuneet karkaamaan, kun olen luikahtanut ovesta sisään tai ulos. Yllättävää kyllä niitä ei juurikaan pelota, vaan molemmat karvatorpedot sinkoavat suorinta tietä kylpyhuoneen ovelle. Valitettavasti niiden matka päättyy aina siihen, ja kiikutan ne äkkiä takaisin remonttipölyjen ulottumattomiin.
 
Kannan huolta varsinkin tämän kissan töppösistä, joihin ei saa tulla kutinaa!

Eilen olin saada slaagin, kun remppaäijät lompsivat kesken päivän toiselle työmaalle ja jättivät eteisemme kamalan sotkun valtaan. Nostelin äkäisenä sata kiloa painavia tonkkia, litkuja, säkkejä ja härveleitä kylppäriin, imuroin eteisen ainakin kolme kertaa ja pyyhin vielä pahvit kostealla rätillä ennen kuin uskalsin päästää pikkuiset taas vapauteen. Työ palkitsi onneksi tekijänsä, ja sain pian seurata puffelikissojen hupaisaa pinkomista pahvibaanalla.

 
Tältä pahviparatiisi näyttää putsattuna ja puunattuna.

Nössölän kuningatar soitti kuitenkin harvinaisen napakkasävyisen puhelun remonttifirmaan, ja tänään meille saavuttiin ajoissa ja pahoiteltiin kovasti eilistä hyrskynmyrskyä. Nyt imuri laulaa lupaavasti eteisessä, ja uskallan ehkä pikkuisen toivoa, että remontti saataisiin valmiiksi tämän viikon aikana. Ja mitä Nuppuun ja Jujuun tulee, niiden kohdalla epänössöys on näyttäytynyt intohimoisen tangon ja catwalkille pudonneen kakkakikkareen muodossa. Kaiken tämän ja paljon muuta saimme toki videolle, joten olkaapa hyvät – Hupsuttamo Films ylpeänä esittää upouuden remonttileffamme nimeltä ”Tango ja pökäle”:

 
Intohimoisia helmikuun päiviä 
ja vähäkakkelisia catwalkeja teille kaikille!

24 kommenttia:

  1. No huh huh kun on elämää. Joku sotkee pökäleillä just siivottua lattiaa, toiselta irtoaa pää ja Nössölän kuningatar on joutunut pitämään komentoa väliaikaisille palvelijoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista menoa on juu ollut tällä viikolla! :) Hermot ovat kiristyneet, mutta toisaalta on naurattanutkin keskimääräistä enemmän. Tuo pikkuruinen nokare oli aika söpö verrattuna niiden remppaäijien likaisiin jalanjälkiin, laastimöntteihin yms. Onneksi ollaan jo loppusuoralla!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Nuppu ja Juju ovat hulvattomia liikkuvassa kuvassa.

      Poista
  3. Nyt kyllä ulvoin naurusta! Nupun steppailut ja tangotanssi ja sitten epätoivoista pökäleen peittelyä ja se että Juju meni vielä sitä tietenkin ihan läheltä haistelemaan... :'''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että nauratti! :-D Niin muakin kuvatessa - saattoi kamera vähän hytkyä - ja vielä editoidessakin! Noiden touhut ovat ihan parasta viihdettä! :o)

      Poista
  4. Hi hii, video joka on vaan pakko katsoa monasti :D Jo siitäkin syystä, että kun nauraa vetet silmissä, niin loppu hämärtyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D :-D Onpas hauskaa, että jouduit katsomaan monta kertaa! Tämä on pyörinyt aika paljon omallakin ruudulla ja jaksaa naurattaa yhä vain itseäkin. Voi mun pöhköjä! :-D

      Poista
  5. Onneksi nuo karvatassut järjestää hauskuutta, että kestää remppareiskojen touhuja 😂
    Nuo ilmeet kikkareen ympärillä! 😂😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu ja Juju ovat huipputyyppejä, kun osaavat kääntää vesivahingonkin hilpeäksi asiaksi! 😂

      Poista
  6. Villahousut villeinä videossa! - mutta remppafimoille murrr. Ihan kuin siellä olis pelkkiä amatöörejä töissä nykyään. Niinku varmaan onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hurjaa oli Hupsujen meno! Vähän olen alkanut lämmetä toiselle remppasedälle, kun se on nyt alkanut oikeasti huolehtia siivouksista niin hyvin. Ja rapsutteli hellyttyneenä Jujua, kun se oli mulla sylissä tänään. Mutta paljon olisi silti skarpattavaa noilla firmoilla.

      Poista
  7. Haha, voi toista kun pieni kikkare putosi väärään paikkaan eikä ole mitään millä sitä peittää :)
    Hauska video muutenkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäkarvaisen kissan kirous ovat nuo salamatkustajat, jotka tarraavat pöksyihin ja pudottautuvat jänniin paikkoihin. Peittely-yritys oli mun mielestä liikuttavan hyvä! :-D

      Poista
  8. On teillä kyllä ollut villi meno! Oikein tyylikästä tangoilua 😻
    Ps. Amelle kävi tässä vasta samalla tavalla ja pieni kökkäre eksyi vessan eteen matolle. Oli siinä karmea yritys peittää, ei vaan ollut mitään millä peittäisi... 😹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, näin voi siis käydä lyhyempikarvaisellekin kisulle! Nuppu on helpottunut tästä uutisesta! Vähän kyllä säälitti, kun olin siivonnut remonttipölyt vähän liiankin hyvin pois, eikä riittänyt hiekkaa ja laastia nokareen peittelyyn. 😂

      Poista
  9. Remontti valmistukoon ilman enempiä takapakkeja ja unohduksia, Nupun varpaat pysykööt kutinattomina ja lähtevä tavara toimitettakoon lähtevien terminaaliin, eikä muualle (joskus tosin virhetoimituksia on käynyt meilläkin, joten ei liene kissavaltakuntasidonnainen asia, vaan yleismaailmallinen)!

    Mutta sen kyllä sanon taas - kuten joka kerta - että hepuloiva räggäri ja etenkin hepuloiva Nuppu on ihan hassu ♥ Tangon askeleet on kyllä hyvin hallussa, valkoiset tanssikengät huolellisesti kiillotettu ja tanssiparketti huollettu sujuvien ja liukuvien tanssiaskelten varmistamiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu-hepuleita ei voi katsoa vakavalla naamalla! :-D Hirmuinen teputus on jatkunut yhä vain, koska tietenkään remppajannut eivät ole pysyneet aikataulussa. Eilen piti olla viimeinen maalauskierros ja loppusiivous, mutta äijä saapui meidän ovelle kaksi tuntia myöhässä rankkitynnyrin hajuisena (olipahan muuten aromi! Hyök, hyök, hyök...!) ja pahoitteli flunssaa. Hän ehdotti, että käykö, jos seuraavana päivänä tulee kaksi miestä... Kaipa sen oli käytävä, kun en halunnut olla vastuussa tikapuilta putoamisesta, mutta soitin kyllä firman pomolle, joka hänkin valitteli kovaa flunssa-aaltoa. Muisti köhiä itsekin puhelimeen surkean kuuloisena mutta lupasi, että kyllä tämä sunnuntaina hoituu. Nyt se eilinen flunssailija on toennut entiseen iskuunsa (eläköön, ihmeparantuminen!) ja sutii maalia tuolla kylppärissä... Ja jos tänään ei tule valmista, niin heitän omakätisesti nuo romut ja laitteet pihalle. Huoh.

      Mutta muuten sujuu onneksi hyvin, eikä ole ollut häikkää tassuissa tai tavarantoimituksissa.♥

      Poista
  10. Mä kuolen täällä nauruun, kiitos leffasta :D :D

    Ja hyvä että emo siellä murisee remppaliikkeelle ! Peukut pysytyyn, että se remontti saadaan valmiiksi pikimmiten !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! :-D Ihanaa, että nauratti! Nyt ei onneksi emonkaan tartte enää murista, kun iltapäivällä tuli VALMISTA! Jihaa! Ei tähän mennytkään kokonaisuudessaan kuin viitisen kuukautta. Mutta hyvältä näyttää! :)

      Poista
  11. Äägh miten ihana Nuppu on hepuloidessaan! <3 <3 Onneksi kakkaepisodi oli vain unta, koska olishan se nyt ihan kamalaa löytää pökäle catwalkilta. :'DD Ihan huippuvideo taas, ootte te hupsuja! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hupsukehuista! :-D Olen vähitellen oppinut, että kun tapahtuu jotain erikoista, niin kannattaa olla kamera valmiina. <3 Enpä silti arvannut, että saataisiin tuommoinen catwalk-episodi ikuistettua! :-D Huh, jos se olisi ollut totta! :-D

      Poista
  12. Voihan pökäle ja mahtava video :D:D Nyt olisi tullut remonttipölylle käyttöä, jotta olisi voinut peittää hienovaraisesti jäljet. Mutta huh, onneksi kaikki olikin vaan pahaa unta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä säälitti, kun olin siivonnut ihan liikaa! :-D Mutta eihän mitään tuosta nolosta episodista onneksi oikeasti edes tapahtunut!

      Poista