lauantai 6. joulukuuta 2014

Terapiapusuja ja itsenäisyyshörhelöitä

Joulukuu on alkanut aivan salakavalasti. Hupsuilla ei siitä syystä ole herkkukalenteria, eikä joulukolli ole tuonut vielä lahjojakaan. Pahinta kuitenkin on, etteivät emo ja iskäkään hilanneet kotiin tuliaisia keskisestä Euroopasta, vaikka kaikki merkit viittaavat siihen, että reissussa on oltu:

Nuppu läimäytti tassun silmilleen nähdessään, että emo on oikeasti näyttäytynyt Wienin
joulutoreilla, espanjalaisessa ratsastuskoulussa ja hienoilla ostoskaduilla TUO päässään...
Tämän kuvan otin ihan vain Nuppua varten, jotta neiti
Hienohelma tajuaisi, että emo voisi olla vielä hirmu
paljon nolompikin esim. TÄMÄ päässään!
Näyteikkunaostoksilla silmääni sattui tällainen rööri, enkä voinut
olla miettimättä, että tulisiko blogiin kunnollisia kuvia, jos virittäisi
tällaisen kohti kissoja! Mies oli sitä mieltä, että kannattaa vielä
jatkaa Sen Oikean kameran etsintää.
Ainuttakaan oikeaa kattia ei reissulla näkynyt, mutta kissateema
on selvästi in ja hot myös Wienissä.
Miau, miiiau! Mutta missä ovat pörheämmät räggäripatsaat?
Oikealla on jo vähän tuuheampi tapaus. Etsin kylläkin ruskeaa mittediä
enkä valkoista punakorva- & -silmäkattia...
Sivukadulta löytyi ihana taidekauppa. Näin jo sieluni silmin,
millaiset potretit Nupusta ja Jujusta loihdittaisiin.
Omat kultamussukkani voisivat olla kärttyisiä tuliaisten puutteesta, mutta ne eivät kuitenkaan perusoptimistisina nallukoina harrasta marmattamista. Niillä on sitä paitsi ollut hurjan ihana viikko mummin hellässä huomassa. Leikitystä, koulutusta ja paijailua on riittänyt, ja se näkyy räggäreissä superriepuiluna: pelkkä katse saa molemmat katit kierähtämään selälleen ja siristämään silmiään suukkojen toivossa. Ja niitä olenkin muiskutellut sydämeni pohjasta!


Iskä sanoi, että suukottelu meni jo ihan överiksi, mutta Jujun ja maman mielestä
vain taivas on rajana, mitä tulee pussailuun ja halimiseen.

Viime aikoina kissoilla onkin ollut paljon terapoitavaa, sillä emolla on ollut hieman huolia. Kirjaimista Y ja T on puhuttu lakkaamatta, ja loman jälkeen emo vaikutti varsinkin Jujun mielestä omituisen säpsyltä valmistautuessaan palaamaan toimistolle. Niinpä Juju otti asiakseen hoivata mamaa ihan erityisen kokonaisvaltaisesti. Se nyhjäsi kyljessäni koko ajan, antoi kallistushaleja, painautui kasvojani vasten ja suorastaan tunki kainalooni. Vaikka emolle vihdoin selvisi, että omat työt jatkuvat, Jujun terapiasessioita on yhä tarvittu, sillä mieliala ei ole edelleenkään kovin korkealla.

Nämä kaksi kallonpusuttajaa ovat aina valmiita kuuntelemaan emon huolia.
Tänään ei kuitenkaan synkistellä, vaikka Wienin-lomalta tuttu tihkusade vaivaa nyt eteläistä Suomeakin. Nuppu ja Juju aikovat juhlia sydämensä pohjasta itsenäisyyspäivää ja ovat luvanneet tapittaa kiilteleviä kolttuja emon ja mummin kanssa televisiosta. Aamulla syötiin jo juhla-ateria, sillä mummi avasi vahingossa väärän ruokatölkin, ja ykkösetkin on jo vaihdettu ylle:


Juju tahtoi sovittaa smokkia, jonka valkoiset
hörhelöt kuvastavat Suomen yllä leijuvia sadepilviä.

Toisaalta Jujun teki kuitenkin mieli pukeutua frakkiin, jonka kuviointi kunnioittaa Suomen
kesäisiä kukkaniittyjä. Nuppu sen sijaan luotti paljettien kimallukseen.

Juju on tyytyväinen asuunsa, mutta nyt sitä vähän mietityttää, mitä se sanoisi Saulille
kättelyjonossa. Emo ehdotti ainutlaatuista repliikkiä ”Hyvää itsenäisyyspäivää!”

Kun Nuppu hoksasi, että juhlat järjestetään oikeassa linnassa, se päättikin vielä vaihtaa asunsa
prinsessaiseen hörhelöhattaraunelmaan. Kyllä nyt kelpaa bilettää aamun pikkutunneille asti!

Juhlavaa, kimmeltävää ja lämminhenkistä 
itsenäisyyspäivää myös teille lukijoille!

16 kommenttia:

  1. Kissojen hempeilyterapia on kyllä ihan mahtavaa. Ei voi liikaa synkistellä, jos katti tai useampi kehrää vieressä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Murhe jos toinenkin haihtuu olemattomiin siinä vaiheessa, kun voi painaa kasvot silkkiseen turkkiin ja kuunnella rauhoittavaa hurinaa! <3

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää teillekkin! Toivottavasti teillä oli kiva matka! Ainakin kissoja sieltä näkyi löytyvän. :) Kyllä noilla puvuilla kelpaisi Jujun ja Nupun tassutella linnaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Matka oli ihana, vaikka vettä sataa tihuutti kaiken aikaa. Me ei silti annettu sään haitata, vaan kirmattiin ympäri kaunista kaupunkia aivan kuten oltiin suunniteltu. Espanjalaisen ratsastuskoulun hepat olivat huippu-upeita laukkapiruetteineen ja siroine piaffeineen, ja parasta oli tietysti ihan vain nähdä ja kokea uutta. Kotiin on toki aina ihana palata, kun pääsee katteja paijaamaan. <3 Tänään ne ovat tosiaan erityisen koreina juhlan kunniaksi. :-D

      Poista
  3. Onneksi se ei ostanut sitä hattua ;-D Meidän emäntä ei olisi päässyt kissajuttujen ohi ostamatta jotain..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emollakin on näköjään jotkin rajat päähineiden suhteen! :-D Se on Nupun mielestä varsinainen siunaus.

      Poista
  4. Tommonen hirvipipa olisi ihan mahti ihanan suloinen, en kyllä varmaan saisi pitää päässä :D Ihanat puvut kummallakin, varmasti kaikki ihastelisivat kun Nuppu ja Juju astelisivat kättelemään Niinistöä! :---) Hyvää itsenäisyyspäivä sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ip-toivotuksista! Hirven kohdalla tuli mulla kyllä raja vastaan, mutta kuten huomata saattaa, myssy varasti heti huomioni! :-D Wienissä näki muuten yllättävän paljon hassunkurisia hattuja, ja ihmiset pukeutuivat paljon persoonallisemmin kuin Suomessa. Olikin tosi kiinnostavaa välillä vain katsella ihmisvilinää. Saas nähdä, ehtivätkö Nuppu ja Juju enää linnaan... Kutsuthan niillä tietysti on, mutta nyt molemmat vetävät lonkkaa sen verran raukeina, etten raaski herätellä...

      Poista
  5. Wien on upea kaupunki !
    Se hattu olisi kyllä ollut aika uniikki.
    Sitä ollaan niin hienosti tälläytyneitä, valmiina vastaanottamaan linnan juhlat vaikka kotisohvalta.
    YT:t on rankkoja vaikkei juuri itseen kohdistuisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YT-viikot ovat kyllä varsinaista piinaa, ja vaikka oma paikka säilyi, suru varjostaa silti pitkän aikaa. Onneksi on kissaterapeutteja, ja vieläpä hyvin pukeutuneita sellaisia! <3 Nuppu on sitä mieltä, että Kissageist olisi iskenyt aika nopeasti ja hanakasti hirvipipon kimppuun. Nyt täällä uinutaan, mutta eiköhän tästä bileet vielä parin tunnin sisään käynnisty! ;)

      Poista
  6. Hirvihattu päässä ei voisi kyllä liikkua minkään metsikön lähistöllä hirvenmetsästysaikaan ja ehkä ei kaupungissakaan, koskaan ;) Kovin on persoonallinen päähin, mitenhän se sopisi klassisen pitkän kamelikarvatakin kanssa ?

    YT:t on henkisesti niin kova paikka, ennen ja jälkeen oli tulos kumpi vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pipohan olisi suorastaan vaarallinen kapine tähän aikaan vuodesta metsän siimeksessä! :-o Jo siitä syystä on hyvä, että se jäi hankkimatta. Eilen olisin tosin voinut lainata hirvimyssyä jollekulle linnan juhliin, niin olisi nähty tuo kamelinkarvatakki + sarvipipo -combo. Olisi ollut takuulla illan kohokohta! :)

      YT:stä toipuminen on tosiaan oma prosessinsa. Onneksi on noita rentoja hassunassuja kokonaista kaksi kappaletta, niin on pakko nauraa paljon ja usein. :)

      Poista
  7. Kiitos, kiitos (vähän myöhässä, sori) ja hyvää itsenäisyyttä tänäänkin :-)! Miten hemaisevia asuja kssat olivatkaan löytäneet juhliin, siellähän ne on varsinaiset tyyliniekat ja muotigurut <3.

    Kallonpusuttajat on hieno termi, kuulostaa aika vauhdikkaalta muiskuttelulta?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Hyvin itsenäinen aamu tässä on alkamassa ja ekat kallopusut jo vastaanotettu. Vähän taisi suukkojen seassa tulla myös hiusnakerrustakin. ;)

      Poista
  8. Onneksi työjutut selvisivät, ikäviä tuollaiset. :( Mutta onneksi on maailman ihanimmat terapeutit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä voinut jäädä ne YT:t väliinkin, mutta terapiasessiot onneksi tekivät hyvää. <3 Olen tilannut niitä vielä lisää! :)

      Poista