tiistai 6. tammikuuta 2015

Toivomusraksu

Vaikka Nuppu on melkoisen hömppä kauneuden ja muodin suhteen, sitä ei voi syyttää turhasta taikauskoisuudesta. Se tietää, etteivät mustat kissat levitä maailmaan epäonnea vaan pantterillista kauneutta, ja se jatkaa sohvan satunnaista raastamista silläkin uhalla, että saattaa palata maapallolle seuraavan kerran pörröisenä pikku Nuppu-kimalaisena. Yhteen mystiseen asiaan Nuppu kuitenkin uskoo, ja se on toivomusraksu:

”Raksu pieni, raksu kirkas, ensi raksu, jonka nään...
Olis kiva, jos vain lentäis raksu suuhun kissan tään...”
Kuin salama kirkkaalta taivaalta Nuppu sai avukseen raksukeijun!

Raksujen määrä viisinkertaistui, ja uusi noukintametodi
osoittautui kymmenen kertaa vanhaa tehokkaammaksi.
Suuren ja synkän pipokriisin keskellä raksukeiju toi juuri sopivasti auringonpaistetta Nuppusen elämään. Jos muillakin kissa- ja koiraystävillä on tarvetta erityisherkuille, Nuppu suosittelee ottamaan yhteyttä tähän pikku valontuojaan:

Raksukeiju ei haluaisi pyöräyttää käyntiin mitään tolkutonta markkinointihulabaloota,
mutta mainitseepahan kuitenkin, että hoitelee mielellään esim. leivänkannikoita kileile
puhumattakaan hepoystävien porkkanoista. Tärkeintä ei ole kuuluisuus vaan pulleat masut!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Painajainen Nuppu Streetillä

Eilen Nupun lähes täydelliseen hilebile-elämään tuli kammottavan epätrendikäs särö, mikä on tosi inhaa, ikävää ja ennen kaikkea noloa. Siitä ei voi olla puhumattaan, sillä usein kurjista asioista tulee öriseviä mörköjä, jos niitä vain panttaa sisällään. Tämä juttu on lisäksi sellainen, jota Nuppu ei kykene edes piilottelemaan, sillä emo toitottaa uutista kaikille ja on siinä harhakäsityksessä, että kyseessä on oikein kiva ja tervetullut ylläripylläri. Ikään kuin maaginen merkki siitä, että kuluvasta vuodesta on pakko kehkeytyä parempi kuin ”ihan kiva”.

Kaikki alkoi niin, että ihanasti joulupyhinä nuuttuuntuneet lakanat kiskottiin juuriltaan...

Jopa herra ja rouva Tunneli joutuivat hilaamaan itsensä hetkeksi
pystyasuntoon, jotta monsteriauto Dyson pääsi huristamaan vapaasti
Hupsuttamon matoilla. Kaiken tohinan ja pörinän keskellä emo kiljui
yhtäkkiä onnesta, sillä yöpöydän takaa löytyi mytyssä Reilun kaupan
 kangaskassi,  jonka sisällä oli jotakin, jonka luultiin jo iäksi kadonneen:

Vaikka Idän pikajunaa nauratti, Nuppua huippasi kauhusta niin,
että se näki kaameuden kahtena! Tämä painajainen ei voi olla totta!
Tyylilyylimme sulki tiukasti silmänsä ja potki itseään topakasti takaraivoon...
...mutta siltikään se ei saanut NIITÄ katoamaan!
Yhtäkkiä jotain naksahti kohdilleen. Tajusiko Nuppu vanhan viisauden
”If you can't beat them, join them” vai oliko sillä mielessään jotakin muuta?

Yleisön pyynnöstä aiheesta on viritetty juuri kysely blogin yläreunaan. Jos sinulla on aavistuksia siitä, mitä Nupun päässä mahtoi tämän järisyttävän löydöksen jälkeen liikkua, ota ihmeessä osaa suureen kissapipogallupiimme tai avaudu aiheesta kommenttiosiomme puolella! :)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kissahileitä ja kattibileitä

Hupsujen uusi vuosi alkoi ihanan rennoissa merkeissä. Rakettien pauke ei haitannut kenenkään unia, ja illan ainoa häriötekijä oli emo, jolle tuli kello 00.00 pakottava tarve suukottaa jotakuta. Koska mieshenkilö oli eri paikkakunnalla sukuloimassa, Jujusta tuli ensimmäinen muiskutuksen uhri. Vaikka kissapoitsun kauneusunet katkesivat, Justus oli salaa mielissään kunniasta. Nuppu sen sijaan viiletti kiireesti karkuun niin, että suukkomylläkkä kuihtui vain pikaiseksi häntäkarvojen hipaisuksi.
 
”Ookoo mama, anna se pusu, jos on ihan pakko! Purrrrr!”
”Pusuja vähemmälle, musaa kovemmalle ja hilettä lisää niin kuin olisi jo!”
Onneksi Nuppukin lällyyntyi vuodenvaihtumisvillityksestä toettuaan ja hyppäsi lopulta sänkyyn unikaverikseni. Vaikka raketit jatkoivat poksumistaan, Nupun läheisyys tuuditti minut hetkessä Höyhensaarille ja heräsin vasta aamulla kuuden jälkeen siihen, että poskeani silitettiin. Kun avasin silmät, huomasin, että sehän oli hurja biletyttö Nuppu! Se paijasi minua pehmoisella tassullaan ja hurisi virkeästi, vaikka oli bailannut meistä pisimpään. Silitin sitä ja kuiskasin, ettei vielä ollut aika herätä. Nuppu uskoi kerrankin sanojani ja antoi minun raahata hirsikuormaa vielä kokonaiset kaksi tuntia! Kahdeksalta juhlijatypsy kuitenkin mäjäytti kuononsa niin vankasti nenääni vasten, että minun oli pakko herätä. Kun se vielä nipisti minua poskesta kuin pikkuruinen alligaattori, nousin kiireen vilkkaa ylös kokkaamaan vuoden ensimmäistä aamiaista.

Jos näyttää siltä, että Nuppu loistaa kuin naantalinaurinko, kyse ei ole hallusinaatiosta.
Neiti on saanut lomien kunniaksi joka aamupalalla myös kymmenen (10!) Royal Caninin
paheellista raksua labyrinttiin ujutettuna. Voi sitä onnea ja seinät kaatavaa kehräystä!

Viimeisen lomapäiväni vietin symbioosissa kattien kanssa. Leikimme, hupsuttelimme, paijailimme ja välillä ihan vain ajattelimme, miten mukavaa on aloittaa uusi vuosi yhdessä. Ihanaa uutta vuotta myös teille lukijoille! Toivottavasti pysytte seurassamme ja vastahupsuttelette meille yhä kommenttien muodossa.

Nuppu ja Juju katsoivat lumista maisemaa (paitsi Nuppu) ja toivoivat, että jokainen maahan
leijaileva lumihiutale täyttäisi vuonna 2015 kaikki teidän lukijoiden ihanimmat unelmat!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Nätit nakuina

Kuten blogimme pitkäaikaisimmat lukijat tietävät, Nuppu ja Juju kylpevät vain kaksi kertaa vuodessa. Juhannuksena ne vihtovat itsensä koivun tuoksuisiksi, kun taas jouluna hygieniasta huolehditaan saunaosastolla. Tänä vuonna mama halusi pelata aattona lautapelejä, joten kissat eivät päässeetkään paljuun lotraamaan. Juju ehti jo pelätä, että joulukolli nyrpistelisi niiden nuhjaantuneille nukkaturkeille pinkkiä nenäänsä, mutta niin kurjasti ei sentään käynyt. Muikkaria ei läpsähtänyt, tosin kollipoika jätti jälkeensä viiden pisteen vihjeen: beigen pyyhkeen, jota se soisi käytettävän. Niinpä joulun laiskuus paikattiin tänään, vuoden toisiksi viimeisenä päivänä.

Nuppu ilmoitti, ettei se suostu sekasaunaan. Onneksi
ei tarvinnutkaan, vaan ensiksi oli tyttöjen vuoro.
Nupusta tuntui hyvältä kuoriutua kesästä asti kerääntyneestä kuonasta. Koska poikia ei
näkynyt, Nuppu heitti uuden pyyhkeen syrjään ja hengaili rennosti Eevan asussa.

Neiti meinasi jo lähteä mutta palasi sittenkin vielä siemailemaan limonadia lauteille.
 
Saunan päätteeksi oli vielä ihana lämpöhoito yhdistettynä solariumiin.

Turkista tuli ihanan kuohkea ja tuoksuvainen. Fiilis olisi ollut täydellinen, ellei ovelta
olisi kuulunut kolinaa ja mourua. Poikien saunavuoro oli alkamaisillaan!
Spa-tiloihin marssi määrätietoinen nuorimies.

Se tarkasti, että pukkari oli varmasti tyhjä hihittävistä tyttösistä.
Tytöiltä oli jäänyt saunatiloihin jotain tököttiä. Mitä lie.

Sen verran ihanalta se kuitenkin tuoksui, että sitä oli ihan pakko vähän lainata.

Kun turkkia oli vaahdotettu ja vaivattu, tämä poika astui suihkusta rempseästi Aatamin asussa.

Se meni partsille vilvoittelemaan ja katseli kaunista kuunsirppiä.
Naapurista soitettiin, että voisiko herra hyvä kietaista edes pikkuisen lannevaatteen ylleen.

Jostain syystä nuorukaista alkoi ujostuttaa, kun span henkilökunta
saapui paikalle suorittamaan turkin kuumapöyhötyshoitoa.
Nössöttelyn takia saunomiskuvia ei voitu ottaa enempää. Tässä kuvassa
Juju-herra esittelee kuitenkin pöyhkeää ja ihanan puhtoista turkkiaan.

Voi Nuppu pieni pesusieni! Nyt saa avata silmät! Juju on jo täysissä pukeissa...

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulun parhaat hitit

Nuppu on yleensä aina kotona silloin, kun vellikello kilahtaa. Se töpsöttelee määrätietoisesti ruokakupille ja alkaa mussuttaa ruokaa tasaisen varmasti paitsi silloin, jos kukaan ei ehdi jäädä neidille ruokaseuraksi. Jostain syystä Nupun ateriaan tulee maittavia lisäaromeja ihan vain siitä, että joku katselee, kuinka lihakimpaleet tai lastut vaihtavat paikkaa posliinikupista kissaneidon satakertaan. Parasta on, jos joku vähän rapsuttaa ruokailevaa räggäriä samalla, kun se mutustelee herkkujaan.

Nuppu ei silti ole pullea, vaan pörheän muppettikarvan alla majailee
varsin solakka ja sporttinen misu niin kuin tästä kuvasta voi huomata.

Nuppua ei siis haittaa, että joululahjaesittelyt aloitetaan sille tärkeimmästä asiasta eli joulupöperöistä.

Joulukolli toi lihaisaa ja viljatonta märkäruokaa monen purnukan verran.
Uusia muonia ei ole vielä maisteltu, mutta Nuppu ainakin haluaa testata niitä pian.
Kissat saivat heti maistiaiset hampaita hoitavista kissaspagettinameista, ja ne tekivät
kauppansa niin hyvin, että matto imuroitiin yhdessä tuumin herkkuhetken jälkeen.

Kontista paljastuvat kauneudenhoitotuotteet saivat myös suuren suosion:

Nupulta onkin puuttunut kampaussetistään vielä luonnonharjaksinen pehmoharja.
Sitä käytetään ilmeisesti hampaiden hinkkaamiseen.
Jujua hävetti, kun tulkkasin sille, mitä ”sensitive area cleaning” tarkoittaa.
Siksi kuvakin otettiin hämyisästi varjoisalla kujalla.

Seuraavaksi Nuppu pääsi esittelemään uutta, superimukykyistä lemmikkipyyhettä.
Ilmassa väreili kuitenkin kummallista kireyttä, eikä typykkä pystynyt keskittymään kuvauksiin.
Pian tajusin, että meitähän lähestyi uhkaavasti katti, jonka suupielet ja viikset roikkuivat alaspäin.

Juippi motkotti siskolleen, ettei pyyhkeeseen kuulu kietoutua, jos jätti joulupesut väliin.

Muistutin poitsua, ettei se itsekään käynyt vuosittaisessa spa-hoidossa, mikä on emon
laiskuuden syytä. Asiasta keskusteltuamme kävi ilmi, että oikeasti Jujua harmitti, että se oli
joutunut esittelemään peppupyyhkeitä, kun taas Nuppu sai pukeutua trendikkäästi beigeen. 

Niinpä lupasin, että otan molemmista ihan omat, uljaat pyyhepotretit.

Tässä Nuppu näyttää, millaisessa asussa se lähtee ensi kesänä biitsille.

Juju taas ehdotteli, että se voisi reippaana kissinä kokeilla avantouintia heti tammikuussa.
Emo vähän epäili, sillä kissapoika näytti hytisevältä jo lämpimissä sisätiloissakin.

Loppuhuipentumana kissat tahtoivat vielä esitellä lahjatarjontansa loistokkaan härveli- ja härpäkeosion:

Koska vanha sulkalelu on höyhennetty niin repaleiseksi,
joulukolli toi tilalle uuden, virheettömän viiriäisen.

Nuppukin oli sulkasieposta näin tohkeissaan.

Eniten kohahduksia juhlakansassa aiheutti kuitenkin bordercolliepaketti
eli huima vaahtomuovieste, jonka emo osasi kuin osasikin kasata ihan itse.
Nuppua nauratti, sillä Juju ei ikuna hyppäisi noin korkean esteen yli!
Juju otti siskon kiusoittelun haasteena. Se väitti, ettei noin pientä nysäestettä viitsi edes kokeilla.

Näin korkea este sen olla pitää, jos Juju halutaan agilityradalle!

Kun Juju ryhtyi todistamaan sanojaan, estettä piti sittenkin hieman mahdaltaa.
Sitä piti myös nuuskuttaa ja töniä kumoon hännän huiskauksilla.

Kun Juitsi Nevada pääsi vihdoin vauhtiin, se ylitti esteen leikiten jopa
kaikkein korkeimmalta tasolta. Joulun suurin hitti ei siis ollut Stiga tai
Whamin ”Last Christmas” vaan tämä iki-ihana bordercollie-unelma!


torstai 25. joulukuuta 2014

Ihana aattopiina

Juju tassutteli aatonaatosta alkaen tulisilla hiilillä. Olimme jo luopuneet toivosta, että joulukolli ehtisi tuoda Hupsuille saksalaissyntyisen joululähetyksen, kun tiistai-iltana viiden maissa summeri korahti pari kertaa käskevästi. Kissat vilahtivat kiireesti sängyn alle, sillä huhu oli kertonut, että joulukollilla on ainakin kolmen metrin korkeuteen köyristyvä selkä ja kahvin kellastamat torahampaat, joita se käyttää huvin vuoksi pienten, kilttien kotikissojen säikyttelyyn. Ihmettelin, mistä kissat ovat tuollaisia höpöjuttuja lukeneet ja menin avaamaan oven. Joulukolli oli punaposkinen ja ystävällinen ojentaessaan minulle suuren ja kauan odotetun, salaperäisesti kahisevan lahjalaatikon.

Nuppu oli niin helpottunut lahjan saapumisesta ja joulukollin lempeydestä,
että se haukotteli, käänsi kylkeään ja jatkoi rauhallisesti aatonaattouniaan.
Jujua sen sijaan alkoi heti poltella paketti niin hirmuisesti, että se onnistui talttaamaan pienen teipinpalan irti aarteen kyljestä. Niinpä joulukollin joulukolli kiikutettiin kylppäriin turvaan, ja ovi suljettiin visusti aina suihkutiloihin mennessä ja sieltä poistuttaessa. Onkin siis ihan ymmärrettävää, että lahjapaketin odotus muuttui sietämättömäksi piinaksi, ja varsinkin Juju jankutti asiasta koko pitkältä tuntuvan aattopäivän.

Joko haetaan se paketti suihkusta? Joko joko joko joko?!

Nyt on mennyt jo viisi minuuttia, ja paketti on varmaan jo vettynyt homeeksi!

Joo joo, kyllä voitit tämän pelin, emo! Nyt olisi hyvä hetki avata se loota!

Vinkkulasikin on jo imetty kuiviin! Arvaa mitä se merkkaa?
Sitä, etten suostu enää odottamaan YHTÄÄN! MMMMooooOOOOOUUUUU!

Lopulta oli pakko antaa periksi, ja ilo oli ylimmillään, kun joululahjalaatikko hilattiin vihdoin esiin. Nuppu hieroi yhteisten päiväuniemme jämiä silmistään ja katseli, kuinka velipoika iski paketin kimppuun kuin joulukinkku limppuun.

Jahuu! Pakettihan on ihan urheiluauton muotoinen!

Hhhhh! Voisikos joku peukun ja sakset omaavista perheenjäsenistä tulla vähän jelppimään?

Täältähän löytyy vaikka mitä! Nuppuuuu?
Ei kai tuo voi olla bordercollieiden pehmoeste? Ei kai, ei kai, ei kai?! Jihaa!

Nuppu hei, täällä on ruokaakin!

Puhuiko joku pöperöistä? Kas, täältä Nuppu jo saapuukin suorinta reittiä!

Joulukollin kirjeessä kiitettiin Nuppua ja Jujua kiltteydestä ja toivotettiin ihanaa joulua. Seuraavassa postauksessa tutustumme tarkemmin Hupsujen uusiin vekottimiin vempeleistä nyt puhumattakaan, joten älkää karatko vielä kovin kauas blogimme ääreltä, ja viettäkää ihanan letkeänlötkeä joulupäivä!